Normaaliksi väitetty epänormaali

Kaikilla poliitikoilla tuntuu olevan vimmattu kiire vakuuttamaan kaikkea epänormaalia "ihan normaaliksi", jossa ei siis ole mitään epänormaalia.... paitsi tietysti koko juttu.

On ihan normaalia sallia natsimielisten äärioikeiston järjestöjen nousu, vaikka esimerkiksi IKL (Isänmaallinen kansanliike) kiellettiin sotien jälkeen.

Olen toisessa blogissani (Pitkärannan paroni) järisyttänyt muitakin sodan jälkeen vaiettuja asioita, joten siitä nyt en kovasti masennu, jos meillä ei enää - yli 70 vuotta sodan jälkeen - kumarrellakaaan itään päin, mutta hyvin epätavallisten asioiden väittäminen ihan tavallisiksi kuitenkin hämmästyttää minua.

Ei totta vieköön ollut ihan tavallista kun tuhansille reserviläisille lähetettiin kirjeet, joissa heille yksityiskohtaisesti kerrottiin heidän (tuleva) sodanaikainen sijoituksensa. Ikään kuin olisi odotettavissa sodan olevan niin lähellä, että joukot muodostettaisiin juuri niistä miehistä, jotka ovat tällä hetkellä reservissä.

Ihan normaaliksi väitetään myös sitä asiaa, että Yhdysvaltain ilmavoimat tulevat tänne Suomeen harjoitellakseen Suomen ja Neuvostoliiton rajan läheisyydessä. Normaalia tämä tuntuu olevan siitä huolimatta, vaikka poliitikot ovat keskenään erimieltä siitä, onko kyseisiä hävittäjiä koskaan ennen nähty Suomessa. No kuulemma kerran on, ja myös muutama USA:n sotilaskin, joten asiaa voidaan pitää normaalina.

Minun mielestäni normaalia on vain se, että suomalaiset poliitikot eivät oikein mistään ole keskenään samaa mieltä ja kansankin mielipide aaltoilee kuin tsunami.

Mikä mielestäni sitten on, tai olisi normaalia? Normaalia oli se, että vuosia ja vuosikymmeniä sotien jälkeen Suomi ja suomalaiset tuomitsivat Hitlerin vainot ja Natsi-Saksan hirmuteot. Myöskään Stalinin aikainen Neuvostoliitto ei kovin suosittu ollut niiden keskuudessa, jotka joutuivat lähemmin tavalla tai toisella tekemisiin tuon hirmuhallitsijan aikaisten tekojen kanssa.

Hitler ja Stalin sotivat kuitenkin toisiaan vastaan, joten monet joutuivat tavallaan valitsemaan puolensa näiden kahden hirmuhallitsijan välillä. Suomi kävi kuitenkin sotaa juuri Neuvostoliittoa vastaan, joten Stalinia ei ihan joulupukin tapaisena sympaattisena hahmona pidetty. Rauhan ehdot ja valvontakomissio hiljensivät myös Hitlerin puolesta liputtaneet, joten tavallaan Suomessa vallitsi näennäinen rauha. Enemmistö toki tajusi, että eivät nämä kumpikaan herra ihan hyväntahdonlähettiläinä Suomessa esiintyneet.

Vuonna 1982 kuollut venäläissyntyinen kirjailija Ayan Radin on noussut suomalaisen äärioikeiston suosikiksi. Tämä "Pietarin tyttö" on perinyt katkeruutensa jo Venäjän vallankumouksen ajoilta, jolloin perhe menetti varallisuutensa ja hän itse puhevapautensa.

Radinin teoksissa päällimmäisenä huokuu tulevien suursotien tunnelma, vaikka hän ei ihan sotaa julistakaan.

Samalla tavoin pelottava äänimaisema humisee Suomessa juuri nyt, eikä sitä suinkaan vähennä Venäjän lukuisat rajaloukkaukset maalla, merellä ja ilmassa.

Isänmaalliseksi rintamaksi julistautuvat juuri vähiten isänmaalliset ihmiset. Jos rasistiset tai natsimieliset kirjoitukset ovat tämän maan puolustamista, niin miksi ihmeessä me edes ylläpidämme puolustusvoimia? Onhan meillä sanaseppoja, jotka armeijaa käymättöminäkin kehtaavat julistautua maanpuolustajiksi.

 

Mielestäni normaalia on hyväksyä Suomen laki asevelvollisuuksineen kaikkineen. Osallistua demokraattiseen päätöksentekoon ja sanoa piut paut kaikille äärijärjestöille. Normaalia on myös auttaa hädässä olevia kansallisuuteen katsomatta, silloinkin, kun joudumme hieman luopumaan omasta hyvinvoinnistamme.

Onhan se mahdollista, vaikka tällaista ei ole vielä havaittu.

Sotilasprofessori Aki-Mauri Huttunen pitää toki mahdollisena myös Suomen joutumista sotaan. Sen verran epänormaaleja nämä merkit nyt ovat, että ei se ihan mahdotonta ole, vaikka ei ihan lähiaikoina kuitenkaan todennäköistä.

Ja sitten vielä minun yksityinen mielipiteeni: Jos Suomi joutuu sotaan, on todennäköinen vastustaja Venäjä, joten ehkä nuo kaikki varotoimenpiteet ovat tarpeen. Luultavaa kuitenkin on, että Putin vanhenee hyvää vauhtia, ja myös Venäjällä aletaan ymmärtää, että vähän sumua alkaa olla yliskamarissa.

Vain Putinin vallanhimo voi aiheuttaa Venäjän agressiot, sillä tuskinpa tuo kansa sinänsä on kovinkaan halukas sotimaan. Esimerkiksi Ukrainan sodan vastustus kasvaa Venäjällä jatkuvasti.