On se pikkuisen pielessä

Yhteiskuntasopimuksen syntymiselle ovat suurin este olleet ay-liikeen vuosikymmenien takaiset asenteet. Vaikka olen nyt "eläkeäijä", ei minulla tietenkään pitäisi olla mitään sanomista työmarkkinajärjestöjen rimpuiluun, mutta mielipiteeni toki voin esittää. Itsekin olen ollut TEK:n jäsen, mutta vain siitä syystä, että olen siten välttynyt OAJ:n jäsenyydeltä, joka mielestäni on vielä ahdasmielisempi järjestö.

Suomessa kun näyttää olevan myös "järjestäytymispakko", jonka laillisuudesta en ole lainkaan varma. Ehkä se on laillista, mutta ei pitäisi olla.

Hyvin suuren osan työurastani olen joutunut seisomaan työnantajan puolella, ja joskus on melkein itku päässyt, kun olen joutunut vastaan sanomaan jollekin nuorelle nulkille, joka on tullut kertomaan, että "minulle kuuluu". Olen siis sanonut hänelle: ”Meillä ei mikään kuulu kenellekään, kaikki on ansaittava".

Toki aina on TES:in mukaiset palkat maksettu, mutta kyllä minä tarkkailin, missä vaiheessa ei enää kannata maksaa jollekin jullille yhtään mitään. Monottaminen ei koskaan ole hyvä ratkaisu, mutta ottakoot nyt vaan ammattiliitot sen ihan omalle kontolleen. Pitäisi olla ihan selvää, että ”tyhjästä on paha nyhjäistä”, eikä palkka ole sama kuin sosiaaliapu.

 

Kun minulla ei enää ole valtaa keskustella edes työsopimuksista, siteeraan tässä nyt muutamia SOL:n Jukka Pekka Joroisen käsityksiä samasta aiheesta.

Suomessa on naurettavissa määrin satoja TESejä. Huomattavasti parempi ja joustavampi ratkaisu olisi jonkinlainen raami-TES, yhdistettynä paikalliseen sopimiseen. Sadat maassa olevat TESit rajoittavat tekemistä ja toimia.

Henkilökohtaisesti olen havainnut niiden toimivan jopa työllistämisen esteenä. En ole varma, kestäisikö suomalainen työehtosopimusjärjestelmä edes EU-tuomioistuimen käsittelyä. En ole lainkaan varma siitäkään, että nykymaailmassa yhä edelleen voidaan puuttua kahden juridisen henkilön keskinäisiin sopimuksiin.

Miettikääpä tätä: Joku 10 - 15 hengen yritys on joutunut tilapäisiin talousvaikeuksiin, ja toimitusjohtaja ehdottaa, että kaikki työpaikat voidaan säilyttää ja tilanne menee ohi, jos henkilökunta suostuu 20% palkanalennuksiin esimerkiksi kolmeksi kuukaudeksi. Jos vaihtoehtona olisi lappu luukulle, olen jokseenkin varma että ainakin suurin osa porukasta suostuisi tuohon, eikä kukaan tulisi sanomaan "minulle kuuluu". Veikkaan, että näin menettelevä henkilö saisi seuraavaksi miettiä, minkä kokoinen työttömyyskorvaus hänelle kuuluu.

Vaikka siis työpaikalla kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen ja asioista voitaisiin sopia, niin meillä on olemassa ammattiyhdistysliike, joka todennäköisesti kaataisi nuo sopimukset ja ajaisi firman konkurssiin ja porukan kortistoon.

Oko tässä mitään järkeä ?

Edellistä vastaavassa tilanteessa järki tuntuu puuttuvan myös työeläkeyhtiöiltä ja jopa verottajaltakin, joka tuskin suostuisi siihen, että rahan puuttuessa firma saisi maksaa TEL-maksut sekä veronpidätystilitykset jonkinlaisen maksusopimuksen kautta. Yleensä se ei sovi, joten hyväkin yritys ajetaan konkurssiin muutaman tuhatlappusen tähden. Tällaiseen järjestelyyn eivät suostu edes työeläkeyhtiöt silloinkaan, kun maksut todennäköisesti tulisivat maksettua paljon ennemmin kuin yksikään ihminen on siirtynyt eläkkeelle. Talousvaikeuksissa olevan firman on siis rahoitettava eläkeyhtiöiden sijoitukset, silloinkin kun kaikkien etu olisi joustava maksujärjestely.

Tämä ei tietenkään kuulu ammattiyhdistysliikkeelle, mutta samasta suomalaisesta itsekkyydestä ja jääräpäisyydestä tässä on kysymys.

Tietysti on eriasia, jos firmalta puutuu halu maksaa kohtuullisia palkkoja ja muita lakisääteisiä maksuja. Se ei ole puolusteltavaa, mutta useimmiten vaikeudet johtuvat suomalaisten jääräpäisyydestä ja suoraan sanoen tyhmyydestä.

Paljon mainostettu suomalainen sisu taitaakin olla suomalaisten itsepäisyyttä ja uskaltaisinko väittää - peräti tyhmyyttä.