Olympia-ajatuksia

Kyllä minä näitä Korean olympiakisoja olen seurannut minkä muulta tekemiseltä olen joutanut, mutta täytyy myöntää, että nuoruuden aikaista intohimoa ei enää ole ollut. Kai tähän on montakin syytä, mutta ehdottomasti olen pettynyt suomalaisten menestykseen ja kovin kunnianhimottomiin mitalitavoitteisiin. 

Muistan hyvin ajan, jolloin Eddie Edwards hyppäsi ja suomalaiset hymyilivät hieman ivallisesti tosi rohkealle englantilaiselle.  Edwards sai aikaan sen, että isommissa kilpailuissa alettiin suorittaa karsintoja ennen varsinaista kilpailua. Ei varmaankaan ollut kilpailujen arvon mukaista, että mukana oli joku, jonka hyppääminen näytti suorastaan vaaralliselta, vaikka hän ei juuri kumparetta kauemmaksi päässyt.

 

No ihan Edwardsin tasolle eivät suomalaiset mäkimiehet ihan vielä ole vaipuneet, mutta ei kaukana olla.  Tuskinpa kukaan aikoinaan olisi osannut arvata, että ei ole lainkaan selvää, että suomalaisetkaan läpäisevät karsinnan, puhumattakaan kilpailun toisesta kierroksesta. Sen verran olen mäenlaskuakin harrastanut, että itku melkein tuli silmään, kun muistelin noita suomalaisia suuruuden aikoja. Pelkkä voitto ei olympiakisoissakaan riittänyt - piti saada kaksoisvoitto, joka useimmiten saatiinkin.

Mäkihyppyä aikoinaan harrastanut nykyinen huppu-urheilun johtaja Mika Kojonkoski varmasti tietää totuuden, mutta syystä tai toisesta ei sitä kerro. Suomalaisen mäkihypyn ongelma ei suinkaan ole rahan puute. Ei edes lahjakkuuksien puute. Puute on tosi pienistä, melko pienistä ja pienistä hyppyreistä. Toki tiedän mistä puhun, sillä itsekin harrastin aikoinani mäkihyppyä. Itse en ollut hääppöinen, mutta monet minun kaverini olivat melko hyviä.  Varmasti parempi kuin nämä nykyiset edustusmiehemme.

Tauno Luiro oli hypännyt siihen aikaan voimassa olleen maailmanennätyksen, joka ei nyt vallan valtava ollut - olikohan jotain 139 - mutta kaikki me oltiin taunoluiroja, kun hiihtosuksilla hypittiin itse tehdyistä mäistä 5 – 15 metriä.  Minun kohdallani oli Vaajakosken Varaslahden hyppyrimäki seuraava vaihe. Siellä tarvittiin jo mäkisukset, vaikka mäkiennätys oli jotain 24 metriä.  Jyväskylän silloisesta mäestä hyppäsin 12-vuotiaana ja sen jälkeen kiersin Keski-Suomen pikkumäkien kilpailuissa ilman mainittavaa menestystä. Menestymättömyys ei kuitenkaan johtunut rahan puutteesta, vaan siitä, että toiset olivat yksinkertaisesti parempia. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin Kojonkoskella on hieman samoja kokemuksia vähän ylemmältä tasolta. Minun kavereistani taisi parhaiten menestyä Ruotsiin muuttanut Seppo Reijonen.

Suomalaisen mäenlaskun aallonpohja johtuu yksiselitteisesti siitä, että meillä ei ole mäkiä.  Kyllä Kaipolassa, Hämeenlinnassa ja parilla muullakin paikkakunnalla seisoo komeita betonitorneja, mutta kukapa niistä laskisi, kun ei ole päässyt opettelemaan pienemmistä. Tuskinpa minäkään olisin laskenut silloisesta Jyväskylän ”suuresta” mäestä, jos en olisi saanut opetella mäkihypyn alkeita Vaajakosken Varaslahdella.

Hiihtäjä en koskaan ollut, mutta hiihdossakin pärjäsin aina joskus. Joissakin piirikunnallisissa yhdistetyn kilpailuissa olin kolmas ja pataljoonan hiihtomestaruuskilpailuissa neljäs. Kyllä harmitti, kun hävisin muutaman sekunnin uimari Hannu Vaahtorannalle - helsinkiläispojalle, jonka ei ollut koskaan tarvinnut edes kouluun hiihtää. Uskon kuitenkin, että pitkätkin hiihtäen suoritetut koulumatkat selittivät paljon takavuosien hiihtomenestystä.

Totta tietysti on, että laji on levinnyt pohjoismaista myös pohjoismaiden ulkopuolelle, eikä Keski-Euroopan tai USA:n hiihtäjillä ole enää välttämättä suomalaista nimeä.

Tietenkään ei koko ”surkeuttamme” voi panna kokonaan koulukyytien tai lajin levinneisyyden tilille.  Niin kauan kuin uskomme, että kaikki on rahasta kiinni, ei meillä ole edes odotettavissa nykyistä parempaa menestystä. Näin se vaan on, olkoon meillä kuinka hieno ”huippu-urheiluyksikkö” tahansa.

Kokonaan toinen asia on, halutaanko me ja tarvitaanko me urheilumenestystä. Minua ainakin masentaa seurata nykyistä menestymättömyyttä ja selittelyä. Kojonkoski on mainio puhuja… valitettavasti puhuu vain potaskaa.