Kansantautimme kateus

Olen asunut kolmessa maassa ja Suomessa yli kymmenellä paikkakunnalla. Se on tietysti liikkuvaa elämää, mutta kun olen aina ollut valmis liikkumaan työn perässä sinne missä työtä on, niin muuttoa on tullut harjoiteltua. Olen myös opiskellut lähes koko sen putken läpi, joka Suomessa on ollut mahdollista, ja se on tietysti myös kuljettanut jonkin verran. En minä tätä kulkurin elämää kadu, sillä se on antanut erinomaisen näkemyksen ihmisistä eri puolilla maata. Kun siihen lisätään, että olen matkustellut useimmissa Euroopan maissa ja vähän Euroopan ulkopuolellakin, ei liene liioiteltua, jos väitän, että näkemystä on syntynyt Suomeakin laajemmalta alueelta.

Suomalaisilla on erinomainen käsitys suomalaisuudesta. Oman käsityksemme mukaan me olemme lähes maailman parhaita melkein millä tahansa alalla. Olenkohan tavallista tyhmempi, vai mistä johtuu, että en ole havainnut missään suhteessa tuota suomalaisten erinomaisuutta? Jos meistä todella täytyy joku ero löytää tässä kansainvälisessä vertailussa, niin olemme ehkä eräs maailman kateellisimmista kansoista. Koska en tunne kaikkia kansoja, en uskalla suoraan julistaa, että maailman kateellisin kansa, vaikka pääministerimme aikoinaan julisti, että meillä on maailman parhaat kätilöt. Hyvinkin saattavat olla, ehkä Sipilä tuntee kaikki maailman kätilöt ja on perehtynyt tuohon ammattiin.  Minun vajavaisuuttani lienee, että en ihan tuohon väittämään usko.

Suomalaisten kateuttakaan ei ihan yleispätevästi voida mitata millään mittarilla, mutta omat kokemukseni kertovat, että paikkakuntien välillä on suuriakin kateuseroja.  Ottamatta lainkaan kantaa siihen, onko joku paikkakunta parempi kuin toinen, niin kyllä kateuden kärkisijan vie Kalajoki.  Muutin Kalajoelle lähinnä eläkepäiviä viettääkseni, enkä juurikaan halunnut nostaa omaa profiiliani. Suostuin kuitenkin politiikkaan, kun pyydettiin.  En suostunut aktiiviksi, mutta avustamaan kuitenkin, koska olin paljon ollut mukana. 

Ensimmäinen kateudenaihe oli sitten koulutus. En ennen ollut kuullutkaan, että politiikkaankin voi olla ylikoulutettu, jopa päinvastoin. Kaveri, joka ehdotuksestani valittiin paikallisjärjestön puheenjohtajaksi, oli ammatiltaan merkonomi. Katsoin, että hän on sopiva tehtävään, enkä lainkaan ajatellut koulutusta, en muista edes, tiesinkö sitä silloin.  Melkein heti valinnan jälkeen mies alkoi juonitella pääni menoksi, kun minä kuulemma ratsastin tittelillä.  Olin sortunut ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa ja ilmoitin koulutukseni, kun sitä kysyttiin. Ei tullut mieleenikään, että sillä olisi ollut negatiivinen vaikutus.  No toki minulla oli pian muutakin puuhaa ja unohdin mokomat kotkotukset.  Olkoonpa kuka tahansa kateellinen mistä tahansa, minä halusin elää omaa elämääni. Politiikan eteen en juurikaan tehnyt mitään, paitsi hoidin ne tehtävät, jotka lupasinkin hoitaa.  En toki pitänyt siitä ilmapiiristä, joka Kalajoen poliittisessa ilmastossa oli. Kuulin kyllä, että olin silloin ja silloin siinä ja siinä mennyt väärin, mutta kun kyseinen herra oli jo onnistunut hankkimaan kuuluisuutta haukkumalla kaikki muutkin tuntemansa ihmiset, jotka olivat tavalla tai toisella pilanneet hänen elämänsä, en osannut välittää mitään koko asiasta.

Sellaista se on - kateus vie kalatkin vedestä.  En minä nyt yhden merkonomin takia ala koulutustani mollaamaan tai vähättelemään. Onneksi jäi sydänvaivojen takia tohtorin koulutus kesken.  Tuskin sitä Kalajoella olisi kestetty, kun DI-tutkintokin noin pahalta tuntui.

Myös tämä blogin nimi herätti pahennusta, kun en kuulemma ollut edes kalajokinen, puhumattakaan että olisin ollut kallalainen.  Tottahan tuo olikin, Kallassa ei asu ketään, ja kalajokiseksi pääsee vain syntymällä.  Näin totesi eräs kalajokinen ystäväni, sillä toki niitäkin oli.  Koetin kyllä selittää, että kyseessä on blogin nimi eikä minun titteli, mutta vaikeaa sen asian ymmärtäminen tuntui olevan.  Kalajokisten onneksi tuulimyllyt ajoivat minut pois eikä minun tarvinnut jäädä pahennusta herättämään.

Kateus on eräs seitsemästä kuolemansynnistä, ja Luoja varjelkoon minua sortumasta siihen. Joskus toki sattuu sellaista, että kateus pyrkii pinnalle, kun kohtaan tyynen ja tasapainoisen ihmisen, mutta antakoon Herra minulle anteeksi. Koetan vastaisuudessa olla auttamatta lähimmäisiäni, sillä sekin näyttää herättävän kateutta.