Joskus, jossakin edellisessä kirjoituksessani, olen sanonut, että politiikan paradoksi on siinä, että vaikka sen pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista, niin siihen hakeutuvat ja valikoituvat henkilöt, jotka ajavat pääasiassa omaa etuaan.
Ajelin autolla jossakin Kalajoen ja Pyhäjoen välillä ja kuuntelin radiosta jotain poliittista paneelia, jossa puhuttiin Kekkosen ajasta. En paneutunut ohjelmaan, enkä siis voi kertoa kokonaisuutta, mutta aistini valpastuivat, kun kuulin melkein saman lausahduksen jonkun tohtoritasoisen politiikan tutkijan suusta. Samaan hengenvetoon mies jatkoi, että nykyisin se kuitenkin on pientä, verrattuna 50- ja 60-lukuihin, jolloin lähes kaikki ideologiat olivat kaupan. Politiikka oli silloin jotain peliä, jossa panokset saattoivat kyllä olla suuria. Tässä paneelissa väitettiin jopa, että KGP ja CIA rahoittivat suomalaisia puolueita. No joo, tämän olen ennenkin kuullut, mutta yllätys oli, että Neuvostoliiton ykkössuosikki oli silloinen Maalaisliitto. Ilmeisesti juuri siksi, että Kekkonen oli presidenttiehdokkaana vuoden 1956 vaaleissa ja oli Neuvostoliiton kannalta suosituin presidentti Suomelle. Kekkonen oli taitava pelimies ja oli onnistunut luomaan hyvät suhteet niin KGP:hen kuin muuhunkin Neuvostoliiton valtaeliittiin. Monet valtioiden väliset sopimukset syntyivätkin Tamminiemen saunassa, eikä niissä aina ollut kyse kummankaan valtion edusta. Näin siis olen kuullut väitettävän, liekö sitten totta.
Väitetään myös, että suoraselkäisenä miehenä tunnettu, Kekkosen lähipiiriin kuulunut Veikko Vennamo ei hyväksynyt tätä ”kieroilua” ja Kekkosen ja Vennamon välit rikkoutuivat. Vennamo perusti silloin uuden puolueen, joka sai nimekseen Suomen maaseudun puolue (SMP) joka nousikin hyvin suosituksi 60-luvun lopulla. Näin varsinkin karjalaisväestön keskuudessa, sillä Veikko Vennamo oli hoitanut siirtolaisten asutuksen todella tehokkaasti sotien jälkeen. SMP:n myöhempi johto ei kuitenkaan pystynyt pitämään Vennamon suoraselkäistä linjaa ja puolue alkoi menettää kannatustaan ja ajautui konkurssiin 80-luvun alussa. SMP: seuraajaksi syntyi Perussuomalainen puolue, jonka ensimmäinen kansanedustaja oli jo SMP:n aikoihin mukana ollut Raimo Vistbacka. Suuren ”jytkyn” jälkeen Perussuomalasisilla on nykyisessä eduskunnassa lähes 40 kansanedustajaa.
Tulipahan pätkä Perussuomalaisten historiaa, vaikka oikeasti se ei tämän jutun tarkoitus ollut. Koska ei ollut tarkoitus, kirjoitin jutun ihan omasta muististani, joten pyydän anteeksi jos siellä oli joitakin asiavirheitä. Ei tietääkseni ollut, mutta jos oli, niin ne eivät ole tahallisia.
Tämän jutun tarkoitus oli siis muistuttaa siitä, mitä politiikka oikeasti on. Se on yhteisten asioiden hoitamista, eikä suinkaan oman tai puolueen edun tavoittelua. Kunnallispolitiikassa tämän asian huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää. Liian moni hyvä asia, liian monessa kunnassa, on kaatunut siihen, että aloite on tullut väärästä puolueesta tai väärältä henkilöltä. Ihmeellistä on, että jos kahvipöytäkeskusteluissa jotain asiaa on pidetty hyvänä, niin se on kaatunut valtuustossa vain siksi, että sen on sitten lopulta esittänyt ”täysin sopimaton” taho. Yhteinen etu on heitetty pois pesuveden mukana. Tiedän kuntia, joissa hienojen ja hyödyllisten tapahtumien järjestämistä on hankaloitettu siksi, että järjestäjätaho on ollut poliittisesti sopimaton.
Tänä vuonna on kunnallisvaalit ja Kalajoellekin syntyy uusi valtuusto. Voi olla, että minäkin olen ehdokkaana, mutta sen olen jo nyt luvannut, että haistatan pitkät sekä omalle että puolueen edulle, jos päätökset eivät palvele Kalajoen asukkaiden asiaa. Sen olen ajat sitten luvannut ihan julkisesti, että missään tilanteessa en tule alistumaan minkäänasteiseen puoluekuriin, jos se asettaa omantuntoni koetukselle. Varmasti tämä rajoittaa kyseeseen tulevien puolueiden määrää minun kohdallani. No joo… kaipa se karjalaisuus vie hieman sinne perussuomalaisten suuntaan muutenkin, sillä onhan Timo Soini hyvin Veikko Vennamon tapainen henkilö. Seisoo selkä suorana, puhuu ymmärrettävää kieltä eikä suostu lehmänkauppoihin, jos ne ovat kansan edun vastaisia.
Olisikohan tuo ihan kauheaa ja ennenkuulumatonta, jos pikkuisen löysättäisi myös kunnan valtuustoissa sitä pipoa ja annettaisi oman edun, puolueen edun ja puoluekurin jäädä kerrankin toiseksi demokratian ja kunnallisen edun rinnalla. Tätä taustaa vasten ei puolueenkaan etu voi olla elämää tärkeämpi kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti