Eikö politiikka kiinnosta?

Kyllä politiikka kiinnostaa, mutta se ei kiinnosta riittävästi, jotta jaksettaisiin ajatella, mikä ero on yhteisellä hyvällä ja minun hyvälläni. Eipä siis ole jaksettu miettiä, että mikä olisi meidän yhteisen edun mukaista ja mikä taas ei.

Eräs ystäväni sanoi: ”Aina olen äänestänyt ja aina on asiat parantuneet sillä, jota olen äänestänyt”. Siltähän se oikeasti näyttää. Varsinkin valtiollisissa vaaleissa olosuhteet paranevat niillä, jotka tulevat valituiksi. Ei vaalilupauksia rikota siksi, että poliitikot olisivat ilkeitä.  He eivät vain kerro, että oikeasti ”tässä on kyse minun eduistani - vaalilupaukset ovat vain markkinointikeino, eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.” Onhan se kiva odottaa sitä ”vappusatasta”, vaikka järki sanoisi, ettei sitä koskaan tule. Eihän ole tullut ennenkään.

Kirjoittelen tätä nyt eläpäivieni ratoksi, kun varsinainen työnteko on aika vähäistä. Koetan pohdiskella politiikan dogmia. Kuuntelen samalla radiota, jossa tuntuvat pohdiskelevan kahta varsin ristiriitaista asiaa. Toisaalta tuntuu porukka olevan huolissaan, että ihmiset eivät ymmärrä politiikkaa, ja että se ei kiinnosta heitä kovinkaan paljon, eivätkä oikein ymmärrä politiikkaa. Samat ihmiset olivat myös huolissaan siitä, että varsinkin kunnallisvaaleissa on äänestysprosentti laskenut todella alas. Kummallinen ristiriitahan tämä on. Kai sitä pitäisi olla enemmän huolissaan siitä, että eivät ainakaan nuo ymmärtämättömät menisi äänestämään, sillä silloinhan saattaa tapahtua mitä tahansa. Kyllä yhteiskunnan ylimpien päättäjien valinnan tulisi tapahtua jonkinasteisella asiantuntemuksella. Kaikkein pelottavin visio on kansanäänestyksessä, vaikka yleisesti tiedetään, että varsin pieni määrä ihmisistä todella tietää, mikä päätös vaikuttaa mihinkin. Kansanäänestyksen hehkuttajat eivät näytä oppineen mitään niistä maista, joissa kansanäänestys on viety niin pitkälle kuin mahdollista. Sveitsin mallia on Suomessakin hehkutettu, mutta aina ei ole mennyt ihan nappiin. Kansanäänestys on antanut kaikenlaisia tuloksia, ja sitten parlamentti on kaikessa hiljaisuudessa kumonnut kansanäänestyksen. Onneksi Sveitsi on säilyttänyt tuon ”varajärjestelmän”. Englannin ero EU:sta oli huomattavasti vaikeampi ongelma, sillä Britannialla ei ole tuota varajärjestelmää. On kyllä havaittu, että ero ei ole järkevä eikä palvele Britannian etuja, mutta kansanäänestyksen kumoaminen ei ihan helppoa ole. 

Ajatuksenakin on jo selkäpiitä karmiva, että Suomi tekisi saman virheen. Järjestettäisiin kallis kansanäänestys asiasta, jossa suurin osa äänestäjistä ei edes tietäisi, mistä äänestetään ja mitä se vaikuttaisi, jos äänestystuloksen mukaan toimittaisiin.

 

Kyse ei ole pelkästään EU-erosta, vaan on väläytelty myös ydinvoimasta, Natosta ja tuulivoimastakin pitäisi järjestää kansanäänestys.  Siis kaikki asioita, joista todellisten ymmärtäjien joukko on varsin vähäinen.

Yritän tässä hieman ohjeistaa tilannetta.

En kehota olemaan äänestämättä, mutta jos ette tiedä, mitä äänenne vaikuttaa, niin pysykää pois uurnilta.   Jos taas menette vaaliuurnille, ottakaa etukäteen selvää, mikä on hyväksi kotipaikkakunnallenne ja kuka sitä oikeasti ajaa ja kuka todellakin omaa eväät käsitellä kunnallisia asioita.

Jos ei hiihto, pesäpallo tai laulaminen ole ihan välttämättömiä kotikuntanne menestykselle, niin älkää nyt ainakaan parhaana ansiona näitä taitoja pitäkö.  Jos jossain hiihtokilpailussa häviää sadasosasekunnin jollekin ulkomaalaiselle, ei sen pitäisi olla mikään meriitti Suomen eduskuntaan, tai edes kunnanvaltuustoon.  Meillähän on paljon ihmisiä, jotka olisivat hävinneet enemmänkin.  Olisivatkohan he sitten vieläkin pätevämpiä?