Ei sitä aina voi tietää

Professori Robert Trivers luennoi 21.2.2020 Helsingin yliopiston Porthaniassa. Valitettavasti sain tietoja tästä tilaisuudesta vasta Yliopistolehdestä, joten en ollut itse paikalla. Hän oli käsitellyt kuitenkin varsin kiinnostavia aiheita, joita olen joissakin tapauksissa käyttänyt pohjana tälle kirjoitukselle. Yliopistolehden suorat lainaukset olen kuitenkin merkinnyt sitaateilla, enkä edes yritä syöttää niitä omana tietonani.

”Huumorin ja politiikan sävyttämä luento keskittyi pohtimaan petoksen ja itsepetoksen suhdetta luonnonvalintaan.”

Miten luonnonvalinta palkitsee itsepetoksen?

Monet poliitikot ovat hyviä esimerkkejä itsepetoksesta. He kuvittelevat itsestään suuria ja joskus saavat suuren yleisön uskomaan, että näin todella on. Trivers mainitsee esimerkkinä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin, jonka valheiden ja itsepetoksen siivittämä poliittinen ura saattaa viedä hänet toistamiseen Valkoiseen taloon.

Syy Trumpin menestykseen johtuu itsepetoksesta. Hän oikeasti uskoo olevansa ”maailman älykkäin ihminen” ja tuntee olevansa ainut oikea ihminen tuolle paikalle. Trumpin kaltainen sanankäyttäjä pystyy selittämään maailman tilan itselleen edulliseksi ja saa osan kansasta uskomaan, että vain hän pystyy pelastamaan maailman. Kun tähän lisätään yltiöisänmaallisuus, olipa se totta tai näyteltyä, on tie avoinna melko pitkälle. Tällaisessa tapauksessa luonnonvalinta voi suosia itsepetosta, vaikka monet meistä kutsuvatkin käyttäytymistä röyhkeydeksi.

Luonto on arvaamaton, eikä oikein kukaan pysty varmuudella selittämään, mitkä käyttäytymisen muodot vievät meitä eteenpäin.

Myös Suomi on tulvillaan Trumpin kaltaisia poliitikkoja, joista toiset menestyvät ja toiset taas eivät. Usein kyse on vain siitä, kuinka pitkälle me uskallamme tai haluamme tuossa röyhkeydessä mennä.  Monet puolueet ja puoluejohtajat pyrkivät käyttämään hyväksi asioita, joista kansa pitää, tai sitten ei pidä. Politiikka on saavuttanut meillä uskonnon kaltaisen aseman, joten ”messiaan” sanaa luotetaan, täysin riippumatta siitä, mitä ihminen oikeasti osaa tai tietää.  En rupea tässä mustamaalaamaan mitään puoluetta ainakaan nimellä, mutta ehkäpä suurin osa kansastamme tietääkin, että suurimmat ”vaihtoehtoisien totuuksien” käyttäjät löytyvät puoluekenttämme äärilaidoilta. Niin vasemmalta kuin oikealtakin. Suomalaiseen äänestäjään on suhteellisen helppo vaikuttaa.

Professori ei mielellään ennusta keinoja, jotka auttaisivat tulevaisuudessa pärjäämään politiikassa tai elämässä yleensä, sillä luonto on arvaamaton. Varsinkin poliitikkojen menestys on aina monen tekijän summa.  Jos onnistut vakuuttamaan äänestäjät ylivoimaisella älykkyydellä, voi se - puolueesta riippuen - olla menestyksen avain. Suomalaiset äänestävät kuitenkin enemmän tunteella kuin järjellä, joten esimerkiksi urheilumenestys voi olla parempi valttikortti.

Luonto on arvaamaton, joten ei kannata ihan varmuudella luottaa mihinkään. On kuitenkin syytä muistaa, että politiikka on uskonnon kaltainen olotila.  Suurin osa porukasta äänestää niin kuin on aina äänestänyt, eikä järkisyihin vetoaminen auta vähääkään.  Puolueiden välisiä kannatusvaihteluja havaitaan vain ryhmissä, jotka eivät vielä ole sitoutuneet mihinkään ”uskontoon”.