Missä EU:n epäkohdat meille

Talousviisaat ovat viimeaikoina pohdiskelleet ja jopa väitelleetkin siitä, onko EU:sta ollut maallemme enemmän hyötyä kuin haittaa. Tuskinpa pääsen tähän viisaiden joukkoon, asetuinpa kummalle kannalle tahansa, mutta en ehkä ihan tollero ole minäkään. Kyllä EU on ollut meille monessa asiassa hyödyksi, mutta vielä enemmän olisi ollut, jos emme olisi ihan mitä tahansa direktiiviä suostuneet omimaan ja noudattamaan jo ennen kuin olemme sen edes sisällyttäneet omaan lakiimme. Direktiivihän on ohje kansallisen lainsäädännön harmonisoimiseksi EU:n kokonaisuuteen sopivaksi. Se ei siis ole sellaisenaan sitova normi, eikä sitä myöskään tarvitse noudattaa ennen kuin se on sisällytetty lakiin. Juuri tässä vaiheessa olisi Suomen pitänyt älähtää.

Ei ole aihetta menetellä ”italialaisittain”, joka minun kielenkäytössäni tarkoittaa kintaalla viittaamista k.o. direktiiveille. Vaan yksinkertaisesti olisi pitänyt ja pitäisi kertoa, että emme voi suostua siihen ja siihen asiaan, koska se on vastoin kansallista etuamme. En edes yritä väittää, että tämäkään olisi poistanut kaikkia haittoja, mutta olisi varmasti vähentänyt niitä.

EU:n kilpailulainsäädäntö on varmasti haitallinen muillekin kuin Suomelle, mutta kun tämän suomalaisen kilpailujärjestelmän tunnen, niin täytyy vain todeta, että pääsääntöisesti pakollisista tarjouskilpailuista on vain haittaa ja päinvastoin kuin uskotaan, niillä on hintoja korottava vaikutus. Joskus entisessä elämässäni olin suurehkon yrityksen palveluksessa pääasiallisena tehtävänäni tarjousten laskeminen. Suomessa on kyllä kartellit kieltävä lainsäädäntö, mutta sitä ei useinkaan noudatettu. Ei ollut kovinkaan harvinaista, että puhelin soi ja minulta kysyttiin, että onko teillä laskettavana se ja se työ. Ystävällinen ”kilpailija” kertoi sitten, että tästä ja tästä syystä tämä työ ikään kuin kuuluu heille, joten he antavat hinnan, jos tämä suinkin sopii. Sopi tai ei.. en sitä nyt enää tunnusta, vaikka rikokset ovatkin varmaan vanhentuneet. Kerran sattui kuitenkin tapaus, jossa en ollut halukas suostumaan nyt jo edesmenneen ”kilpailijamme” tarjoukseen. Toki kyse oli vain omakotitalon aliurakasta, jonka hinta olisi muodostunut jonnekin kymppitonnin pintaa, ehkä vähän päälle… jos siis olisimme tarjonneet sen. Sen verran tulin nyt kuitenkin ”kilpailijaamme” vastaan, että ilmoitin tilaajalle, että emme nyt pysty tarjoamaan työtä, mutta voimme tehdä sen laskutustyönä. Uskoin vilpittömästi, että työtä ei meiltä tilata. Toisin kuitenkin kävi. Ehkäpä syystä, josta minäkin tässä tapauksessa vierastin kartellia, tilaaja tilasi työn kuitenkin meiltä.

 

No miten siinä sitten kävi? Tietysti tehtiin työ kun kerran oli luvattu, mutta sainhan minä kilpailijan vihat niskoilleni. Tilaaja kyllä hyötyi asiasta. Tarkkoja hintoja en enää muista, mutta olikohan niin, että laskutustyönä tuo työ tuli maksamaan tilaajalle jotain 9000 silloista markkaa. Tuo kilpailijan tarjous, jota ei siis hyväksytty, oli jotain 12 000, ja meidänkin tarjous olisi ollut varmaan toistakymmentä tuhatta.

No mitenkäs se näin meni! Ensinnäkin urakkatarjouksen tekeminen maksaa aina. Eivät firmojen insinöörit ole aivan ilmaisia. Tarjouslaskennassa on aina myös huomioitava se, että kaikki ei menekään aivan putkeen ja mahdolliseen jalan lipsahtamiseenkin on varauduttava. Myös tämä nostaa hintaa. Laskutustyössä laskutetaan vain todelliset kustannukset, ja jos työ menee, niin kuin yleensä menee, ilman isompia ongelmia, on se lähes poikkeuksetta huomattavasti ennakkotarjousta edullisempi.

Tämän ”säästömahdollisuuden” vie EU:n kilpailulainsäädäntö pois julkisyhteisoiltä. Kyse kokonaisuutenaan on isoista rahoista. Kokonaisedullisuuteen kuuluu myös moni muukin asia kuin vain tuo hinta. Onni on, että yksityisiltä ei vielä ole tuota oikeutta viety. On kuitenkin aivan selvä, että myös kunnissa tarjouksen pyytäminenkin maksaa, joten ihan pienistä hankinnoista ei edes kannata harkita mitään kilpailuttamista. Kilpailuttaminen ei todellakaan ole mitään halpaa hommaa.

Tämä kilpailuttaminen on tietysti vain yksi asia monista EU:n ”kotkotuksista”. Toki asioista voidaan ja pitääkin keskustella, mutta yhtään valtiota ei pitäisi pakottaa tekemään omien etujensa vastaista lakia.