Jyväskylän viikonloppu

Taisin jossakin vaiheessa luvata, että en minä tästä blogistani päiväkirjaa aio tehdä, enkä rupea ihan normaaleja päivittäisiä tapahtumia kuvaamaan. Edelleen uskon siihen, että en ole niin tärkeä henkilö, että ketään kiinnostaisi se, milloin syön ja milloin käyn vessassa. Kyllä tämä paikkana kuitenkin sen verran Kalajoesta eroaa, että onhan täällä asuminen hieman erilaista. Ensinnäkin tämä on oikea kaupunki ja täällä on suunnilleen kaikki se mitä kaupungissa pitääkin olla. Kun nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa tänne muuttomme jälkeen saimme olla ihan kotioloissa, niin ajattelin kuitenkin hieman valottaa, miten on mennyt. Tämä ihan vaan siitä syystä, kun moni on soitellut, meilannut ja muuten vain kysellyt, että ”miten meni viikonloppu”.

Normaali vastaus tuollaiseen kysymykseen on kai: ”Kiitos hyvin”. Niinhän se pääsääntöisesti tietysti menikin, mutta pieniä vastoinkäymisiäkin mukaan sopi. Lauantai meni siinä, kun kiukuttelin, kuinka vaikea on kaupungilla liikkua autolla ja vielä vaikeampaa löytää parkkipaikkaa, vaikka kaupunki on täynnä tyhjiä pysäköintitaloja. No ei niihin kukaan autoaan rupea viemään, jos vain asioilla aikoo pistäytyä. Niinhän siinä sitten päädyttiin moottoripyöräliikkeeseen etsimään sopivaa skootteria. No eihän sitä liikkeestä löytynyt, joten ei muuta kun istuman ”tietsikan” ääreen ja netistä etsimään. Löytyihän se ja luultavasti hyvä löytyikin. 

Teatterissa on käyty muutaman kerran, joten nyt koetimme sitten purkaa kulttuurin nälkäämme kiinnittelemällä tauluja seinälle. Mitenkäs tänne kerrostalokaksioon kaikki 40 tauluamme sopisi, ja kun seinätkin on mitä on, niin sanomistahan siitä tuli ja minä mieleni pahoitin.

Sitten Pirjo vei minut mielenrauhoittamisteelle tosi hienoon satavuotiseen rakennukseen, jossa oli ehkä yksi Suomen upeimmista teehuoneista, ja minä maksoin. 

 

 

 

No kyllä se vähän auttoi, varsinkin kun kierrettiin pieni nostalgialenkki Ainolan vanhan tanssilavan kautta, ja katselin hetken aikaa tuota paikkaa, jossa niin usein olin retonkia rypistelemässä. Taitavat vaan olla senaikaset ”morsiammet” vähän huonossa kunnossa, kun en ole ainuttakaan tavannut. Saattaa kyllä olla niinkin, että kuluneet vuosikymmenet ovat sen verran kasvoja muokanneet, että en enää tunnista, vaikka viereeni istuisi. 

 

Niin, että tässä nyt sitten tällainen blogi. Kun aikoinaan aloitinkin tämän blogin kirjoittamisen nimellä ”Kallan kuvernööri”, jo paljon ennen Kalajoelle muuttamistani, niin menköön nyt edelleen sillä nimellä.

Useimmat kai tuntevat tarinan Kallan itsehallinnosta, joka siis koskee saaren asukkaita. Se antaisi kenelle tahansa saaren asukkaalle vallan nimittää itsensä ihan miksi tahansa hallitsijaksi, jos hän olisi saaren ainut asukas. No en todella minäkään ole saaren asukas, enkä tuota kyseistä titteliä ole itselleni hamuamassakaan. Ehdottomasti se on vain tämän blogin nimi, mutta ajatukseen itsehallinnosta se perustuu.

 

En siis ole Kallan kuvernööri, vaikka sellaista nimeä blogissani käytän. Sattuuhan sitä. Sanotaanhan Kalajokeakin kaupungiksi :-)