Koulu-uudistus

En tiedä syytä, miksi Sundqvistin ”nappulahallitus” ajoi aikoinaan läpi ns. koulu-uudistuksen, mutta tämä koululaitoksemme reformi kuulunee samaan sarjaan kuin edellisessä kirjoituksessani mainitut muutokset muutosten vuoksi.  En nyt kovin korkeassa kurssissa pidä ns. pisa-tutkimuksia niiden rajoittuneiden mittausarvojen vuoksi, mutta jotainhan ne tietysti kertovat.  Suomi sijoittui näissä tutkimuksissa aikanaan kansainvälisesti varsin korkealle, eikä toki aivan pohjilla ole vieläkään, mutta selkeästi kuitenkin pudonnut.  Voihan se johtua tietysti opetuksen tason laskemisesta, tai oppilasaineksen heikentymisestä, mutta minä en usko kumpaankaan.

Ulf Sundqvist 1969. Kuva: MTV

 

Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että kaiken takana on ”koulu-uudistus”, jolla saatiin aikaan se, että lahjakkaimmat lapset ja tavalliset tollerot työnnettiin samaan suppiloon. Tästähän oli seurauksena se, että rimaa oli pakko laskea, jotta jokainen pääsi riman yli.  Toki riman laskeminen tapahtui vähän kerrassaan, niin että sitä ei juurikaan huomattu eikä siitä ole kerrottu suurelle yleisölle.  Ei sille mitään voi, että en oikein osaa nostaa tämän päivän ylioppilasta samalle tasolle kuin esimerkiksi 60-luvun ylioppilaita.  Kielimies en ole, mutta matematiikkaa oletan osanneeni, ja kun olen vertaillut eri vuosien yo-kirjoituksien matematiikan tehtäviä, näkyy tuo riman lasku selvästi.  Mielestäni 60-luvun tehtävät olivat jokseenkin vaativia, joiden rinnalla nykyisin on vain päässälaskuja.

Odotankin aikaa, jolloin joku taas rupeaa vaatimaan, että lahjakkaimmille ja ahkerimmille oppilaille on varattava mahdollisuus edetä jo perusopinnoissaan hieman paremmin ja korkeammalle tasolle.  Silloin jouduttaisiin palaamaan vanhaan järjestelmään, jossa oppikouluun pyritään pääsykokeilla, eikä lukiokaan olisi itsestäänselvyys.  Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että loppujen koulutus laiminlyötäisiin, sillä ihan hyvä järjestelmä se vanha kansakoulu-peruskoulusysteemi oli.  

  Kuva: Kodin Kuvalehti

Saattaa olla, että minä vanha kalkkis kaipaan entisiin ”hyviin aikoihin”, mutta olisikohan kauheasti toivottu, jos varattaisiin mahdollisuus edetä jo koulutuksen varhaisemmassa vaiheessa hieman pidemmälle kuin keskivertoa huonommat oppilaat.

Selvähän se, että myös myöhemmin heränneille olisi varattava mahdollisuus edetä myös toista reittiä, mutta sen edellytyksenä olisi todellinen osaaminen.

Kaikenlaiset koulutuskynnykset pitäisi pyrkiä ylittämään, eikä niitä suinkaan tulisi poistaa.  Hyvänä esimerkkinä on insinöörien osaamistason laskeminen, kun pakollinen ennakkoharjoittelu poistettiin. Varmasti opiskelijankin olisi kiva tietää, mistä asiasta puhutaan, vaikka ei välttämättä hitsata osaisikaan.

Ihan varma en ole siitäkään, pitäisikö ihan joka kylässä olla yliopisto tai ammattikorkeakoulu.  Ei ehkä ole oikein sekään, että tohtorin tutkintoon riittävät vahvat istumalihakset. 

  

Muutosvastarintaa?

Olenhan minä niin usein kirjoittanut hieman negatiiviseen sävyyn muutoksista, että ei olisi ihme, jos joku pitäisi minua muutosten vastustajana.  No tavallaan olen sitä, sillä jonkinlainen kansallissairaushan meillä on tehdä muutoksia muutosten vuoksi. Kaikkihan me varmasti vielä muistamme ajan, jolloin meillä oli maaherra, lääninhallitus ja lääni.  Vanhempi väki muistaa varmasti myös lääniuudistuksen ja sen, kuinka läänien rajoja ja nimiä muutettiin. Taidettiin perustaa muutamia läänejä lisääkin. 

Olin varmasti liian nuori tajutakseni, mistä on kysymys, ja nyt sitten ole liian vanha ymmärtääkseni miksi.  Toki jotenkin oli perusteltavissa, että syntyi Keski-Suomen lääni ja Jyväskylä nypättiin pois Vaasan läänistä, sillä eihän monikulttuurisia jyväskyläläisiä mitenkään voinut verrata yks’totisiin ja kaksikielisiin vaasalaisiin. En kuitenkaan jaksa ymmärtää, mitä muuta vikaa tuossa läänijärjestelmässä oli, sillä selkeästi nyt ollaan pyrkimässä samaan systeemiin hieman eri nimikkeellä.  Juuri tämä on se asia, jota vastustan.  Muutoksia muutoksen vuoksi. Kuinkahan moni meistä edes tietää, mitä eroa on läänillä ja maakunnalla - siis paitsi nimi.  Voi olla, että rajatkin hieman vaihtelevat, mutta jokseenkin samoista ”hallintohimmeleistä” on kyse. Maaherrat kantavat nyt nimitystä maakuntajohtaja, mutta taitaapa tehtävätkin olla ihan samoja.  Menneinä aikoina epäsuosituista poliitikoista päästiin eroon työntämällä ne maaherroiksi, kun ei kaikille riittänyt pääjohtajan paikkoja valtion yrityksissä.

Jos meidän läänijärjestelmässä oli joku vika, miksi sitä ei yksinkertaisesti vain korjattu, vai oliko siihen sittenkin joku poliittinen syy?  Pitkän työurani aikana olen ollut monissa yrityksissä, eikä tuo menettely nyt aivan vieras ole liikemaailmassakaan, puhumattakaan oppilaitoksista ja vastaavista.  Organisaatio pitää uudistaa määrätyin välein, vaikka siihen ei oikeaa tarvetta olisikaan. Ehkä siinä päästään eroon epämieluisista työntekijöistä, tai sitten vain halutaan vaihtelua.  Ainakin se vie todella paljon aikaa ja energiaa.  Muutaman vuoden päästä asia sitten unohtuu, ja joku keksii taas uudelleen vanhan organisaation.  Näinhän toimii meidän maakuntamalli. 

Sote-uudistuksessa on paljon samoja elementtejä. Pääsääntöisestihän meidän terveydenhuoltojärjestelmämme on toiminut kohtalaisen hyvin.  Viiveitä toki on ollut ja muutamia muitakin pikkuvirheitä, mutta uskon, että ne olisivat ollut korjattavissa paljon nykyistä pienemmälläkin rähinällä. Varmasti kuitenkin paljon pienemmin kustannuksin.

Kun synnynnäinen ihmettelijä olen, olen myös ihmetellyt sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistämisellä samaan ”sote-soppaan”. Kyllä ne minun mielestäni ovat kaksi ihan erillistä alaa, vaikka yhtymäkohtiakin löytyy.  Kaikilta elämän aloiltahan yhtymäkohtia löytyy, kuten sosiaali- ja leipomoalatakin. Jos et pysty ostamaan leipää, tarvitset sosiaaliapua.

Edelleen vetoan vanhaan fraasiini ei muutoksia muutosten vuoksi” ja ”suutari pysyköön lestissään”.  En oikein usko, että samalla hepulla on pätevyyttä tänään sosiaali- ja terveysministeriksi, mutta huomenna puolustusministeriksi ja ylihuomenna kenties liikenneministeriksi. Pahinta kaikessa, että joskus näitä tehtäviä hoitaa joku, jolla ei ole pätevyyttä yhtään mihinkään.  

 Läänit 1947–1960
1. Turun ja Porin lääni
2. Uudenmaan lääni
3. Oulun lääni
4. Mikkelin lääni
5. Vaasan lääni
6. Kuopion lääni
7. Kymen lääni
8. Hämeen lääni
9. Ahvenanmaan lääni
10. Lapin lääni 

Läänit 1960–1997
1. Turun ja Porin lääni
2. Uudenmaan lääni
3. Oulun lääni
4. Mikkelin lääni
5. Vaasan lääni
6. Kuopion lääni
7. Kymen lääni
8. Hämeen lääni
9. Ahvenanmaan lääni
10. Lapin lääni
11. Keski-Suomen lääni
12. Pohjois-Karjalan lääni

Uskovainenko?

Ei minulla ole oikeutta asettaa kenenkään uskoa kyseenalaiseksi, jokainenhan meistä johonkin uskoo. Jos poliittista paikkaa tavoitellakseen joku julistautuu uskovaiseksi, mutta käyttäytyy törkeämmin kuin katutyttö, tuntuu se jotenkin Jumalan pilkalta. Itse en muista koskaan ratsastaneeni uskon varjolla, enkä julistaneeni olevani uskovainen. Eräässä kirjoituksessaan kuitenkin eräs politiikkaan pyrkivä koetti lyödä minua sanomalla ”uskovainenkin”. No ylpeähän minä tuosta tittelistä olin, sillä olinhan sen ansainnut ihan pelkän elämäntapani perusteella ilman, että minun oli missään yhteydessä ollut tarpeellista julistautua erityisen kristityksi. Sanon sen nyt tässä, että olenhan minä - olen myöskin poliittiselta kannaltani ns. sininen, sillä aikaisempi puolueeni Perussuomalaiset liukui aatteellisesti pois altani.  En siis loikannut puolueesta, vaan puolue loikkasi toiseen aatemaailmaan. Vaikka en enää ole aktiivipoliitikko, katson asiakseni tukea samoin ajattelevia ihmisiä. Tämänkään puolueen virallisiin elimiin en kuulu, joten se antaa minulle tietyn sananvapauden.

  

Olen jo käynyt äänestämässä presidenttiä, joten se ei siitä enää muutu, mutta ihan uteliaisuuttani kävin katselemassa mtv:n vaalikonetta.  Sen ”gallupeista” viis veisasin, koska olen syvästi tietoinen, että niitä manipuloidaan, mutta uteliaisuuttani katsoin, mitä kone minulle ehdottaisi. Tavallaan tulos oli yllättävä, tavallaan ei. Kolmen kärkeen sijoittuivat niin vasemmistoliiton kuin RKP:n ehdokas. Kumpaakaan puoluetta en ole koskaan äänestänyt, mutta ainakin Merja Kyllönen oli lievä yllätys. Kun ihmettelin tulosta kotona, totesin, että Merja voisi olla vaikka uskovainen. Tähän vaimoni sanoi, että Merja on uskovainen, vaikka ei siitä meteliä pidä. Juuri näin sen pitää olla - puhukoon teot puolestaan. No en minä presidenttiä halua vaihtaa, eivät firmatkaan vaihda johtajiaan, jos nämä ovat hoitaneet hommansa hyvin.

Olin eilen sinisten paikallisjärjestön kokouksessa täällä Jyväskylässä ja selkeästi tunsin olevani oikeassa porukassa. Tunnelma muistutti paljolti sinisten puoluekokousta Tampereella, jossa tähdennettiin totuudessa pysymistä ja oikeudenmukaista politiikkaa.  Olen jokseenkin varma, että lähimmäisen huomioiminen ja totuudelle perustuvat päätökset pitävät joukon yhtenäisenä, eikä persujen tapaista hajoamista pääse tapahtumaan.

Suomessa on ja tulee aina olemaan rasisteja, jotka eivät ymmärrä kansakunnan etua, mutta kovin kauaskantoista tuo politiikka ei voi olla. Varmaan jokainen, joka on näitä blogeja lukenut, tietää, että minä olen suvakki.  Olen suvakki siksi, että en näe maahanmuutossa muuta kuin hyvää.  Me olemme muuttotappiovaltio, jonka pitäisi tehdä kaikkensa näivettymisen estämiseksi.  Jo nyt asuu ulkomailla liki kaksi miljoonaa suomalaista. Tuo on melkoinen määrä, kun sitä verrataan siihen kuningasravien yleisömäärän kokoiseen pakolaismäärään, joka vuosittain ehkä tulee Suomeen. 

Se nyt vaan on noin, joten ruvetaanpas kiinnittämään huomiomme todella kalliiseen maastamuuttoon.  Maastamuuttajat ovat usein hyvin koulutettuja ihmisiä, joiden kasvattaminen työikäisiksi on maksanut meille satoja tuhansia, jonka he osaamisensa lisäksi vievät meiltä pois.

Maasta muuttoon meillä ei ole varaa.

Elämältä tämä maistuu

”En päivääkään vaihtaisi pois”, lauloi Tapio Rautavaara, ja se oli varmasti hänen vilpitön mielipiteensä.  No ei tartte vaihtaa jos siltä tuntuu, mutta vaikka olen saanut elää hyvin samantapaisesti kun hänkin, niin monta päivää minä kyllä elämässäni vaihtaisin.  Siitä kai se johtuu, että kaikilla mittareilla mitattuna olen ollut varsin keskinkertainen Rautavaaraan verrattuna, pidinpä sitten itseäni miten terävänä ja pätevänä tahansa.

Rautavaara oli yhteiskunnallisesti kantaaottava, oli myös todella hyvä urheilija ja loistava taiteilija. Se oli varmasti kokonaisvaltaista elämää jota minä ihailin.  Mitä missäkin elämän vaiheessa, näinhän se menee.

Jos vertaan omaa elämääni Rautavaaraan, olen pelkkä harrastelija, mutta kuitenkin. Harrastin nuorena urheilua ihan tyydyttävällä menestyksellä, niin että sain jopa kadehtijoita. Vähän yleisurheilua, mäkihyppyä, jalkapalloa ja nyrkkeilyä. Viimemainitussa lajissa sain edustaa maatamme joissakin pikkukahinoissa, mutta ihan suureksi mestariksi en itseäni tuntenut. Kun vanhenin, aloin kiinnostua myös politiikasta ja tieteistä eri muodoissa. Tähän blogiin - Kallan kuvernööri - innostuin juuri siksi, että halusin tuoda mielipiteitäni esille. Nimenomaan poliittisia mielipiteitä ja tieteellisiä faktoja, jotka tuntuvat useimmilta poliitikoilta olevan hukassa. Hieman vanhempana aloin kiinnostua taiteesta kaikissa sen muodoissa. Nautin kyllä esiintymisestä, mutta Rautavaaran tapaista esiintyvää taiteilijaa minusta ei koskaan tullut. Tunnustan, että lahjat taisivat puuttua. Nyt sitten olen ollut vakituinen teatterin kuluttaja katsojana, ja kotimme on kuin taidemuseo, johon olen kerännyt mielestäni hyviä hieman tuntemattomampien taiteilijoiden töitä. Ehkäpä joukkoon mahtuu joku hieman nimekkäämpikin tekijä, mutta ne tuskin ovat edes oman kokoelmani parhaasta päästä.  

  

 

Kun jouduimme lähtemään Kalajoelta ”tuulivoimapakolaisiksi” tänne entiseen kotikaupunkiini Jyväskylään, on tuo taiteen harrastus auttanut monessa asiassa. Vaikka kotimme on niin pieni, että vain pieni osa taulukokoelmastani sopii seinille, niin väitän, että kotimme on kaunis.  Vaikka en pidä itseäni myöskään minään taidemesenaattina, niin mielelläni esittelen seinillä olevia kuvia.  Useimmilla tauluilla on tarina, jonka mielelläni kerron. 

 

Kun muutimme aikoinamme Kalajoelle, jossa asuin liki 10 vuotta, niin panin tien viereen kyltin, jossa luki: ”Tulkaa kahville, minä tarjoan.”  Kyllä Kalajoella ihan mukavia ihmisiä oli, ja muutamat kävivät kahvillakin.  Ihan saman kutsun voin esittää nytkin:  tulkaa vaan käymään, kyllä minä kahvit tarjoan ja kokoelmaani esittelen. Jos poliittinen keskustelu kiinnostaa, niin mikäpä siinä… on minulla edelleen mielipiteitä.