Valheiden valtakunta

”Ei me olla rehellisiä, me vain pyrimme siihen”, sanoi minulle kerran yksi edesmennyt ystäväni. Tuo lause sai minut ajattelemaan tätä nykyistä maailman menoa. Pyrkinevätkö nykypoliitikot edes rehellisyyteen? Olin muinoin aktiivisesti mukana politiikassa, mutta sain jopa puolueelta varoituksen liiallisesta rehellisyydestä ja siitä, että pyrin korjaamaan valheeksi tietämäni asiat. Minun näkemykseni olivat kyllä totta, mutta eivät olleet sopusoinnussa puolueen virallisen kannan kanssa. Tämän asian tärkeyden opin tuntemaan vasta paljon myöhemmin ja vaikka yhä edelleen haluan olla ”totuudentorvi”, pidän sen verran matalaa profiilia, että en ole ensimmäisenä oikaisemassa toisten väitteitä. Kyllä se joskus koville ottaa, varsinkin jos kyse on väitteistä, jotka tulevat entisen puolueeni taholta. Siinä puolueessa, kun totuus on löyhtynyt senkin jälkeen, kun minä jätin aktiivipolitikoinnin.

Toki minä edelleen olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mutta en ole enää halukas asettumaan asemaan, jossa joutuisin puntaroimaan asioita, joita ei voi rehellisesti sanoa.  Tässä valheiden valtakunnassa näyttää vain olevan niin, että aina ”ei totuudenpuhujalle löydy sijaa majatalossa.”

Pelkät vaalilupaukset ovat pääosin silkkaa puppua, sillä jokaisen puolueen tulisi tietää, että suomalaisessa järjestelmässä ei mikään puolue voi etukäteen luvata, että näin tehdään. Parhaassakin tapauksessa voimme vain pyrkiä tiettyyn päämäärään ja tämän voimme kyllä kertoa myös äänestäjille. Mahdoton vaalilupaus tai selvä valhe saa minut kyllä karttamaan mokomaa puoluetta.  Tätä nykyä olen kyllä eläkeläinen, mutta ikäni ei ihan kokonaan ole saanut minua menettämään suhteellisuudentajuani. Millään ”vappusatasilla” ei minua hämätä, sillä sen tajuan, että jos rahaa ei ole, sitä ei vaan ole. Muistan hyvin sen ajan, jolloin jopa minunkin kotona puntaroitiin vaihtoehtoja. Jos ostetaan sitä, ei sitten voida ostaa tätä. Se on sitä elämän realismia, joka pitäisi jokaisen poliitikonkin ymmärtää. Jokainen johonkin pantu satanen on aina pois jostakin toisesta paikasta.

Ei se tainnut olla pelkkä vappusatanen, joka sai edellisen pääministerin lähtemään, ja jotkut peräti valittelivat pääministerin kohtaloa. Sellaista se on, valehtelijoilla pitääkin olla sellainen kohtalo, vaikka ei nyt aivan kivitettäisikään. Toki on mahdollista, että ihminen erehtyy, mutta silloin pitää osata pyytää anteeksi. Pitää myös ymmärtää, mitä voi luvata ja mitä taas ei.

Sen olen oppinut, että politiikka on aika raakaa peliä, ja jos et ole varuillasi, sinut ”vedetään kölin ali” ennen kuin huomaatkaan. Tästä yleensä sitten seuraa se, että jokaista liikettäsi vartioidaan ja jokaista sanaasi seurataan. Näin tapahtuu siis aina silloin, kun valheesi ei oikein ole sopineet puolueen imagoon. Jos taas valheesi vastaavat puolueen tarkoitusperiä, voit saada ympärillesi puolustelijoita ja sananselittäjiä, jotka kertovat, kuinka kyseessä onkin oikeastaan toisten puolueiden salajuoni, ja jos hyvin käy, sinusta tulee melkein kansallissankari.  Tässä maassa eletään nyt vaihtoehtoisten totuuksien aikaa, joten vähän kerrassaan aletaan muistuttaa suurvaltoja Venäjää ja USA:ta, jotka ovat soveltaneet tätä vaihtoehtoisten totuuksien menetelmää jo kauan.

Me elämme nyt valheiden valtakunnassa, jossa kaikki eivät edes pyri rehellisyyteen. Äänestäjän pitää olla todella tarkka, kun miettii ehdokkaiden puheita ja edellytyksiä hoitaa yhteisiä asioita.

Mitä me olemme oppineet - ehkä sen, että mitä enemmän valehtelee, sitä paremmin kannatus nousee. Ihmiset ovat yleensä tyytymättömiä johonkin, ja jos osaat nimetä syylliset, sinua äänestetään.

Oikeasti tällä asialla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. En minä ainakaan usko, että postilakko oli maahanmuuttajien syytä. Tuskinpa sekään, että hallitus ei nyt oikein näytä keksivän keinoja työllisyyden parantamiseen.