Muutosvastarinta

Blogikirjoitukset, olipa kyse minusta tai muista, kirpoavat useimmiten tyytymättömyydestä johonkin. Niin siis tämänkertainen tekstikin. Olen varsin tyytyväinen omaan elämääni, mutta ympärilläni näen paljon kärsimystä ja epäoikeudenmukaisuutta. Eihän se niin voi olla, että ihmisiä syrjitään ja pilkataan pelkän ihonvärin perusteella. Asioista täysin tietämättömät ihmiset saavat esittää suorastaan törkeitä mielipiteitä somessa ja jo kertaalleen rasistisesta toiminnasta tuomitut ihmiset saavat yhä vielä istua Suomen eduskunnassa.  Minun mielestäni se on sietämätöntä - eikö kansanedustajalta enää vaaditakaan nuhteettomuutta ja hyvämaineisuutta?

Onko muutosvastarinta niin suuri, että lakia ei voida soveltaa niin, että yksikin tämäntyylinen horjahdus katkaisisi poliittisen uran kerralla?

Yleensä tuo muutosvastarinta ilmenee silloin, kun kyse on minun omasta asemastani. Jotta suomalaisilla ”isokenkäisillä” ja poliitikoilla olisi riittävästi tekemistä, keksitään jotain aivan tarpeettomia uudistuksia, jotka eivät yleensä johda mihinkään, tai jos johtavat, niin eivät ainakaan parempaan lopputulokseen. Tästä meillä on hyvänä esimerkkinä ”sote”. Eihän se toki mihinkään ole johtanut, mutta on kyllä työllistänyt jo useammankin hallituksen. Hyvä tietysti niin, näin työttömänä aikana, mutta varmasti hyödyllisempääkin tekemistä olisi ollut.  Maaliin saatetusta, mutta muutoin epäonnistuneesta ratkaisusta on esimerkkinä taas kiitelty koulu-uudistus.

Onhan se hyvä, jos itse saa niin sanoa, mutta tulokset kertovat kyllä aivan muuta. Jotenkin minusta tuntuu, että esimerkiksi mihinkään sote-leikkiin ei olisi tarvinnut edes ryhtyä, jos havaitut epäkohdat olisi vain korjattu ja elämä jatkuisi normaaliin tapaan. 

Eduskunnan pääasiallinen tehtävä on säätää lakeja, käytännön elämän pyörittäminen jääköön viranomaisten ja kuntien toimielinten harteille. Useimmiten kaikenlaiset nimien ”amerikkalaistamiset” saisivat olla kokonaan pois listoilta. Työskentelin joskus nykyisin kotikaupunkini sähkölaitoksella, niin ainakin kaikille ystävilleni oli selvää, missä olin töissä. Jos olisin vielä samaisessa laitoksessa, tuskin kukaan käsittäisi että mikä se ”Alva” on.  Ainakaan nimi ei sitä kertoisi, vaikka tuohonkin nimenmuutokseen on varmasti tuhlattu aikaa ja rahaa. Eikä tämä suinkaan ole ainut tarpeeton muutos tässä maassa.

Kyllä se joskus siltä tuntuu, että muutoksia tehdään vain muutosten itsensä vuoksi, eikä aina ole edes tavoitteena mikään parannus. Kunhan saadaan puuhastella näennäisesti tärkeiden asioiden parissa, vaikka samanaikaisesti todella tärkeät asiat jäävät hoitamatta.

”Nimet muuttuu vain, ja niillä peitetään, ettei mikään muutu lain, ihminen säilyy entisellään...” kuului nuoruudenaikaisen iskelmän sanat. Nykyisin nuo sanat tulevat mieleen aina, kun jostakin yrityksestä yritetään tehdä vaikkapa ”Dementiaa”- vai mikä se nyt sitten oli.

Posti sentään on kerennyt jo muuttamaan nimensä takasin postiksi, ja odotan innolla, milloin muutkin yritykset oivaltavat, että on jotenkin tärkeää, että ihmiset ymmärtävät, mistä laitoksesta milloinkin on kysymys.