Rötösherrat selviävät kuin koira veräjästä

Sellainen maa tämä Suomi vaan on. Rötöstely kannattaa, kunhan muistat kuulua oikeaan porukkaan, pidät lompsan lyönnissä ja kyynärpäät korkealla. Tämä on siis enemmänkin yleisohje kuin minkään yksittäistapauksen filosofia, vaikka se kieltämättä tuli mieleeni vieraillessani entisessä työpaikassani Jalasjärvellä.

Kaipa sen monet muistavat, mitä joitakin aikoja sitten tapahtui Jalasjärven kruununjalokivelle, koulutuskeskus JAKK: ille, jolta valtio alkoi periä takaisin väärin perustein maksettuja valtionapuja. Kyllä se oikeasti surullista oli, kun keskustelin ihmisten kanssa siellä… siis niiden, joita vielä oli jäljellä. Itse olin onnellisesti päässyt eläkkeelle jo pari vuotta ennen ”katastrofia” ja lisäksi osastolta, jota kai vähiten syytettiin. Löysässä hirressä roikkumiseksihan he sitä nimittivät, sillä tulevaisuus ei valoisalta näyttänyt. Oikeastaan ei näyttänyt miltään, sillä kukaan ei tuntunut tietävän missä mennään ja mitä sitten seuraavaksi tapahtuu. Miljoonista puhuttiin…. siis oikeasti useista miljoonista. Summasta, joka vastasi koko kunnan vuoden verotuloja. Arvaatte varmaan miten sellaiselle kunnalle käy, joka moisen taakan alle joutuu.

Silloin kun keskustelu oli kuumimmillaan, minulta usein kysyttiin, olinko tiennyt mitään asioista. Vastasin, että en ole tiennyt. Totuudenmukaisesti vastasin, sillä oikeasti en tiennytkään. En siis tiennyt niistä asioista, joista syytteet tulivat ja takaisinperinnät aiheutuivat. Systeemin toki tunsin ja joistakin asioista tiesin, joten ihan mahdoton yllätys tuo perintäprosessi ei ollut. Onneksi minua pidettiin jo silloin sen verran ”perussuomalaisena”, että asioita käsiteltiin minunkin selkäni takana, vaikka ne itse asiassa olisivat minulle kuuluneetkin. Ihan hyvä niin, sillä nyt on helpompi hengittää.

Ehkäpä seuraava, sähköpostina tapahtunut kirjeenvaihto minun ja silloisen esimieheni välillä , kertoo jotain siitäkin asiasta.

Esimies: ”Asiakas vie ja JAKK vikisee, se on jakin toimintatapa” ja siihen minä vastasin: ”Annan vain tutkinnon vaatimusten mukaista koulutusta. Se on minun toimintatapani.”
 

Se keskustelu päättyi siihen. Kyse oli asiakkaan valituksesta, jossa tämä oli vaatinut tutkintotavotteiseen koulutukseen liitettäväksi aivan muita kuin tutkintoon kuuluvia koulutuksia, ja joita ei sellaisenaan voitu toteuttaa.

Niinhän siinä kävi, että se ”vikinä” päättyi ja itku alkoi. Kun nyt jälkeenpäin olen asioita katsellut, tuli tuo edellä ollut lause mieleeni. Totta kai syytä oli… tuo ”vikinä” oli syy sinänsä ja kyseinen esimies olikin niitä, joka sai lähtöpassit aikanaan. Monet lähtivät myös aivan vapaaehtoisesti, olivatpa syyllisiä tai eivät. Monet tiesivät asioista ja monet olivat tietämättä.

Oikeasti syyllisiä oli kahdenlaisia: virallisia ja todellisia. Virallinen syyllisyys syntyi aseman perusteella ja todellinen syyllisyys yleensä jollakin muulla syyllä. Niinhän se systeemi toimii monissa muissakin organisaatioissa, että sopimuksista neuvottelevat ja kauppoja junailevat ihan eri henkilöt kuin ne, jotka sitten nimensä papereihin laittavat. Tarkkana pitää silloin olla, että ei pistä nimeään ”väärään” paperiin. Se vain on niin, että kun syyllisiä aletaan etsiä, niin tuskinpa monikaan sopimusten junailija tulee kertomaan, että hänhän se oikeasti oli, joka sen sopimuksen järjesteli. Kyllä ne nimen kirjoittajat saavat kunnian olla syyllisiä.

Ei tämä JAKK mikään yksittäistapaus ole. Ihan samanlaisia tapauksia on Suomi täynnä. Monet yritykset ovat joutuneet vaikeuksiin syystä tai toisesta. Kun firman sisällä on syylisiä sitten haettu, on ”viralliset syylliset” potkittu poi, tai siirretty muihin tehtäviin, ja todellisia syyllisiä sitten etsitty milloin minkin mittarin mukaan. Yleensä syylliseksi joutuivat ne, joilla ei ollut poliittista suojaverkkoa, tai muuta hyvävelijärjestöä. Jotka eivät alun alkaen olleet osanneet vierittää syitä toisten niskoille ja poimia kunniaa mahdollisista menestyksistä. Tässä ”korruptiovapaassa” Suomessakin saattoi joskus tapahtua niin, että myös paksu lompsa piti poissa pallon jalasta.

Kun nyt kuitenkin JAK:ista olen puhunut, täytyy muistaa, että lähes kymmenen viimeistä vuotta tätä taloa palvelin, eikä minulla oikeastaan ole tämän kaltaisia muistoja muista yrityksistä. JAKK on kuitenkin mielestäni ihan hyvä esimerkki, sillä sen katastrofissa toteutuivat nuo kaikki mainitsemani asiat. Kyllä monet näistä selviytyjistä näyttivät edelleen JAKK:issa olevan ja monet muut ”syyttömät” sitten jossain muualla.

Lopuksi kuitenkin on todettava, että JAKK oli hyvä työnantaja, joka kohteli hyvin sekä asiakkaitaan että työntekijöitään.