Kun ministeri Niinistö toi mediassa julki, että kunnissa todellakin on korruptiota, vaikkakin hyvin kätkettyä, alettiin asiasta keskustella julkisesti. Syvälle pinttyneen ”maan tavan” todellinen luonne selvisi oikeasti vasta nyt monille kuntapäättäjillekin. Itse en kuulunut tähän etuoikeutettujen ryhmään, siis kuntapäättäjiin, joten vaikka olin tästä asiasta paljon puhunut ja kirjoittanut, ei asia juurikaan kiinnostanut. Yleensä se kuitattiin olankohautuksella tai kiellettiin koko ongelman olemassaolo. Yksinkertaisesti en ollut tärkeä henkilö, vaikka tosiasiallisesti tiesin asiasta paljon enemmän kuin päättäjät keskimäärin ja luultavasti myös paljon enemmän kuin ministeri Niinistö. Suomessa nyt vaan on sellainen käytäntö, että ei ole tärkeää mitä sanotaan, vaan kuka sanoo. Esimerkiksi ministereistä tulee yhdellä nuijankopautuksella kaikkien alojen asiantuntijoita. Hetkessä heidän lausuntonsa ja sanomisensa painavat paljon enemmän kuin monen todellisen ammattilaisen vuosien koulutus ja kokemus. Media on uskollisesti myötäillyt ja siteerannut poliitikkojen lausuntoja ja vahvistanut kansan uskoa siihen, että näinhän se asia on.
Pää pystyssä, ilman pienintäkään häpeäntunnetta, on esimerkiksi julkistettu tieto, että Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa. Näin siksi, että meillä korruptio on onnistuttu kätkemään erittäin hyvin ”maan tavan” ja hyväveli–järjestelmän sisään. Kunnallista korruptiota ei ollut ollenkaan, ennen kuin ministeri avasi suunsa. Todettiinhan siinä ainakin se, että sidoksia on.
Miksi sitten juuri minä käyn kuumana tätä rötöstelyä vastaan? Ehkä siksi, että olen aina tiennyt siitä, joskus jopa itsekin hyötynyt, mutta en milloinkaan ole hyväksynyt sitä. Joskus menneinä aikoina toimin yrittäjänä keskisuuressa kaupungissa, jossa keskisuuret virkamiehet päättivät keskisuurista hankinnoista. Sattumalta onnistuin tutustumaan erääseen kaupungin ”pikkupomoon”, jonka peukalon alla oli joitakin pienyrittäjälle merkittäviä hankkeita. Ei siinä mistään lahjonnasta voida puhua, mutta ehkäpä jotkut pienet ”tavanomaiset” lahjat olisivat täyttäneet lahjonnan tunnusmerkistön. En minä sitä silloin niin ajatellut, mutta myöhemmin kyllä, kun yritin osallistua suurempien hankintojen tarjouksiin. Kautta rantain minulle tehtiin selväksi, että suuremmat dirikat tarvitsevat suurempia ”tavanomaisia lahjoja”. Enhän minä niihin pystynyt, enkä halunnutkaan mennä mukaan. Ikävä vaan oli, että muutaman vuoden hyvä palvelu ei painanut yhtään mitään tässä tarjouskilpailussa, johon en oikeasti päässyt edes mukaan. Katkeruuttako? Ei, en minä jaksa olla katkera, en ainakaan näin vuosien jälkeen, mutta korruption vastustaja minusta tuli, ja melko turhaa on kuntapäättäjien selittää minulle, ettei juuri tässä kunnassa ole korruptiota eikä lahjontaa. Sorry vaan, mutta kyllä se niin sitkeästi tässä maassa istuu, että melkein joka kunta siitä kärsii.
Nyt kun vaalit taas kerran ovat tulossa, vetoankin uusiin päättäjiin yli puoluerajojen: tehkää tästä loppu. Tehkää loppu kähminnästä, lahjonnasta ja poliittisista virkanimityksistä. Tehkää myös loppu siitä käytännöstä, jonka mukaan hyväkin hanke torpetoidaan, jos sen esittäjänä on ”väärän puolueen” mies. Se ei ole korruptiota, mutta se on vahingollista kunnallispolitiikkaa. Korruptiota ei myöskään ole puoluekuri, mutta se on lainvastaista. Laki kieltää kaikenlaisen kiristyksen ja uhkailun, siis juuri ne elementit, joihin puoluekuri perustuu.
Kyllä politiikassa - ja varsinkin kunnallispolitiikassa - tulee yhteinen etu asettaa puolueen edun edelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti