Tyhmyys ei ole rikos, eikä siitä pääsääntöisesti myöskään rangaista. Niinpä EU:n kilpailuttamissäädöksiä voidaan kiertää ihan vaan pelkästään tyhmyyteen vedoten. Joskus kysymys on aidosta ymmärtämättömyydestä, mutta melko usein myös tavasta kiertää EU:n direktiivit. Monet kunnat pitävät EU:n antamia direktiivejä lakiin verrattavina säädöksinä , vaikka alun perin kyse on vain kehotuksesta muuttaa maan oma lainsäädäntö yhteneväiseksi koko EU:n alueella. Pääsääntöisesti Suomi ei ole koskaan reilusti kyseenalaistanut näitä EU:n antamia ohjeita, ja direktiivejäkin on pidetty lakiin verrattavina normeina.
Tosiasiassa on siis maan sisäinen asia, kuinka se direktiiviin suhtautuu. Eräs EU:n typerimpiä ohjeita oli ns. hehkulamppudirektiivi, johon Suomen olisi heti pitänyt sanoa: ”Stop tykkänään, nyt olette alueella josta ette tiedä yhtään mitään”. Sattui vain ikävästi niin, että Suomea edusti EU:n suuntaan porukka, joka kuului tähän joukkoon ”ei tiedä asiasta mitään”, ja ne jotka tiesivät, eivät syystä tai toisesta saaneet ääntään kuuluville.
Samantapaista tietämättömyyttä tuntuu löytyvän myös silloin, kun käsitellään EU:n antamia kilpailuttamissäädöksiä. Kilpailu sinänsä on ihan ok., ja monessa tapauksessa sillä säästetään jonkin verran rahaa. Mutta on myös runsaasti tapauksia, jolloin kilpailuttaminen tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin palvelun tai tavaran hankkiminen ilman kilpailua. Näin useasti silloin, kun kunnalla tai laitoksella on luotettava liikesuhde johonkin paikkakunnan hankkijaan. Yleensä hinnan pitää kurissa jo yritysten välinen luonnollinen kilpailu.
Henkilökohtaisesti kilpailuttaminen ei minua enää koske, vaikkakin silloin tällöin joudun vieläkin asian kanssa tekemisiin. Varmasti jokainen liikealalla työskennellyt tietää, mitä kilpailuttaminen ja kilpailuihin vastaaminen maksaa. Siksi on naurettavaa, että esimerkiksi jonkun muutaman satasen hankinnan vuoksi pitää järjestää tarjouskilpailu. Tällä hetkellä raja taitaa olla 500 €, joka on niin pieni summa, että tosiasiallisesti se on kulutettu jo pelkän kilpailun ”järjestämiseen”. Pahinta kaikessa, että jos kyse on ollut jonkin urakkaluonteisen työn, vaikkapa putkiremontin tekemisestä, nostaa kilpailuttaminen todennäköisesti hankinnan hintaa kahdesta syystä. Ensinnäkin, tarjouksen tekeminen maksaa. Toiseksi tarjouksen tekijä sitoutuu hintaan, joten hänen on laskettava siihen mukaan mahdollisuus, että ”jalka lipsahtaa”. Jos jalan lipsahtamisen riski halutaan eliminoida, on tarjoajan syvennyttävä tehtävään erittäin tarkoin jo ennakolta ja todennäköisesti laadittava siitä suunnitelma. Olipa niin tai näin, tuo 500 € on kulutettu ennen kuin yhtään ruuvia on kierretty paikoilleen. Ei ei ei.. en minä kilpailua vastusta, mutta kuitenkin… Kaikissa toimissa pitää olla joku järki. Lähtökohtana pitäisi olla oletus, että mahdollisten hankintojen tilaajilla on sitä järkeä niin paljon, että tarpeettomia tarjouskilpailuja ei järjestetä. Hyväksi havaittu ja luotettava asiakassuhde jonkun toimittajan kanssa tuo tilaajalle varmasti huomattavasti suuremmat säästöt kuin jatkuva pikkuhankintojen kilpailuttaminen.
Kilpailuttakaa vaan, mutta järki päässä ja ilman Brysselin ohjeita. Kilpailuttaminen on järkevää järjestää suurista kokonaisuuksista ja esimerkiksi veloitusperusteista. Kokemuksesta voin vakuuttaa, että 500€:n hankintaan saadaan helposti toinen mokoma lisää, kun järjestetään siitä tarjouskilpailu. Ehkä se on monesti ns. ”punaista rahaa”, joka ei välttämättä näy budjetoidussa kohteessa, mutta on kuitenkin ollut aito kulu.
Järki talouspolitiikassa tuo suuremmat säästöt kuin palveluja huonontavat leikkaukset, jotka eivät tosiasiallisesti ole kenenkään etu. Kilpailuttaminen on kallista, uskokaa pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti