Viimeisimmän tutkimuksen mukaan edes poliitikot eivät usko politiikkaan. Eipä ihmekään, sillä en minäkään usko poliitikkoihin. En siis nyt puhu mitään kielipolitiikasta, enkä maahanmuuttopolitiikasta. Käsittäkää tämä nyt sitten vaikka poliittisena ohjauksena, vaikka ei tämä oikeasti sitä ole. Poliittinen ohjaushan on vain sivistyneempi termi ilmaista painostus tai peräti kiristys. Siis aivan muuhun asiaan nyt.
Yritin aikoinani muuttaa Ruotsiin… aivan niin kuin monet muutkin suomalaiset 60-70- lukujen vaihteessa. Sain kohtalaisen hyvän työpaikan Etelä-Ruotsista, eikä kielikään tuottanut suuria ongelmia…. kiitos vain pakkoruotsin, jota muuten kyllä vastustan kiivaasti. Jotain kuitenkin meni pieleen. Se pieli ei ollut ruotsalainen yhteiskunta sinänsä, kyllä se oli ihan minun omassa päässäni ja omissa asenteissani. Yritin elää Ruotsissa suomalaisilla pelisäännöillä, sillä eiväthän nämä säännöt nyt niin merkittävästi eroa toisistaan. Eroavatpa kuitenkin vähän, tai ainakin silloin erosivat. Jokin minun sisässäni kai oli, että en oppinut tuntemaan itseäni ruotsalaiseksi ja enimmäkseen hengailin suomalaisten porukoissa.
”Venäläisiä emme ole, ruotsalaisiksi emme voi milloinkaan tulla… olkaamme siis suomalaisia”. Tämä sanonta osui karjalaispojan kohdalle kuin nyrkki silmään ja niin jäi visiittini tuohon hyvinvointiyhteiskuntaan vajaan vuoden mittaiseksi.
Mikä ei tapa, se vahvistaa. Aluksi en nähnyt mitään hyvää tuossa monella tapaa raskaassakin reissussa; kun aikaa on kulunut, olen löytänyt siitä kuitenkin monia tärkeitä opetuksia. Se on saanut minut suhtautumaan ymmärryksellä maahan muuttaneiden vaikeuksiin. Se ei tapahtunut minkään äkillisen oivalluksen tai valaistumisen seurauksena, vaan todella hitaan kehityksen tuloksena. Olen tehnyt suuren osan elämäntyöstäni opettajana ja kouluttajana, jossa tehtävässä kohdannut myös monia ulkomaalaisia. En voi väittää, etteikö kulttuuriero olisi joskus aiheuttanut myös yhteentörmäyksiä, mutta kaikesta oli opittava. Kun muistin oman ”siirtolaisvuoteni”, opin näkemään asioita myös ulkomaalaisten kannalta. Kaikkein suurin oivallus oli se, että näennäisen hyvästä kielitaidosta huolimatta on usein kyseessä kielellinen väärinymmärrys. Juuri näin oli käynyt minulle usein.
Kun yli puolet elämästään Saksassa eläneestä vaimostani tuli kotiseudullemme maahanmuuttokoordinaattori, nousivat nämä asiat uudelleen pinnalle. Olen osallistunut, ihan vain harrastuksen vuoksi, moniin ”mamu”-tapaamisiin ja tavannut tosi moniin kansallisuuksin kuuluvia ihmisiä. Avainsana näiden ihmisten kanssa on halu tulla toimeen ja kyky asettua heidän asemaansa. Tämä toimii varsin hyvin silloin, kun ihminen on huonolla kielitaidolla varustettu, tai täysin kielitaidoton. Myös täysin erilainen kulttuuritausta on helpommin kohdattavissa kun vain hieman erilainen. Tämä oli yllättävä havainto, mutta tarkemmin ajatellen myös täysin ymmärrettävä. Näennäisen hyvin suomea puhuvan ihmisen kanssa saattaa unohtaa tuon kielellisen väärinymmärryksen mahdollisuuden. Tämä unohtaminen on usein molemminpuolista, ja ulkomaalainen saattaa uskoa ymmärtäneensä, vaikka itse asiassa olenkin tarkoittanut jotain aivan muuta.
En halua asettaa mitään kansallisuutta toisiaan ”helpommiksi tai vaikeammiksi” tässä suhteessa. Näin kuitenkin näyttää olevan, että itämaisissa kulttuureissa kuuntelemisen taito on paremmin sisäistetty kuin meillä Euroopassa.
Hyvät, pahat ja rumat löytyvät tasapuolisesti niin suomalaisista kuin ulkomaalaisistakin. Kaikkien tätä maata rakastavien ihmisten täytyisi olla tervetulleita tätä maata rakentamaan täysin syntyperään katsomatta.
Ja sitten taas lopuksi:
Olen sitä mieltä, että muutamasta perheensä luona asuvasta mummosta on tälle maalle paljon vähemmän haittaa kuin useimmista poliitikoista ja tarpeettomien virkamiesten armeijasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti