sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Taas tuulivoimasta

Jonkin verran on taas aikaa kulunut siitä, kun olen kirjoittanut mitään tuulivoiman vastaista, vaikka näiden vaarallisten ja hyödyttömien härveleiden vastustaminen on ollut lähellä minun sydäntäni siitä asti, kun olen oikeasti tajunnut niiden haitat.

Kun Hannu Heinonen kirjoitti Keskisuomalaisen mielipidepalstalle aiheesta otsikolla ”On järjetöntä rakentaa lisää tuulivoimaloita Suomeen”, minä heräsin jälleen.  Tuon kaiken olin kertonut jo vuosia aikaisemmin ja ihmettelin vain, että mikä oli se poliittinen voima, joka sai ihmiskunnan unelmoimaan tyhjästä.  Eikä ainoastaan tyhjästä, vaan asioista, jotka todellisuudessa tulevat mahdottoman kalliiksi ja vaarantavat tuhansien ihmisten terveyden.

Nyt en toki tuntenut tuulimyllyjen vaikutusta talouteeni, mutta nuo terveysvaikutukset sain kokea hyvinkin konkreettisesti.

Aina minä sitä olen ihmetellyt, millä salausmekanismilla totuus on onnistuttu pitämään piilossa. Onhan asioista sekä kokemusta että tutkimusperäistä näyttöä.  Tuulivoiman tukeminen on melkein kuin yllytettäisiin rattijuoppoa autoilemaan pikku kännissä.

Nekin, jotka vastustavat tuulivoimaa, puhuvat yleensä vain välkkeestä ja metelistä.  Toki sellaistakin esiintyy, mutta se suurin haitta ei todellakaan ole sitä.  Suurin terveysriski aiheutuu infraäänestä, joka on niin matalataajuista, että sitä ei ihmiskorva edes kuule. Se on kuitenkin olemassa ja professori Alves-Pereiran mukaan aiheuttaa vibroakustisen syndrooman, joka poikii monia muita sairauksia. Tästä seurauksena herkkä ihminen voi sairastua moniin muihin sairauksiin, joista mainittavimpia ovat verenpainetauti, sydänsairaudet ja unettomuus.  Nämä taas johtavat moniin muihin sairauksiin. 

Suomalaiselle välinpitämättömyydelle tyypillistä on, että edes terveysviranomaiset eivät vaivautuneet kuulemaan tämän ansioituneen tutkijan luentoja hänen kiertäessään Suomea kertomassa tuon myllyhelvetin vaaroista.

Minun mielestäni totuuden salailun tässä maassa pitäisi jo loppua.

Tiedän, että monet lehdet ovat jättäneet minun kirjoituksiani julkaisematta. Ei siksi, että ne olisivat olleet huonosti kirjoitettuja, eikä muistakaan journalistisista syistä, vaan siksi, että se on se pienemmän riesan tie.  Jostakin syystä lehti on suostunut siihen, että se ei kerro mitään tuulivoiman vastaisia asioita.  Tähän kategoriaan sisältyvät myös mielipidekirjoitukset.

Joskus tunnen itseni melko avuttomaksi.  Blogini lukijamäärä on melko vähäinen ja lehdet eivät julkaise, muutoin kun vahingossa, totuutta asiasta.  Onnittelen Hannu Heinosta, joka on onnistunut raottamaan totuuden verhoa.  Tapahtuisipa se oikeasti niin, että Suomessakin opittaisiin luottamaan kokemukseen ja myös ulkomaalaisiin tutkimuksiin.  Ehkä me sittenkään täällä Suomessa emme ole niin korrutiovapaita kuin usein annamme ymmärtää.

Ensinnäkin on niin, että kustannukset alkavat jo paljon ennen kuin myllyt ylittävät Suomen rajan. Myös tarvittavan säätövoiman rakentaminen tuo kustannuksia, joskus jopa enemmän kuin varsinaisten myllyjen pystyttäminen.

Harvoin olen myöskään nähnyt diagnoosia, jossa olisi tuo vibroakustinen oireyhtymä mainittu, vaikka kyseessä olisi ollut siitä aiheutunut kuolemaan johtanut seuraussairaus.

On valitettavaa, että luultavasti minä en ennätä näkemään, kun noita myllyjä aletaan purkaa Suomessa.  Uskon, että näin kuitenkin tapahtuu, sillä joskushan meidän on herättävä. Surullistahan se olisi, jos ulkomaalaisista lehdistä saisimme vain lukea: ”Tuulimyllyt tappoivat kansan sukupuuttoon.” 

Se olisi teko , johon edes venäläiset eivät pystyneet.




perjantai 3. toukokuuta 2019

Liirumia ja laarumia

Lupasin edellisissä kirjoituksissani, että yritän demarien vappupuheista löytää jotain sellaista, johon voisin vilpittömästi yhtyä, mutta yhtä ainutta liirumia ja laarumiahan ne tuntuivat olevan.  Näin siis, jos jotain oikeasti konkreettista yritin niistä löytää.

Kaikkihan sen tietävät, että työllisyyttä pitää parantaa ja elintasoa nostaa, eikä koulutuskaan ole pahasta, mutta jos joltakin SDP:n poliitikolta kysytään, miten se tehdään, niin se on melkein kun märkä rätti paiskattaisiin suuhun.  Ei yhtäkään järkevää vastausta.

Taitaa käydä näille minun lupauksilleni samalla tavalla kuin sille Rinteen sataselle. Ei ole kertakaikkiaan mistä puristaa. Minä ehkä en tarvitse sitä Rinteen lupaamaa satasta ja ehkäpä tuo lupaus ei minua koskekaan, mutta pelottaa, että ihan kaikki muutkaan eivät sitä saa.  Vielä muutama kuukausi sitten pidin moisia lupauksia puhtaina vaalivalheina, miksi ne epäilemättä oli tarkoitettukin.  Nyt näen niissä pienen mahdollisuuden toteutuakin.  Suomessa eläke on ansio, jota verotetaan, joten tällä mekanismilla voidaan suuri osa tuosta satasesta pyydystää takaisin yhteiskunnan haltuun. Se ei siis olekaan aivan niin suuri menoerä kuin aluksi saattaa vaikuttaa. Samaisesta verotuksesta johtuen se ei myöskään ole niin suuri tulon lisäys eläkeläisille kuin aluksi saattaa vaikuttaa.

Tästä satasestakaan ei siis löydy sitä pointtia, josta voisin olla yhtä mieltä demareiden kanssa.  Kyllä minä nuo sataset käyttäisin mieluiten vaikkapa Kemin radan parantamiseen, jos kiinalaisten lupaama sellutehdas toteutuu.

Vanhusten ja lasten ”tarhauksesta” ovat kaikki puolueet huolissaan, ja oletettavaa onkin, että tuleva hallitus tekee jotain asian eteen.  Koulu-uudistus me on jo kerran tehty, ja luultavasti kaikki asiantuntijat ovat samaa mieltä kanssani, että pieleen meni.
Ja pieleen on menossa taas, jos koulutuksen painopistettä aletaan siirtää yliopistoihin ja korkeakouluihin.  Ammattimiehistähän meillä se puute on, joten eiköhän olisi viisainta ottaa mallia vaikkapa Saksasta, jossa on hyvin vahva painotus ammattikoulutukseen ja työssäoppimiseen.  Käytännössä se tarkoittaa oppisopimuskoulutukseen panostamista.  Yritykset eivät aina ole halukkaita palkkaamaan nuoria oppisopimussuhteeseen, sillä se kieltämättä on yrityksille rasite. Työn ohjaajien palkkaus olisikin se tapa, jolla koulutusrahoja voitaisiin oikein suunnata ja yritykset saisivat opiskelijoista todellista apua.

 
Entisenä ammatinopettajana olen joutunut usein painimaan tilanteessa, jossa firma kertoo, että heillä ei ole resursseja harjoittelijan opettamiseen.

Kyllä se niin on, että jokaisella firmalla on sen verran spesifit työmenetelmät, ettei niitä voida sellaisenaan missään ammattioppilaitoksessa opettaa.

Kun nyt demareilla ja ammattiyhdistyksillä tuntuu olevan keskinäisiä kytköksiä, voisi SDP myöntää, että on aivan kohtuullista, että vajaataitoiselle työntekijälle ei voida maksaa ammattimiehen palkkaa.   Näin siis niin kauan kuin tuo kytkös demareilla ja ammattiyhdistyksillä on.  Kansakunnan edun mukaista olisi kuitenkin, että valtiovalta Suomessa kuuluisi eduskunnalle, joka on saanut valtuutuksen kansalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myös sosiaalidemokraattien tulisi irrota ammattiyhdistysliikkeen käsipuolesta, niin kauan kuin aikoo vaaleihin osallistua.




maanantai 29. huhtikuuta 2019

Ei se aina helppoa ole

Ei nimittäin ole aina helppoa löytää kaikilta puolueilta ohjelman kohtaa, josta voisin tinkimättä olla samaa mieltä.  Edellisessä kirjoituksessani kerroin, että aloitan selaamaan puolueita vasemmalta laidalta ja kun vasemmistoliitoltakin löysin aika helposti kohdan, josta olin täysin samaa mieltä, luulin homman helpottuvan kohden oikeaa laitaa siirryttäessä.

 

No ei helpottanut, sillä minun puoluekartassani vasemmistoliiton jälkeen tulevat demarit ja yllätys yllätys. En ihan missään asiassa ollut samaa mieltä. Pitää varmaan kuunnella vappupuheet ja tarttua sitten johonkin yksittäiseen asiaan, jos on mihin tarttua. Tässä vaiheessa hyppään nyt demarien yli ja kaivan vähäiset tietoni vihreistä.

No ei ole vihreistäkään minulla kovin paljon tietoa, mutta eipä taida vihreilläkään olla oikein mistään.


Kun muistelin menneitä paneeleja, mieleeni tuli kuitenkin vihreiden positiivinen suhtautuminen maahanmuuttoon. En osaa arvella, onko kyseessä sattuma vai ei, mutta tässä asiassa olen täysin samaa mieltä. Vihreiden matematiikka, kuten kaikkien laskutaitoisten, kertoo nimittäin, että kun lasketaan maahanmuuton kustannukset ja tuotot, päädytään plus-merkkiseen tulokseen.  Näin on käynyt kaikkialla maailmassa, joten ei Suomi ole tämän asian kanssa yksin. Kyllä maahanamuuton spontaani vastustaminen on pääsääntöisesti rasistinen reaktio. Halla-ahon mukaanhan kyseessä on esteettinen haitta, vaikka Jussi koettikin sitten lieventää sanomaansa mainitsemalla, että ”ei ainoastaan esteettinen haitta.”

En tiedä perustuuko vihreiden myönteinen maahanmuuttokanta pelkästään matematiikkaan, vai onko mukana myös inhimillinen näkökanta, mutta kaikesta huolimatta oikeassa ovat.  Molemmat näkökulmat ovat oikeita ja kannatettavia, vaikka hieman se aina särähtää, jos pakolaisuutta puolustellaan tai vastustetaan taloudellisin perustein.  Kyllähän asia niin on, että sen verran varakas tämä maa on, että meillä on varaa auttaa. Hyvähän se vain on, jos se loppupeleissä kääntyykin voiton puolelle.

Aina kun puhutaan pakolaisaallosta, niin minäpä kerron teille, millainen se oikeasti on. Ehkä jotain tietäisin, vaikka en itse voi sitä muistaa, koska olin silloin aivan pieni. Olen kuitenkin kuullut lukemattomia kertomuksia tuosta pakomatkasta, jolloin puoli miljoonaa karjalaista pakeni tänne Kanta-Suomeen, joukossa myös minä. Vaikka valvontakomissio myöhemmin kielisikin käyttämästä näistä onnettomista nimitystä ”pakolainen”, ei se tosiasiaa miksikään muuttanut. Rauhan tultua luovutetuilta alueilta myöskin evakuoitiin ihmisiä ja nimestä ”evakko” tuli uusi normaali, jota sovellettiin kaikkiin karjalaisiin... sekä pakolaisiin että evakkoihin.
Jotta tarina ei tähän päättyisi, niin sekä sodan aikana että sen jälkeen satoja tuhansia suomalaisia pakeni myös länsirajan taakse. Osa ”ryssän pelkoa”, osa nälkää. Siis samoja asioita, joita pakolaiset nykyisinkin pakenevat. Missä se ero sitten on?  No 40-luvulla oli kyseessä todellinen pakolaisaalto, jolloin puoli miljoonaa ihmistä vyöryi yli maamme. Osa jäi tänne, mutta osa jatkoi matkaansa.

Nyt tänne on tullut vain muutamia tuhansia ulkomaalaisia ja osa kansasta on melkein hysteerisiä.

Uskallan väittää, että vihreiden maahanmuuttopolitiikka on se ainut oikea politiikka tässä tilanteessa.

Oman pakolaisaaltomme seurauksena suomalaisperäisiä ihmisiä asuu maailmalla maamme rajojen ulkopuolella lähes pari miljoonaa ihmistä. Onko meillä oikeasti otsaa kieltää noilta muutamalta tuhannelta ihmiseltä turvapaikka, jos vain suinkin voimme sen antaa.

Tuskinpa vihreätkään, en minä ainakaan, halua maahan yhtään ainoaa rikollista. Tosiasiahan on, että meillä on niitä omasta takaa jo aivan riittävästi.  Yhdyn kyllä  lausahdukseen ”maassa maan tavalla tai maasta pois”, mutta ihan varma olen, että ylivoimaisesti suurin osa maahanmuuttajista on ahkeria kunnon ihmisiä ja he ansaitsevat sen mukaisen kohtelun.

Tämän ovat vihreät oivaltaneet.