Tsasounaa päivystämässä

Taitaa olla aika tylsää luettavaa nämä viimeaikaiset kirjoitukseni, mutta joskus on vain niin, että elämä ei tarjoa suuria tapahtumia. Tunsimme kuitenkin itsemme etuoikeutetuiksi - Pirjo ja minä - kun saimme koko Juhannuksen päivystää rakennuttamaamme tsasounaa Kalajoen kuuluisilla hiekkasärkillä. Kovasti oli harras tunnelma, vaikka nuoriso kyllä muisti pitää riittävästi Kalajoen enemmän tai vähemmän ansiokasta mainetta Johannes kastajan nimipäivän aattona.

Melkein heti herättyä lähdimme Jyväskylästä, josta matkaa kertyy tänne Kalajoelle noin 250 km, ja tietysti siihen käytettiin aikaa kolmisen tuntia taukoineen päivineen. En tiedä, mitä yö tuo tullessaan, sillä kirjoitan tätä blogia hyvin alkuillasta.  Toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään… kaikki hyvin.

Ensimmäiseksihän meitä tervehti tuulimyllyjen hirveä patteristo. jonka takia jouduimme muuttamaan täältä pois.  Eihän se kivalta näyttänyt, kun niiden vaikutuksen henkilökohtaisesti tunsin.  Jos oikein muistan, oli Suomen hallituskin luvannut, että lisää tuulivoimatukea ei anneta, ennen kuin myllyjen terveysvaikutukset on kunnolla tutkittu.  No onhan ne tutkittu, mutta ulkomailla… ja haitallisiksi todettu.  Näyttää olevan niin, että jos ei Suomessa tutkita, niin ei sitten tarvitse välittää.  Uskalsivat kuitenkin sodassa ampua, vaikka ei yksikään suomalainen ollut lähelläkään, kun ruutia keksittiin.

No, täytyi se vaan hyväksyä, että näin on.  Ensimmäiseksi ajoimme myynnissä olevalle talollemme ja totesimme, että toki täällä voisi asua vieläkin, jos ei olisi tuota kammottavaa allergiaa.  Kymmenisen vuotta Kalajoella kerkesin asumaan, ennen kuin Tuuliwatti ajoi minut pois.  Täytyy vain rukoilla Kalajoen päättäjien puolesta, sillä he eivät tienneet, mitä he tekivät. Herra auttakoon myös Suomen valtiota, sillä sieltähän tämä kaikki paha alkoi.

 

Mieliala hieman piristyi, kun huomasimme Ventelän talon uuden ilmeen. Muistelin, että olimme joskus olleet aloitteellisia myös kyseisen talon asiassa.  Kalajokiset - päättäjiä myöten - puhuivat vain hometaloista. Käytimme omalla kustannuksella talolla parikin asiantuntijaa, jotka molemmat totesivat, että rakennusten historiallinen arvo on niin suuri, että missään tapauksessa niitä ei saa hävittää.  En tiedä, vaikuttiko se asiaan mitään, että kirjoitimme Kalajoen kunnan päättäjille ja esitimme oman ehdotuksemme kunnalle.  Homepuheet kuitenkin loppuivat, ja nyt tuo historiallinen rakennus näyttää hyvin upealta.  Kyllä sen on nyt kuitenkin tehnyt Kalajoen kaupunki, emmekä todellakaan halua siitä kunniaa. Jos onnistuimme herättelemään päättäjiä, niin hyvä on.

 

Kun istun täällä tsasounan keittiössä kirjoittamassa tätä juttua, tunnen myös lievää ylpeyttä tästäkin rakennuksesta. Totta on varmaan, että tämä rakennus ei tässä olisi ilman vaimoani ja minua, vaikka emme me toki kahdestaan tätä tehneet.  Emme todellakaan, vaan saamme kiittää monia ystäviämme avusta.  Paljon oli niitäkin, jotka kävivät katsomassa kuivumassa olevia hirsiä ja ennustivat, että ”ei tuosta mitään tule”.  Vieläkin täytyy kiittää hirrenveistäjä Juha Takaloa, joka totesi vain: ”Kyllä minä teen tämän vaikka yksin, mutta se kestää vain vähän kauemmin.”  Toki mekin tiesimme, että ei Herra anna meidän jättää huonettaan kesken.  Täällä minä nyt istun, ehkä jo viidettä juhannusta.  Aluksi vartioitiin vain hirsiä, mutta nyt pidetään jo ovia auki mahdollisille vierailijoille. 

Ihan kivalta tuntuu, että joku jälki on meistäkin jäänyt Kalajoelle. Koetamme nyt vierailla myös tuttujemme luona, joita ihan kohtuullisesti on kuitenkin löytynyt Kalajoelta.  Siitä on mieleni hyvä, että ketään en mielestäni ole vahingoittanut, enkä paikkakunnalta vihollisia hankkinut.  Jos sellaisia on tullut, niin mitään en asiasta tiedä.  

Rötösherrat

Jotenkin koukuttavaa tuo politiikka on, sillä vaikka kuinka olen päättänyt kirjoittaa muista asioista kuin politiikasta, niin aina vain palaan tähän samaan aiheeseen. Ehkä sana ”rötösherrat” ei ole ihan virallisesti poliittinen termi, mutta oikeudenmukaisen politiikan isä Veikko Vennamo sen lanseerasi nimenomaan poliittisessa foorumissa, Suomen eduskunnassa.

  

Toivottavasti Veikon haudalla on nyt riittävän painava kivi, että ei enää nouse sieltä ravistelemaan perustamansa puolueen perilliseksi perustetun puolueen rötöstelijöitä. Luulisi riittävän, että liikunnan tarve tulee tyydytettyä pelkällä haudassa pyörimisellä.  Ihan varma olen siitä, että jos Vennamo vielä eläisi, ei perussuomalaisia ehkä olisikaan, eikä varmaan sinisiäkään. Varmaa kuitenkin on, että jos nämä puolueet olisivat ja Veikko saisi valita, niin sinisiin liittyisi.

Rötösherroja oli siis jo Vennamon eläessä, mutta ei SMP:n jäsenistössä. Missään tapauksessa ei Veikko olisi nykymenoa sietänyt ja tuskin tunnustaisi nykyisiä ”persuja” perustamansa puolueen perilliseksi. En toki tiedä kaikkien ”nykypersujen” taustoja, mutta olen ollut ymmärtäväni, että vain entinen nimismies Raimo Vistbacka ja Timo Soini ovat olleet SMP:n aikoihin näkyvillä paikoilla ja hekin ovat nyt sinisiä.  Toki minäkin olin juoksupoikana mukana ja kuulin ainoastaan, mitä isot pojat puhuivat. Sellainen käsitys minulle pääsi syntymään, että puolueen puheenjohtaja Veikko Vennamo oli ankara oikeudenmies eikä missään tapauksessa olisi hyväksynyt rikoksista tuomittujen rötösherrojen käytöstä.

En tiedä sitäkään, onko laista jo poistettu vaatimus kansanedustajien nuhteettomuudesta, mutta jos ei, niin sitten meillä vain toimitaan lain vastaisesti. Halla-aho sentään älysi jäädä pois eduskunnasta. mutta Hakkaraisen eväät eivät näytä siihen riittävän.  Kumpikaan näistä herroista ei täytä vaatimusta nuhteettomasta kansalaisesta.

Toki eduskunnassa on muitakin ”rötösherroja” kuin vain Hakkarainen, mutta en nyt pelkästään eduskuntaa käsittele.  Jos ylin syyttäjäviranomainen ja huumepoliisin päällikkö joutuvat hakemaan ojennusta tuomioistuimesta, niin kyllä jossain on perustavaa laatua oleva vika. 

Muistan hyvin ajan,  kun Esko-Juhani Tennilää moitittiin siitä, että ei käyttänyt kravattia eduskunnassa. No eihän se ihan sopivaa ollut, mutta kyllä eduskunnan ja muunkin valtion hallinnon arvostus on kiinni muustakin kuin kravatista.  Jos oikein olen ymmärtänyt, ei Tennilä kuitenkaan kännissä hörhöillyt eikä edustajatovereitaan ahdistellut.  Mielestäni ihan oikeuden mukainen ja fiksu kaveri. Varmasti pesisi mennen tullen nykyiset aatetoverinsa.  Hänen aatteitaan en toki jaa.

Kun kuulin huhun, että vasemmistoliiton entinen puheenjohtajan ja silloinen ministeri piti kantaa jostakin tilaisuudesta nukkumaan, muutuin minäkin punaiseksi … naamaltani. Sellaisen julkisuuden jälkeen en enää olisi tullut laulamaan eduskuntaan.  Todennäköisesti olisin jättänyt eduskunnan ja politiikan.

Kuten alussa totesin, politiikka tuntuu kuitenkin koukuttavan.  Mihinpä nämä rötösherrat menisivät, kun eivät oikein mitään osaa? Paras pitää hampaat irvessä kiinni siitä vihreästä oksasta, jolle politiikan avulla ovat kivunneet.

Mokailu on kovasti inhimillistä, mutta kyllä sitä pitäisi julkisten vallanpitäjien välttää. Oikeasti minä ja Suomen politiikka kaipaamme Veikko Vennamoa ja kaikkien rakastamaa mopoilijaa - Eino Poutiaista.  Sanottakoon mitä sanotaan, mutta nuhteettomia olivat.     

Karjalan Liiton kesäjuhlat

Nykyisin ihmiset eivät oikein osaa olla ylpeitä juuristaan. Tuskin kaikki edes ymmärtävät asian merkitystä, eikä sillä ehkä ole merkitystä kaikille. Ei olisi minullekaan, ellei olisi niin, että samalla olen pala historiaa. Olen yksi niistä ihmisistä, joiden olemassaolon koettaa koko Suomen kanssa kiistää.  Olen Karjalan pakolainen.

Impiranta-säätiö jakoi aikanaan apurahoja Impilahdelta kotoisin oleville opiskelijoille, ja pääsinhän saaliinjaolle minäkin. Keskustelin silloisen puheenjohtajan kanssa omasta karjalaisuudestani, ja totesimme, että olen yksi viimeisistä sotatoimialueella syntyneistä suomalaisista. Saattoi jopa olla niin, että olin todella viimeinen, kyllä varsinaiset evakuoinnit oli jo suoritettu, jos niitä ylipäätään oli koskaan ollutkaan, kun viikon ikäisenä sain istua äitini sylissä, kun taloamme polttamaan tulleet sotilaat kuljettivat perheemme pois sodan kynsistä.

Seuraavana päivänä puhuttiin Impilahdellakin venäjää, mutta meidän pakomatka oli onnistunut. En todella tiedä, missä vaiheessa matkamme muuttui evakuoinniksi, sillä ensimmäiset muistikuvani elämästä yleensä alkoivat hahmottua vasta Vaajakoskella 40-luvun lopulla. Sitä ennen oli asuttu jo parilla kolmella paikkakunnalla.

Karjalaisen identiteetin omaksuin vasta, kun naapurin lapset alkoivat nimitellä minua ryssän lapseksi, vaikka toki en aluksi ymmärtänyt koko sanaa. Nyt käsitän, että sellaisiahan suomalaiset ovat.  Ruotsinkieliset suomalaisetkin ovat koko ikänsä saaneet kantaa hurrin kunniakasta nimitystä.  Niin ruotsinkieliset kuin me karjalaisetkin olemme varmasti yhtä suomalaisia kuin hämäläiset tai pohjalaiset. Sen verran me-henkinen kuitenkin olen, että muistin aina olevani karjalainen, kun näistä heimoasioista keskusteltiin. Lopulta aloin tajuta, että monet suomalaiset suuryritykset ja jopa urheiluseuratkin tulivat meidän mukana karjalasta. Toki Viipurin Susista tuli Kouvolan Sudet ja Viipurin Reippaasta Lahden Reipas. Mutta yhä vielä monet seurat kantavat ylpeänä karjalaista nimeään.  Tällaisia ovat sekä Viipurin Voimailijat että Viipurin Nyrkkeilijät.  Osuustoimintaliike syntyi Viipurissa, samoin kun kauppajätti Kesko.  Monien firmojen nimissä on yhä edelleen alkuperä nähtävillä.  Mistäpä luulisitte Enson ja Wärtsilän tulleen?

Kaiken tämän tajuttuani minä liityin myös Karjalan liittoon. En muista, kuinka kauan olen ollut liiton jäsen, mutta uskoakseni kymmenisen vuotta, ja nyt Kouvolassa olleet kesäjuhlat olisivat kai viidennet tai kuudennet kesäjuhlat, jossa sain olla mukana. 

 Avajaisjuhlan musiikkia ja tanssia Kouvolassa.

Aina tänne vain on tultava joitakin tuttuja tapaamaan. Ohjelma on edelleen korkeatasoista, mutta puheet pitkiä ja juhlallisia. Jos niiden tarkoitus on pitää nuoriso poissa, niin siinä ovat totisesti onnistuneet. Eivät ole minunkaan lapset mukana, koska ovat vain puoliksi karjalaisia…. ehkä eivät sitäkään. On vaikea olla ylpeä taustastaan, jos on syntynyt Oulussa.

Me Karjalan pakolaiset ymmärrämme hyvin tämän nykyisten pakolaisten nyrpeän kohtelun. Suomalaiset ovat synnynnäisiä rasisteja. Jos et ole meikäläisiä, olet muukalainen, jota pitää pelätä. 

varmasti osa lapsista uskoi, että ryssän lapsi oli oikeasti ryssän lapsi ja Jyväskylään rakennettu ortodoksinen kirko sitten nimitystensä mukaisesti ryssän kirkko.  Samanlaisen kohtalon taitaa kokea Helsinkiin suunniteltu suur-moskeija. 

Minä olen menestynyt hyvin, samoin kun suurin osa meistä karjalaisista, mutta tunnen muutamia jotka ovat musertuneet ympäristön paineessa.  Karjalaisten kesäjuhlat oli kuitenkin ihan kiva päätepiste pitkähkölle Karjalan kiertueellemme.   

Rasismi ja kriittisyys

Jos joku suhtautuu johonkin asiaan kriittisesti, hän yleensä pyrkii arvioimaan asian hyviä ja huonoja puolia ja muodostaa sitten kantansa tuon arvion perusteella. Rasistisuudella ja siihen liittyvällä vihapuheella ei juurikaan ole tekemistä kriittisyyden kanssa, vaikka suomalaiset rasistit pyrkivät käyttämään nimitystä ”maahanmuuttokriittinen”.  Maahanmuuttokriittisyydellä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että esimerkiksi muutama ”persu” on saanut syytteen, ja jotkut jopa tuomioita ”kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.”  Tämä on lievä nimitys rasistiselle käyttäytymiselle.  Jos ihminen käyttäytyy rasistisesti, hän yleensä on rasisti, eikä nimityksestä ole syytä vetää henkeä. Kannattaa vain ottaa opiksi ja lopettaa rasistinen käyttäytyminen, jos ei halua tulla leimatuksi tällä nimityksellä. Minä lupaan vastaisuudessakin sanoa rasistia rasistiksi, sillä en tunne muuta nimitystä tälle ihmisryhmälle.

 

Sille rasistiryhmälle, joka pyrkii kätkeytymään sanan ”maahanmuuttokriittinen” taakse, kerron nyt muutaman faktan.

Suomessa asui vuonna 2016, noin 365 000 ulkomaalaista ja heistä työllisiä veronmaksajia noin 280 000. Tarkkaa tietoa heidän maksamiensa verojen määrästä en onnistunut hankkimaan, mutta valistunut arvaus on, että se riittää hyvin niihin kustannuksiin, joita maahanmuutto on aiheuttanut. Tuo noin 85 000 työvoiman ulkopuolella olevaa ”mamua” koostuu siitä joukosta, joka on joko ”kotouttamiskoulutuksessa” tai sitten lapsia.  On ehkä hieman epäkohteliasta verrata tuon ryhmän aiheuttamia kustannuksia syntyperäisen suomalaisen aiheuttamiin kustannuksiin ennen hänen työllistymistään.  Oikeudenmukaista se kuitenkin on.  Oikeudenmukaista siksi, että maahanmuuton kustannuksista puhutaan paljon, mutta monikaan ei mainitse noita monikymmenkertaisia suomalaisten aiheuttamia kustannuksia.

 

Tuo rasistinen laskutapa on hyvin verrattavissa liiketalouteen. Tappioltahan se näyttää, jos lasket vain menot, etkä lainkaan tuloja.

Olen sitä mieltä, että inhimillinen velvollisuutemme on auttaa hädänalaisia, jolla siis tarkoitan pakolaisia, mutta kun maahanmuuton vastustajilla on tapana vedota kustannuksiin, niin puhutaan sitten siitä.  Kansainväliset tilastot kertovat, että kaikilla mailla, joissa on runsas maahanmuuttajaväestö, on myös kunnossa oleva talous.  Mallimaana pidetään yleensä Sveitsiä, jossa joka neljäs asukas on ulkomaalaistaustainen.

Mitähän se merkitsisi Suomessa?

Saksassa asuva ystäväni sanoi, että suomalaisten ei edes kannattaisi puhua ”noista muutamista pakolaisista”.  Saksa ei oikeasti ole huolissaan maahantulijoista, vaikka Suomen media niin väittääkin. Ainahan on toisinajattelijoita, mutta vakavaa huolta ei ole. On kuitenkin muistettava, että esimerkiksi Saksassa on kyse moninkertaisesta määrästä Suomeen verrattuna.

Viimeinen todellinen ”pakolaisaalto” Suomessa koettiin vuonna 1944, kun lähes puoli miljoonaa kansalaistemme pakeni Neuvostoliiton hyökkäystä tänne Kanta-Suomeen.  Silloin oikeasti luultiin, että Suomi ei selviydy, mutta pakkohan se oli, kun me olimme Suomen kansalaisia. 

Tämäkin ryntäys koitui Suomen hyväksi.