Olenkohan kylähullu?

Tuon kysymyksen olen joutunut esittämään itselleni usein, kun näyttää siltä, että olen antanut kertyä päähäni tietoja, joita vain harvoilla kalajokisilla on. Alkaisin todella ajatella, että näin on, jos arvovaltaiset ulkomaalaiset tutkimuslaitokset evät olisi kanssani samaa mieltä monista tietooni hankkimista asioista. Tosiasiassa juuri heidän tutkimuksistaan olen nuo tiedot poiminutkin ja päähäni istuttanut.

Lohdutankin itseäni ajatuksella, että jos olen kylähullu, niin melko suurella varmuudella olen maailman ainut kylähullu, jonka hulluus on lähtöisin kansainvälisistä tutkimuksista. Yleensä kylähullut ovat kuin tuulivoimauskovaiset, joita on melko vaikea vakuuttaa siitä, että tuulella käyvät ns. voimalaitokset ovat hyödyllisiä puhtaan energian laitoksia. Tosiasiassa tuulivoiman puolestapuhujat ovatkin siis niitä kylähulluja väittäessään totuudeksi sitä, mitä ei vielä koskaan ole todeksi todettu, vaan kaikki kansalliset ja kansainväliset tutkimukset todistavat päinvastaista.

Ottakaapa ihan vain virkistyksen vuoksi selville, miksi tuulivoiman käytön pioneerimaa Hollanti (rannikkoseutu) ja monista voimalaitosinnovaatioistaan tunnettu Englanti ovat kieltäneet tuulivoimalaitosten rakentamisen maahansa.

Lainkaan pelkäämättä tätä kylähullun leimaa uskallankin esittää varsin radikaalin väitteen. Kalajoen kaupunki, ilman pienintäkään asiantuntemusta, on tekemässä tästä kauniista kaupungista asumiskelvotonta noine tuulivoimaslummeinensa. Koska Suomessa ei ole suoritettu tutkimuksia tuulivoiman haitoista ja terveysvaikutuksista, kannattaisi, ainakin jonkin verran, seurata kansainvälisiä tutkimuksia.

Olen syvästi tietoinen myös siitä, että tuulivoimayhtiöt väittävät ,että tutkimuksia on suoritettu. No joo... olenhan minäkin saanut yliopistossa tutkijakoulutuksen, jonka perusteella erotan sentään toisistaan mielipidekyselyn ja tutkimuksen.

Suomessa on vuosikausia suoritettu ns. syöpäseulontaa, jonka avulla on pelastettu tuhansia ihmisiä ennenaikaiselta kuolemalta. Mitenkähän seulonta olisi onnistunut, jos se olisi suoritettu kyselemällä jonkinlaiselta otosryhmältä, että onko sinulla syöpä. Jos ei joukkoon olisi sattunut ketään, jolla olisi jo diagnosoitu sairaus päällä, voitaisiin tehdä oletus, että syöpää ei ole olemassakaan. Näin siis siitäkin huolimatta, että tuosta otosryhmästä 10% saattaa myöhemmin kuolla syöpään.

 

Jos joku sattuu muistamaan kirjoituksiani tämän blogin syntymän alkuajoilta, niin muistaa kai myös sen, että olin silloin hyvinkin tuulivoimamyönteinen. Sanotaan, että tieto lisää tuskaa, ja kun alun alkaen olen ollut ”voimalaitosmies”, on mielenkiintoni suuntautunut erilaisiin energiavaihtoehtoihin. Olen hankkinut tietoa eri puolilta maailmaa ja vain ihmetellyt, kuinka välinpitämättömästi tämä energian suurkäyttäjämaa suhtautuu tutkimustyöhön. Tässä suhteessa me olemme vielä kehitysmaa. Mitä enemmän tietoa on kertynyt, sitä enemmän minusta on tullut kylähullu.

Kiistaton tosiasia on, että ilman veronmaksajien tukea ei tähän maahan rakennettaisi yhtään tuulivoimalaksi kutsuttua häkkyrää. Nämä myllyt ovat paitsi taloudellisesti kannattamattomia myös terveydelle haitallisia ja ainakin eläimille vaarallisia. Eiväthän ne mitään kauniitakaan ole. Esimerkiksi Saksassa eräissä turistikohteissa matkailu on vähentynyt peräti 20%, kun alueelle on alettu rakentaa tuulimyllyjä. Myös Saksa suhtautuu uusiin myllyihin hyvin varauksellisesti. Tuo on kuitenkin pointti, joka itseään matkailukaupunkina markkinoivan Kalajoenkin kannattaisi huomioida.

 

Onhan tämä vähän niin kuin se pakkasella housuihin lirahtanut pisu. Aluksi se voi lämmittää, mutta siten on kahta kylmempi. Vaikka jotain asiasta tiedänkin, tiedän myös, että eivät kunnalliset päättäjät minua usko. Siksi kehotankin vain ottamaan asioista selvää. Tuulivoimayhtiöiden lobbarit eivät taida olla niitä kaikkein luotettavimpia tietolähteitä, vaikka kulkevat ympäri maata koettaen aivopestä kunnallisia päättäjiä ja kansalaisia. En epäile heidän asiantuntemustaan, mutta epäilen heidän rehellisyyttään. Kukapa meistä puhuisi työnantajaansa vastaan, vaikka oma mielipide hieman poikkeaisikin?

https://www.ihk-kassel.de/solva_docs/Studie_akzeptanz_windenergie.pdf

http://www.windkraftfreier-soonwald.de/infos-zur-gesundheit/regionalentwicklung/

Hyvät, paremmat ja parhaat

Oli se yllättävän vaikea tehtävä, jonka lupasin toteuttaa vielä näiden lumien aikana. Lupasin nimittäin kertoa jokaisesta eduskuntapuolueesta yhden positiivisen asian.  Joistakin puolueista löytyi montakin hyvää  argumenttia, eikä asia vaikuttanut aluksi kovinkaan vaikealta, mutta mitä pidemmälle kahlasin  sitä vähemmän näitä asioita kuitenkin vastaan lävähti. 
 

Tässä yhteydessä en halua kuitenkaan asettaa puolueita edes mieleni mukaiseen paremmuusjärjestykseen, vaan mennään ihan suuruusjärjestyksessä, vaikkapa pienemmästä suurimpaan. Jos nyt oikeasti edes tämän järjestyksen muistan, sillä joidenkin puolueiden kohdalla se on minulle ollut lähes samantekevää.

Aloitan nyt kuitenkin RKP:stä jonka toimintaan ja politiikkaan olen ehkä kaikkein vähiten tutustunut. Kyllä sieltäkin kaivelemalla jotain löytyy, vaikka käsitänkin puolueen paremmin kielipuolueena kuin kansallisten asioiden hoitajana.  RKP:n hyvänä puolena olen pitänyt lojaalisuutta kulloistakin hallitusta kohtaan, eikä sen oppositiopolitiikka perustu koskaan pelkkään erimielisyyteen siitä, että ei satuta nyt olemaan hallituksessa.  Ehkäpä puolueen ei tarvitse sillä mainettaan pilata. Turhanpäiväinen räksyttäminen ei kokonaisuutta juurikaan auta. 

Vasemmistoliitto on se puolue josta on minulla ehkä vähiten hyvää sanottavaa. Kerronkin tähän väliin nyt kaskun papista, jolla oli yleensä kaikesta vain hyvää sanottavaa.  Hänen ystävänsä päättivät löytää jotain sellaista, joka paljastaisi, että jotain pahaakin mies näkee.  Niinpä he kysyivät: ”Mitä hyvää näet paholaisessa?”  Pappi mietti hetken ja sanoi: ”On se ainakin aktiivinen.”  Olkoon tämä nyt sitten myös minun näkemykseni Vasemmistoliitosta.

Kristillisdemokraateissa on se hyvä puoli, että se kuitenkin yrittää pitää moraalia yllä myös politiikassa ja painottaa monissa asioissa kristillisiä arvoja, jotka pitäisi olla jonkinasteisena ohjesääntöinä kaikessa politiikassa.

Vihreät on nostanut suosiotaan, joka sinänsä on jonkinlaiseksi plussaksi laskettava.  Olkoonpa sitten ainut plussa tai ei, niin onhan se arvo sinänsä tässä maassa, jossa valta on asetettu kansallisen edun edelle.

Sosiaalidemokraattisessa puolueessa on moniakin hyviä puolia, enkä ihan varma olisi, vaikka joskus ”sortuisin” heidän äänestäjäkseen.  Tässä yhteydessä mainitsen kuitenkin ihmisten välisen tasa-arvon puolustamisen, joissa asioissa uskon ainakin joidenkin puolueen jäsenten vilpittömyyteen.

Kokoomus on sitten Vasemmistoliiton ohella se toinen vaikea puolue.  Sanotaan nyt sen plussaksi vaikka se, että se yrittää kouluttaa polvihousupojistakin ministereitä.  

Perussuomalaisten hyvänä puolena on ollut EU-kriittisyys. Riittäköön se nyt tällä kertaa, sillä puolueen politiikka on siinä määrin hämärtynyt, että edes minä en parempaakaan vastausta löydä, vaikka joskus olen ollut peräti tämän puolueen jäsen.

Keskustapuolue on pääministeripuolue ,ja sen paras asia juuri tällä kertaa se, että pääministeri Sipilä sentään yrittää jotain Suomen talouden pelastamiseksi.  Ehkä se on minun tulimyllysotaan rinnastettava taistelu, sillä kaikki asioita ymmärtämättömät yrittävät heittää kapuloita rattaisiin.

Sovitaan nyt sitten niin, että puolueet ovat toinen toistaan parempia, mutta niitä on hieman liikaa.  Taitaa olla joskus aika vaikeaa erottautua toisista puolueista ja yrittää vielä olla oikeassa. 

En edes lupaa kertoa jokaisesta puolueesta yhtäkään negatiivista asiaa, sillä suomalaisen tavan mukaan te varmaan löydätte niitä aivan itse.

Uutta historiaa?

Kun olen saanut seurustella myös nykyisten pakolaisten kanssa, olen ihan omakohtaisesti havainnut, kuinka samankaltaisia olivat ne pakolaiskertomukset, joita sain lapsena kuulla tuntemiltamme karjalaisilta, joista monet olivat todellisia pakolaisia, melkein kuin nämä nykyisetkin. Pakolainenhan toki olin minäkin, vaikka en todellakaan sitä itse muista, koska olin silloin vielä sylivauva. Mistään varsinaisesta evakuoinnista ei äitini ja minun kohdalla ollut kysymys, sillä viimeisten joukossa lähdettiin, kun venäläisten suurhyökkäys oli jo siinä pisteessä, että seuraava vaihe olisi ollut ne paljon puhutut "nahkurin orret".

En tiedä olimmeko viimeiset Pitkärannasta paenneet suomalaiset, mutta seuraavana päivänä siellä puhuttiin jo venäjää.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin niistä väitteistä, että Karjalasta ei muka tullut pakolaisia. Totta kai niitä tuli, olkoonpa historian kirjat ihan mitä mieltä tahansa, eikä tosiasat muutu miksikään, vaikka "suomettaret" vänkäisivät määritelmiä miksi tahansa.

Olen myös pahoillani siitä, että suomalaiset sotahistorioitsijat eivät uskaltaneet puhua totta Karjalan pakolaiskysymyksessä.

Ei kai sillä muuta väliä ole, mutta harmittaahan tuo moinen suomettuminen. Se on aina tiedetty, että Neuvostoliitto vääristeli historiaa, mutta jotenkin minua hävettää, että suomalaiset joutuivat sotien jälkeen myötäilemään noita vääristelijöitä.

Kävin ensimmäisen kerran sotien jälkeen Viipurissa vuonna 1968. Muutama vuosi aikaisemmin oli linnan portilla paljastettu marmorilaatta, johon oli kirjoitettu seuraava lause: "Omistettu Leningradin rintaman 21. armeijan sankarillisille sotilaille, jotka 20. kesäkuuta 1944 vapauttivat ikivanhan venäläisen Viipurin kaupungin."

Suomalaisten silmissä tämä lyhyt teksti kiteyttää koko Neuvostoliiton aikaisen väärän ja vääristellyn historiankirjoituksen Viipurista ja Suomen vaiheista.

Totta on, että maailmansotien valloittajat kertoivat aina vapauttavansa milloin minkin kaupungin. Muutama päivä myöhemmin ei kaupungissa ollut enää ketään vapautettavia, ja paenneiden suomalaisten sijalle alettiin pakkosiirtää neuvostokansalaisia, jotka alistettiin kommunistisen pakkovallan alle.

Neuvostoliittolaisten nimitys ikivanhasta kaupungista selittyy venäjänkielisillä termeillä, joissa vanhaa ja ikivanhaa on vaikea erottaa toisistaan. Venäjän kielen sana "starinnyi" on varsin laaja-alainen vanhuuskäsite. Se voidaan tulkita myös ikivanhaksi.

Viipuri on aina ollut suomalainen kaupunki, mutta totta on, että koko Suomi on joskus ollut osa Venäjää. Suomi on kuitenkin ollut myös osa Ruotsia, ja Ruotsilla oli myös merkittävä osa Viipurin rakentamisessa. Moneen muuhun kaupunkiin verrattuna Viipuri ei edes ole ikivanha kaupunki. Uskon että niin turkulaiset kuin hämeenlinnalaisetkin närkästyisivät, jos näitä kaupunkeja alettaisiin nimittää ikivanhoiksi venäläisiksi kaupungeiksi. Jonkun laskuopin mukaan sekin olisi mahdollista.

Neuvostoliitto kuittaa suomalaisille varsin merkittävän talvisodan sekä sitä seuranneen jatkosodan vain suuren isänmaallisen sodan paikallisiksi välikohtauksiksi fasisteja vastaan. Varsinaisiksi rosvoiksi, varkaiksi ja fasisteiksi suomalaisjoukot muuttuivat ylittäessään vuoden 1939 rajan.

Venäläiset kirjoittivat oman sotahistoriansa sellaiseksi kuin halusivat ja saivat peloteltua myös suomalaiset myötäilemään näitä kirjoituksia. Siksi on käynyt myös niin, että historia ei tunne Karjalan pakolaisia eikä kovin monien taistelujen voittojakaan. Tosiasiana kuitenkin pysyy, että Neuvostoliitto ei pystynyt valloittamaan Suomea ja katkaisuryritys Suomussalmi-Oulu-linjalta koki kovasti karun lopun.

 Kuva: Museovirasto

http://www.uusisuomi.fi/artikkelit/suomalaisia-pakolaisia

http://petripenna.blogspot.fi/2015/09/pakolainen-siella-pakolainen-taalla.html

Millä oikeudella?

Olen minä kai jonkinasteinen kummajainen, kun kysyn: millä oikeudella me rajoitamme mahanmuuttoa? Tästä maasta on toki muodostunut kansallisvaltio lievän väkivallan seurauksena, mutta ei kansallisvaltionkaan tarvitsisi itsekkäästi estää ihmisiä hakeutumasta tänne.

Kansallisvaltio on valtio, jossa yksi kansallisuus on ylivoimaisesti hallitsevassa asemassa. Kansallisvaltiot syntyivät aikoinaan Euroopassa hallinnollisten ja kulttuurillisten muutosten seurauksena. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että suurin osa 1800-luvulla Eurooppaan syntyneistä valtioista on kansallisvaltioita. Monet valtiot ovat syntyneet siten, valtioita on pakkokeinoin yhdistetty kansallisuusrajan sisällä (esim. Saksa ja Italia) tai sitten hajottamalla monikansallisia valtioita kansallisvaltioiksi (esimerkiksi Suomi ja Baltian maat).

Kansallisvaltiot liittyvät ajatukseen kansojen itsemääräämisoikeudesta ja uskosta, että me olemme oikeassa. Ainakaan minä en löytänyt selkeää historiallista dokumenttia siitä, missä vaiheessa valtiot alkoivat piirrellä rajoja ja merkkaamaan omia reviirejään, mutta jotenkin tämän täytyy liittyä ajatukseen hallinnollisista alueista. Pelättiinkö sitten sitä, että hieman toisenlaisessa kulttuurissa kasvaneita ihmisiä tulisi tänne sekoittamaan omaksumaamme kulttuuria?

On selvää, että tämän täytyy perustua pelkoon siitä, että ehkä sittenkään emme ole oikeassa, emme ainakaan yksinomaan ja kaikessa. On siis parempi, että emme päästä tänne idän "hapatusta". Tässä suhteessa me suomalaiset menettelemme juuri samoin kun edesmennyt Neuvostoliitto estäessään kaikin tavoin länsimaisen "hapatuksen" turmelevan vaikutuksen. Rajat olivat tiiviisti kiinni ja kuten melkein saattoi arvatakin, valtio lopulta hajosi.

Ihan sellaisenaan emme Suomea voi tietenkään verrata Neuvostoliittoon, joka ei oikeastaan ollut valtio ollenkaan, vaan se oli keinotekoisesti rakennettu valtioliitto pakkoliittämällä Venäjään monia itsenäisiä, mutta sitä heikompia valtioita.

 

Hyväksynpä sitten rajat tai en, täytyy kuitenkin todeta, että se on merkki ihmisen alkeellisuudesta. On eläimiltä opittu tapa merkitä omia reviirejä. Tuskinpa siitä mitään hyötyä on, mutta menköön tuonne rajoille pissalle kuka tahansa, joka katsoo velvollisuudekseen merkata tämän kylmän ja harvaanasutun reviirin.

Toimivia lakeja ja hallintomuotoja oli kansojen keskuudessa syntynyt jo silloin, kun rajoista ei ollut tietoakaan. Kysynkin tuossa otsikossa: millä oikeudella me määräämme, missä tälle planeetalle syntyneen ihmisen on asuttava? Mielestäni meillä on oikeus vaatia, että yhteisöön pyrkivän ihmisen on noudatettava yhteisön lakeja ja sääntöjä, mutta siihen oikeutemme sitten päättyvätkin, jos tulokas pystyy elättämään itse itsensä. Siihen ei tarvita mitään palkkarajoja, ainoastaan lupaus, että pysyy pois sosiaaliluukulta - toistaiseksi.

Samanaikaisesti kun pyrimme estämään ihmisten asuttautumisen Suomeen, pidämme itsestään selvänä, että meillä on oikeus muuttaa ulkomaille. Kysyn taas: millä oikeudella?

Monikulttuurisuus on kuulemma paha asia. Täytyy taas kysyä: miksi? Ketä oikeasti häiritsee esimerkiksi islaminuskoisten pukeutuminen, vai onko kotoutumisen este se, että he pitävät alkoholin juontia inhottavana tapana? Kyllä se minunkin mielestä tekee ihmisistä joskus hyvinkin inhottavia.

Miksi emme sallisi muslimien rakentaa omia pyhättöjään? Meillä on rakennusvalvontavirastot sitä varten, että sieltä anotaan luvat. Miksi me toisten pyhättöihin otamme kantaa, kun vain harvat meistä käyvät edes oman seurakunnan kirkoissa?