perjantai 26. joulukuuta 2014

Politiikka ja totuus

Niinhän sitä sanotaan, että totuutta on kahdenlaista. Minun totuuteni ja sinun totuutesi. Joskus jompikumpi näistä totuuksista sattuu olemaan myös absoluuttinen totuus, joka onkin se kolmas totuuden laji.

”Ei oikeutta maassa saa, ken itse ei sit hanki” kerrotaan Jaakko Ilkan aikoinaan sanoneen. Sanoi tai ei, en sitä voi tietää, mutta sen olen ollut huomaavinani että politiikassa tähän näyttävät kaikki keinot olevan luvallisia. Monet poliittiset kiipijät ja kepluttelijat syytävät hyvinkin pahoja valheita kanssaihmisistään. Monet ovat myös saaneet tuomioita näistä asioista, mutta ei se näytä toimineen edes kunnon pelotteena. Kyllä siinä eräs kristinuskon vahvimmista opetuksista,. ”älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi”, pääsee unohtumaan. Vain harvoin ihmiset nostavat syytteitä pahojakaan loukkauksia kohdatessaan. Hyvin tietoisena siitä, että ihmisillä on taipumus lähes aina jakautua kahteen leiriin, juttuihin uskoviin ja niihin jotka eivät usko niihin, ja useimmat jättävät asian sikseen. Jos viet asian oikeuteen, siitä tulee julkinen ja vaikka kenties tuo ”väärän todistuksen” sanoja tuomittaisiinkin pikkuiseen sakkoon, jäisi osalle kansaa sellainen käsitys, että kyllä tuo ”väärän todistuksen” kohde jotain väärää on tehnyt.

Itsekin blogeja kirjoittavana luen joskus ihan opin vuoksi myös toisten blogeja. Myöskin poliittisia, joista tuon havainnon olenkin tehnyt. Poliittisia blogeja kirjoittavat paitsi oikeat poliitikot, niin myös poliittiset nousukkaat. Myös muutamat meistä, joskus politiikassa mukana olleet ja edelleen politiikkaa seuraavat harrastavat tätä. Tämä on ikään kuin meidän epäpoliitikkojen tapa ottaa edelleen kantaa yhteisiin asioihin.

Vasta nyt, itse aktiivista toiminnasta luopuneena, huomaan nuo kaikki kiemurat, joilla itse kukin koettaa poliittista kilpeään kiillottaa. Siellä on paljon omaa kehua ja oman menneisyyden vääristelyä, mutta myös näitä toisiin kohdistuvia valheellisia väitteitä. 

 
Eihän elämä sellaista saa olla!

Kun itse, vuosia sitten, jouduin politiikkaan mukaan, minua pyydettiin siihen. Vähän kerrassaan ajauduin aina syvemmälle ja syvemmälle, kunnes huomasin olevani lähes kaulaa myöten politiikan suossa. Systemaattisesti olin jo vuosikausia kieltäytynyt minkäänlaisesta ehdokkuudesta, kunnes elämä toi minut tänne Kalajoelle. Ei pienessä mielessänikään käynyt ajatus, että rikkoisin hyvin alkaneen eläkeläisyyteni sotkemalla itseäni poliittiseen soppaan. Kieltämättä itsetuntoani hieman hiveli, että kansanedustaja soitti minulle ja pyysi minua perustamaan paikallisyhdistystä Kalajoelle. Tästä kunniasta kieltäydyin, mutta lupasin olla mukana sen aikaa, että yhdistys pääsee toiminnan alkuun. No olinhan minä, mutta kunnolliseen alkuun ei koskaan päästy, sillä uudet tottumukset tulevat tosi hitaasti, eivätkä vanhat koirat karvoistaan mihinkään pääse.

Puolueesta olen eronnut jo jonkin aikaa sitten, mutta Kalajoen perussuomalaisten hallituksessa olen edelleen. Kalajoen perussuomalaisten toimintaideahan on pääasiassa kaupungin asioihin osallistuminen. Ehkä ProKalajoki ajaa samoja asioita, joten mahdollisesti myös yhteistyöstä voidaan keskustella. Kunnallisvaaleihin asti minä kirjoittelen tätä blogia ja koetan pysytellä totuudessa niinkuin uskon tähänkin asti pysyneeni. Kyllä se pahalta tuntuu, kun huomaan, että läheskään kaikki eivät tätä periaatetta noudata.

Sellaistahan se on. Jokaisen on tultava toimeen oman moraalinsa kanssa.

Homoeroottinen eduskunta

Ei kai tämä homous nyt ihan kaikkein tärkein asia ole, mutta mielestäni se on esimerkki niistä kymmenistä ja taas kymmenistä tarpeettomista asioista, joita eduskunnan käsittelyyn tuodaan. Minun mielestäni kansanedustajalaitos on paikka, jossa tulee säätää lakeja ja asetuksia, joilla on merkitystä tälle yhteiskunnalle ja josta on oletettavissa olevaa hyötyä. Kansakunnan hyvinvoinnin kannalta täysin merkityksettömiä asioita ei pitäisi edes päästää eduskuntaan. Tässä mielessä laki kansalaisaloitteesta on yksinkertaisesti liian löyhä. Alle prosentti kansalaisista voi aiheuttaa koko eduskunnan sekoamisen asiassa, joka oikeasti ei edes sille kuulu.

Kun homous poistettiin rikoslaista joskus 60-luvulla, olisi luullut sen olevan viimeinen kerta, kun tätä asiaa julkisuudessa puidaan. Nykykäsitys hyväksyy sen, että mitkään ”eheyttämistoimet” eivät tähän kansanryhmään pure, samoin kuin eivät rangaistuksetkaan. Nämä ihmiset ovat syntyneet sellaisiksi, ja rauha heidän sielulleen. Seksuaalinen poikkeama ei kuitenkaan saisi aiheuttaa koko kansanedustuslaitoksemme sekoamista, vaikka olen syvästi tietoinen, että eduskunnassa on sekä kaappihomoja että kaapista ulos pullahtaneita poikkeavia.

Homostelkoon ketä homostuttaa, mutta tehköön sen ihan omaan laskuunsa siellä, mistä ei ole haittaa koko yhteiskunnalle. Ei minua tuo yksilöiden käyttäytyminen niinkään ”rievo” kuin nuo nimitykset, joilla asian todellinen luonne yritetään peittää. Ihan kipeää tekee, kun puhutaan ”tasa-arvoisesta avioliittolaista”, kun tarkoitetaan erikoiskohtelua seksuaalisesti poikkeavien kohdalla. Minun käsitykseni mukaan laki on tasa-arvoinen silloin, kun se kohtelee kaikkia kansalaisia samanarvoisesti. Aivan kuten nykyinen avioliittolakimme tekeekin. Tähän tosiasiaan olisi olettanut myös eduskunnan tyytyvän.

  Tom of Finland

Tasa-arvoistahan tästä laista ei saa kirveellä veistämälläkään, sillä eihän se ole tasa-arvoinen edes muihin seksuaalisesti poikkeaviin nähden. Eläimiin sekaantujat ja pedofiilit on kokonaan jätetty lain ulkopuolelle, vain pari ryhmää mainitakseni.

Otsikkoni oli ehkä hieman raflaava, ja suurin osa tästä kirjoituksesta on todellakin käsitellyt tätä aihetta. Alun perin halusin kuitenkin kiinnittää ihmisten huomion siihen, että eduskunnassa ja sen työskentelyssä on paljon korjaamisen varaa. Olisi vain yksinkertaisesti yksinkertaisinta jättää yhteiskunnan kannalta merkityksettömät asiat suuren salin käsittelyn ulkopuolelle. Minun mielestäni valiokuntien tehtävänä olisi toimia eräänlaisena seulana. Luulisi sen turhauttavan niitä valiokuntien jäseniäkin, joiden tekemän työn eduskunta mitätöi. Näin ei pääsisi tapahtumaan, jos asia yksinkertaisesti pysähtyisi valiokuntaan kielteisen päätöksen jälkeen. Säästyisi paljon aikaa ja veronmaksajien rahoja. Aivan varmaa on, etteivät päätökset ainakaan nykyistä huonompia olisi, sillä kyllä tässäkin vanha sanonta.”sen huonompi soppa, mitä useampi kokki”, varmaan paikkansa pitää.

Ihan varmaa on, että jäsenmäärältään pienempään valiokuntaan on helpompi löytää asiantuntevampi joukko mitä eduskunta kokonaisuudessaan on. Tämä oletus perustuu uskomukseen, että myös kansanedustajista osa tietää jostakin jotain. Ehkä joku hiihtäjä tai laulaja voi jäädä kaikkien valiokuntien ulkopuolelle, mutta onhan kansa saanut fanittaa sankareitaan.

torstai 25. joulukuuta 2014

Joulu satamakirkossa




 


Tämä oli nyt kolmas joulu, jonka ajan satamakirkko on ollut kalajoelle pystyssä, ja vaikka alun alkaen olemme Pirjon kanssa olleet kirkon toiminnassa mukana, niin sain ensimmäisen kerran viettää hetken jouluaatosta kirkon suojissa. Ikävää oli, että tällä kertaa ei laivoja ollut satamassa lainkaan, vaikka olimme varautuneet tulkkaamaan ”saarnan” useammallakin kielellä. 



Vietimme siis hetken ihan omassa kirkon vapaaehtoisten piirissä, eikä kukaan läsnä olleista ilmaissut pettymystään tapaukseen.

Niin se vaan ihmeellisesti on ihminen rakennettu, että lievää jännitystä tunsin, kun olin hieman töksäyttäen sanonut, että jos meidän luterilaisella seurakunnalla on niin kovia joulukiireitä, niin pidänhän sen hartauden vaikka minä. Ja pidin tietysti. Ennen aaton hartautta jännitin tietysti sitä, että tuleekohan kukaan kuuntelemaan minun puhettani, sillä ainakin luulen, että minua on pidetty ihan tavallisena ”naapurin poikana” eikä mitenkään erityisen hengellisenä, varsinkin kun on aika tunnettua, että en ihan sellaisena pidä edes Raamattua Jumalan sanana. Hengellinen tai en, ei se miksikään muutu, että Raamattu on käännöskirjallisuutta, josta osan kyllä kirjoittivat Jeesuksen aikalaiset, mutta vasta 300 vuotta myöhemmin siihen tulevat tekstit kanonisoitiin ja Nikean ekumeeninen kirkolliskokous päätti, mitkä tekstit Raamattuun otettiin ja mitä jätettiin pois. Pois jätettyjä tekstejä on huomattavasti enemmän kuin mukaan otettuja tekstejä. Joka muuta väittää, hän ei tunne Raamatun historiaa.

Tämä kai aiheutti sen pelon, että kun laivaakaan ei ole satamassa, eivät ihmiset halua tulla kuuntelemaan minun, kerettiläisen, ”saarnaa”.

Vaikka opetustyössäni olen saanut puhua tuhansille ihmisille, olisi luullut, että tämä kourallinen tuttuja ei juurikaan saa minua jännittämään, mutta totuus oli toisenlainen. En koskaan ole puhunut kirkossa ja Kristuksen sanaakin olen julistanut vain koulujen aamunavauksissa. Nyt oli tilanne hieman toinen. Suurin osa kuulijoistani oli syvästi kristittyjä ja kuuluivat luterilaiseen seurakuntaan. Minä ”kerettiläinen” joka olen lisäksi ortodoksi.

 
 
Enemmän kuin minkään kirkon opinkappaleisiin minun kristillisyyteni perustuukin Jumalan sanaan ja lähimmäisenrakkauteen. Halusin kertoa joulun ajan ahdistuksesta, jonka joskus olin itsekin kokenut ja jota varmasti monet merimiehet kaukana kotoaan kokevat tänäkin päivänä. Lisäksi kerroin ortodoksisesta pyhimysperinteestä ja ennen kaikkea Pyhästä Nikolauksesta, sillä onhan hän myös merimiesten suojeluspyhimys. Kerroin tarinan siitä, kuinka Nikolauksesta tuli joulupukki ja mistä syystä tämä Myran piispa myöhemmin pyhitettiin. Pirjo luki rukoukset ja hengellinen joululaulukin laulettiin.

Tilaisuus oli kaikella tavoin ekumeeninen, johon varmasti olisi voinut osallistua ihan minkä uskontokunnan edustaja tahansa. Laulettiin hengellinen joululaulu ja lopuksi rukoiltiin ahdistuneiden ihmisten puolesta ja luettiin yhteen ääneen isämeidän-rukous.

Kaiken kruunasi Pirjon tarjoama joulupuuro ja joulukahvit. En tiedä muista, mutta ainakin minä olin kokonaisuuteen kovasti tyytyväinen. Paikalle tulleet satamakirkkolaisetkin vaikuttivat siltä, että ei tässä nyt kauheasti aikaa hukkaan heitetty.



keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Piispa Nikolaos


Hyvin kauan sitten eli nykyisen Turkin alueella hurskas ja hyväsydäminen mies, joka jo nuoruudessaan oli hyvin antelias ja auttavainen. Vähän kerrassaan tästä nuorukaisesta varttui aikuinen ja hän opiskeli papiksi. Ei ollut varsin suuri ihme, että aikaa myöden hänet nimitettiin piispaksi Myran kaupunkiin, joka lienee osa nykyistä Turkkia. Piispana ollessaankaan tämä mies ei luopunut köyhien auttamisesta eikä sanan saattamisesta. Kaupunkilaiset saivat silloin tällöin pieniä lahjoja, joiden alkuperää he eivät tienneet. Ne vain ilmestyivät milloin minnekin.

Tarina kertoo Myran piispasta seuraavasti:

Noihin aikoihin oli tapana avioliiton solmimisen merkiksi antaa avioparille myötäjäiset, joiden turvin he pääsivät elämän alkuun. Myötäjäisten antaminen kuului morsiamen vanhemmille, joten se saattoi olla hyvinkin suuri rasitus, varsinkin jos tyttäriä oli useampi kuin yksi.

Myran kaupungissa eli köyhä mies, jolla oli kolme tytärtä, mutta vaikutti kuitenkin siltä, että tyttäret jäisivät naimattomaksi, sillä isällä ei kerta kaikkiaan ollut varaa minkäänlaisiin myötäjäisiin. Tuli sitten aika, jolloin vanhin tyttäristä rakastui ja halusi mennä naimisiin. Varakas piispa kuuli tästä asiasta, ja koska tiesi tilanteen, päätti auttaa perhettä. Eräänä yönä ilmestyikin rappusille pieni pussi täynnä kultahiekkaa. Se oli nimetön lahja piispalta, ja sen turvin isä sai naitettua tyttärensä. Aikanaan tuli myös toisen tytön vuoro, ja sama toistui jälleen. Molemmilla kerroilla lahjan antaja jäi arvoitukseksi.

Kun kolmannen tyttären aika tuli mennä naimisiin, päätti isä ottaa selville tuntemattoman lahjoittajan henkilöllisyyden kiittääkseen häntä. Niinpä mies piiloutui talon ulkopuolelle seuraamaan tilannetta. Keskellä yötä hän yllättäen huomasi, kuinka piispa kiipesi talon katolle ja pudotti jotain savupiippuun. Mies ennätti tunnistamaan piispan, mutta talon portaille ei ilmestynytkään kultapussia. Murheellinen mies meni pää painuksissa sisälle surren, ettei nuorin tyttäristä voinutkaan mennä naimisiin. Myös tytär oli murheissaan, mutta päätti kuitenkin pukeutua ja otti takan reunalle kuivumaan ripustamansa sukat ja alkoi vetää niitä jalkoihinsa. Silloin hän huomasi, että savupiipusta oli jotain päässyt tipahtamaan sukkaan. Poistaessaan ”roskia” hän havaitsi, että se olikin ihan samanlainen kultapussi, joka oli ilmestynyt myös hänen sisartensa hääpäivän aattona. Isä arvasi, että näiden kultalahjoitusten takan oli piispa, jota hän nyt riensi kiittämään.

Vaikka vaatimaton piispa kielsi isää kertomasta asiasta kellekään, pääsi tarina kuitenkin leviämään kaupungilla. Sen jälkeen lapset ovat ripustaneet sukkansa takan eteen kuivumaan, toivossa että niihinkin ilmestyisi joskus jotain. Tavaksi tuli, että jouluaattoina vanhemmat piilottivat sukkiin jotakin, jotta lapset saivat toivomansa. Näin piispa Nikolauksesta tuli joulukin esikuva, joka vuosien saatossa on saanut hieman erilaisia piirteitä eripuolilla maailmaa.

Pyhimykseksi piispa Nikolaos julistettiin vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen, kun Barin kylä, jonne hänen maalliset jäännöksensä oli siirretty, paloi. Koko kylä tuhoutui täysin, niin että vain yksi talo säilyi tulipalossa. Sitä pidettiin ihmeenä, sillä juuri sen talon olisi pitänyt tuhoutua ensimmäisten joukossa. Juuri siinä talossa olivat Nikolaoksen maalliset jäännökset. Tämän ja Nikolaoksen elinaikanaan tekemien monien ihmeiden takia katolinen kirkko julisti Nikolaoksen pyhimykseksi.

Monet Nikolaoksen tekemistä maanpäällisitä ihmeistä koskettivat tavalla tai toisella lapsia ja merenkulkijoita, joten Nikolaoksesta tuli etenkin heidän suojeluspyhimyksensä. Ortodoksinen kirkko on kunnioittanut näitä pyhimyksiä siten, että kirkot ja tsasounat on siunattu heidän nimiinsä.

Kalajoen ortodoksinen rukoushuone on siunattu Nikolaoksen nimiin. 

Tämän pyhää Nikolaosta esittävän ikonin Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys 
sai lahjaksi Sortavalasta.


tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulun sanoma

Edellisessä blogissani kerroin jo epäileväni itseäni hieman kerettiläiseksi. Nyt tulee sitten lunta tupaan hieman isomman jälkeen, sillä kirjoittelen tässä nyt muutakin hieman lähes kaikkien kirkkojen oppien vastaisesti.

Koko kristikunta viettää nyt Jeesuksen syntymän juhlaa. Se on ihan oikein, sillä tapahtumana se oli sen arvoinen, että sitä on todella syytä juhlia, eikä oikeastaan ole mitään väliä sillä, minkä päivän me olemme tähän omineet. Vanha pakanallinen juhla, joulu, soveltui tarkoitukseen oikein hyvin. Paitsi että täällä pohjoisessa saatiin ikään kuin ”kesä talven keskelle” ja hetkellinen pimeys väistymään valon tieltä, niin saatiin myös pakanallinen juhla väistymään kristillisen juhlan tieltä. 

 
Tärkeää ei siis ole milloin juhlimme, vaan se, että ylipäätään juhlimme, ihan päivästä riippumatta. Vaikka tiedemiehet ympäri maailman ovat syvästi vakuuttuneita, että Jeesus ei syntynyt jouluna, ei kukaan ole varma siitä, milloin tämä tapahtui, sillä todellisia aikalaisten kertomuksia ei ole olemassa tuolta ajalta. Joulun aikaan oli kuitenkin myös Israelissa sen verran koleaa, että on oletettava, että noihin aikoihin eivät paimenet olleet kedolla karjan kanssa, joten se viittaa hieman kesäisempään aikaan. Ehkä kevääseen, ehkä syksyyn. Aivan yksimielisiä eivät ole myöskään tätitieteilijät, jotka ovat yrittäneet taivaankappaleiden liikkeistä arvella, milloin Betlehemin tähti on esiintynyt. Myös he ovat sitä mieltä, että katsellaanpa asiaa mistä kulmasta tahansa, ei kyseessä ollut mikään talvisista kuukausistamme.

Viettäkäämme joulua kuitenkin puhtaalla omallatunnolla juuri nyt, sillä olen vakuuttunut siitä, että meidän herramme Jumala ei ole läheskään niin pikkusieluinen kuin usein tunnumme luulevan. Missään tapauksessa hän ei pahastu siitä, että vietämme hänen poikansa syntymän kunniaksi juhlaa juuri nyt, kun näin tehdessämme olemme saaneet syrjäytettyä yhden pakanallisista päivistä pois ihmisten kalentereista. Luultavaa on, että kaikki muu tapahtui juuri niin kuin Raamatussa se on kerrottu. Tai ainakin sinne päin, mutta varmaa kuitenkin on, että Jeesus on syntynyt maan päälle antaakseen meille mallin ja elämän ohjeet. Se, kuinka hyvin me pystymme näitä ohjeita omaan elämäämme soveltamaan on sitten kokonaan toinen juttu. Siksi olemme saaneet syntymälahjaksi myös omantunnon ja vapaan tahdon. Kaikesta mitä tämän maan päällä teemme, saamme joko palkkion tai laskun.

Sellaista elämä on. Jokaisen on luotettava siihen, että toimiessaan omantuntonsa mukaan saa jokainen meistä myös palkkion ansionsa mukaan.

Viettäkää siis Joulua Jeesus-lapsen syntymän muistoksi. Tuskinpa sillä tässä ajassa paljonkaan on merkitystä syntyikö hän, runsaat 2000 vuotta sitten, kesällä vai talvella.