Tarpeetonta krääsää

Kataisen monitoimihallitus pyristelee viimeisiään ja sen tuntuu Katainen itsekin tietävän. Mitä lähemmäksi loppu tulee, sitä röyhkeämmin herra käyttäytyy. Kansan mielipiteestä ei kannata välittää, sillä luultavasti kansa on jo huomannut bluffin, vaikkakin kokoomususkovaisten joukko on vieläkin suuri.  Kai se on ihmisen luonto sellainen, että halutaan leimautua hyväosaisiin, vaikka viimeinenkin leipäpala olisi homeessa. Kyllä leipä varmasti homehtuukin, jos nykyinen meno saa jatkua.

Jos ei raha riitä, niin leikataan lisää, sanoo hallitus. Puhutaan hienostelemalla säästökuurista, vaikka oikeasta säästämisestä ei mitään tiedetä. Ei tiedetä, koska ei taida kokoomusherroilla olla kokemusta moisesta köyhän kansan huvittelumuodosta.

Kun tavallinen perhe aloittaa säästökuurin, se yksinkertaisesti päättää, että nyt luovutaan kaikesta tarpeettomasta krääsästä. Koetetaan elää niillä tuloilla, joita meillä on käytössä, ja sillä selvä.

Kun Suomen hallitus puhuu säästämisestä, se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että niiltä otetaan joilla ei muutenkaan ole paljoa. Siitä kuitenkin kertyy suuria summia ihan vaan siksi, että sellaisia kuitenkin on tässä maassa paljon, eivätkä ne ehkä muutenkaan äänestäisi Kokoomusta.  Entäpä jos hallituskin päättäisi ihan oikeasti säästää.  Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että luovuttaisiin kaikesta turhasta. Ensimmäiseksi voitaisiin luopua turhasta nettomaksajan roolista EU:ssa. Vaadittaisiin että EU ryhtyisi myös säästökuurille .  Suurimman osan vuodesta tyhjillään seisova Strasbourgin parlamenttirakennus pantaisiin myyntiin ja lopetettaisiin miljardeja maksava kuukausittainen matkustelu sinne.  Miksikö minä edes otan kantaa tähän EU:n tuhlailupolitiikaan? No ihan vaan siksi, että nettomaksajienkin maksut alenisivat, jos sielläkin säästettäisiin.  Minua paremmat asiantuntijat löytäisivät varmasti satoja muitakin säästökohteita myös tuolta.

Suomen tarpeeton krääsä on minulle jo paljon tutumpaa.  Ensimmäisenä tulee mieleen tietenkin nuo ilmavoimien ohjushankinnat.  Ei niitä oikeasti tarvita yhtään mihinkään.  Natomaa Islannin ilmatilan valvonta ei ehkä paljon maksa, mutta ei vain kuulu Suomen tehtäviin.  Juuri tästä pääsinkin asian ytimeen. Kaikkea voidaan perustella jotenkin. Yleisin peruste tuntuu olevan, että jos ”se ja se” toimenpide  jätettäisiin toteuttamatta siitä syntyisi säästöjä vain ”niin vähän ettei sillä olisi kokonaistaloudellista merkitystä”.  Myönnän, ettei olisikaan, niin kuin ei olisi silläkään, että minut vapautettaisiin veronmaksuvelvollisuudesta, mutta en vaadi sitä, sillä silloin pitäisi vapauttaa kaikki muutkin -  ja sillä jo olisi merkitystä. Se on matematiikkaa, että kun monta pientä summaa lasketaan yhteen, siitä yllättäen syntyykin iso summa.  Oikeasti tosi iso summa.  Totta on, että aina sillä ei silti ole kokonaistaloudellisesti ratkaisevaa merkitystä, mutta aina sillä on esimerkin voima.  Minäkin olen kansalainen ja voin pitää itseäni jonkinlaisena esimerkkitapauksena.  Pääministeri Katainen täytti minun kipponi matkustamalla yksityiskoneella kokoukseen, jossa häntä ei edes tarvittu, jossa hän kuulemani mukaan ei suutaan avannut, muuta kuin kiitelläkseen selkään taputtelijoita.  Sillä muutaman kymmenen tuhannen eromäärällä, jonka Kataisen matka maksoi, ei Suomen asioita paljonkaan olisi voitu parantaa… paitsi palkata vuodeksi yksi vanhusten hoitaja… mutta ”tarpeetonta krääsää” se oli ja helkkarin huono esimerkki säästäväisyydestä. 

Meidän hallitus ei siis tiedä mitä säästäväisyys on, siksi meillä ei oikeasti synny säästöjä.    

 

Sairasta politiikkaa

Heti alkuun pitää sanoa, että ei tämä Suomi-äiti kai poliittisesti sen sairaampi ole kuin keskivertovaltiot yleensä. Pahinta onkin, että tämä on minun maani. Maa, jossa olen syntynyt ja kasvanut, kouluni käynyt ja elämäntyöni tehnyt. Kyllä se niin on, että tälle maalle olen myös paljon velkaa, vaikka kieltämättä joskus tuntuu, että se velkasuhde on tasan päinvastainen.   Siitä olen hyvin tietoinen, että se joskus vain tuntuu siltä, mutta olenhan minä tältä maalta toki paljon saanutkin.

Kun syvässä syyllisyyden tunnossa päätin vielä eläkepäivinäni antaa koulukseni ja kokemukseni synnyttämän näkemykseni tämän maan ja ennen kaikkea kotikuntani hyväksi, koin monenlaisia yllätyksiä.

En tullut valituksi valtuustoon. No jotain sellaista osasin kai odottaakin. Suomessa on näin, jos et ole ole hyvä hiihtäjä, laulaja tai muu julkkis, ei sinun uskota selviytyvän kunnallisessa päätöksenteossa. Kokemustakin tärkeämmäksi asiaksi nousee siis joku sekunnin sadasosa. Tämä on jo sinänsä sairasta, mutta kansa saa mitä kansa haluaa, eikä siinä demokratiassa tietenkään ole napisemista.

Kun vaaliliput on laskettu, häviää demokratia kuin tuhka tuuleen. Alkaa vallan kahminta, jolla ei juurikaan ole tekemistä kansan tahdon kanssa. Tässä vaiheessa yleensä yritän muistuttaa, että politiikan tulisi olla yhteisten asioiden hoitoa, jossa yhteinen menestys olisi asetettava ensisijalle. Puolueen menestystä voidaan ajatella vasta sitten, kun yhteinen menestys on turvattu. Henkilökohtaisen vallan kahminnan ja edun tavoittelun pitäisi väistyä kokonaan. Niin se vaan näyttää olevan, että politiikkaan hakeutuvat ja jopa valikoituvat kuitenkin ne, jotka ensisijaisesti ajavat oma etuaan. Sairasta siis tämäkin, mutta ahh… niin inhimmillistä. 

Valtuustoon en siis tullut valituksi, ja katson sen kyllä suuremmaksi menetykseksi Kalajoen kaupungille kuin itselleni, sillä ihan oikeasti olin sitä mieltä, että tätä yhteiskunnan maksamaa koulutustani voisi kaupunki hyödyntää niin kauan kuin voin pitää itseäni täyspäisenä ja työkykyisenä.  Sen verran ääniä kuitenkin sain, että puolueeni,  perussuomalaiset,  josta olen ylpeä, valitsi minut yhdeksi neuvottelijaksi, kun alettiin neuvottelut pienryhmien asemasta tulevissa lautakunnissa.  Tilanne oli minulle jotenkin uusi, joten katsoin parhaaksi valita tarkkailijan roolin, ainakin aluksi.  En kuolemaksenikaan muista, kuka mitäkin sanoi, mutta kaksi puheenvuoroa jäi selkeästi mieleeni. 

Ensiksi harvinaisen selväpäinen ja järkevä puheen vuoro, joka suunnilleen kuului näin: ” Ei meidän kannata pitää kiinni alueiden tai puolueidenkaan edustuksesta, vaan huolehtia siitä, että kullekin paikalle saadaan mahdollisimman pätevä ihminen.”  No juuri näinhän sen pitäisi mennä. Tämä on sitä yhteisten asioiden hoitoa parhaimmillaan.

Mutta sitten tuli se sairas kysymys. ”Mitä hyötyä tästä meille on?”  Taidanpa puolueenkin muistaa, mutta en halua mainita, kun itsekin olen joskus ollut sen puolueen jäsen.  Eikös se niin olisi pitänyt ajatella, että ”mitä Kalajoen kaupunki ja sen asukkaat hyötyvät tästä”. 

Suomalainen politiikka on siis niin sairasta ja korruptoitunutta, että yhteisellä menestyksellä ei ole mitään osaa eikä arpaa, silloin kuin lähes ammattimaiset poliitikot jakavat valtaa keskenään.

Roikkumaton lehdistö

Ai… pitikö se sanoa että riippumaton.  Ihan miten vaan, mutta minä kyllä joskus olen ajatellut, että narun jatkoksi pitäisi joitakin toimittajia ripustaa, ihan vaan varoitukseksi muille.  Ja älkää nyt poliisit heti tulko minua hakemaan ja syyttämään laittomasta uhkauksesta. En minä ketään ole uhkaillut, tämä on vain fantasiaa, jota tuskin kukaan toteuttaa.

Tiedetäänhän se, että meidän lehdistö on riippumaton. Paitsi tietysti puoluepoliittiset lehdet, puolueiden äänenkannattajat ja sitoutumattomat oikeistolaiset lehdet.  Sitten on tietysti vielä osa lehtiä, jotka ovat lähes riippumattomia, mutta joutuvat ottamaan huomioon  muutamien ilmoittajien poliittisen näkökannan.  Jäljelle jää kuitenkin joukko oikeasti sitoutumattomia, kuten Aku Ankka ja Tex Willer.  Tex Willer ei tosin taida enää ilmestyä ja Aku Ankkakin on täynnä amerikkalaista hapatusta. 

Juu.  Todella vaikealtahan se näyttää, mutta kyllä toimittajien silti tulisi muistaa se median todellinen tehtävä. Välittää uutiset ja asiat niin totuudenmukaisesti kuin se suinkin on mahdollista. Tasapuolisuuskaan ei kauhean paha asia olisi, joskaan se ei tässä yhteiskunnassa likikään aina ole mahdollista.

Menkääpä nyt herrat ja rouvat toimittajat peilin eteen ja esittäkää itsellenne muutamia kysymyksiä.   Voin ihan pikkuisen auttaa. Esimerkiksi näin:   Kun kansanedustaja Katainen kärähti väärennöksestä, jonka avulla nousi puolueensa puheenjohtajaksi ja sitä kautta myös pääministeriksi, enkä tiennyt asiaa vai vaikeninko siitä ihan tarkoituksellisesti. Entä olisinko vaiennut, jos kyseessä olisikin ollut perussuomalainen. Ja sitten vielä toinen kysymys.  Mistä minä oikein olen saanut päähäni, että perussuomalaiset ovat rasisteja. Kuinka monta perussuomalaista oikeasti tunnen, vai onko tämä peräisin puolueen poliittisesta ohjelmasta. Entä jos kyseessä onkin vain joku yksittäistapaus, joita tapahtuu jokaisen puolueen piirissä, mutta kirjoitan perussuomalaisista, koska siten en loukkaa muita puolueita.

Näitä kysymyksiä voisi latoa metrikaupalla, mutta hyvät toimittajat… keksitte varmasti niitä itsekin, kunhan jostakin löydätte sitä totuudelle avointa mieltä.

Tosiasiassa perussuomalaiset ovat aivan tavallinen puolue, jonka pääasiallinen tarkoitus on pitää kaikkien suomalaisten puolta, mukaan lukien Suomessa asuvat ulkomaalaislähtöiset kansalaisemme.

Se, että myös perussuomalaiset arvostelevat meidän maahanmuuttopolitiikkaamme johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että se politiikka on tosi syvältä istumalihasten välistä.  Se ei kuitenkaan ole näiden maahanmuuttajien vika, vaan ehkä lievästi rasististen viranomaisten, jotka eivät hallitse tehtäviään, tai eivät halua niitä suorittaa.

Home in home

Ihan omaa englannin kieltä taittaa olla :-)  Ei kai sitä pitäisi vakavalla asialla vitsailla, mutta ei myöskään saisi liioitella vakavaa asiaa.  Tällainen Suomessa suuresti liioiteltu asia on rakennusten homeongelmat.  Puutun tähän lähinnä harrastuksen vuoksi, mutta jossakin määrin myös ammattimiehenä.  Useimmiten ongelmaan puututaan, jos joku jossakin alkaa oireilla. Yleensä lääkäri toteaa, että syynä on home, jota ilmassa on tosiasiallisesti kaikkialla.  Jotta se johtaisi oireiluun, on määrä jo suhteellisen suuri ja lähde usein joko kotona tai työpaikalla. Yleensä paikka, jossa vietetään pitkiä aikoja. Ennen kuin lähde on edes paikallistettu, aletaan asiaa kauhistella ja puhutaan suurista korjauskustannuksista.  Jos rakennusmiehiltä kysytään, he yleensä suosittelevat rakennuksen purkamista, maustamalla ehdotustaan pelottelulla, ettei korjaus luultavasti onnistu ja jos onnistuukin, niin uusii varmasti ja jos ei uusi, niin ainakin maine on mennyt.

En pyri tällä kirjoittelulla mitätöimään ongelmaa, mutta pidän sitä nykyaikana paljon pienempänä kuin mitä julkisuudessa annetaan ymmärtää. Olen itse peruskorjannut kolme pientaloa, joissa kaikissa oli homeongelma ostettuani ne. Tein ”vileenit” , ostin kun halvalla sain. Se harrastus, josta mainitsin, on nimenomaan historiallisten rakennusten suojelu.  Ja syy siihen, miksi asiasta kerron on se, että purkupäätöksiä perustellaan usein juuri sillä, että homettakin on löytynyt.  Kyllähän se tietysti niin on, että talo kun talo homehtuu, jos se on riittävän kauan tyhjänä, eikä sitä edes yritetä suojella. Pääsääntöisesti on kuitenkin niin, että home ei juuri milloinkaan ole todellinen purkamisen peruste, joskaan eivät kaikki talot myöskään säilyttämisen arvoisia.  Homeongelmainen oli tämäkin talo, joka Kalajoelta ostin ja johon sitten muutin. Ei tämä vieläkään valmis ole, mutta tervetuloa vain tutustumaan. Homeongelmat ovat kyllä jo voitettu kanta ja minun mielestäni talo myös säilyttämisen arvoinen. Olen antanut kertoa itselleni, että tämä talo pitää sisällään pätkän Kalajoen tukkiuiton historiaa.

Varsinainen syy tähän kirjoitukseeni on kuitenkin nuo Ventelän talot.  Olen tainnut niistäkin kirjoittaa jo aikaisemmin, ja varmasti tulen kirjoittamaan myöhemminkin, jos tarve vaatii. Toivon kuitenkin, ettei koskaan tarvitsisi kirjoittaa valitusta minkään kaupungin viranomaisen purkupäätöksestä, vaikka senkin olen valmis tarvittaessa tekemään. Nämä talot olen käynyt läpi asiantuntijan kanssa, ja hänenkin selkeä mielipiteensä oli, että täysin kunnostuskelpoisia.

Olen kyllä syvästi tietoinen, että se maksaa vähän, mutta historiallinen arvo on korvaamaton.  Itsekin voisin osallistua ideointiin, jotta taloille saataisiin sellaista käyttöä, että kustannuksista ainakin osa saataisiin pois.  Miltä tuntuisi vaikkapa vanhanaikainen kievari tai majatalo ?  Eihän Kalajoen keskustassa ole edes puistonpenkkejä, joissa voisi yöpyä, puhumattakaan lakanalla varustetuista petipaikoista, joita voisi vuokrata päiväksi tai pariksi.

Kyllä se häpeäksi on tämän tasoiselle matkailupitäjälle, ettei sellaista ole.

Ihan pieniä muistutuksia

Kovasti minä jo ennen vaaleja päätin, että mielipiteeni kerron niitä kysyttäessä, mutta mihinkään kilpalaulantaan en lehdistön palstoilla lähde. Kun nyt kuitenkin lähes koko elämäni olen kirjoittanut, niin mihinpä sitä koira karvoistaan pääsee. Kun provosoidaan niin provosoidun, vaikka olenkin syvästi tietoinen, että mistään ei ole enempää hyötyä kuin kielen ja kynän kurissa pitämisestä.

Kaksi kirjoitusta 18.10. Kalajokiseudussa sai minut kaivamaan kynän esille. Toinen oli tämä Iivari Järvisen kirjoitus, jossa ainakin perussuomalaisia koskeva kohta oli kirjoitettu täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella. Jos jotakin asiaa analysoidaan, niin ainakin asiasta pitäisi hieman olla selvillä.  Tämän minä opin jo aikoinani yliopiston tutkijaseminaarissa ja koetin sitä myös myöhemmin omille oppilailleni opettaa.

Perussuomalaisten ryhmä tulevissa vaaleissa on pieni, mutta todella kykenevä. Vähintään viisi kahdeksasta on ollut aikaisemminkin ehdokkaana ja lähes kaikki ansioituneet jollakin alalla.  Erkki Ahon ansiot kyllä tunnustan, mutta ei kai hän sentään ainut ole, vaikka onkin niin, että ainakin muutamat meistä ovat muuttaneet tänne Kalajoelle ihan muualta.  Kirjoittaja tuntuu lähtökohtaisesti olettavan, että vain Kalajoella on tätä kokemusta voinut hankkia.  Kyllä minusta tuntui, että jonkinlaista poliittista kokemusta sain jo Kansallisissa nuorissa 60-luvulla, mutta paremmin asiaan perehdyin vasta ollessani SMP:n toiminnassa 70 ja 80-luvuilla. Kun SMP kuoli, olin minäkin hetken ilman poliittista kotia, mutta kun Perussuomalainen kansanedustajaehdokas pyysi minua vaalipäällikökseen, lähdin taas peliin mukaan.  Sen verran myös urheilupolitiikassa olen mukana ollut, että pari kautta istuin valtakunnallisen lajiliiton hallituksessa. Paljon muutenkin voisin tässä itseäni kehua, mutta kaipa sitä muutenkin ihmiset tajuavat, että tässä iässä alkaa jo sitä kokemusta ja näkemystä olla.

Toinen näistä kirjoituksista oli sitten tuo kysymyslauseella otsikoitu ”Mistä puolue pienyrittäjälle?”  Nyt voisin kehua vaikka koko porukkaa, mutta miltä tuntuisi äänestää puoluetta, jossa puolella on yrittäjätausta ja ainakin kaksi jopa opettanut tai kouluttanut alan ihmisiä.  Tervetuloa vaan joukkoon, kyllä meiltä aina apu löytyy. Ihan oikeasti Kalajoki alkaa olla jo melko suuri teollisuuspaikkakuntakin, matkailusta puhumattakaan. Kyllä myös poliittisessa ilmapiirissä pitäisi muutos saada vastaamaan tätä elinkeinorakennetta. Kyllä minä siihen uskon, että muutos alkaa perussuomalaisilta. Kiusaa me emme todellakaan aiota valtuustossa tehdä, vaan kaikki päätökset on tehtävä kaupunkilaisten etua ajatellen.

Ari Keronen
Tuotantotalousinsinööri
Materiaalitekniikan diplomi-insinööri
YTS
Auktorisoitu  yritysmentori

Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas