Köyhät eivät ole onnellisimpia

Maailman Kuvalehti on yksi niistä monista lehdistä, joita meille tulee, ja minäkin poimin osan kirjoitusteni aiheista noista lehdistä.  Tämä on yksi niistä kirjoituksista, mutta käytän noita tietolähteitä myös faktan tarkistukseen, sillä en todellakaan halua kirjoittaa puppua.

Yleinen uskomus, että köyhät ovat onnellisimpia kuin turhuuden keskellä elävät rikkaat, ei aivan sellaisenaan pidä paikkaansa. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että mielenterveyden ja varallisuuden välinen yhteys toimii siten, että rahahuolet aiheuttavat joitakin mielenterveyden ongelmia, joten köyhyys ei tue onnellisuutta. Myös Maailman terveysjärjestö (WHO) on tullut tutkimuksissaan siihen tulokseen, että jatkuva köyhyys ennakoi mielenterveyden häiriöitä.

Ihminen on kuitenkin erikoinen olento, sillä myöskään ylenmääräinen varallisuus ei tue ajatusta, että rikkaat olisivat onnellisempiä. Rikkaiden yleisimpiä mielenterveyden häiriöt aiheutuvat varallisuuden menettämisen pelosta ja siitä, että esimerkiksi liiketoimet eivät onnistu.  Suurin osa rikkaista on jonkinlaisia liikkeen harjoittajia, mutta tietysti joukossa on perillisiä ja ”lottovoittajia”.

Nämä ”sattumarikkaat” menettävät omaisuutensa suhteellisen nopeasti ja eivät yleensä ennätä kovin paljon suremaan varallisuutensa menettämistä.

Kai se onnellisuus riippuu kuitenkin ihmisestä itsestään. Osa meistä elää varsin onnellista elämää, johon riittää kyky tulla toimeen ilman isompaa puutetta ja sama pätee myös osaan varakkaampaa väestöä.

Ympäristöllä ja henkilökohtaisella terveydellä on suuri vaikutus onnellisuuteen. Sama pätee myös ihmissuhteisiin.

Suoraviivaisin vaikutus on tietysti sodilla, tai nykyisen pandemian kaltaisilla poikkeustiloilla.  Kukaan ei ole oikein onnellinen pelon vallassa, vaikka jotkut populistiset puolueet yrittävät nostaa kannatustaan juuri pelkoa lietsomalla. Pakolaisten ja kehitysmaiden auttamisesta on tehty pelon aihe. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että ihmisten auttaminen tuo ainakin minulle hyvän mielen ja auttaa sitä kautta onnellisuuteen.

Tottahan se on, että myös minua joskus suututtaa, mutta en anna sen pilata elämääni.  Kiukuttelen aikani, ja tarpeen vaatiessa pyydän anteeksi käytöstäni. Sen jälkeen sitten jatketaan elämää ja koetetaan keksiä, mitä kivaa tehtäisiin seuraavaksi.

Riittävä eläke ja ahkera vaimo pitävät minut onnellisena, ja täytyy myöntää, että jos voittaisin lotossa, en olisi lainkaan varma, että elämäni paranisi.