Näin kansa jakautuu

Edellisessä kirjoituksessani puhuin ihmisten uskosta ja vähän samaan asiaanhan tässä puutun. Olen kertakaikkiaan kyllästynyt lukemaan otsikoita. miten se ja se asia jakaa kansaa. Joskus kahtia ja joskus ihan pirstaleiseksi.  Useastihan kyseessä on hallitus tai hallituksen toimet, mutta on paljon muitakin asioita, joista osa kansaa on toista mieltä ja osa taas toista.

Herkästi voisi luulla, että onpa vaikeita asioita.  Näin ei kuitenkaan ole.  Vika ei ole asiassa, vaan meidän kansa nyt on vain sellainen.  On milloin minkinlaista uskoa ja valtava tarve olla aina oikeassa.

Jos jonkin pöydän ääreen kokoontuu viisi ihmistä päättämään jostakin asiasta, on melko todennäköistä, että tuo porukka jakautuu vähintään kahtia, ellei peräti vielä pienempiin osiin.

Pitkän jauhamisen jälkeen päätös ehkä syntyy ”vahvimman” mielen mukaisesti, ja päätöksen vastustajat joko puivat nyrkkiä taskussaan, tai räksyttävät aina, kun siihen tilaisuus ilmenee.

Tämä on se mekanismi, jolla suomalainen politiikka toimii.

Suomalaisen parlamentarismin erikoinen piirre onkin se, että puolueet eivät muodosta pääsääntöisesti kahta blokkia, hallitus vastaan oppositio, vaan aina on joukossa ”sooloilijoita”, joiden pääasiallinen tarve on kuulla oma äänensä. Nämä ovat yleensä niitä, jotka vastustavat kaikkea vain vastustamisen vuoksi ja pyrkivät täten keräämään jonkin vielä määrittelemättömän porukan ääniä.  Pääsääntöisesti nämä räksyttäjät sijoittuvat äärilaitoihin, mutta jokaisesta porukasta joku löytyy.

Puolueiden kannatusmittauksissakaan ei kansa toki ihan kahtia repeä, ellei kysymyksiä ole asetettu juu tai ei -muotoon.  Tällainen kysymys on esimerkiksi ”onko hallitus mielestäsi onnistunut koronan vastaisissa toimissaan”? Kansa latoo mielipiteitään täydellisen tietämättömyyden antamalla varmuudella ja tuloksena on yleensä fifty-fifty-tulos.  No joo, näinhän se menee.

Eihän tämä blogikirjoitus olisikaan, jos en esittäisi myös omaa mielipidettäni, joka tietysti taas perustuu hieman laajempaan tarkasteluun.  Nyt olisi tietysti helppo heittäytyä vasemmistovastaiseksi, jota pohjimmiltani olenkin, mutta täytyy myöntää, että Marinin hallitus on osoittautunut todella hyväksi. Ehkä tähän mielipiteeseen vaikuttaa sekin, että useimmat aikaisemmat hallitukset ovat osoittautuneet melko onnettomiksi. Näin pitkässä juoksussa kaikki ”demari hallitukset”, mutta eivät oikein paljon kiitosta ansaitse myöskään kokoomusjohtoiset kokoonpanot.  Minun mielestäni Sipilän hallitus teki parhaansa, sai talouden kuntoon ja samalla myös räksyttäjät hereille.

Jotenkin minusta vain tuntuu, että jos Suomi oisi saanut vielä muutaman vuoden edetä Sipilän viitoittamalla tiellä, alkaisimme todella olla hyvä valtio elää.  Kepun kannattaja en koskaan ole ollut, vaikka myönnänkin joskus äänestäneeni Kekkosta.

Näin tämä maailma makaa ja me suomaliset eritoten.  Ei kai kovin helppoa ole johtaa näin eripuraista porukkaa. Aina joku kerää kamppeensa yhteisestä leikistä ja haukkuu kaikki ne, jotka jäävät mukaan.  Koeta siinä sitten ohjata tätä laivaa kaikkien karikkojen läpi.

Eivät nämä asiat muutu kuin lainsäädännöllä.

Ensimmäinen askel olisi varmaan puolueiden määrän supistaminen. Sen jälkeen voitaisiin miettiä vaikkapa jonkinlaisen pätevyysvaatimuksen asettamista ministereille.

On selvää, että minulta ei kysytä mitään, mutta jos kysyttäisiin, niin saattaisin ehdottaa kansanedustajienkin määrän puolittamista.

Enhän minä muuten, mutta prosenttien laskeminen olisi vähän helpompaa. Jotenkin on vaan syntynyt sellainen käsitys, ettei matematiikka ole nykyporukan vahvimpia puolia.