Kyllä vähän hävettää

Katselin kansainvälisiä tilastoja kehitysavusta maailman köyhimmille maille. Kun  määrärahoja verrattiin kansantuloon, ei Suomi nyt aivan häntäpäässä ollut, mutta mitenkään rintoja ei kannata röyhistellä. Moni meitä köyhempi maa sijoittaa kehitysavun eri muotoihin huomattavasti enemmän kuin Suomi.

En toki ole sitä mieltä, että joka asiassa edes pitäisi olla maailman kärkimaa, mutta jonkinlaista vastuutahan meidän pitää kantaa.  Kehitysapua on niin monenlaista, että sen todellisesta määrästä on vaikea ottaa selvää. Pakolaisten vastaanotto on yksi muoto ja siinä näyttävät kriisipesäkkeiden lähimmät naapurit kunnostautuvan huomattavasti meitä rikkaita länsimaita paremmin.  Kansainväliset tilastot osoittavat, että pitkällä tähtäyksellä jokainen vastaanottava maa hyötyy tästä toiminnasta enemmän kuin menettää, joten tätä toimintaa ei ihan menopuolelle voikaan kirjata.  Olen usein todennut, että Sveitsi on eräs maailman rikkaimmista maista. Siitäkin huolimatta, tai siitä johtuen, että joka neljäs sveitsiläinen on maahanmuuttaja.

Nyt en halua kuitenkaan puhua maahanmuutosta, jonka tinkimätön kannattaja kyllä olen. Haluan puhua budjettiin kirjatuista kehitysavun määrärahoista.  En toki ole lisäämässä rahoitusta, mutta kyllä me ”nippa-nappa”-tilanteessa olemme.

Tähän kirjoitukseen sain aiheen lähinnä siitä, että melkeinpä puolue kuin puolue rahoittaisi omia ideoitaan leikkaamalla kehitysapuun suunnattuja rahoja. Minun mielestäni sekä tarpeeton tuulivoimatuki ja lähes tarpeeton hävittäjien osto jäävät kyllä minun rankingissa selvästi kehitysavun jalkoihin. Kokonaan eri asia on, onko puolueiden tavotteillakaan niin suurta arvoa, vaikka ihan jokaista ”vappusatasta” ei saataisikaan rahoitettua. Oikeastihan kyse on vain hankkeista, joilla omaa kannatusta yritetään nostaa.  Tarpeeton puoluetukikin taitaa kuulua ryhmään ”tarpeettomat rahanmenot”.

 Otsikko - kyllä vähän hävettää - viittaa juuri siihen, että tällainen suhteellisen varakas ja itseään sivistysvaltiona pitävä maa ei keksi muuta kuin vähempiosaisten taskulle meno. Se on vähän niin kuin juoppo isä joisi lapsilisät ja mummon eläkkeen.  Vaikka onhan se yleinen suomalainen tapa. Maailmalla liikkuessani totesin kerran, että ”hävettää olla suomalainen”, kun katselin maamiesteni örveltämistä. Toki silloin oli siis eri asiasta kyse, mutta hieman sama tunne tulee nyt.  On jotenkin jopa julmaa lukea tekstejä, joissa kerrotaan, että se ja se hanke voitaisiin rahoittaa vähentämällä kehitysyhteistyövaroja.  Sitä ei nyt missään tapauksessa pidä tehdä.  Hätää kärsivä tarvitsee apua, jota meillä on varaa antaa, joten antakaamme siis, niin ei tarvitse hävetä.

Hanke kuin hanke voitaisiin rahoittaa vähentämällä kansanedustajia, joita on muutenkin aivan liikaa.