tiistai 27. joulukuuta 2016

Niin muuttuu maailma


On se niin uskottava, että mikään ei ole niin kuin ennen, mutta myös niin, että vanhoja aikoja ei oikein muisteta sellaisina kuin ne olivat. Palattuani viiden vuosikymmenen jälkeen tänne entiseen kotikaupunkiini Jyväskylään sain todeta tämän taas varsin kouriintuntuvasti. Yllättäen en tuntenutkaan kaikkia jyväskyläläisiä niin kuin kuvittelin, eikä juuri kukaan minua, joka tietysti oli minulle suuri pettymys. Olinhan toki uskonut, että kaikkihan minut Jyväskylässä tuntevat, vaan eivätpä tunteneet. Jonkinlaisen selityksen kai tarjoavat ne 100 000 uutta jyväskyläläistä, jotka ovat muuttaneet kaupunkiin sen jälkeen, kun minä täältä poistuin. Varmaan myös muutama tuhat on syntynytkin sen jälkeen, ja osa vanhoista tuttavistani jo kuollut, ja loput jotenkin ”naamioituneet” tuntemattomiksi. Jyväskylä on kuitenkin aina Jyväskylä, ja kyllä minä uskon tänne taas kotoutuvani.

Kun ”pengoin” niitä kaupunkimme yhdistyksiä, joihin olin aikoinani kuulunut, sain myöskin todeta, että jälkeenpäin kirjoitettu historiakaan ei aina oikein pidä paikkaansa, tai sitten minun muistini heittää pahasti. Virallinen historia toki muistaa Taulumäen hyppyrimäen, josta monet maamme silloiset kärkihyppääjätkin ovat ponnistaneet maailmalle, mutta kyllä minulle väitettiin, ettei Taulumäellä ole koskaan mäkeä ollutkaan. No oli siellä, sillä niin paljon harhainen en kuitenkaan ollut, että en olisi muistanut mäkeä, josta itsekin laskin.

Kaivoin netistä tietoa Jyväskylän seudun palloseurasta, jonka edustusjoukkueessa itsekin potkin palloa. Pahasti riipaisi jostakin keuhkojen seuduilta seuraava lause: ”Seura perustettiin jatkamaan Jyp:n perinteitä jääpallossa.” No ei kyllä perustettu, jos minä yhtään oikein muistan, ja kai minä jotakin tiedän, sillä pelasin itsekin seuran jalkapallojoukkueessa vuosina 1961 – 1963. Samassa joukkueessa pelasi myös seuran perustaja Olavi Hakala, enkä ainakaan minä edes tiennyt, että seuran ohjelmassa on myös jääpallo. Ehkäpä ei ollutkaan, sillä tietojeni mukaan tämä tuli ohjelmaan vasta muutama vuosi myöhemmin, vaikka menestystä jääpallossa on tullut runsain mitoin enemmän kuin jalkapallossa, jossa pääasiassa aina vain hävittiin. 


 
Sitten kaivoin esiin Jyväskylän Karjalaseuran. Kun seurasin seuran toimihenkilöluetteloa, havaitsin, että miesten naisia lyhyempi elinikä on varmasti totta, tai sitten tasa-arvosta ei muuten vain ole tietoakaan. Yhdistyksen toimihenkilöissä tai hallituksessa ei ollut ainuttakaan miestä mukana. Ehkäpä me emme ole kovin toimeliaita, tai sitten naisvaltainen porukka vaan yksinkertaisesti jyrää miehet jalkoihinsa, eivätkä nämä edes yritä taistella oikeuksiensa puolesta. No, onhan niitä muitakin yhdistyksiä, joissa tuo paljon puhuttu ja kohuttu tasa-arvo ei oikein toteudu. Esimerkkinä Hintan Martat ja Keljon Hirvimiehet.

Varsinainen pettymys iski sieluuni kuitenkin vasta sitten, kun olin kaivanut esiin tiedot Jyväskylän Nyrkkeilijöistä. Reippain mielin etsin käsiini seuran nykyisen harjoitussalin ja olin jokseenkin varma, että viimeistään siellä aletaan hurrata näkemistäni. Olinhan toki edustanut seuran värejä monissakin kansallisissa ja kansainvälisissäkin mittelöissä ja mielestäni kunniakkaasti. Sanomalehti Keskisuomalainen oli joskus painanut sivuilleen sellaisenkin ylistävän lauseen: ”Jyväskylän nykyinen nyrkkeilyidoli” - joten kai minulla oli aihetta olettaa, että nykynyrkkeilijätkin osaavat näitä meriittejä arvostaa. Voi olla, että olisivat osanneetkin, jos ne jotenkin olisivat olleet selkään kirjoitetut, vaan kun eivät olleet. Kun kävelin salille ja hengitin ilmapiiriä, saattoi olla, että se olikin sitten ainut asia, joka ei ollut suuresti muuttunut. Sali oli toki hieno, mutta mäiske ja ähinä jokseenkin sama kuin viisi vuosikymmentä sitten. Pysähdyin ovelle katselemaan nuorten touhua ja aivan turhaan yritin etsiä joukosta tuttuja kasvoja. En tietenkään voinut tuntea näitä lastenlasten ikäisiä nuoria, eivätkä hekään ehkä minua. Muutama ihmettelevä silmäpari vilkaisi minua, mutta kaipa hekin vain ihmettelivät, että mitähän tuo pappa täältä hakee. 

 
Ehkäpä pappa haki vain mennyttä nuoruutta ja uutta kipinää elämäänsä. Olisikohan se kokonaisuudessaan sitä, kun kaivelin historian lehtiä ja etsin tuttavia tästä kaupungista. Ehkä ne nuoruuden parhaat muistot ovat syntyneet kuitenkin täällä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti