sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Nyt se on toteen näytetty


Kun kuulin ensimmäisen kerran, kuinka korkea-arvoinen poliisiviranomainen puolusteli Odinin soturit -nimeä kantavien rikollisjengien ilmestymistä Suomen kaupunkien kaduille, kirjoitin jo silloin, että ”poliisi on rasisti”. No ei kai virallisesti ole, mutta kyllä nykyisin merkit siihen viittaavat, että sellaistakin porukkaa joukossa on. Jopa entisen poliisiylijohtajan julkisuuteen tulleet lausunnot viittaavat siihen, että hänkin on kuulunut tuohon joukkioon.

Ei kai poliisi ihan aktiivisesti toimi rasistisesti, niin kuin eivät kai muutkaan viranomaiset, vaikka joskus voisi niin olettaa. Toteen on kuitenkin näytetty, että nuo rikollisjengit, jotka joksikin sotureiksi itseään nimittävät, toimivat nimenomaan turvallisuutta vaarantavasti lietsoen vihaa ja pelkoa. Jokaisen järkevän ihmisen olisi pitänyt heti tajuta, mistä on kysymys, ja tällaiset järjestöt olisi voitu kieltää jo ennen niiden syntymää. Näinhän meillä Suomessa usein tapahtuu: itketään vasta sitten, kun pissa on jo housuissa.

Tänä aamuna kantautui korviini kertomus, kuinka nämä ”Odinin soturit” olivat murtaneet erään ihmisen sormet. Tämä tuksin on ainut - ei edes harvinainen - tapaus, joten liitän tähän nyt erään autenttisen kertomuksen maahanmuuttajan omasta kokemuksesta.


"Menin etsimään suomalaista, miespuolista ystävääni Ruutinpuistosta, ja hän ilmestyikin paikalle. Hänellä oli mukanaan Soldiers of Odin -vaatteisiin pukeutuneita miehiä. Kaverini veti minut kuristusotteeseen ja usutti katupartion kimppuuni.
Ibrahim kaadettiin maahan. Yksi hyökkääjistä painoi jalkansa hänen rintakehänsä päälle ja hänen kätensä lukittiin paikoilleen.
Täysin tuntematon mies hyppi kengät jalassa Ibrahimin sormien päällä. Tilanne tuntui epätodelliselta. Tällaista piti tapahtua vain Irakissa."

 

Tuosta kertomuksesta voisi vetää sen tulkinnan, että myös muut kuin vain poliisiviranomaiset ovat ainakin vähän rasistisia.

Alun alkaen tiedettiin, että tuohon ”soturijoukkoon” kuului väkivaltarikoksista tuomittuja ja muutoin epäsosiaalisia aineksia. Ei todellakaan ollut mitään syytä olettaa, että näistä juuri nyt olisi sitten tullut yhteiskunnan hyväntekijöitä.

 
Kiistaton tosiasia lienee, että nämä porukat ovat omiaan tuomaan turvattomuutta kaduille, päinvastoin kuin on annettu ymmärtää. Luultavaa on, jopa todettukin, että myös ulkomaalaisissa on väkivaltaan taipuvia ihmisiä, varsinkin jos heitä provosoidaan. Tätä vikaa meissä kaikissa ihmisissä on, myös suomalaisissa. Ilmoituskynnys kuitenkin ulkomaalaisten tekemistä rikoksista on huomattavasti matalampi kuin suomalaisten omista rikoksista. Esimerkiksi suomalaisten tekemistä seksuaalirikoksista vain hyvin pieni osa tulee poliisin tietoon, kuin taas vastaavasti ulkomaalaisia syytetään teoista, joihin ei mitään rikosta tai väkivaltaa edes liity. Tämän on poliisi todennut ja myös myöntänyt. 

Kun ajattelen rasismia ja ulkomaalaisvastaisuutta, on mielessäni usein käynyt, että mitenhän te ”puhtaat suomalaiset” reagoisitte, jos karjalaislähtöiset yritykset työllistäisivät vain karjalaisia ja ulkomaalaista alkuperää olevat yritykset ottaisivat palkkalistoilleen vain ulkomaalaisia.

Saattaisi tulla nälkä suomalaisuuden apostoleille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti