Meillä kalajokisilla oli tässä kevään kuluessa kaikenlaisia pohdintatilaisuuksia, ja pohdittiinhan niissä. Jos olisin valtakunnan virallinen mielenipahoittaja, niin kyllä olisi taas ollut aihetta mieleni pahoittaa. Ensin oli jonkinlaiset kirjastopäivät, joissa ideoitiin kirjaston toimintaa ja melkein jo rakennettiin uutta kirjastoakin. Kalajoella on ihan oikeasti loistavasti toimiva kirjasto, jonka palveluihin on oltava vähintään tyytyväinen. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että syrjässä on ja puitteet muutenkin vain keskinkertaiset. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin kaiken lisäksi nykyisille tiloille olisi käyttöä myös opetustoimessa, joka muutenkin painii suurten muutosten ja erilaisten ongelmien parissa.
No, en minä tästä tilaisuudesta niin suuria odottanutkaan, paitsi ehkä kansalaiskeskustelua kulttuuri- ja kirjastorakennuksen tarpeellisuudesta Kalajoen kaltaiselle matkailukaupungille. Eihän tämä nyt mikään arkkitehtuurin pyhättö taida olla, mutta tuskinpa imagolle haittaa tekisi, vaikka meillä olisi tarjottavana myös näyttävä keskusta tasoittamassa särkkien joskus kyseenalaistakin mainetta. Meillä on toki hieno kaupungintalo ja upea vanha kirkko, mutta sen jälkeen pitää kyllä vetää huppu syvälle päähän, että ei mitään näkisi, eikä kukaan tuntisi. Sen verran toisiinsa sopimattomia rakennukset ovat, että ihan ensimmäiseksi epäilin arkkitehtien olleen lujasti humalassa. Noh, taisin olla kuitenkin väärässä, sillä ei näytä linja kovin paljon vieläkään muuttuneen, vaikka melko varmasti ovat herrat ja rouvat jo selvinneet.
Muutama viikko tuon kirjastotilaisuuden jälkeen oli kulttuuriväelle tarkoitettu seminaari samaisessa paikassa, johon tietysti änkesin itseni mukaan. Olihan ruoka hyvää ja sitä oli riittävästi. Karjalaisen kulttuurin puolestapuhujana pidän itseäni myös jossakin määrin kulttuuri-ihmisenä, joten en ihan väärässä paikassa kuvitellut olevani. Enkä ollutkaan, sillä samanhenkisiä ihmisiä tuntui olevan ympärilläni useita ja keskustelu käytiin melko vilkkaasti. Karjalaisuuskaan ei tuntunut häiritsevän näitä ihmisiä, vaikka vakaita pohjalaisia ovatkin. Ehkäpä yrittivät sovittaa kylähullun viittaa ylleni, joka kyllä pukee minua tosi huonosti. Jälleen tuntui siltä, että ideat suorastaan täyttivät ravintolan ison salin, eikä kirjurilla tuntunut paperi riittävän asioita ylös kirjatessa.
Jos en kirjastopäiviltä ihmeitä odottanutkaan, niin nyt olin kyllä hyvin toiveikas asioiden suhteen. Minun mielestäni ideoissa oli paljonkin toteuttamiskelpoista. Vaan siltä näyttää, että kun ovesta ulos käveltiin, niin toteuttajat loppuivat. Kaipa se kirkon rakentaminen on minunkin paukkuni vienyt, sillä en sen enempään ole pystynyt kuin muutkaan. Toisaalta se on niinkin, että kaikki ideat vaativat pienen kypsymisajan jotta niistä jotain syntyisi, joten odotellaan nyt vielä ainakin vuosi.
Kalajoen kateuspäivistä piti puhumani. Se oli mielestäni niistä ideoista paras. Festivaalit, jonka kaltaisia ei vielä kovin monia ole Suomessa ollut, vaikka täällä on jo parituhatta erilaista tapahtumaa. Oikeasti en muualta muuttaneenakaan ole Kalajoella erityistä kateutta havainnut, mutta haitanneeko tuo. Jos sitä todella on olemassa, niin ei pieni itseironia ainakaan sitä lisää. Tervehdyttävän hauska idea joka tapauksessa, kunhan riittävän innovatiiviset ihmiset löytyvät sen toteuttajiksi.
Eilen oli sitten taas tämä Kalajoen kotiseutujuhla. Kun muualta olen muuttanut, mutta suurimman osan elämääni kuitenkin Pohjois-Pohjanmaalla asunut karjalainen, niin jotenkin kotiseutua olen itselleni kaivannut. Ihan asumaan Kalajoelle tulin ja kaupungin elämään päätin osallistua, kun työ- ja opiskelumurheet kerrankin ovat takanapäin. Kovasti olen yrittänyt osallistua ja tietysti myös mielipiteitäni jakanut. Ehkäpä sen ulkopuolelta tullut jotenkin paremmin näkee kuin ikänsä täällä asunut, sillä oikein itseänikin harmittaa, kun niin paljon arvostelua olen heitellyt. Niin että anteeksi vaan.
Menkööt nyt samaan anteeksipyyntöön nämä vanhusten kotiseutujuhlatkin. Eläkemies minäkin, joten aluksi ihan ilahduin täällä ikätoverien joukossa, mutta sitten tajusin, että jotain mätäähän tässä on, kun paria lastenlasta lukuun ottamatta nuorimmatkin esiintyjät olivat jostakin kuudenkympin ja kuoleman väliltä. Nopea pikatutkimus kertoi, että ei nuorille oltu edes tarjottu tilaisuutta osallistua ohjelmaan ja järjestelyihin. Eivät ne nuoret tule mihinkään kotiseutuyhdistysten toimintaan jos huru-ukot ja –akat eivät älyä väistyä syrjään ja tarjota heille mahdollisuutta tähän.
Liekö tämä sitten sitä pohjalaisuutta, että vaikka Pohjois-Pohjanmaalla ollaan, niin Keski-Pohjanmaan kotiseutulauluja lauletaan ja isäntänä talossa ollaan niin kauan kun henki vähänkin pihisee ja auttamatta kotiin osataan. Kyllä tämä minunkin kotiseutuni on, joten ihan oikeudekseni katson mielipiteeni esittää. Ihanneroolina pitäisin sellaista vanhemman valtiomiehen osaa, jossa saisin nuorempien rinnalla jakaa kokemuksia ja antaa neuvoja niitä kysyttäessä. Nyt niitä on pakko tyrkyttää, kun kukaan ei kysy. Niin, että pyytäkää nyt tulevana vuonna niitä nuoria mukaan, sillä kyllä tämä varmaan heidänkin kotiseutunsa on. Tuskinpa vain kalajokistenkaan keski-ikä ylittää 70, niin kuin nyt olisi voinut päätellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti