Soini-äänestys

Kaikkea tähän maailmaan näyttää mahtuvan.  Onhan se tietysti niin kuin oikeusasiamies totesikin, että ulkoministerin esiintyminen abortinvasaisessa tilaisuudessa on hieman ongelmallista, mutta ei missään nimessä lain vastaista. Eduskunnassa käytiin asiasta vilkas, ajoittain jopa kiihkeäkin keskustelu, jossa ei sanallakaan sivuttu Soinin tehtävien hoitoa.  Käsitykseni mukaan hän on hoitanut ulkoministerin tehtävät varsin moitteettomasti, joka lienee kuitenkin se tärkein asia. Näyttää kuitenkin siltä, että Suomen eduskunnalla on taipumus sotkeutua lillukanvarsiin ja tärkeimmät asiat saavat väistyä aina, kun on vähänkin tilaisuus mollata toisen puolueen jäseniä.

Sosiaalisessa mediassakin näytti asiasta syntyvän vilkas keskustelu, aivan kuin ei meillä ei oikeita asioita olisikaan. Ehdottipa joku, että eduskunnan puhemiehen olisi pitänyt ohjata äänestys koskemaan pelkästään Soinin luottamusta. Vähän minua ihmetytti, kun asian esittäjän status oli sellainen, että hänen olisi pitänyt tietää, että ei puhemiehenkään valta ihan mihin tahansa yllä.  Ei siis sitä tosiasiaa voinut miksikään muuttaa, että kyse oli koko hallituksen luottamuksesta, ja senhän pääministeri sanoi ääneen ihan vain selventääkseen tilanteen.  Totta maar hallitus olisi kaatunut, jos Soini-äänestys olisi päättynyt toisiin numeroihin. Kokoomuslaiset eivät oikein tienneet, kumpi kanta tuo tai vie ääniä, niin että ainakin osa oli pois äänestyksestä. Ihan sama oli näkemys myös ”persuilla”, joiden kantti ei yksinkertaisesti kestänyt äänestää entistä puheenjohtajaa vastaan, jota muutenkin oli jo puukotettu selkään.

Some-keskusteluissa oli kaksi linjaa.  Osa puhui sanan ja mielipiteen vapaudesta, osa taas ministerin asemasta. Tietysti noita näkemyksiä voitiin käyttää sekä puolesta että vastaan, mutta oikeastihan ei kummastakaan asiasta ollut kysymys.

Kyse oli puhtaasti ”demarien” vaalitaktiikasta, johon muu punavihreä oppositio näytti yhtyvän.  RKP:n näkemys kyllä yllätti minut, mutta olisiko sitten niin, että ruotsalaiset näkivät parhaaksi peesata suurinta oppositiopuoluetta. Tällä kertaa se ei ollut oikein viisas taktiikka.  Myös hallituskumppani kokoomuksen rivien repeily saattoi hyvin edesauttaa puolueen kannatuksen laskua.

En halua juuri nyt ottaa kantaa hallitukseen puolesta tai vastaan, mutta olisihan se ennen kuulumatonta, jos yhden ministerin henkilökohtainen vakaumus kaataisi hallituksen, varsinkin kun tämä vakaumus on aina ollut koko Suomen kansan ja eduskunnan tiedossa.  En ole koskaan kuullut, että Soini olisi missään virallisessa tilaisuudessa tuonut kantaansa esille, eikä missään tapauksessa ole väittänyt, että se olisi hallituksen, eduskunnan tai edes Suomen kansan linja. Se on asia, joka ei yksinkertaisesti kuulu hallitusohjelmaan.

Epäluottamushankkeen monenlaisista motiiveista siis puhuttiin sekä somessa että muuallakin julkisuudessa, mutta todelliset syyt taisivat sittenkin jäädä hämärän peittoon. 

Kun en ole kansanedustaja enkä enää edes poliitikkokaan, täytyy minunkin vain arvailla.  Tuskin kuitenkaan kovin pahasti erehdyn, jos väitän, että asiaan vaikutti vaalien läheisyys.  ” Demarit” yrittivät lyödä viimeisen niitin kannatuksensa nousun  huipuksi ja sai osan oppositiosta uskomaan keinon erinomaisuuteen. Vihervasemmisto näkee siniset ehkä sittenkin vaarallisempana kuin gallupit kertovat ja näin luulivat iskevänsä viimeisen naulan arkkuun.

Jotenkin minä olen haistavinani, että taisi vasara osua omaan nilkkaan.  Varmaa on, että ainakaan Soinin kannatus ei tuosta ”mollausoperaatiosta” laskenut ja todennäköisesti se sataa osittain myös sinisten laariin.

”Kyllä kansa tietää”, sanoi Veikko Vennamo aikoinaan ja oli varmasti oikeassa. Tuskinpa Sumessa on yhtään ihmistä, joka ei näe vihervasemmiston pelin todellista luonnetta. Kyllä siinä vähän myös ”ruotsalaisten” kasvot tahrautuivat.

Ruotsalaisten kannatus pysynee kuitenkin vakiona, sillä kysehän ei ole politiikasta, vaan ruotsin kielen asemasta, ja kielipuolueella on melko vakaa asema ruotsinkielisten keskuudessa. 

Luultavaa on, että eduskuntavaaleissa sinisten ja ”persujen” kannatus on melko tasainen, sillä edes perussuomalaisten taitava väistöliike ei estä äänestäjien siirtymistä sinisiin.

Vihervasemmistolle tämä kyllä merkitsee jonkinasteista kasvojen menetystä, joka näkyy numeroina vaaleissa.

Uskomatonta panettelua

Mikäi mediaan on uskominen, niin läntisissä Pohjois-Euroopan maissa medialukutaito on varsin korkealla tasolla. Trollit pyörittävät kuitenkin toimittajia niin, että joissakin lehdissä ihan oikeiden uutisten joukkoon saattaa livahtaa näitä paljon puhuttuja valeuutisia.

 

Suomalaisten medialukutaito saattaa kyllä olla korkealla, mutta valitettavaa on, että ihminen on siten rakennettu, että uutisten uskottavuuteen vaikuttaa järjen lisäksi myös tunteet.  Jo tunnemme syvää antipatiaa jotain ihmistä tai ihmisryhmää kohtaan, meidän on helppo uskoa ja jopa levittää eteenpäin näitä koskevia negatiivisia uutisia. Samaa joukkoa koskevia positiivisia uutisia emme ole halukkaita levittämään tai emme edes suostu uskomaan.  Molemmissa tapauksissa uutinen on kuitenkin peräisin ”luotettavasta lähteestä”, niin kuin sanonta kuuluu.

Tästä yksinkertaisesta syystä valeuutiset leviävät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Halusivatpa ihmiset tai eivät, tuo sama tunnemekanismi vaikuttaa myös viranomaisiin.

Meillä sai tapahtua kouluampumisia, ampumistapahtumia Imatralla ja Hyvinkäällä, sekä lukuisia puukotuksia ja jopa lasten tappoja.  Toki viranomaiset asioita tutkivat, mutta mitään todella järkyttävää siinä ei nähty. Puistelivat vain päätänsä ja totesivat, että ”yksittäistapauksia”, joille ei voi mitään.

Kun sitten sattuikin niin, että tällaiseen ”yksittäistapaukseen” sortuikin pakolais-statuksella turvapaikkaa hakenut ulkomaalaissyntyinen nuorukainen, jolla oli ainakin jonkinlainen peruste ”sekoamiselleen”, oli koko poliisikunta varpaillaan ja vaadittiin peräti lain muutosta ja pikaista palautusta ”helvettiin” kaikille, jotka eivät puhu sujuvaa suomea.

Sosiaalisessa mediassa käytiin uskomaton panettelukamppanaja, ja jopa minunkin päätä vaadittiin vadille, kun olinkin yllättäen ”suvakki”.  No ylpeähän minä siitä olen, että olen suvakki.  Sekin on nimittäin tutkittu, että mitä oppineempi ja sivistyneempi ihminen on, sitä suvaitsevammin hän suhtautuu outoihinkin asioihin. Tässä tapauksessa siis ulkomaalaisiin.  Rasistit ovat pääasiassa ihmisiä, joita on helppo manipuloida ja pelotella, koska todellisuuden taju on jostain syystä hieman hämärtynyt.  Useimmatkaan eivät ole kovin koulutettuja eivätkä useinkaan poistuneet kotipaikaltaan.

On toki tuossakin porukassa se toinen ääripää.  Pieni vähemmistö, joka koostuu juuri noista pelottelijoista ja manipuloijista ja joita ajaa vallanhimo. Hitler oli aikansa suuri esimerkki, ja hänen ”vihollisensa” olivat juutalaiset.  Nykyhitlereille riittää viholliseksi kuka tahansa tummaihoinen, joka ei ole vielä oikein suomenkielentaitoinen.

Eivät suvakit, minua ehkä lukuunottamatta, pidä kovinkaan suurta meteliä agendastaan.  Miksipä pitäisivät, koska he tietävät, että järki lopulta voittaa, mutta sitä ennen on järjettömyys saanut paljon pahaa aikaan ja kenties moni hädänalainen on pakotettu takaisin liekkeihin.

Sellaista se vaan on.  En tiedä mikä ihme siinä on, että meidän on puolustettava tätä kansallisvaltiotamme silloinkin, kun sitä ei mikään vaara uhkaa.  Eivät nämä pakolaiset meitä syö,  eivät edes meidän leipäämme, vaan pikemminkin auttavat hankkimaan voita leivän päälle.

Lohduttaakohan meitä edes ajatus, että ei sieltä tänne ole selviytyneetkään kovin avuttomat yksilöt. Kyllä heistä varmasti hyötyä meille on, kunhan aika on kypsä.

Jo opiskeluaikanani pidin johtavana lauseenani:”Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tietää, kuinka vähän tietää”. 

Jos on tollero niin on tollero, olkoonpa vaikka tohtori.  Pahaahan ne puhuvat monenkin poliitikon väitöskirjoista ja muista opinnäytetöistä, mutta en ota niihin kantaa, koska en oikeasti tiedä, miten ne on hankittu.  Halla-aho saattaa hyvinkin olla oikea tohtori ja Huhtasaarenkin rötöset ovat jo vanhoja juttuja. Jos ottaisin oppia valemedioista, niin saattaisinpa hyvin hieman panetella näitä ihmisiä.

"Tollerot" suomalaiset

Ei tarvitse olla kun ihan vähän hullu, kun sen jo huomaa. Nuorempana kävin paljon tansseissa ja kiinnitin huomioni ihan normaalin näköiseen mieheen, joka oli ehkä tavallista innokkaampi tanssimaan, mutta näytti saavan ”rukkasia” tavallista useammin. En tuntenut miestä, enkä siis osannut arvella syytä naisten menettelyyn. Mies oli ihan siistin näköinen ja näytti osaavan tanssiakin.  Sitten minä vain huomasin, että miehellä oli rannekello molemmissa käsissä. Eihän sellainen kovin vaaralliselta vaikuta, mutta ei se ihan normaaliakaan ole. Tällainen pieni epänormaalisuus sai minut ajattelemaan, että ehkäpä miehen käytöksessä oli muutakin epänormaalia, joka sai naiset kavahtamaan häntä.

Kyllähän hullujenkin kanssa tanssia voi, eikä tarkoitukseni ole mitenkään mollata tätä minulle tuntemattomaksi jäänyttä ihmistä, mutta se sai minut ajattelemaan, kuinka pienestä se voi olla kiinni.  Sen jälkeen kysyin kyllä itseltäni, että vaikutanko ihan hullulta.

Suurin osa suomalaisista vaikuttaa ihan täyspäisiltä, mutta joku vikahan meissä on. Tähän tulokseen on pakko päätyä, kun seuraa suomalaista äänestyskäyttäytymistä. Hyvin monen mielestä seiväshyppy, aitajuoksu tai vaikkapa hiihto ovat asioita, jotka pätevöittävät kansanedustajan tehtäviin. Menestys missikilpailuissa tai hyvä lauluääni ajavat saman asian, puhumattakaan muuten vain tv-tutuista. Eihän sekään kovin vaarallista ole, mutta jos asiaa tarkemmin ajattelee, niin ei kovin viisastakaan.

Olen joskus keskustellut aiheesta ystävieni kanssa ja kuullut perusteluna myös sen, että urheilijat ovat maailmalla liikkuneita ja nähnet muutakin kuin kotiseutunsa takapihat.

No onhan se totta, että paljon ovat liikkuneet, mutta mitä sitten ovat nähneet? Tuskinpa monikaan on paneutunut kulloisenkin maan politiikkaan tai edes talouteen. Hyvin itsensä kaltaisia ihmisiä ovat kyllä tavanneet, ja sen olenkin todennut, että mitä enemmän ihminen on maailmaa nähnyt, sitä myönteisemmin hän suhtautuu myös ulkomaalaisiin. Kun itsekin olen jonkin verran urheillut ja näissä merkeissä myös liikkunut ulkomailla, niin olen tuon vaikutuksen havainnut itsessänikin.  En siis ole ”suvakki” siksi, että vaimoni on ”mamujen” kouluttaja, vaan siksi, että olen nähnyt muutakin maailmaa kun Himangan.  Minun maailmanmatkailuni ovat kuitenkin ajoittuneet pääosin oman aktiiviurani jälkeiseen aikaa, mutta aktiiviuraltani sain vain todeta, että lentokentät ja hotelit eri puolilla maailmaa ovat jokseenkin samanlaisia. Ei niiden näkeminen paljonkaan yleistietoamme lisää.

On tietenkin totta, että eivät julkkikset syyllisiä ole kansan äänestyskäyttäytymiseen, mutta jotain se meidän kansasta kertoo.  Ei siis ole mitään väliä sillä, mitä ihminen osaa tai tietää, kunhan naama on tuttu. Jos pidät kelloa molemmissa ranteissa, se tuskin on sen hullumpaa kun äänestää hiihtäjää sillä perusteella, että tämä on voittanut jotkut hiihtokilpailut.

En toki halua mollata urheilijoita, laulajia tai missejä.  Eihän se toki heidän vika ole, että tollerot äänestävät heitä.  Eduskunta on hyvä työpaikka, joten miksipä he eivät sinne menisi, kun kerran valitaan.  Nuo ”ansiot” eivät sinänsä tee heistä huonompia kansanedustajia, mutta ei myöskään parempia. 

Meillä on varsin vapaa yhteiskunta, jossa kuka tahansa saa äänestää ketä tahansa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että meidän päättävät elimet ovat millaisia sattuu ja voivat päättää mitä milloinkin.

Odottelen aikaa jolloin eduskunnan puhemiehellä on kello molemmissa ranteissa. Voisi olla hyväkin, sillä ainakin eduskunnan kyselytunnilla olen ollut havaitsevani, että keskivertoedustajalla on selkeitä vaikeuksia hahmottaa ajan kulku.

Olisikohan syytä vielä kerran harkita jonkinlaisten pätevyysvaatimusten asettamisesta ehdokkaille ja ehkä äänestäjllekin.  En toki tiedä, miten se äänestäjien kohdalla voitaisiin oikeudenmukaisesti toteuttaa, mutta ei se ihan nytkään näytä oikein hyvin toimivan. 

Olisikohan jonkinlainen askel parempaan se, että rikoslakiin palautettaisiin yhdeksi rangaistusmuodoksi kansalaisluottamuksen menetys?

Meillä on myös äänestysiän alaraja. Voitaisiinko ajatella myös ylärajaa?

Uhmakkaiden unioni

Olen UP-lehden vakituinen lukija ja peräti tilaaja.  Se nyt vaan antaa jotenkin paremman käsityksen tästä maailmasta kuin esimerkiksi Seiska, Hymy tai Aku Ankka yhteensä.  Tuon otsikonkin olen lainannut kyseisestä julkaisusta, niin kuin monia muitakin asioita.  Varmaan lukijoistani ei monetkaan usko, että ihan itse olisin keksinyt kaiken tuon mistä kirjoitan.  Tämä on kuitenkin minun tapani käsitellä asioita, joita olen oppinut tai ihan itse kokenut. Olen elänyt koko rauhanaikaisen ajan ja opiskellut kohtuullisen paljon, joten on aihetta olettaa, että jotain on tarttunut puseroonkin.  Ainakin se antaa valmiudet käsitellä asioita.

Lainaan tähän nyt vielä hieman tuota lehteä ikään kuin pohjaksi ajatuksilleni, joita nyt esitän.

”Kiista turvapaikkapolitiikasta ja talous- ja rahaliiton uudistamisesta ovat syöneet Euroopan unionin sisäistä luottamusta.”

Näinhän se oikeasti on.  Unionissa on kyllä johtohahmoja, jotka ymmärtävät kokonaisuuden edun, mutta populistiset puolueet pyrkivät kaikin keinoin horjuttamaan näiden ihmisten asemaan. 

Hyvä esimerkki on Saksan Angela Merkel,

joka suhtautuu varsin realistisesti näihin molempiin asioihin. Rahaliiton vahvistaminen on tarpeen, ja jos se vaatii uudistamista, on siihenkin lähdettävä. Muutamat taloudellisesti heikot maat vastustavat koko rahaliittoa, vaikka juuri nämä hyötyvät siitä eniten.  On oletettavaa, että Suomen kaltaiset maat saavat kiittää talouskasvuaan juuri eurosta ja matalasta korkopolitiikasta. Suomessakin on kuultu sekä euron että Unionin vastaisia ääniä.  On varmasti totta, että Euroopan unionikaan ei ole täydellinen ja virheitä on varmasti tehty, mutta tilannetta tuskin parantavat mitkään populistiset huudahdukset ”missä EU siellä ongelma.” Näyttää siltä, että jopa Britannia joutuu ongelmiin yrittäessään erota unionista. Se nyt vaan on niin, että yhdessä me olemme vahvempia kuin tämänkokoiset maat yksin.

  

Kaikkien EU:n jäsenmaiden tulisi noudattaa yhdessä sovittuja pelisääntöjä ja pyrkiä rakentamaan tätä yhteisöä.

Aivan vapaasti tästäkin asiasta saa olla eri mieltä, mutta minun kokemukseni saa minut uskomaan tähän, minkä nyt kirjoitin.

Unionin eripuraisuus näkyy myös suhtautumisessa pakolaispolitiikkaan. Se ei ole pelkästään talouskysymys, vaikka tälläkin teemalla sitä on sekä puolustettu että vastustettu. Tutkijat ovat koettaneet saada näyttöä pakolaisten vastaanottamisen vaikutuksista, mutta toistaiseksi melko laihoin tuloksin. Se tilastollinen tosiasia, että ne maat, joissa ulkomaalaistaustaisia on eniten, pärjäävät myös talousvertailussa parhaiten.  Se viittaisi kyllä siihen, että sanonta ”lapsi tuo leivän tullessaan” pitää paikkansa tässäkin tapauksessa.  Näinhän kävi aikanaan Suomessakin, kun puoli miljoonaa Karjalan pakolaista tuli tänne Kanta-Suomeen.  Tervolassa osoitettiin Vienan pakolaisille vain metsäalue, johon saivat asettua ja tulla omillaan toimeen. Kantaväestön ilme alkoi vakavoitua vasta sitten, kun tuolle alueelle syntyi kukoistava yhdyskunta, joka näytti ajavan taloudellisesti vanhemman asutuksen ohi. Sitäköhän me suomalaiset pelkäämme?  Kyllä siitä oikeasti merkkejä on, sillä ”mamut” ovat perustaneet yrityksiä huomattavasti enemmän kuin suomalaiset ja monet ”mamujen” perustamat yritykset työllistävät myös kanta-suomalaisia. Totta, ne ovat toistaiseksi pieniä, mutta niin olivat aluksi Fazer, Sinebrychoff ja Paulig.

Erikoista on, että Euroopan rikkaimmissa maissa nämä pakolaisten auttamista vastustavat äänet ovat niin voimakkaita, että heikkopäistä hirvittää, ja niiden ns. ”kiintiöt” ovatkin jääneet suhteellisen pieniksi verrattuna köyhimpiin maihin. Suomi rikkaana maana on kyllä kantanut vastuunsa, mutta ei ilman nurinaa, vaikka on selvää, että meidänkaltainen väestötappiomaa hyötyy maahanmuutosta, olivatpa kyseessä pakolaiset tai muut maahanmuuttajat.

Jotenkin ymmärrän Puolan, Unkarin ja Romanian tapaisia maita, joille länsimainen käyttäytyminen on täysin vierasta ja jotka vasta opettelevat ”syömään lusikalla.” Ehkä nuo maat kuuluvat paremmin autettaviin kuin auttajiin, mutta meille muille pitäisi olla selvää, että ei tulipalosta pakenevia saa työntää takaisin liekkeihin, vaikka siitä ei välitöntä palkkiota saataisikaan.

Rahastahan tämä ei ole kiinni, sillä Suomi tuhlaa tuulimyllyihinkin enemmän rahaa kuin pakolaisiin.