Sininen tulevaisuus

Aika näyttää, millainen tulevaisuus se on, mutta ei se missään tapauksessa voi olla huonompi kuin tuon rasistijoukon valtaama puolue. En ehkä liity sinisiin joukkoihin, mutta vielä vähemmän vihreisiin, joiden kannattaja olin vielä silloin, kun se oikeasti ajoi vihreää aatetta eikä ollut puolue.

Enemmän kuin puolet perussuomalaisista on nyt siirtynyt tuon Sinisen tulevaisuuden joukkoihin, eikä mielestäni mikään ihme. Perussuomalaisille kävi niin kuin vihreille aikoinaan. Aate jäi vallanhimon jalkoihin. Minun tulkintani viime aikoijen tapahtumista on, että mitään loikkausta ei sanan varsinaisessa merkityksessä tapahtunut, vaan puolue yksinkertaisesti liukui alta pois. Ei suomalaisuus ole sama kuin rasismi, eikä isänmaallisuus mitään herjakirjoituksia.

Minun isänmaallisuuteni on sitä, että rakastan tätä maata sen monista heikkouksista huolimatta, ja olisin valmis puolustaman sitä vieläkin, jos meitä uhattaisiin. Toivottavasti Sininen tulevaisuus tarkoittaa sitä, että saamme elää rauhassa tässä maassa ja auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Siitä on yli 70 vuotta, kun tänne on yritetty väkivalloin tunkeutua. Silloisilla maahantunkeutujilla oli hieman toisenlaiset motiivit kuin nykyisillä pakolaisilla, jotka ovat vain rauhaa ja apua hakemassa. Tunnen näistä monia ja tiedän, että näin on. Ahkeria kunnon ihmisiä suurin osa.

On tietysti totta, että joukossa saattaa olla vähemmän onnistuneita Luojamme töitä, mutta sittenkin on kyse siitä, miten me osaamme sopeutua. Olin aikoinani töissä Ruotsissa ja jo silloin havaitsin, että nimenomaan me suomalaiset sopeudumme erittäin heikosti. Oikeasti Ruotsi oli helppo maa, mutta epäilen, että meillä silti oli suurempia sopeutumisvaikeuksia kuin noilla tänne paenneilla ihmisillä. Ei ole minun tehtäväni kieltää suomalaisuutta keneltäkään ihonvärin, uskonnon tai syntyperän perusteella. Toki se on totta, että maassa on elettävä tapojen mukaan, mutta mitä tekemistä kielitaidolla on kansalaisuuden kanssa? Totta on, että maassa on helpompi elää kielitaitoisena kuin kielitaidottomana, mutta tämä lienee sanomattakin selvää. Monista kehittyneemmistä maista poiketen Suomi vaalii edelleen tämän hieman omituisen ja harvinaisen kielen etuoikeutettua asemaa. Maailman mahtavin maa tulee erinomaisesti toimeen ilman ns. äidinkieltä. Tervetuloa ”mamut” suomalaisiksi, mutta lakejamme on kunnioitettava.

Kun vahan perussuomalainen puolue liukui pois Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän alta, oli odotettavaakin, että jotain tälläaista tapahtuu. Ei Suomen kansa ole niin rasistista kuin halla-aholaiset luulevat, eikä Halla-aho ole niin pätevä johtaja kuin hän itse kuvittelee.

Sininen tulevaisuus on todella hyvä vaihtoehto perussuomalaisten paikalle. Voi olla hyvinkin totta, että osittain puolueen syntymiseen vaikutti myös halu vaikuttaa hallituksessa. Näinhän se pitäisi olla jokaisen puolueen tavoitteena. On selvää, että Halla-ahon johtamien ”persujen” kanssa ei kukaan halua tehdä yhteistyötä, joten pelkästään hallituksen työrauhan takia näin oli tehtävä. Kyllä myös luottamuksella on merkityksensä. On se niin, että en minäkään oikein luota rikoksesta tuomittuihin ja humalassa horiseviin rasisteihin. 

Karjalasta kajahtaa

Edellisen blogini kirjoitin Karjalaisten kesäjuhlien ensimmäisen päivän jälkeen ja ajattellin, että se on sitten siinä. No aina ei käy niin kuin ajattelin, ja kova tuntuu olevan Karjalan kansa. Ei pilannut sade eikä säveltäjä Karjalan kansan juhlan alkua sunnuntainakaan. Varmasti heimoveljeni Veikko Vennamokin sai rauhan haudassaan nähdessään, miten Karjalan kansa uhkui isänmaallista henkeä ja nostalgiaa. Näissä ihmisissä näkyi ja huokui isänmaallisuus yli puoluerajojen. Kyllä me jokainen Karjalaan kaipaamme, mutta se tosiasia on hyväksyttävä, että osa Karjalasta on sitten menetetty. Tai niin, onhan se edelleen olemassa, mutta kokemuksesta voin kertoa, että varmaan huonommassa kunnossa kuin se olisi meidän hallussa ollut. 

 Sunnuntain pääjuhlassa puhetta pitämässä Karjala-liiton puheenjohtaja kansanedustaja Pertti Hakanen.

Luovutetussa Karjalassa syntyneet alkavat olla jo miehen iässä, sillä on mahdollista, että minä olen viimeinen siellä sodan jaloissa syntynyt. Varmasti kuitenkin yksi viimeisistä, sillä synnyin Impilahden Pitkärannassa samana päivänä, kun puna-armeija aloitti suurhyökkäyksensä. Kauan vaiettu Elisevaaran pommitus tappoi satoja siviilejä - naisia ja lapsia -, mutta on tuonut yhden rikkaan kokemuksen minun elämääni, vaikka en todellakaan voi muistaa siitä mitään. Vanhemmilta ja muilta sodasta selvinneiltä olen saanut sitten kuula monia kertomuksia sekä pommituksista että pakomatkasta. Jotenkin aina nousee outo tunne, kun tajuan, että olinhan siellä minäkin. En muistavana aikuisena, mutta viltteihin käärittynä kokemuksia keräävänä vauvana.

Ennen päiväjuhlan alkua olimme seuraamassa kulkuetta, johon emme vaimoni kanssa oikein jaksaneet osallistua, mutta melkein hävetti, kun joukossa marssiva sotaveteraani huikkasi yleisölle: ”Katsokaa miten yhdeksänkymppiset marssivat.” No olihan marssissa porukkaa enemmän kuin vappuna Kemissä, joten ihan varmasti siihen joukkoon ei meitä enää kaivattu. Varsin juhlallista oli kuulla myös marssijoiden laulut. En ole niin musikaalinen, että pystyisin arvioimaan, menikö kaikki aivan nuotilleen, mutta vähän se oudolta tuntui, kun toiset lauloivat aivan eri laulua kuin toiset. Karjalaisten laulun lisäksi kun laulettiin myös maakuntien lauluja, ja nehän ovat eri maakunnissa ihan erilaiset.

 

Kun tämän porukan isänmaallisuutta ja kokemuksia seurasin, tulin melko vakuuttuneeksi siitä, että tässä joukossa ei ole yhtään rasistia. Kyllä suomalaisuuskin koetaan niin monella tavalla. 

Natsit ja kansallispuvut

Olin viikon sisällä jo toisen kerran Jyväskylän paviljongissa. Viikko sitten olin Perussuomalaiset rp: kokouksessa ja nyt sitten karjalaisten kesäjuhlissa. Erona oli heti kättelyssä se, että karjalaisia oli tuhat määrin enemmän kuin perussuomalaisia. Toisaalta kyllä väki oli paljon vanhempaa, mutta luultavasti myös kypsempää. Näkemyksiä oli varmasti moneen suuntaan ja poliitikkojakin kävi puhujapöntössä. Niin Timo Soini kuin Marjo Matikainenkin. Eivät kuitenkaan puhuneet politiikkaa, vaikka varmasti mieli olisi tehnytkin. Sen verran suurta äänestäjäjoukkoa me karjalaiset edustamme. Jotenkin tunnelma oli muutoinkin leppoisampi ja ellen vain sanoisi asiallisempikin kuin tuossa ”persujen” tilaisuudessa, jossa lievä jännitys väreili ilmassa halla-aholaisten junttausta odotellessa. Eihän ”persujen” kokouksessakaan mitään laitonta tapahtunut, mutta sääntöjen sallima junttaus oli ilmiselvä. 

  

Karjalaisten juhlien avajaisissa nähtiin toinenkin yhtäläisyys perussuomalaisten puoluekokoukseen. Ihan samassa salissa, jossa istuimme perussuomalaisten puoluekokouksessa, istuttiin jälleen. Ei nyt aivan samalla paikalla, mutta melkeinpä. Seurasimme kansallispukukavalkadia, jossa esiteltiin lähes sata erilaista kansallispukua ja niihin kuuluvia asusteita. Perussuomalaisten kokouksessa esiteltiin muutamia kansallissosialisteja, joita ei toki tällä nimellä kutsuttu. Minä olen aina käyttänyt tuosta rasistiryhmästä nimitystä ”natsi”. Sen verran yhtäläisyyksiä tuohon menneiden aikojen saksalaisryhmittymään löytyy.

 

 Natsi on yksi kansallispuvun päähinemalleista.

Nyt sitten vaan ihmettelemään, mikä se on se yhtäläisyys, jonka noista kahdesta niin erilaisesta ryhmittymästä löysin. No, se oli tietysti tuo sana ”natsi”. Perussuomalaisten joukossa oli Suomen Sisua, Suomi ensin -porukkaa ja myös hommafoorumilaisia, joita kaikkia yhdisti paitsi Halla-ahon kannatus, niin myös päässä oleva natsiaate. Natsit kuuluivat myös moneen kansallispukuun. Tällä melkein iljettävällä nimellä kutsuttiin myös joihinkin pukuihin kuuluvaa päähinettä. Hetihän minun likaiseen mielikuvitukseen istui ajatus, että taas on tulla lavalla porukkaa, jolla on natsit päässään. Siis aivan kuten ”persujen” kokouksessakin.

Olen jo useaan kertaan sanonut, että en enää palaa perussuomalaisiin enkä heidän puoluekokoukseensa, mutta aina tuon puolueen häpeällinen ”loppu” hieman kirpaisee, vaikka en ihan viimeisissä vaiheissa enää mukana ollutkaan. Olin kuitenkin SMP:n ajoista asti tehnyt jonkinlaista työtä puolueen hyväksi, joten näin karjalaisten juhlassa tuli taas mieleeni, että pitäisiköhän käydä puolueen henkisen isän, viipurilaisen Veikko Vennamon haudalla katsomassa, että onko edes multa pysynyt miehen päällä, kun on niin usein joutunut pyörimään haudassaan kansallissosialistien mellastaessa puolueen raunioilla. 

 Timo Soini näyttää aamukampaansa PS-kokouksessa 10.6.2017.

Tätä kirjoittaessani en ole vielä kuunnellut Timo Soinin juhlapuhetta, mutta oletan, että hän ottaa kyllä puheessaan esille Vennamon karjalaisuuden. Me karjalaiset emme ole ”arjalaisia”, mutta isänmaallisia kyllä ilman suurempaa mellakointia. Uskon, että useimmat meistä ovat antaneet suurempia uhrauksia tämän maan hyväksi kuin joku ”persujen” natsisiipi osaa edes kuvitella. Ei me huudettu ”rajat kiinni” edes silloin, kuin puoli miljoonaa ihmistä valui Kanta-Suomeen. Osa pakolaisina, osa evakuoituina. Osa jatkoi matkaa ulkomaille, mutta en usko yhdenkään pysähtyneen miettimään, miten Suomi selviää tästä ”pakolaistulvasta”.

Kyllä se hieman järkyttää, kun sodan jälkeen syntyneet repivät pelihousunsa, jos suurehkon urheilutapahtuman yleisömäärän suuruinen joukko muita hädänalaisia tulee nyt etsimään turvapaikkaa.

Turvapaikan tarjoaminen on kristillistä ja inhimillistä.

Se oli miehen työ

Siis miehen työ, joihin osallistui myös muutamia naisiakin. Kyse on siis siitä, että joukko vastuuntuntoisia perussuomalaisia päätti erota rasistiseksi muodostuneesta puolueesta ja sen eduskuntaryhmästä. Simon Elolle tuli melkein tippa silmään hänen ilmoittaessaan asiasta lehdistölle. Kyse oli juuri siitä, että tehtiin se mitä tehtävissä oli ja samalla pelastettiin maa hallituskriisistä.Olin paikalla Jyväskylän puoluekokouksessa. Vaikka en ollut äänioikeutettu, olin haistavina ilmassa jo jotain hämäräperäistä toimintaa, joka ei vaikuttanut aivan demokraattiselta. Sampo Terho jakoi pinssejä ja teki vaalityötä oman valintansa puolesta, mutta Halla-ahon leirissä oli melko hiljasta. Jopa pelottavan hiljaista. Puheenjohtajaehdokkaiden puhuessa marssi saliin joukko tummapukuisia pukumiehiä ja mitä heidän puheistaan saatoin päätellä, oli kyse melko yhtenäisestä rasistiryhmästä. Vielä siinä vaiheessa en käsittänyt, että kyseessä oli tapahtuma, joka kokonaisuutena liittyi puheenjohtaja vaaliin. Jo ruokasalissa olin havainnut toisen ryhmittymän, joka oli selkeästi rasistinen ja poimin sieltä lauseen: ”Tultiin melko kaukaa äänestämään Halla-ahoa.”
 

Kuvakaappaus: Kaleva

Ei tullut pieneen mieleenkään, että kyse olisi jostakin vallankaappauksesta, sillä onhan näitä rasisteja aina kuulunut tähän puolueeseen, mutta oletettavasti he ovat olleet puolueessa vähemmistönä ja enemmistö on suhtautunut varsin maltillisesti tähän äänekkääseen vähemmistöön. Puolueen johto on jopa puolustanut näitä vihapuheista tuomittuja puoluetovereita. Jäkiviisas on tietysti helppo olla, mutta nuo rasistit olisi pitänyt erottaa puolueesta heti tuomioiden jälkeen. ”Rasismi ei saa kuulua minkään puolueen ohjelmaan,” lausui vaimoni sanomalehti Keskisuomalaisen haastattelussa jo ennen äänestystä. Juuri näin se on. Jos nämä lainrikkojat olisi heti erotettu, ei koskaan olisi jouduttu tähän tilanteeseen.

Kun yli 20 puolueen kansanedustajaa eroaa puolueen eduskuntaryhmästä, on selvää, että asiat eivät ole kunnossa. Tuskinpa yksikään muu puolue olisi valinnut puheenjohtajakseen rikoksesta tuomittua henkilöä. Tuskinpa oikeasti ”perusperussuomalaisetkaan”. Rikollinen on aina rikollinen. eikä se siitä sillä muutu, että syyteoikeus vanhenee, tai mahdollinen tuomio on kärsitty. Ainakin Suomen uusi vaihtoehto puhdistui nyt kerralla tuosta rikollisesta porukasta, joka läsnäolosta tuskin mikään ryhmittymä voi hyötyä.

Jos olisin noiden ryhmästä eronneiden neuvonantaja, sanoisin kyllä, että pitäkää rikollisten suhteen nollatoleranssi. Kavahtakaa myös jatkuvia puolueen vaihtajia, sillä on oletettavaa, että ei heitä ihan suotta ole pois potkittu.

Noista kahdesta neuvosta olen poliittisen urani aikana koettanut itse pitää aina kiinni. ”Ei yksi pääsky kesää tee” sanotaan, joten olen jopa joskus sortunut ehdottamaan tällaista henkilöä jonkinasteiselle johtopaikalle, ja eihän siitä hyvää seurannut.

Tulin tässä nyt mieleeni, että mitähän mahtaa tapahtua lukuisissa kunnanvaltuustojen perussuomalaisissa ryhmistä. En usko, että ainakaan kaikki ovat halla-aholaisia.

Näin siis nyt kävi, vaikka olin jo kerran sanonut, että en enää ”persuista” puhu. Joskus sattuu vain jotain yllättävää.