Me suomalaiset

Olen sallinut itselleni tilaisuuden asua pienen pätkän elämästäni ulkomailla ja nähnyt suomalaisia ulkomailla ulkomaalaisen silmin. Kyllä se ajoittain oli sen verran karseaa katseltavaa, että vaikka minussa heräsi uinuva suomalaisuuden puolusteluvaisto, niin aina en löytänyt ihan oikeita sanoja. Ei yksinkertaisesti ollut olemassa mitään keinoa, millä olisi voitu puolustella tyhmyyttä. Piti vain yksinkertaisesti sanoa, että eivät kaikki suomalaiset ole tuollaisia. Ehkä näiltä ajoilta on peräisin se antirasistisuus, joka on yksi näkyvistä piirteistäni. Esimerkiksi Ruotsissa asuessani tajusin sen, että ruotsalaisen yhteiskunnan hyvinvointi perustuu paljolti siihen, että he ovat vastaanottaneet suuren joukon siirtolaisia ja pakolaisia, jotka ovat sitten rakentaneet tämän kansankodin. Se avasi myös silmäni näkemään, että ihan tavallisia ihmisiä he ovat, täysin uskonnosta riippumatta. Suomalaiset ovat kovasti innolla ottaneet kunniakseen koko Ruotsin hyvinvoinnin ja lienevät siinä osittain oikeassa, sillä olihan meitä siellä suuri enemmistö muihin ”mamuihin” verrattuna. Taisi olla aika lähellä totuutta, että joka kymmenes ruotsalainen olikin suomalainen. Joukossa oli paljon suomalaissyntyisiä ihmisiä jotka häpesivät suomaisuuden negatiivisia puolia siinä määrin, että olivat täysin ruotsalaistuneet, eivätkä olleet missään tekemisissä muiden suomalaisten kanssa.

  

Ruotsalaisille ystävilleni sainkin aika usein kertoa suomalaisuuden piirteitä, joista ehkä merkittävin mielestäni oli halua olla aina oikeassa. Myöhemmin olen oppinut, että se on osoitus huonommuuden tunteesta, joten sopii yhteen hyvin muiden piirteiden kanssa. Ahkeruutta eivät edes ruotsalaiset asettaneet kyseenalaiseksi, sillä juopoinkin suomalainen painoi töitä hullunkiilto silmissä aina kun sai siihen tilaisuuden. Useimmiten siihen pakotti halu näyttää Suomeen jääneille sukulaisille, että kyllä tässä on oikea valinta elämässä tehty. Monet sortuivat tällä tiellä, sillä valitettavan totta oli myös tuo suomalaisten juopottelu ja tappelu, joka joillekin muodosti koko vapaa-ajan vieton perustan. Sellainen puolivälin ruotsinsuomalainen sai juuri ja juuri sen verran vuoden aikana kasaan, että pystyi vuokraamosta ottamaan Volvon, jota sitten piipahti kesällä näyttämässä Suomessa, jossa sitten riitti sukulaisilla päivittelemistä.

Osa meistä ”mamuista” ajautui siis yhteiskunnan ulkopuolelle ja hakeutui Slussenin sisseiksi tai Tukholman aseman ”sippirinkiin” loppujen päivitellessä ruotsalaisten ”tyhmyyttä”. Ja tapahtuipa sitten mitä tahansa negatiivista, sai ruotsalainen lehdistö aiheen otsikoida ”En finne igen”. En väitä tietenkään, että suomalaiset ihan kaikkeen olivat syyllisiä, niin kuin eivät muutkaan ”mamut”. Mutta jopa Ruotsissakin oli taipumusta syyttää kaikesta sitä kaikkein puolustuskyvytöntä väestönosaa. Tämän olen aina muistanut, kun Suomessa aletaan heittää lokaa ulkomaalaistaustaisten niskaan. Totta on, että ulkomaalaisuus aiheuttaa ongelmia missä tahansa maailmassa. Suomessa ehkä tavallista enemmän, mutta täytyy vain ihailla niitä ulkomaalaisia, jotka ovat jaksaneet puurtaa läpi byrokratiamme viidakon ja saavuttaneet edes jonkinlaisen aseman tässä vihamielisessä yhteiskunnassa.

Neuvostoliiton aikana olin pienen pätkän työssä myös Virossa. Siellä meitä suomalaisia oli suhteellisen vähän, joten pääsimme näyttämään sitä toista negatiivista puoltamme. Täysin aiheetonta ylpeyttä, joka ilmeni siinä, että mielellämme kerroimme kuinka paljon paremmin asiat olivat kapitalistisessa Suomessa ja kuinka rikkaita me olimme. Tosi asia oli, että useimmilla oli kaikki rahat mukana ja nekin oli hankittu rikollisella tavalla valuutan vaihdolla. Kyllähän Suomessa asiat olivat vielä silloin suhteellisen hyvin, mutta se ei suinkaan tehnyt meistä virolaisia parempia.

Viron talous kasvaa tällä hetkellä muuten paremmin kuin Suomen talous. Se sitten siitä loistavasta suomalaisuudesta ja ”viisaista, märkäkorvaisista” valtiomiehistämme.

Eiköhän tästä ole mitään oppimista niille rasisteille, jotka tuskin koskaan ovat ylittäneet kaupungin rajaa, mutta uskovat tietävänsä kaiken kaikista ulkomaalaisista. Jos ulkomaalaisista haluaa jotain oppia, kannattaa matkustella ulkomailla, sillä siellä asuvat myös ulkomaalaiset.

Hyvät, pahat ja rumat

Siniset silmäni ovat hieman saaneet ruskeata sävyä jo näin vanhoilla päivillä, enkä enää voi pitää itseäni aivan sinisilmäisenä. Sanottaisiinko, että Siperia on opettanut. Yhä vielä kuitenkin pidän kiinni joistakin vanhoista uskomuksistani, joihin kuului tuo nuuoruusaikainen käsitys, että ”rumaa naista ei olekaan”, on vain erinäköisiä ihmisiä, joita katsomme kuka milläkin silmällä. Tätä käsitystä olen sittemmin laajentanut kaikkiin ihmisiin, mutta yhä edelleen minulla on pieniä vaikeuksia sisäistää Eino Leinon aurinkolaulun sanat: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vain toinen on heikompi toista.”

Olen elämässäni ollut monessa mukana ja joutunut näkemään monenlaisia ihmisiä, mutta ikävä kyllä myös pahoja ihmisiä maapallolla on. Järjestö, joka surmaa ihmisiä ilman mitään syytä, ei voi puolustella tekojaan millään tavalla. Ilman muuta heidät tulee luokitella pahoiksi ihmisiksi, mutta toki ihmisen pahuus ilmenee paljon pienimmissäkin asioissa. Esimerkiksi politiikassa on suunnaton määrä pelkkää pahuutta, kun ihmiset yrittävät tavalla tai toisella nousta niiden ihmisten yläpuolelle, joita pelkäävät. Meillä on niin monenlaisia tavoitteita, eikä poliittinen pyrkyri useinkaan pysty tajuamaan, että joku toinen on mukana vain siksi, että haluaa auttaa yhteisten asioiden hoidossa. Se on asia jota pyrkyrin on lähes mahdoton tajuta, ja se johtaa monenlaiseen pahuuteen ja kiusan tekoon. Olen kokenut, että ihan harvinaista ei ole suoranaisten valheiden levittelykään, joka tosiasiassa on rangaistava teko. Harvoinpa kukaan kunnollinen ihminen kuitenkaan näihin asioihin reagoi, mutta saattaahan siinä mielensä pahoittaa. Ilmeisesti tuo Kristuksen sanoma ”älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi” on päässyt pahasti himmenemään.

Aloitin tämän jutun sieltä kauniimmasta päästä ja ihan lopuksi kerron myös käsitykseni hyvistä ihmisistä. Kalajoen tsasounan rakentamisesta ilmestyi kirja, joka kertoo monesta hyvästä ihmisestä, joita ilman tuo rakennus ei olisi ihan heti valmistunut. En voi tässä yhteydessä olla mainitsematta Juha Takaloa, jonka kurssitoverit jättivät pahaan pulaan hirsikurssin aikana. Juha jatkoi opiskelua ja veisti hirsiä ihmetellen, että miten hän nyt on ihan yksin jäänyt. Lopulta Juha totesi: ”Rakennanhan minä tämän kirkon vaikka yksin, siinä vaan menee vähän enemmän aikaa.” Tuo lause antoi uskoa myös meille vastuuhenkilöille, mukaan lukien vastaava mestari Jari Haapa-aho, joka jaksoi säännöllisesti ajaa Hämeenlinnasta tänne Kalajoelle ilman rahallista korvausta. Joukkoon liittyi myös Keijo Nikula. Suurimman osan runkotyöstä nämä ihmiset saivatkin vastuulleen. Vähitellen mukaan liittyi myös moniammatillisia talkoolaisia ja materiaalien lahjoittajia. Rakennuksesta tuli todella ekumeeninen, sillä mukana oli niin kristittyjä, ateisteja kuin muslimejakin. Siunausta heille kaikille, sillä he ovat todella hyviä ihmisiä.

Tämä hanke on nyt yhdeltä osin päätöksessä, ja siitä on siis julkaistu myös kirja, jota saa ostaa paikallisista kaupoista, tsasounasta, kristilliseltä opistolta, tsasounan kannatusyhdistykseltä ja netistä. Myös Kalajoen kirjasto on hankkinut näitä kirjoja, joten lainaaminenkin on mahdollista. Minulle tämä oli suuri urakka ja opetti ainakin sen, että on olemassa paljon hyviä ihmisiä, jotka tulevat mukaan silloin, kun uskovat, että päämäärästä on iloa ja hyötyä edes jollekin ihmisryhmälle.

Auttamisen ilo ei edelleenkään ole vieras käsite kaikille ihmisille.

Poliitiset urheilijat

Perinteinen suomalainen tapa on ollut, että oppimattomat entiset urheilijat saavat suojatyöpaikan eduskunnasta sen jälkeen, kun urheilu-ura on satu päätökseen. Urheiluhullu Suomen kansa on näin päättänyt, joten mikäpä siinä, sillä onhan meillä olemassa jo puoluekuri, jolla eduskunnan äänestyspäätöksiä ohjaillaan. Ei siis ole mitään väliä sillä, painaako nappia jonkin alan asiantuntija vai puolipöljä hiihtäjä. Enemmistöhallitus on jo päätöksensä tehnyt, eikä eduskunnalla ole tosiasiassa mitään mahdollisuuksia muuttaa päätöksiä. Saattaa jopa käydä niin, että aloitteen allekirjoittaja äänestää omaa aloitettaan vastaan. Se on nimenomaan sitä tehokasta katumista, jolla on merkitystä peräti oikeuskäytännössäkin.

 

Systeemiä on aikojen kuluessa laajennettu näyttelijöihin, misseihin ja laulajiin. Pellejä ei ole otettu järjestelmään mukaan, koska niitä on eduskunnassa jo muutenkin liikaa.

Vahingollisinta nykyisessä järjestelmässä onkin juuri tuo puoluekuri. Vaikka se suojeleekin kansaa näiltä urheilijoilta, se antaa enemmistöhallitukselle vallan yli eduskunnan. Näinhän ei tietysti saisi olla. Suomen kansaa tuskin suojelee valtiopäivien avajaisten jumalanpalvelus, joka jälkeen palataan eduskuntaan rähisemään ja pettämään ihmisille annettuja lupauksia, joihin tuo puoluekuri meidän edustajamme pakottaa. Puolueiden ei juurikaan tarvitse välittää siitä, että kansanedustajien uhkailu, painostus, lahjonta ja pelottelu on laissa kielletty. Onhan aina olemassa se takaportti, että jos joku - niin kuin nyt minä - tämän asian huomaa, niin muutetaan lakia.

Täytyy nyt sanoa, että… ”havuja, perkele”! Vaikka niitä havuja väärältä taholta pyydettiinkin, niin ei urheilu sinänsä tee ihmisestä kykenemätöntä yhteisten asioiden hoitoon. Tästä lienee hyvänä esimerkkinä tuo kuolemattoman, mutta epämääräisen rukouksen lähettäjäkin. Nimiä mainitsematta kaikki tietävät kenestä on kysymys. Tässä tapauksessa ainut ansio ei kuitenkaan ole hiihto ja havut, vaan tämä ihminen on kunnostautunut monella muullakin elämän alalla. Ihan hyvin sopii siis kansanedustajaksi, vaikka ei poliittiselta ajattelutavaltaan aivan minun kanssa samoja arvoja jaakaan. Useimmilla muilla urheilijoilla ei sitten mitään arvoja olekaan, ovatpahan vain suostuneet ehdokkaaksi, kun joku puolue on pyytänyt. Varma valinta puolueeltakin, sillä olympiamitalisti saa ääniä yli puoluerajojen. Vain harva ihminen tajuaa, että ei tällä ”hiihtäjällä” mitään poliittista agendaa ole, eikä hän oikein mistään mitään ymmärrä.

Kyllä Suomen asiat ovat nyt tosi huonosti. Ehkä se johtuu näistä ”keskenkasvuisista” ministereistä, joilla ei oikein ole kokemusta eikä näkemystä. Entinen pääministeri anoi apua kaljakaveriltaan, ja nykyinen kääntyi hädissään Ruotsin puoleen. Onko asia todella niin, että ministerin ei tarvitse tietää mistään mitään, niin kuin ei poliitikkojen yleensäkään. Onhan meillä suuri joukko työttömiä konsultteja ja puolipäteviä virkamiehiä. Ei heistäkään paljon apua ole, mutta aina he paremmin asioita osaavat junailla kuin nämä untuvikkoministerit, joiden virkakausi kestää juuri niin kauan kuin asioiden oppimiseen menee aikaa. Sen jälkeen tulevatkin uudet ”harjoittelijat”.

Kerran vielä toistan: Suomen pelastaa vain vähemmistöhallitus. Pysyäkseen pystyssä vähemmistöhallituksen olisi tehtävä järkeviä päätöksiä. Tässäkin tapauksessa edellytyksenä olisi se, ettei eduskunnan ainoa päämäärä olisi hallituksen kaataminen, vaan myös oppositio haluaisi neuvotella asioista hallituksen kanssa.

Mielenkiintoinen mies

Olen elämän aikana keskustellut monien pappien kanssa, lukenut sekä Raamatun, katekismuksen sekä Koraaninkin. Koko tämä teologinen paketti ei minusta varmaankaan ole tehnyt yhtään uskovaisempaa kuin ehkä muutenkin olisin, mutta kyllä se on avartanut näkemyksiä.

Viime päivinä sain taas etuoikeuden keskustella oman kirkkokuntani sielunpaimenien kanssa ja jälleen kerran sain tiedontarvettani ravittua. Uskonnon historia on minua aina kiinnostanut, ja monet sen keskeiset hahmot ovat saaneet minut ihmettelemään suurten ihmisten suuruutta. Kuuntelin saarnaa evankelista Luukkaasta, jonka elämä oli kiinnostanut minua aikaisemmin lähinnä ikonimaalarina. Joissakin lähteissä on mainittu, että Luukas on maailman ensimmäinen ikonimaalari. Ehkä oli, ehkä ei. Luukkaan aikoina noin vuonna 80 syntyivät kyllä ensimmäiset kirkkomaalaukset, mutta ne olivat pääosin freskoja, joiden tekijästä ei ollut täyttä varmuutta. Itse asiassa ei ole selvää, kuka teki ensimmäiset kristilliset kuvat tai symbolit, mutta oletettavaa on, ainakin joitakin kristillisiä merkintöjä käytettiin jo Jeesuksen aikoihin. Ikoni ei ole mikään katollisen kirkon yksinoikeus, vaan kaikki kristilliset kuvat ovat ikoneja. Itse asiassa pelkkä ristikin on ikoni, joten ei liene liioiteltua, jos väitän, että ei ole olemassa pyhäkköä, missä ei olisi yhtään ikonia. Tämä ihan uskontokunnasta riippumatta.

 

Evankelista Luukas on jäänyt kirkkohistoriaan kokonaan toisesta syystä. Jeesuksen aikoihin häntä ei edes tunnettu, eivätkä opetuslapset olleet koskaan kuulleet tästä syyrialaisesta lääkäristä. Muuttaessaan nykyiseen Kontantinopoliin hän toi Syyriasta tullessaan senaikaisen liturgian muodot, joiden mukaan ortodoksinen kirkko yhä vielä toimittaa seremonioitaan. Kun kysyn ortodoksiselta papilta, mistä se ja se asia liturgiassa johtuu, saan useimmiten vastaukseksi juuri vetoamisen tuohon vanhaan perinteeseen.

Kun kysyn ortodoksipapilta, miksi näin tehdään, hän hyvin mielellään kääntää kysymyksen päinvastaiseksi. Miksi ei tehtäisi? Se on se tieto, mikä meillä on alkuseurakunnan uskonnollisista tavoista, ja ortodoksinen kirkko pitää itseään alkuseurakunnan suoranaisena jatkona. Vaikka seurakunnan jumalanpalvelus eroaa luterilaisesta palvelusta, ei edes Suomen ortodoksinen kirkko ole nähnyt tarpeelliseksi uusia näitä joskus eksoottiseksikin miellettyjä tapojaan.

Selvää on, että meidän Herramme ei olisi asettanut niin monien merkityksellisten tapahtumien kertojaksi, jos ei kyseessä olisi todella merkityksellinen mies. Luukas oli siis syyrialainen, hän oli ammatiltaan lääkäri, mutta muutoin täysin tuntematon kristittyjen keskuudessa, mutta hänen tehtäväkseen muodostui tosiksi tunnettujen tapahtumien kertominen jälkipolville. Luukas kirjoitti tapahtumat ylös ja levitti sanaa, joka oli tarkoitettu nimenomaan jälkipolvien kuultavaksi. Hän ei ollut opetuslasten aikalaisia, vaan hieman nuorempi.

Varmasti opetuslapsetkin olivat saaneet tehtävän Herralta, mutta he olivat tavallisia kuolevaisia eikä heidän elinikänsä ulottunut yhtä pitkälle kuin Luukkaan aika oli. Kirjoitustaitokin oli vielä noihin aikoihin enemmän harvinaisuus kuin jokaisen hallinnassa, joten se rajoitti näiden tapahtumien muistiin merkintää. Ehkä Kristus oli tarkoittanut, että vain jotkut tapahtumat ”todistetaan” ja loput jätetään uskon asioiksi.

Totta kuitenkin on, että kaikille kristityille Luukas on merkityksellinen mies, ja erityisesti ortodoksiset seurakunnat muistavat häntä juuri tuon liturgisen kaavan takia.

Lopuksi muutama lohdutuksen sana niille, jotka pelkäävät kirkkoon tai tsasounaan tuloa juuri näiden tapojen takia. Meillä ei mikään ole pakollista, ja ortodoksisessa kirkossa et voi toimia väärin. Ainoa vaatimus on kohtuullisen ihmismäinen käytös. Ehtoolliselle et voi osallistua, jos et ole ortodoksisen seurakunnan jäsen, mutta siihenpä se sitten rajoittuukin.

Tervetuloa Kalajoen tsasounaan, sinua odotetaan.

Radikaalit muslimit

Kyllä se totta on, että jonnekin Lähi-Itään sotimaan lähteviä muslimeja pitäisi hieman enemmän valvoa täällä Suomessa. Siinäpä Suopolle uusi haaste, sillä vaikka nämä nyt eivät ihan välitön vaara meille suomalaisille olekaan, niin en minä ihan oikeana pidä sitä, että Suomen kansalaisia taistelee jonkun kalifaatin puolesta, tai sitä vastaan, jossain Syyriassa.

Ehkä joku nyt ihmettelee, olenko kääntänyt tässä ”mamu”-asiassa takkini kokonaan. No en todellakaan ole. Yhä edelleen olen sitä mieltä, että sota ei ole ratkaisu mihinkään. Samaan hengenvetoon väitän, että pääsääntöisesti tänne muuttavat ulkomaalaiset eivät ole tulleet tänne sotimaan, vaan ainakin osa juuri siksi, että haluavat elää rauhassa. Siihen heille tulisi antaa mahdollisuus, vaikka ei kovinkaan moni meistä ole laupias samarialainen, niin olkaamme kuitenkin oikeudenmukaisia.

On totta, että muutama tänne ajautunut muslimi on myös radikalisoitunut siinä määrin, että värvärit ovat onnistuneet saamaan heidät joukkoihinsa. Tämä on se asia, jolle oikeasti pitäisi tehdä jotain. Suopo suhtautuu asioihin aivan liian löysästi. En minä ainakaan usko, että näitä potentiaalisia uhreja ei pystyttäisi jo ennakolta havaitsemaan, jos sitä todella haluttaisiin. Muslimiyhteisöt tuntuvat myös suhtautuvan asiaan liian hölläkätisesti, vaikka ilmoittavatkin vastustavansa värväystoimintaa. Varmasti vastustavatkin, mutta passiivisesti. Tuskinpa Suomen viranomaisetkaan ihan puhtain paperein asiasta selviytyvät.

Varmaa on, että Suomessa rehottava rasismi pahentaa asiaa, sillä se saa muslimit tuntemaan itsensä toisen luokan kansalaisiksi ja ehdottomasti myötävaikuttaa ihmisten syrjäytymiseen. On selkeästi todettu, että juuri nämä jotenkin syrjäytyneet nuoret ovat taipuvaisia tarttumaan värväreiden haaveihin.

Mitä Suomen viranomaiset sitten voisivat tehdä? Suopon tehtävä olisi estää värväreiden maahan pääsy. Värvätyiltä Suomen kansalaisuus ja passi pois. Käytännössä se tarkoittaisi myös sitä, että sotimaan lähteneet saavat sotia ihan omaan laskuunsa ja pysyä sitten siellä minne ovat menneet. Mitä minä sitten vastustan? Vastustan yleistä maahanmuuton rajoitusta ja rasismia. Tämä maapala täällä napapiirin tuntumassa tuskin on kenenkään yksinoikeus, jos ihminen on halukas noudattamaan niitä lakeja, joita tätä yhteiskuntaa rakentaessamme olemme yhdessä laatineet. Siinä ei todellakaan ihon värillä, uskonnolla tai kansallisuudella saa olla mitään tekemistä. Vaikka olenkin kristitty, ymmärrän myös muslimien uskoa. He ovat yhtä vakuuttuneita oikeassa olemisestaan kun me kristitytkin. Molemmissa uskonnoissa on sotia käyty kautta aikojen, eikä tosiasiassa ole koskaan ollut kyse uskonnosta, vaan vallasta.

Kotouttamisen lähtökohta on kielen oppiminen. Voisimmekohan aloittaa sillä, että kääntäisimme ensimmäiseksi arabiankielisen sanan Allah. Se helpottaisi kielitaidottomien suomalaistenkin suhtautumista näihin vierasmaalaista alkuperää oleviin ihmisiin, kun he alkaisivatkin puhua Jumalasta.

Minä uskon Jumalan olemassaoloon, mutta en silti voi olla ihan varma siitä, mitä tapahtui 2000 vuotta sitten. Osa siitä varmasti on kerrottu Raamatussa, mutta mitä luki siinä osassa, jonka ekumeeninen kirkolliskokous 300-luvulla päätti jättää raamatusta pois?