Persut pamahtavat

Olen kirjoittanut lukuisia blogeja perussuomalasista hyvin positiivisen sävyyn, joten ehkä tämänkertainen kyhäelmäni hieman ihmetyttää. Tosiasiassa kaikissa puolueissa on ihmisiä, jotka ovat kunniaksi puolueelle ja toisaalta taas suoranaisia häpeäpilkkuja. Jos nämä ihmiset ovat tavalla tai toisella voimakkaita persoonia, he saavat aikaan jonkinasteisen jakautumisen. Vasemmisto on suorastaan sirpaloitunut tästä syystä ja näyttää nyt menettävän kannatustaan kokonaisvaltaisesti. Näin yleensä käy sisäisesti epäyhtenäisille puolueille.

Olen edelleen sitä mieltä, että perussuomalaisten ohjelma on parasta, mitä tämän maan poliittinen järjestelmä sisällään pitää, mutta puolue sallii liian laajat näkemyserot ja täysin virheellisen tulkinnan. Näihin virhetulkintoihin media sitten tarrautuu kuin takiainen, sillä ”persujen” nousu on yllättänyt koko puoluekentän ja perussuomalaisia selvästi pelätään. On muistettava, että media lähes kokonaan kuuluu vanhojen puolueiden omistukseen ja laulaa luonnollisesti niillä äänillä.

Jo kaksi perussuomalaista kansanedustajaa on saanut tuomion lähinnä rasistisista mielipiteistään. En tietenkään ole se, joka on oikeutettu arvostelemaan suomalaista oikeusjärjestelmää, mutta koetan nyt kuitenkin muistuttaa, että myös oikeuslaitos on vanhoillisen oikeiston hallinnassa, enkä ihmettelisi, jos nuo tuomiot olisivat olleet hieman asenteellisia. Onhan tunnettua, että Perussuomalaiset rp on puolue, joka on myös palkansaajan asialla ja tässä mielessä työväenpuolue.

En ole ennustaja, mutta yllättävän usein olen ollut oikeassa luotsaillessani tulevia tapahtumia. En toki ole onnistunut ennakoimaan kaikkia poliittisia muutoksia tässä maassa, mutta niihin asioihin olen tarttunut, joista olen luullut näkeväni selviä merkkejä. Aina nämä muutokset eivät ole tapahtuneet heti, mutta joka tapauksessa ne ovat tapahtuneet. Tämänkertainen ennustukseni on melko synkkä ”persuja” ajatellen. Aktiiviset perussuomalaiset jakautuvat kahtia, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että molemmat puoliskot menettävät suuren joukon kansanedustajiaan. Äänet eivät yksinkertaisesti riitä. Puolueen rasistinen siipi menettää luultavasti kaikki paikkansa. Jo puolueesta erotettu James Hirvisaari pääsee myös lepuuttamaan kovasti rasittuneita hermojaan. Perussuomalaiset rp on toistaiseksi toiseksi suurin eduskuntapuolue ja menettää nyt asemansa. Hajoaminen on jo alkanut, mutta se tuskin kokonaisuudessaan tapahtuu vielä ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Hajoaminen näkyy kuitenkin jo nyt vaalien tuloksessa, ja seuraavat kunnallisvaalit tarjoavat sen lopullisen pamahduksen.

En usko, että täällä Kalajoella saadaan enää yhtään valtuustopaikkaa, sillä kovasti epäilen, ettei viime vaalien ääniharava Lek Pernu suostu enää ehdokkaaksi. Tuskinpa myöskään Kalajoelta Merijärven aneemiseen joukkoon siirtyneet pari entistä jäsentä saavat muuta kuin sukulaistensa äänet, jos niitäkään. Ne eivät riitä yhtään mihinkään.

Loistavasta ohjelmastaan huolimatta ei Perussuomalaiset rp ole pystynyt hyödyntämään tätä ohjelmaansa, vaan monet lieveilmiöt ovat tehneet puolueesta epäuskottavan.

Puolueen sisäinen puhdistus aloitettiin täysin väärästä päästä, jonka uskon koituvan kohtaloksi puolueelle ainakin täällä Kalajoella ja epäilemättä myös muualla Suomessa.

Valitettavasti tuo ”persujen” pamahdus on nyt odotettavissa. Toivottavasti siitä ei seuraa SMP:n kohtalo, johon nykyiset merkit kovasti viittaavat.

Rikas mies

Minulla on tapana herätä aamulla kukonlaulun aikoihin, huomattavasti ennen vaimoani, joka on oikea unikeko, siis minun mielestäni. Oikeasti minä en ole koskaan seurannut kello kädessä, kumpi meistä pidemmän yön nukkuu. Minulla on tapana painua pehkuihin jo klo 22, ja nukun jo sikeästi, kun vaimoni kömpii vuoteeseen joskus puolen yön jälkeen. Oli miten tahansa, on aamutunneista muodostunut minulle oikeita mietiskelyn hetkiä, ja monet näistä hengentuotteista ovat syntyneet silloin. Juuri nyt, tällä hetkellä, aamulla klo 5.50 pohdin elämääni taaksepäin ja mietin, mitä oikeastaan olen saanut aikaan ja onko minusta ollut mitään hyötyä tälle yhteiskunnalle. Mielestäni jokaisen ihmisen elämällä on jokin tarkoitus, ja jos hän elää vain itseään varten, on tuo tarkoitus pahasti unohtunut.

Oli aikoja, jolloin luulin, että juuri nyt olen luomistyöni parhaassa vaiheessa ja että juuri tällä hetkellä olen suureksi hyödyksi tälle maailmankaikkeudelle. Kun täytin 30 vuotta, olin melko varma siitä, että seuraavanvsuosikymmenen aikana parantaisin tämän maailman lähes kokonaan ja jälkipolvet saisivat kiittää minua suurista saavutuksistani. Luin kaikki käsiin saamani kirjat lähes kannesta kanteen ja ajattelin, että tämä mahtava tietomäärä avaa minulle koko maailman. Ei auennut maailma, mutta olihan siitäkin jotain iloa. Silloin minä rikastuin. Juu, luitte aivan oikein. Kyllä minä rikastuin, ja yhä edelleen olen kohtuullisen rikas, vaikka olenkin menettänyt osan maallisesta omaisuudestani.

Se rikkaus iski minuun eräänä aamuna istuessani Pateniemen talomme yläkerrassa sängyn laidalla kuuntelemassa lintujen laulua. Aamuhetki oli silloinkin, aivan samoin kun se on nyt. Kaunis kesäpäivä, ja aurinko oli juuri noussut. Oli kai sunnuntai, kun en ollut mihinkään lähdössä ja nautin ainoastaan olostani. Tuntui, että en odottanut mitään merkittävää tapahtuvan. Halusin vain, että linnut laulaisivat ja aamu jatkuisi. Sillä hetkellä tajusin, kuinka täydellistä elämä voikaan parhaimmillaan olla. Silloin tapahtui tuo rikastumiseni. Ymmärsin, ettei rikkaus ole sitä, kuinka paljon meillä on, vaan se on sitä, kuinka vähän meiltä puuttuu. Tuntui, ettei minulta puuttunut mitään. Voiko rikkaampaa ihmistä olla!

Luulen, että tämän jälkeen olen ymmärtänyt kymppiä pyytävää kerjäläistäkin paremmin kuin ennen. Hän tulee onnelliseksi siitä kympistä, mutta monelta liituraitaherralta puuttuu kymmeniä tuhansia, eikä puute koskaan katoa. Luulen, että noihin aikoihin syntyi myös usein toistamani sanonta: ”Puute on synnynnäinen ominaisuus.” Kyllä minä säälin rahansa juonutta kerjäläistä, mutta voin auttaa häntä vain seuraavaan ryyppyyn asti. Hän ei ole tilaansa syyllinen, sillä hän on syntynyt varoittavaksi esimerkiksi meille muille.

50-vuotiaana alkoi minusta jo tuntua, että olin liian vanha toteuttaakseni mitään suurta ja mullistavaa. Sama toistui kun täytin 60 vuotta, mutta nyt aloin kuitenkin odottaa eläkkeelle pääsyä, jotta voisin toteuttaa jotain ennalta määrittelemätöntä.

Nyt olen täyttänyt jo 70 vuotta, ja todella uskoin, että ei ikäni enää riitä minkään tekemiseen. Elämällä on kuitenkin sellainen taipumus, että se tuo tarvittavat eväät tulessaan. Istuin taas sängyn laidalla aivan samoin kun 40 vuotta aikaisemmin ja ynnäsin yhteen hyviä ja huonoja hetkiäni. Oli totta, että en ihan kaikkea sitä ole saavuttanut, mitä olisin toivonut, mutta paljon enemmän kuin monet muut yhteensä. Sitä vain edes itse en ole huomannut.

Arvostin aina menestyneitä urheilijoita. Eihän minusta maailmanmestaria koskaan tullut, mutta sentään oman lajini Suomen mestari, joka sekin lienee saavutus, josta monet vain haaveilevat. Myös korkeat oppiarvot olivat ihailuni kohteita. Valmistuttuani diplomi-insinööriksi tajusin, että siihenkin tarvittiin enemmän istumalihaksia kuin muita ominaisuuksia. Jätin sitten tohtorin opinnot kesken, koska motivaatio ei enää riittänyt.

Nyt olen kokenut jälleen erään ison oivalluksen. Minulla on kokemusta ja näkemystä enemmän kuin minulla oli 30 vuoden ikäisenä. Kokemus ei lakkaa karttumasta, kun mies täyttää 40 vuotta. En siis ihmettele, jos Tuomiojalla ja Stubbilla on erilaiset käsitykset asioista.

Oikeassa olivat ne nimettömät tahot, jotka kertoivat, että etelästä tuli joku rikas mies, joka rakensi Särkille ortodoksisen rukoushuoneen. Se rikkaus oli vain aivan toisenlaista kuin kuvitella saattoi. Nimeni tuskin jää historian suurmiesten joukkoon, mutta ehkä tuo Särkkien tsasouna kertoo siitä, että minäkin olen elänyt.

Suomen ainut "persu"

Taitaa olla aika provosoiva tuo otsikko, mutta on kyllä minusta joskus tuntuu, että ei meitä ainakaan montaa ole. Vajaa vuosikymmen sitten laadittiin Perussuomalaiset rp:n puolueohjelma SMP:n ohjelmaa mukaillen. Se ei siis ollut SMP:n ohjelma, vaikka samoja asioita painotettiinkin. Meidän vanhojen SMP:n kannattajien oli siis suhteellisen helppo yhtyä noihin ajatuksiin, vaikka hieman pettyneenä muutamiin takinkääntäjiin, ja jotkut vanhoista veteraaneista luopuivatkin politiikasta.

Pettymys minullekin oli se, että vaikka SMP voimakkaasti puhuikin poliittisia virkanimityksiä vastaan, sortui puolueen silloinen puheenjohtaja Pekka Vennamo vastaanottamaan Posti-Telen pääjohtajan vakanssin. Silloisen teekkarin ihan hyvin piti tietää, ettei hän suinkaan ollut pätevin mahdollinen siihen virkaan ja että kyse oli tosiasiassa vain siitä, että tällä tempulla saatiin SMP:n suu tukittua. Ehkä vuotoa muista puolueista vielä silloinkin jatkui, mutta tosiasiallisesti SMP:n kuolinisku oli annettu. Tosiasia lienee se, että ei Pekka suinkaan ollut huonoin mahdollinen tuohon virkaan ja hoiti sen ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin kuka tahansa olisi hoitanut, mutta kyse oli silti poliittisesta virkanimityksestä.

 

Vaikka SMP:n kuoleman jälkeen olinkin pätkän pois poliittisesta toiminnasta, ajauduin taas mukaan 2000-luvun alkuaikoina, kun minut pyydettiin erään perussuomalaisen kansanedustajaehdokkaan vaalipäälliköksi. Tutkin silloin tarkoin puolueen ohjelman, ja muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta katsoin voivani sitä kannattaa. Niinpä suostuin tuohon tehtävään, jota jossakin määrin pidin myös luottamuksen osoituksena sekä minua että myös SMP:n politiikkaa kohtaan.

Poliittisten virkanimitysten vastustamisessa SMP oli siis pettänyt minut, minun mielestäni. Siitä johtuu suurelta osin minun vaatimukseni pätevyyden asettamisesta ensi sijalle, olipa kysymys virasta tai luottamustehtävästä. Tosiasiassa se ei siis koskaan ole johtunut siitä, että olisin itse halunnut mihinkään tehtävään, vaikka puoluetoverinikin ovat niin tulkinneet. Johtuneeko siitä, että ei mennyt ihan nappiin nuo ”persujen” valinnat kunnallisiin lautakuntiin.

Perussuomalaisiin liittymiseni jälkeen olen ollut perussuomalaisten puoluekokouksissakin muutaman kerran ja keskustellut satojen ihmisten kanssa. On totta, että ihmiset yleensäkin ovat erilaisia, mutta valitettavan harva tuntuu olevan perillä puolueen ohjelmasta, vaikka rohkeasti liputtavatkin perussuomalaisuuden puolesta. Aika monesta minun täytyy sanoa, että en todellakaan äänestäisi heitä mihinkään tehtävään, jos minulta kysyttäisiin. Se vaan on niin, että perussuomalainen ideologia ei toteudu sillä, että yritetään saada joukkoomme mahdollisimman paljon ”ääniharavia” aatteen kustannuksella.

Jos valta olisi minulla, en ihan summittaisesti olisi hyväksynyt joukkoomme muista puolueista pois potkittuja. On jokseenkin varmaa, että tavalla tai toisella he ovat sopeutumattomia eivätkä välttämättä aja kansan asiaa.

Kyllä minun täytyy myöntää, että joskus tuntuu kuin olisin Suomen ainut perussuomalainen, vaikka olenkin eronnut puolueesta.

Suomalaisten musta menneisyys

Olen elämäni aikana nähnyt paljon loan heittoa saksalaisten niskaan yhden Hitler-nimisen itävaltalaisen takia. Kyseessä lienee hieman mielisairas herra, joka onnistui tartuttamaan sairautensa myös saksalaisiin. Täytyy myöntää, ettei kaikki loka ihan tarpeetonta ollut, ja että olenhan näissä kuratalkoissa ollut mukana minäkin.

Tuskinpa minun tekemisillä ja ajatuksilla on paljonkaan merkitystä maailman tapahtumiin, eikä saksalaisten tekemisiä saa tekemättömäksi se seikka, että historiaa tarkastellessa melkein kaikkialta on näitä hitlereitä löytynyt. Kun kiinnostuin oman maamme menneisyydestä, melkein järkytyin, kun ihan samanlaisia hitlereitä löytyi myös meidän puhtoiseksi luulemastamme kansasta.

Suomalaisten tekemät ”etniset puhdistukset” toki ajoittuivat tuonne ensimmäisen maailmansodan aikoihin, mutta aikatekijä tuskin tekee niistä tippaakaan paremmin puolusteltavia.

  

Valkoisten vallatessa punaisten hallussa olleen Viipurin yritti punapäällikkö Jalmari Kaipaisen johtama juopuneiden punaisten ryhmä ”pelastaa mitä pelastettavissa oli” ja tunkeutui lääninvankilaan, jossa onnistui surmaamaan yli 30 poliittista vankia. Vaikka tapauksella ei ole objektiivista todistajaa, jäi teloituksesta henkiin sen verran ihmisiä, että tuosta Viipurin raakuuksien alkulaukauksesta on saatu melko tarkka kuva.

Helsingin yliopiston tutkija dosentti Teemu Keskisarjan tietojen mukaan naispuoliset kriminaalivangit kutsuivat samalla punaisia vankilaan. Tämä tapahtui aamulla 27.4.1918. Kaksi päivää myöhemmin valkoisten joukot miehittivät Viipurin. Välittömästi valkoiset alkoivat erotella vankien joukosta venäläisiä, ja alkoi sumeilematon ”puhdistus”, jota on osittain pidettävä myös kostotoimenpiteenä tuolle jo mainitulle punaisten terrorille. Venäläiset toki olivat tapaukseen täysin syyttömiä, mutta ilmeisesti valkoiset olettivat saavansa kansan hyväksynnän teloituksille, joissa pääkohteena olisivat ulkomaalaiset. Yli 200 venäläisiksi todettua teloitettiin. Joukossa oli naisia ja lapsia, joista nuorimmat olivat 12-vuotiaita, jotka varmuudella olivat syyttömiä tapahtumiin. ”Ryssänviha” meni yli äyräittensä ja luultavaa onkin, että myös monet suomalaiset saivat surmansa näissä etnisissä puhdistuksissa, varsinkin jos heillä sattui olemaan venäjänkielinen nimi. Valkoinen armeija ei ollut kovinkaan huolellinen taustojen tarkistuksessa, sillä kaikki venäläiset oli päätetty tuhota täältä vitivalkoisesta Suomesta.

Sisällissotamme ei ole erikoisen kunniakas vaihe kansamme historiassa, eikä monenkaan tapauksen yksityiskohdista ole jäänyt selviä dokumentteja, mutta tiedossa on, että selkeitä teloituksia noiden Viipurin tapausten lisäksi tapahtui eri puolilla Suomea. Niihin syyllistyivät niin punaiset kuin valkoisetkin.

Tähän suomalaisten historian jaksoon tutustuessani pudotin kädestäni sen kiven, jolla olin aikonut heittää saksalaisia kohti. Säikähdin, että se saattaa osua omaan nilkkaan, sillä emme me niin puhtoinen kansa olekaan kuin ehkä olemme luulleet. Kolmas maailmansota on parhaillaan käynnissä, sillä hitlerit, stalinit ja mussoliinit eivät vieläkään ole kuolleet. Erilaisten sotilasliittojen verkosto liittää meidät maa toisensa jälkeen näihin maailman politiikan verisiin tapahtumiin.

Totuuus tuulivoimasta

Monessa yhteydessä olen kuullut tuulivoimalaa markkinoitavan jonkinasteisena energiavaihtoehtona. Ihan heti suorata kädeltä voin kertoa, että ei se ole vaihtoehto muuhun kuin veneen kuljetukseen, jos oikein siihenkään. Hyvät ihmiset! Onkohan teille yllätys, että tuuli ei kuljekaan ”jokia” pitkin, joten sen osittainenkin valjastaminen vaatii laajasti hajautettuja kenttiä, ja siitä huolimatta suurin osa tästä ”energiasta” ohittaa turbiinit. 

 

 Ministeri Ville Niinistö hehkutti, kuinka Ruotsi rakentaa Pyhäjoen ydinvoimalan verran tuulienergiaa. Vaan kun ei rakenna. En minä väitä, että ministeri valehtelee. Yksinkertaisesti hän ei vain tiedä, mistä oikeasti on kysymys. Koetanpa nyt selittää asian kansantajuisesti niillekin, jotka eivät tähän tekniikkaan ole perehtyneet. Otan esimerkiksi 100 MW, joka on tosi pieni ydinlaitos, mutta matemaattisesti selvä esimerkki. Jos rakennamme 100 MW ydinlaitoksen, se tarkoittaa tuon sähkömäärän tuottoa. Totta on, että voimme rakentaa myös noin 25 tuulivoimalaa, jolloin niiden maksimitehoksi ilmoitetaan 25 x 4 MW, ja tästäkin saadaan tulokseksi 100 MW. Näyttäisikö se siltä, että asian on ok ja Pyhäjoki voitaisiin korvata rakentamalla 100 tuulivoimalaa? Niinistön mukaan kyllä ja minun mukaani taas höpöhöpö.

Todella merkittävä ero on siinä, että tuulivoimalassa ilmoitetaan tuo teho maksimina siksi, että tuulta ei koskaan voida säädellä, vaikka lapakulmia kylläkin. Mylly voidaan kääntää myös kokonaan pois tuulesta, joka tietenkään ei lisää sen tuottoa. Tuulivoimalan todellinen tuotto on vain noin 10 – 30% maksimista hieman paikasta ja alueesta riippuen. Jos siis haluttaisiin todella ylettyä Pyhäjoen tasolle, pitäisikin noita laitoksia rakentaa ainakin nelinkertainen määrä, jollaisia suunnitelmia en tiedä Ruotsilla olevan. Ydinvoimalan tehoksi ilmoitetaan nimittäin sen todellinen teho, eivätkä ydinvoimalan ja tuulivoimalan ”leimausarvot” ole siis keskenään vertailukelpoiset.

En ole koskaan asunut tuulivoimaloiden välittömässä läheisyydessä, eikä minulla ole mitään tätäkään energian tuotantotapaa vastaan. Näen kuitenkin heti punaista, kun joku sotkee ydinvoiman ja tuulivoiman keskenään. Missään suhteessa ne eivät ole vertailukelpoisia toistensa kanssa. Kyllä minä näistä käytössä olevista vaihtoehdoista ydinvoiman valitsisin, ihan käytännön syistä. Se on ainut tapa säilyttää Suomi omavaraisena energian suhteen. Nythän me emme sitä ole, mutta ehkä Pyhäjoki korvaa nykyisen tuonnin.

Venäläiset ovat kyllä osaomistajia ja laitetoimittajiakin, mutta kyllä Fennovoima on suomalainen yhtiö, joka toimii suomalaisten lakien mukaan. Ei siinä ole mitään riippuvuutta Putinin Venäjään, jos ei riippuvuudeksi lasketa sitä, että heilläkin on oikeus osallistua yhtiökokouksiin. Näin olisi myös Kalajoen edustajalla, jos Kalajoki olisi mukana. Ei tarvitsisi heiluttaa lippuja aidan takana, vaan saisi ihan oikeasti avata suunsa muuallakin kuin täällä netissä.