tiistai 26. elokuuta 2014

Reppana Räty


Kaikenlaisia ihmeellisyyksiä ihan ministerin suusta kuulee kun tarkasti kuuntelee! En mitenkään voinut käsittää, miten ministeri Räty ei voinut käsittää, että suurin osa suomalaisista sattuu osumaan tuohon hänen ilmoittamaansa tulohaarukkaan. Jopa minäkin, vaikka en koulutukseltani juurikaan Rädylle häviä. Toki asiaa pikkusen lieventää se, että olen jo eläkkeellä. Minunlaisia eläkeläisiä tässä maassa on varmasti enemmän kuin ministereitä, ja todennäköisesti suurin osa heistä elää vielä pienemmillä tuloilla kun minä. Aina olen pyrkinyt olemaan vähäosaisten ja muiden vähemmistöjen puolella, joten kaipa minun pitäisi nyt asettua tukemaan hätää kärsiviä lääkäreitä. Rädyn mielestä kun on vähintään kohtuullista, että nämä valtakunnan kunniakansalaiset saavat verottomia etuja vuodessa enemmän kuin tavallinen Matti Meikäläinen saa palkkaa. Ei suostunut ministeri edes arvioimaan julkisuudessa, onko moraalisesti oikein, että osa hyvätuloisista pystyy kiertämään lakia tältäkin osin.

  
Arvoisa rouva ministeri. Ihan kokemuksesta voin kertoa, että suurin osa eläkeläisistä, monet perheenäidit ja tuhannet yrittäjät joutuvat elämään 2000€:n alapuolella olevilla tuloilla. Mistään luontaiseduista ei ole puhettakaan. Mitä sitten tulee ministeriin itseensä, niin eihän vain satu niin, että palkkaa maksetaan sekä kansanedustajan pestistä että ministerin paikasta ja kulukorvaukset tulevat kaiken päälle. Kyllä se panee ihmettelemään, että tavallisia kansalaisiakin on.

Paljon olen kuullut puhuttavan suomalaisesta sisusta, mutta mikäli oikein olen ymmärtänyt, niin kyllä se paremmin muistuttaa kovapäisyyttä. Vaikka kuinka selkeästi voidaan osoittaa, että vanhojen puolueiden muodostama hallitus ei pysty hoitamaan asioita eikä läheskään kaikilla ministereillä ole pienintäkään käsitystä ihmisten elämästä. Onkohan se oikeasti se suomalainen sisu, joka saa ihmiset kerta toisensa jälkeen äänestämään samoja tolleroita, joita isä ja isoisäkin ovat aikoinaan äänestäneet? Äänestyskäyttäytyminen näyttää olevan hyvin perinnöllistä, eikä sillä ole juurikaan tekemistä sen kanssa, onko puolue osoittanut kyvykkyytensä asioiden hoitoon.

Henkilökohtaisesti en tunne Laura Rätyä, mutta kaikesta päätellen hänessäkin voisi olla jotain hyvää. Ei nyt heti tule mieleen, muuta kuin että ei hän kai hiihtäjä, juoksija tai laulaja ole. Missinä oli ehkä menestynyt paremmin kuin ministerinä, mutta ei kai hän ääniä silläkään ominaisuudella ole kerännyt. Siksipä minä nyt ihan julkisesti ihmettelenkin, että millähän ominaisuudella sitten. Loukkaankohan minä nyt paljon tuota meidän pääministeripuoluetta tai sen edustajia, jos sanon, että kovasti reppanoilta vaikuttavat, niin pääministeri kuin muutama muukin perässä kulkija. Kannattaisi ainakin itselleen tehdä selväksi mikä on moraalisesti oikein. Ei se aina tarvitse olla rikos, kun se on jo synti. Joskus on siis todella huono puolustus, jos sanoo: ”Suomen lain mukaan olen toiminut.” Joskus lain tarkoitus ei ole ihan se, miltä lain kirjain saa sen näyttämään. Vanha tuomariohje sanoikin, että lain tarkoitus on asetettava etusijalle. Se ei siis ole niin, että kaikki laissa olevat aukot on pyrittävä hyödyntämään, varsinkin jos olet ministeri.

maanantai 25. elokuuta 2014

Suomalainen koulutus


Näitä blogeja on olemassa hyvin monen tyyppisiä. Toiset leipovat ja toiset seuraavat muotia. On olemassa myös eri asioiden harrastajilla omia blogejaan. Enemmän tai vähemmän tarpeellisia kaikki. Jos ei sitten muille, niin ainakin kirjoittajalle itselleen.

Tämän blogin tarkoitus on kai sitten hieman jarrutella kerskailua ja kertoilla asioista yleisesti. Joskus voisi jopa luulla, että tarkoitus on aina vaan arvostella, vaikka etupäässä tarkoitukseni on kääntää se mitali toisin päin, jotta voitaisiin hieman vilkaista molempia puolia. En siis milloinkaan ole tietoisesti loukannut ketään tai kiihoittanut ketään ketään vastaan. Eiköhän tässäkin päde se vanha sanonta, että ”se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.”

Suomalainen koulujärjestelmä on ollut hampaissani ennenkin, enkä aio mieltäni muuttaa, ellei toisin todisteta. Koulutusjärjestelmä ei ole huono, mutta kyllä minä luulen, että Cygneuksen Uuno kääntyisi haudassaan, jos näkisi mihin on menty. Nykyinen nuoriso ei ole koskaan kokenut aikaa, jolloin oppikouluun pyrittiin ja ”parhaat”valittiin. No eivät ne aina parhaita olleet, sillä toki silloinkin oli mukaan ympätty tietynlainen suosikkijärjestelmä, pyytämällä suositusta kansakoulun opettajalta. Se oli mukava tapa pullauttaa pois ne, joista edellinen opettaja ei oikein tykännyt. Kaikesta huolimatta systeemi hakkasi peruskoulun mennen tullen.

 
Peruskoulun ideana oli se, että kaikki saisivat mahdollisuuden suorittaa ylioppilastutkinnon. Toimiihan systeemi jotenkuten, ja ylioppilaiden määrä on kyllä noussut, mutta taso selvästi laskenut. Jotta tosiaan koko ikäluokasta voitaisiin leipoa ylioppilaita, oli pakko hilata rimaa sen verran alemmaksi, että nekin, jotka eivät rimaa olisi oppikoulun aikoihin ylittäneet, pääsevät siitä nyt yli. Tämä on heijastunut myös myöhempiin opiskeluihin ja esimerkiksi kehitysmaana pitämämme Intia on ajat sitten ohittanut Suomen, mitä korkeampaan koulutukseen tulee.

Kirjoitan tämän ihan vain siksi, että Suomessa yhä vielä hehkutetaan takavuosien PISA-menestystä ja ihmetellään, miksi se ei jatku. Ei jatku ei, sillä meidän koulutus on aika matalaa tasoa. Jos nyt vähän politiikkaakin tässä väläytän, niin täytyy todeta, että tämä suomalaisen politiikan nykyinen ”nappulaliiga” ei osaa edes laskea. Yhtenä syynä Suomen ongelmiin on laskutaidon puute. Sanoisinko, että Suomen koulutus on kuin pannukakku. Laaja, mutta aika matala. 

 
Se tästä kotimaisesta koulutuksestamme. Kyllä me sillä tulemme toimeen, kunhan emme ihmettele, miksi möhlimme maailmalla. Ei ole tärkeää, että joka kylässä on yliopistoksi kutsuttu laitos. Tärkeää olisi, että tässä maassa olisi edes yksi tosi korkeatasoinen opinahjo.

Kokonaan oma lukunsa on sitten se kehitysapu, jota annamme ulkomaalaisille opiskelijoille. Olen varmasti profiloitunut ”mamujen” puolustajana. Ja edelleen olen sitä mieltä, että me tarvitsemme maahanmuuttajia, jotta huoltotaseemme edes näin pysyisi siedettävissä numeroissa, mutta emme ole velvollisia antamaan ”opintotukea” niille, jolla ei ole tarkoituskaan jäädä Suomeen. En enää ehdota englanninkielisen koulutuksen lakkauttamista, mutta kannatan reilujen lukukausimaksujen asettamista ulkomaalaisille. Jos he koulutuksen jälkeen jäisivät Suomeen, voitaisiin tämä palauttaa vaikkapa verovähennyksinä. Koulutus maksaa ja hyvä koulutus hyvin paljon.

Mitä näihin kansanryhmän kiihotuksiin ja kunnianloukkauksiin tulee, niin höpö höpö. Uskokoon ken tykkää. Jokainen joka minut tuntee, tietää että sellaiseen en syyllistyisi edes pakon edessä.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kalajoen satamakirkko


 

Luulen, että Kalajoen Satamakirkko on monelle varsin uusi asia. Miksipä ei olisi, sillä jo Kalajoen satama kalskahtaa hieman oudolta monen korvissa. Totta kuitenkin on, että Kalajoella on erittäin hieno satama, joka jo nyt on eräs Suomen suurimmista puutavarasatamista, eikä liikenne suinkaan ole pelkästään puutavaran varassa, vaan satamassa on kaikenlaista tavaraliikennettä. Ja on aihetta olettaa, että ydinvoimalaprojekti tuossa naapurikunnassa tuo lisää vilskettä myös tähän lähisatamaan. Ei siis ole ihme, että Kalajoen ev.lut. seurakunta näki asialliseksi tarjota myös saunaa ja sielunhoitoa merenkulkijoille. 


  Kuva: Reijo Karjalainen

Pari vuotta sitten perustettiin Kalajoen satamakirkko seurakunnan, sataman ja vapaaehtoisjoukon toimesta. Sain alusta asti olla porukassa mukana, joten ihan hieman voin tuosta ansiosta pistää omaankin piikkiini, vaikka olinkin ns. ”vääräuskoinen”. Myös merenkulkijoista suurin osa on ”vääräuskoisia”, joten mitään tunnustuksellista oppia ei ole koetettu koskaan kellekään syöttää. Täysin uskonnottomia ei merenkulkijoissa juuri ole, sillä kyllä meri on sen verran mahtava elementti, että se saa ihmisen ajattelemaan elämän suuria kysymyksiä. Jos joku tällainen harvinaisuus joukkoon eksyy, ei satamakirkko ole sulkenut ovia myöskään häneltä. Kirkko palvelee kaikkia sataman käyttäjiä uskontoon, sukupuoleen ja siviilisäätyyn katsomatta. 

 

Miten me sitten palvellaan? Eiköhän sekin ole palvelua, että ollaan olemassa. Kovaa maata jalkojen alla ja kuuntelevia ihmisiä. Aika harvoin järjestetään varsinaisia jumalanpalveluksia, mutta toki niitäkin joskus. Merimiesten pahin ongelma on kai koti-ikävä, jota juuri kuuntelemalla voidaan vähän lieventää. Tosi lämpimästi miehet puhuvat kotona odottavasta perheestään, ja kun tarjoamme heille nettiyhteyden sinne, on kiitollisuus melkein käsin kosketeltavaa. Kun pahimmat vaikeudet on purettu ja ikävä saatu rauhoitettua, jatketaan iltaa sitten säädyllisten huvitusten parissa. Juodaan kahvia, pelataan biljardia ja lauletaan karaokea. Ei ehkä vaikuta kovin kirkolliselta, mutta sellaista elämä on. Ihan maallisia alkoholittomia juomia ja puhelinkortteja myydään pienessä myymälässämme matkamuistojen ja muun tarpeellisen, tai tarpeettoman ”roinan” lisäksi. Se sanoman saattaminen ei todellakaan ole se kaikkein tärkein asia, sillä kyllä näillä miehillä on yleensä oma uskontonsa, johon he luottavat kuin vuoreen. Tämän luottamuksen vahvistaminen on meidän tehtävämme.

 
  

Kuten jo kerroin, satamakirkko on auki kaikille sataman käyttäjille joka ikinen arkipäivä, kun laivoja on satamassa. Taloudellinen vastuu tästä toiminnasta lankeaa pääosin Kalajoen ev.lut. seurakunnalle, jonka konkreettinen edustaja on kappalainen Suvi Lehtimäki. Vapaaehtoiset tekevät kuitenkin käytännön työn, ovien aukaisusta saunan lämmitykseen ja kahvin keittoon. Myös tätä sielunhoitoa tarjotaan silloin kun pystytään. Biljardissa on onnistuttu pitämään Kalajoen maine vielä korkealla, johtuneeko sitten siitä, että on saatu harjoitella kiinteällä alustalla. Silloin tällöin löytyy kuitenkin merimies, joka ”vanhalta muistilta” pistää pelin kireäksi.

Sekä Kalajoen satamalla että Kalajoen Satamakirkolla on oma nettisivu, josta voitte poimia lisätietoja. Sivut löytyvät täältä:

Tiimit tarvitsevat täydennystä, joten ottakaapa yhteyttä Suviin. Luulen että uusi koulutus voidaan järjestää. Kielitaito auttaa, mutta ei ole välttämätön. Palkka tästä työstä on ruhtinaallinen: se on nimittäin hyvä mieli. Jos jotain muuta palkkiota havittelet, älä tule mukaan.

lauantai 23. elokuuta 2014

"Persujen" perhe


Perussuomalaisuutta pidetään jotenkin kummajaisena suomalaisessa politiikassa, koska puolue jäi vapaaehtoisesti oppositioon, vaikka ”iso jytky” olisi suonut isotkin mahdollisuudet hallituspolitiikkaan. Selvää oli, että puolue ei kuitenkaan voinut sitoutua tuohon suomalaisten turmion tiehen. Sellaiseksihan nykyinen hallituspolitiikka on osoittautunut.

Ei Perussuomaiset rp:n syntykään ihan tuskaton ollut, sillä sen juuret juontuivat Veikko Vennamon perustamaan ja myöhemmin konkurssiin menneeseen Suomen maaseudun puolueeseen (SMP). Sen verran jääräpäinen Veikko oli, että ei ihan kaikkien kanssa tullut toimeen, joten jo lähtökohtaisesti puolueella oli hieman riitaisan puolueen maine. Jo SMP lähti siis hieman väärin liikkeelle, vaikka ohjelma oli tosi loistava. Veikko Vennamo oli aikoinaan suuri vaikuttaja Maalaisliitossa (nykyinen Keskustapuolue), mutta kuitenkin joutui sovittamattomiin ristiriitoihin toisen suuren vaikuttajan, Urho Kekkosen kanssa.

Olen aina sanonut, että puolueen vaihto tai uuden perustaminen ei ole ratkaisu mihinkään, vaan asiat pitäisi sopia puolueen sisällä. Tulkintani Vennamon käytöksestä oli se, että ristiriidat, samoin kuin puolue, olivat niin suuria, että edes Vennamon voimat eivät riittäneet asioiden oikaisuun. SMP kuitenkin kasvoi ja menestyi kohtuullisen hyvin, kunnes kärsi 90-luvulla vaalitappion, jonka seuraukset olivat myös taloudellisia, ja puolue ajautui konkurssiin. SMP:n loppuaikoina olin minäkin puolueessa mukana, joten ehkä keskivertokansalaista paremmin sain seurata näitä vaiheita.

Jos oikein muistan, niin Perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Timo Soini oli silloin töissä SMP:n toimistossa. SMP:n raunioille perustettiinkin sitten nykyinen Perussuomalaiset rp. Jo SMP:n aikana havaittiin, että puolueen nousu nosti mukaan paljon ihmisiä, jotka eivät oikeasti tunteneet edes puolueen ohjelmaa, vaan tulivat mukaan lähinnä tuon protestipuolueen maineen vuoksi. Sama suunta näytti jatkuvan myös Perussuomalaiset rp:n kohdalla. Arvioin, että puolueen jäsenistä suurin osa on ihmisiä, jotka oikeasti ovat mukana siksi, että puolueen ohjelma tuntuu oikealta ja hyvältä. On kuitenkin olemassa vähemmistö, joka ei oikeastaan ole kiinnostunut kansan hyvinvoinnista, vaan hakeutuu mukaan lähinnä protestoimaan, tai olettaa saavansa jotain valtaa tässä sekalaisessa yhteisössä, tai sen siivellä. Ikävä todeta tämä, sillä olen joutunut elämään nämä hetket aikaisemminkin pitkän politiikkaa seuranneen elämäni aikana.

Perussuomalaiset rp on koettanut aloittaa jäsenistönsä siivoamisen erottamalla osan jäsenistään, mutta samalla on mennyt paljon hyvää pesuveden mukana. En tunne puolueesta erotettuja ihmisiä, mutta en ole ihan varma siitä, osuttiinko aivan oikeaan.

Selvyyden vuoksi kerron, että myös minä olen eronnut puolueesta. Minua ei siis tietenkään ole erotettu puolueesta. Päinvastoin, kun kerran aikaisemmin yritin erota puolueesta, minua nimenomaan pyydettiin perumaan eroanomukseni. No tein niin, mutta ei minusta oikein sen jälkeen kuitenkaan tullut puolueaktiivia. Perussuomalaisten kannattaja olen siksi, että pidän edelleen puolueen ohjelmaa hyvänä. Kunpa vain äänestäjätkin äänestäisivät sitä ohjelmaa ja todella luotettaviksi tunnettuja ”persuja”, niin eiköhän tässä mennä eteenpäin.

Puoluepolitiikka ei ole sitä, että vastustetaan kaikkea ihan vain vastustamisen vuoksi. Se ei myöskään ole ”lehmänkauppojen” tekoa eikä minkään yksittäisen asian kanssa ratsastamista.

Kyllä minä edelleen täällä Kalajoella haluan toimia tämän kaupungin parhaaksi ja luulen, että vastaisuudessakin pysyn ”persujen” kannattajana. Jo aiemmin olen todennut, että kunnallisen tason politiikka poikkeaa suuresti valtakunnan politiikasta, joten en ole lainkaan varma, että paikallisella tasolla sitoudun puolueeseen, mutta Kalajoen parhaaseen tulen sitoutumaan aina.

perjantai 22. elokuuta 2014

Positiiviset palat


Olen kerran aikaisemminkin valittanut sitä, että tämä blogini on niin negatiivinen media, että ei aina oikein viitsisi edes kirjoittaa, kun siitä niin helposti syntyy narisijan mielikuva. Se nyt kuitenkin on niin, että ”eivät terveet tarvitse parannusta, vaan sairaat”, sanoi suuri Mestari. Siksi kai sitä tulee puututtua asioihin, jotka suorastaan huutavat puuttumista. Tosi kuitenkin on, että täällä Kalajoella on paljon positiivisia asioita, jotka ansaitsevat muutaman kiitoksen sanankin. 

 Kuva: Reijo Karjalainen

Parasta kaikessa on kai Kalajoen talouden hoito. Tuskinpa Suomessa on montakaan samankokoista kuntaa tai kaupunkia, joka on saanut taloutensa, näinä vaikeina aikoina, pidettyä kohtuullisen hyvässä kunnossa. Pitäisikö ihan sanoa, että hyvänä. Kyllä minä uskon, että se on paljolti kaupungin päättäjien ansiota.

Toki on paljon asioita, joita tekisi mieli arvostella. Enhän minä siinä mielessä ole keskivertokansalaista kummempi, mutta olen nyt päättänyt pitää suuni supussa, ainakin tällä kertaa.

Varsin merkittäviä tapauksia Kalajoella on ollut useampiakin, vähättelemättä niistä yhtään mitään. Urheilumiehenä haluan kuitenkin nostaa esille lentopallon nousun korkeimmalle sarjatasolle. Minun arvoasteikossani se ohittaa jopa loma-asuntomessut. Loma-asuntomessut olivat kyllä tapahtumana varsin iso, mutta sen pitkäaikaisvaikutukset eivät ehkä sittenkään nouse samalle tasolle kuin mahdollisesti vuosikausia kestävä lentopallojulkisuus. Varaushan se on tähänkin asetettava, nimittäin se, että LiigaSärkät todella pysyy sarjassa. Kyllä minä katson, että kiitos tästä lankeaa Shailen Ramdoolle, joka todella on osoittautunut ammattimieheksi, ja teki ammattimiehen työtä tämän palloilulajin hyväksi. Uskon myös Shailenin sanaan, että sarjassa pysytään, jos hän saa tehdä työnsä rauhassa. Sen takia en ole edes yrittänyt puuttua seuran asioihin, koska en katso itseäni riittävän päteväksi. Toki olen ollut oman lajini lajiliiton hallituksessakin muutaman vuoden, eikä lentopallokaan minulle ihan tuntematon laji ole. Olen kuitenkin syvästi vakuuttunut, että täällä on tosi tekijöitäkin seurassa mukana.

 
Kaljaasi Ansio on myös jotenkin merkittävä saavutus. Eihän se niin ihme olisi, jos se olisi tehty vaikkapa julkisilla varoilla ja teollismaisesti. Kuitenkin minulle on kerrottu, että pääosin työt on tehty talkoilla, eikä yhteiskunnan varoja ole siihen juurikaan käytetty. Ikävä, että en vielä ole ollut tilaisuudessa matkustaa sillä. 

 Kuva: Plassin kyläyhdistys, www.plassi.fi

Sellaistahan se on. Vähän kerrassaan tämä kaupunki alkaa saada kaupunkimaisia piirteitä ja kehittyy jatkuvasti. Siitä paljon parjatusta kateudestakaan en kovin paljon merkkejä ole täällä havainnut. Kateutta on kaikkialla, joten sitä ei voida pitää minään kalajokisten yksinoikeutena.

Aikanaan toteutuu varmasti tuo ostoskeskuskin tuohon kaupungin keskustaan. Kaupungin tehtävähän sen rakentaminen ei ole, mutta olen satavarma siitä, että Halpahalli tekee hyvää työtä aikanaan, jos vain saa luvan työhön.

Kyllä se Fennovoiman osakkeiden osto on myös hyvä päätös kaupungilta, jos siihen rahat ovat olemassa. Sanokoot ydinvoiman vastustajat ihan mitä vain: edullisin ja saasteettomin energiantuottotapa on ydinvoima. Rakennustyön sivuvaikutukset heijastuvat varmuudella myös tänne Kalajoelle, niin että olisi varmasti vähintään kohtuullista, että olisimme jollakin tavoin hankkeessa mukana. Kai se jo nyt on tullut kaikille selväksi, että laitos rakennetaan joka tapauksessa. Kuten kai joistakin blogeistani on voinut päätellä, mikään tuulivoiman kannattaja en ole. Melko varmaa kuitenkin on, että tänne rakennetaan myös tuulivoimapuisto, joten otetaan siitäkin irti se hyöty mikä otettavissa on. Parhaassa tapauksessa saamme työtä sekä rakentamisesta että purkamisesta. 

Olisihan näitä hyviä päätöksiä paljon muitakin, vaikka ”jarrumiehet” joskus yrittävät heitellä kapuloita rattaisiin. Toivottavasti kaupunki kuitenkin kasvaa ja menee eteenpäin samaa vauhtia kun Kalajoen satama on tähän asti mennyt.


Tähän sitten lopuksi vain kiitokset Kalajoen luterilaiselle seurakunnalle, joka halusi perustaa satamakirkon Kalajoen satamaan ja jonka perustamisessa sain alusta asti olla mukana, niin ”vääräuskoinen” kun olenkin. Onneksi Jumala on kaikille sama.