Himanen, Himanka ja Hitler

Mikä ei kuulu joukkoon? No tietenkään Himanka ei kuulu tähän joukkoon, sillä sillä on hyvin vähän tekemistä Suomen kansantalouden kanssa. Se on vain pieni kulu kunnallispolitiikassa, sillä onhan se nyt tosi älytöntä, että alueliitoksen jälkeen on himankalaisille kunnan virkamiehille taattu 5 vuoden irtisanomissuoja, vaikka he juuri ennen kuntaliitosta olisivat melkein tulleet irtisanotuksi töppäilyjen vuoksi. No se ei tienkään ole totta, sillä eihän kunnan virkailijoita muutenkaan potkita pois moisen mitättömän syyn takia. Yleensä riittää että tulee aamulla töihin, pitää säännöllisesti ruokatunnin ja lähtee ajoissa kotiin, niin työpaikka on turvattu.

Kun poliitikoille jostakin syystä ilmoitetaan, että Suomen julkinen sektori on mitoitettu 20 miljoonaiselle kansalle ja että meitä on vain reilut 5 miljoonaa, puhkeavat kaikki ihmettelemään. Tämän tosiasian minulle kertoi eräs kunnan virkailija joskus kauan sitten. Asian varmemmaksi vakuudeksi hän tunnusti itse olleensa sellainen, josta syystä hän sanoi itsensä irti, kun sentään itse huomasi itsensä tarpeettomuuden.  Kertoi vielä, että palkanmaksu jatkui kolme kuukautta hänen poistumisensa jälkeenkin, kun kukaan ei pannut merkille että hän oli pelistä pois. Että mitäkö se Himankaan kuuluu ? No ei oikeastaan mitään, sillä tämä esimerkki oli jo paljon ennen Himangan syntymistä…. tarkoitan siis alueliitoksia.

Semmoista olen kuullut, että jos nyt kävisi niin, että esimerkiksi Merijärvi liitettäisiin Kalajokeen, saisivat Himangasta aikoinaan siirretyt kunnan virkamiehet uudelleen sen 5vuoden irtisanomissuojan. Sellaiseenhan minä en tietenkään usko, sillä eihän siinä ole mitään järkeä. Edes kunnallispolitiikassa ei voida tehdä niin järjettömiä päätöksiä…. vai voidaanko sittenkin? Jos voidaan, se on oiva esimerkki julkisen sektorin typeryydestä, ja mahdollistaa myös tapauksen Himanen. Sitä nyt on käsitelty jo niin paljon, että en viitsi siihen edes puuttua. Se menee samaan luokkaan kun Kataisen lento yksityiskoneella Brysseliin, jossa sitten istui hiljaa pulpetissa. Paljon halvempaa olisi ollut lähettää tyhjät housut sinne postissa.  Mitään eroahan siinä ei kukaan olisi huomannut. Tapaus Himanen on siis oiva esimerkki siitä tuhlailulinjasta, jota hallituksemme tuntuu harrastavan.

Entä sitten Hitler? No hänhän oli oivallinen esimerkki niistä vaikeuksista, joita Saksa joutui kohtaamaan maahan muuttajien takia. Tämä itävaltalainen mamu meinasi tuhota koko Euroopan, mutta saatiin onneksi pysäytettyä. Edelleen on arvoitus, oliko kansantaloudellemme haitta vai hyöty, että hänen käskystään vain Lappi onnistuttiin polttamaan. Tietysti olisi koko Suomikin poltettu, mutta siihen ei nyt yksinkertaisesti ollut aikaa. Oikeasti Hitler ansaitsi paikkansa tässä luettelossa vain nimensä alkukirjaimen mukaan. Jos joku epäili, että ajattelin samankaltaisuutta Kataisen kanssa, niin erehtyy kerralla. Toki kumpikin herra on aina tavoitellut vain omaa etuaan, mutta kyllä minun mielestäni Katainen huomattavasti enemmän Napoleonia muistuttaa. Napoleon ei tiettävästi mitenkään vaikuttanut Suomen kansantalouteen päin vastoin kun Katainen ja Hitler.

Mitäs me karjalaiset

Kyllä minä tykkään, että blogiani kommentoidaan, mutta tosi typerät kommentit jätän yleensä omaan arvoonsa, sillä en toki ole ajatellut tehdä tästä mitään taistelukenttää sen enempää poliittisesti kuin muutenkaan. Karjalainen olen ja Karjalasta puhun, silloin kun se herättää joitakin ajatuksia tai satun muuten vain keksimään jotain uutta.  Monelle varmasti ovat uusia monet esittämäni ajatukset, esimerkiksi että mehän luulemme hävinneemme sodan Neuvostoliitolle. Yhtä suuri harha on se, että luulemme Neuvostoliiton valloittaneen ne alueet, jotka menetimme sodassa tai sen seurauksena.  Miettikääpä sitten seuraavaa:

Molemmat sodan osapuolet ovat pyrkineet tiettyyn tavoitteeseen. Neuvostoliitto pyrki valloittamaan Suomen. Se oli selkeästi asetettu neuvostojoukkojen tavoitteeksi.  Suomi asetti tavoitteekseen itsenäisyyden säilyttämisen. Sen itsenäisyyden jonka Neuvostoliitto oli aikoinaan tunnustanut.  

Miten se siis oikeasti meni?

Neuvostoliitto ei saavuttanut tavoitettaan, koska Suomi onnistui puolustustaistelussaan. Kumpi siis oli se maa joka oikeasti voitti sodan? Niin talvi- kuin jatkosotakin huomioiden Suomi oli selkeä voittaja. Ikävä kyllä siitä maksettiin aika korkea hinta.  Vuosikausia kumarreltiin itään, kun todella uskottiin, että Neuvostoliitto aloittaa hyökkäyksensä uudelleen, jos emme tee niin. Nyt kumarretaan EU:ta, vaikka oikeasti emme uskokaan Saksan tai Ranskan hyökkäykseen.

Samaa linjaa noudatti selkeästi myös Suomen rajavaltuutettujen menettely.  Sen sijaan, että olisi selvästi ilmoitettu, että suomalaisille tärkeitä teollisuusalueita ei luovuteta Neuvostoliitolle eikä rajoja siirretä rintamalinjojen länsipuolelle, nämä maitoilijat antoivat Neuvostoliitolle kaiken, mitä tämä itseään supervaltiona pitävä kansakunta osasi vaatia. 

Olen vieraillut Karjalassa varsin monta kertaa, ja voi hyvinkin olla, että viisumiani ei uusita näiden kirjoitusten jälkeen. Tosiasia on, että nyt tämän hinnan maksu on siirtynyt Karjalan asukkaille, joiden elintaso vaikuttaa siltä kuin viimeinen vuosi olisi menossa.  Ehkä tässä suhteessa erehdyn, mutta tiedossani on, että vanhempani viettivät Karjalassa paljon parempaa elämää kuin yksikään karjalainen siellä nyt.  ”Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin” - lainatakseni vänrikki Stoolia.  Oikeasti en asioita muista, sillä olin vain reilun viikon ikäinen evakkotaipaleen alettua, mutta kuulemiani kertomuksia pidän luotettavina.  Kokemusteni mukaan emme olleet ainoita.

Olen siis perussuomalainen juuri siksi, että  SMP:n perustaja Veikko Vennamo oli ainut suomalainen, joka uskalsi olla toista mieltä virallisen Suomen kanssa. Kuten ehkä kaikki tietävät, on Perussuomalainen puolue syntynyt SMP:n perilliseksi ja monelta osin jatkaa Vennamon linjaa.  Perussuomalainen puolue on ottanut tehtäväkseen suomalaisten itsetunnon parantamisen ja oikeudenmukaisen Suomen rakentamisen.  Se on kovaa työtä, varsinkin median kivittäessä, mutta varmaa on, että kun päätä on tarpeeksi kauan taottu seinään, alkaa järjen ääni kuulua.

Olemme siis todellisia sodan voittajia. Olkaamme vihdoin ylpeitä siitä.

Wärtsilä

Tuskinpa minä tätä Wärtsilää olisin tähän kaupunkien kavalkadiin mukaan ottanutkaan, ellei se olisi ensimmäinen ”kylä”, jossa haistelimme venäläistä ilmapiiriä. Totisesti huomasimme heti tuleemme ulkomaille, sillä ero Suomen ja Venäjän välillä oli todella silmiin pistävä. Kun sitten hieman paneuduimme kaupungin historiaan, täytyi todeta, että kyllä Wärtsilä on paljon muutakin kuin rajanylityspaikka, vaikka suomalaiset ovat se lähinnä sellaisena tunteneetkin.

Wärtsilä on myös varsin tunnettu teollisuudestaan, ja kantaahan sen kunniakasta nimeä edelleen eräs Suomen merkittävimmistä yrityksistä.

Ensimmäiset varmat merkinnät kunnan asutuksesta löytyvät 1400- luvun verokirjasta, mutta arkeologisissa kaivauksissa on voitu todeta tällä alueella asutun jo ajanlaskumme alussa, eli noin 2000 vuotta sitten. Kyse on siis todella vanhasta kaupungista, jonka venäläiset onnistuivat tuhomaan peräti kahdesti.

Kaupunki kehittyi varsin nopeasti heti Suomen itsenäistyttyä, mutta talvisodan aikana venäläiset onnistuivat tuhomaan sen lähes täydellisesti. Moskovan rauha solmittiin 13.03.44 ja Wärtsilä jouduttiin luovuttamaan jälleen Venäjäll,e ja alkoi uudelleenrakennetun Wärtsilän toinen evakuointi, vaikka Neuvostoliitto ei koskaan sitä sodassa valloittanutkaan.  Välirauhassa 19.09.44 jätettiin voimaan Moskovan rauhansopimuksen rajat, mutta kun lopullinen rauha tehtiin 1947, niin Wärtsilä määrättiin kuuluvaksi Neuvostoliitolle. Kaiken kaikkiaan Wärtsilä oli siis menettänyt 2/3 alueistaan samoin kun lähes saman verran asukkaistaan. Lähes 200 miestä oli menetetty talvi- ja jatkosodassa tällä alueella. Näiden tapausten muistolaatta löytyy nykyisen Värtsilän kirkosta.

Moni muistelee Wärtsilän kunniakasta menneisyyttä kaiholla, eikä ole ihme, jos toiveet Karjalan palauttamisesta nousevat silloin tällöin esille. Wärtsilän luovutus oli ehkä selkeimpiä osoituksia rauhanneuvottelijoittemme lepsuilusta, sillä Neuvostoliiton vaatimukset Wärtsilän luovuttamisesta eivät perustuneet mihinkään muuhun kuin ahneuteen.  Tuskin yksikään Venäjän Wärtsilän asukas haluaisi asua niin alkeellisissa oloissa kuin nyt on pakko. 

Voi äiti Venäjä

Saman viikon aikana jo kolmatta kertaa Venäjän rajalla. Ei todella ole kauan siitä kun edellisen kerran ylitimme tämän rajan. Voisi jopa luulla, että olen Venäjä-fani. No tavallaan se onkin totta, sillä kansan osaamattomuudesta huolimatta jotenkin pidän heistä. Tavalla tai toisella tuo ”ryssiminen” johtuu enemmän järjestelmästä kun ihmisistä itsestään.

Herra Putinille antaisin hyvän neuvon. Jos herra lopettaisi tarpeettomat puheensa viisumivapaudesta ja keskittyisi rajojen toiminnan kuntoon saattamiseen. Jotenkin se on kohtuutonta, että tyhjälläkin autolla rajan ylittämiseen on varattava aikaa pari tuntia. Kaikki aika ei mennyt suinkaan pelkkään vonkaamiseen, vaan tarpeettomia venäjänkielisiä lomakkeita piti täyttää useita ja sen lisäksi ne piti palauttaa jokainen eri luukkuun.  Ainut kieli jota henkilöstö suostuu ymmärtämään on venäjä, eikä tilannetta helpota yhtään, vaikka matkailijalla pakkoruotsi olisi hyvin hallinnassa. Eivät osaa ryssät sitä senkään vertaa.

No se rajasta. Kyllä suomalaiset bensamatkailijat oman osuutensa näihin vaikeuksiin tekevät, joten ei nyt ihan kaikkea heitetä venäläisten niskaankaan.

Kun tullista oli lopulta selvitty, löysimme luumme Inkerin kirkon omistamilta palaneen kirkon raunioilta Ruskealasta. Uudelleen rakentamisen tueksi oli sinne perustettu kahvila-ruokala ja majatalo.  Emme ruokailleet emmekä majoittuneetkaan sinne, mutta muutaman kymmeneurosen heitimme lippaaseen vain tukeaksemme hanketta, sillä kokemuksesta tiedämme, että kansan karttuisa käsi ei aina ole kovinkaan karttuisa.

  

Tältä lähellä Sortavalaa olevalta kirkolta suuntasimme sitten pohjoiseen. Tavoitteemme oli suomalaisille niin tuttu Suojärvi sekä maailmanperintökohteeksi ehdotettu Veskelyksen kyläyhteisö. Maisema oli todella kaunista ja koiranputket korkeita.  Taisimme valita väärän tien, sillä kyllä suomalainen metsäautotie mennen tulleen hakkaa ne tie, joita ajelimme. Paljon olen liikkunut Venäjällä ja kuullut tosi hurjia juttuja teiden kunnosta, mutta totuuden nimissä on kerrottava, että kyllä maasta löytyy myös ihan kelvollisia teitä.

Autot ovat yleensä hyviä… toistaiseksi, mutta ajokulttuuri sellaista, että tulee mieleen, ettei siitä niin kauan voi olla, kun nämä kuskit ovat laskeutuneet alas puusta. Silloin kun kohtuullisen järkevää on pysytellä 40 -50 km tuntinopeuksissa, saattaa terävä venäläisnuori ajatella, että autolla voi hyvinkin ajaa lähes kaksinkertaista nopeutta. Jos tämä käytäntö ei aiheuta pikaista kuolemaa, tuhoaa se auton kuitenkin kohtuullisessa ajassa. Kyllä tämä on hyvin valistunut veikkaus yli kahden miljoonan ajokilometrin antamalla kokemuksella.

Paikkakuntakohtainen kuvaus tästä reissusta tulee varmasti joskus myöhemmin tässä blogissa. Olen kyllä nimennyt tämän poliittiseksi blogiksi, mutta kyllä tässä käsittelen silloin tällöin myös tapahtumia, jotka hyvin kevyesti sivuavat politiikkaa. Venäjälläkään en politikoi, mutta jos nyt vaikkapa facebook-ystävääni Merja Kyllöstä kuitenkin hieman neuvoisin.  Älä ystävä hyvä ota mallia Venäjästä, kun käsittelet liikenneoloja. Vasemmistolainen saat olla, mitta älä vain tyhmäksi rupea, sillä tarvitsee Kataisen hallituskin edes yhden fiksun ministerin.  

Poliittinen äly?

Meillä Suomessa ei ole asetettu poliitikoille mitään älykkyysvaatimuksia. Ei tosin mitään muutakaan oikeita vaatimuksia, vaan kuka tahansa voi tehdä harrastuksestaan ammatin. Yleensä riittää, että kuulut johonkin puolueeseen, joka menestyy vaaleissa kohtuullisesti ja olet ns. ”vaaraton” tyyppi. Vaaraton siis puolueen poliittiselle johdolle. Jos nämä ehdot on täytetty, saat töppöillä ihan vapaasti, ja pääasiallisesti typeryyksiäsi puolustellaan. Korkeimmalla poliittisella taholla se on vain hallituksen yhteinen päätös. Vain ani harvoin näitä päätöksiä arvostellaan, sillä puoluekuri on vienyt arvostelulta terävimmän terän. Eduskunta on siis tosiasiassa voimaton, sillä lähes kaikki ovat jonkin hallituspuolueen jäseniä, ja on sopimatonta arvostella hallituskumppaneita, saati sitten äänestää heitä vastaan. Pahimmassa tapauksessa se saattaisi johtaa puolueesta tai ainakin eduskuntaryhmästä erottamiseen. Tämä järjestelmä takaa vahvan hallituksen, mutta tarpeettoman eduskunnan. Hallituksen hulluimmatkin päätökset menevät aina läpi, koska opposition voimat eivät yksinkertaisesti riitä niitä kaatamaan.

Miettikääpä miten järkevää on esimerkiksi pienen maalaispitäjän nimittäminen kaupungiksi ja sitten kaikkien kaupungin palveluiden hävittäminen. Posti, poliisi ja työvoimavirasto saavat luvan lähteä. Samoin käy parille pankille, joiden lähtö ei tosin ole valtion päätettävissä, mutta se on selkeä seuraus kuntien alasajosta. Kaupungiksi nimittäminen ei siis tehnytkään maalaiskunnasta haavoittumatonta.

Huomaan joskus arvostelevani tätä valtion säästöpolitiikkaa, mutta kun se joskus kolahtaa niin pahasti. Tällä kertaa minua puhutteli Kalle Isokallion kirjoitus siitä, kuinka Suomen virkakoneisto on mitoitettu 20-miljoonaiselle kansalle. Sattui nimittäin niin, että joskus 70-luvulla kirjoitin samanlaisen artikkelin. Silloin meitä oli vajaa viisi miljoonaa, ja arvelin että virkakoneistomme oi mitoitettu yli kymmenelle miljoonalle.

Kun meillä säästetään, tehdään se mahdollisimman typerällä tavalla. Yleensä lakkautetaan kokonaisia laitoksia tai hallinnonaloja. Viimeisin esimerkki lienee liikkuva poliisi. Entäpä jos vähennettäisiin turhia tehtäviä ja sitä kautta pyrittäisiin saamaan mitoitus kohdalleen?

Hyvä esimerkki moninkertaisesta turhasta työstä on ajokortti.  Ajokortin myöntää poliisiviranomainen, jolla ei tosiasiallisesti ole mitään käsitystä kokelaan ajotaidoista. Ajokortti myönnetään, koska viranomainen on niin hyväksi nähnyt, eikä oikeastaan voi sitä kieltääkään. Katsastusviranomaisella on kyllä yleensä jonkinlainen käsitys siitä, miten henkilö ajoneuvoa käsittelee, mutta melko kevyeen näyttöön sekin perustuu. Ns. ”inssiajo” menee kyllä läpi, kun oikein keskittyy ja tarvittaessa uusii.  Todellinen kuva henkilön ajotaidosta on yleensä autokoulussa, jossa koulutus on saatu ja näitä taitoja hiottu.

Olisikohan se vaaraksi yleiselle liikenneturvallisuudelle, jos ajokortin myöntäisikin autokoulu. Ainakin se olisi selvää säästöä, sillä jäisihän siinä kaksi tarpeetonta porrasta pois. Sadat muutkin tehtävät olisivat yhtä helposti järjesteltävissä, jos todellista halua olisi.

Säästöä syntyisi, jos todellista säästön tarvetta enää olisikaan. Me haemme nimittäin säästöjä vain siksi, että voimme ylläpitää tätä pöhöttynyttä julkista sektoriamme, joka esimerkiksi meidän verorahoista nielee suurimman osan.