Hyvät ja pahat ihmiset

Olikos se Eino Leino, joka sanaili: ”Paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.” Muistan lapsena ajan, jolloin peloteltiin milloin ”ryssillä” milloin mustalaisilla. Saksassa juutalaiset joutuivat pelkäämään natseja. Nuo sotaa käyvät maat ovat saaneet nuo ajat jälleen palaamaan. Täytyy vain todeta, että kyllä Eino Leino oli pahasti väärässä. Pahoja ihmisiä on maailma täynnä.

Kun me Karjalan pakolaiset aikoinamme jouduimme pakenemaan tänne Kanta-Suomeen, saimme kokea paljon samaa kuin vaikkapa nykyiset Syyrian pakolaiset. Toki minä en voi muistaa sitä, koska olin vain viikon ikäinen, mutta vanhempien kertomukset toki muistan ja kohtelun vielä vuosia jälkeenpäin.

Karjalaiset olivat pahasta ja lapsia varoitettiin seurustelemasta ”ryssän lapsien” kanssa. Me kuulemma varastettiin, tapeltiin ja meistä saattoi tarttua täitä. Uskontokin oli väärä. Eikö tuo kaikki tunnu todellakaan tutulta nykypäivänä?

 

Karjalan pakolaisten statusta koetettiin hämärtää nimittämällä meitä esimerkiksi evakoiksi. Evakkohan on henkilö, joka siirretään tilapäisesti jostakin jonekin tilapäisten vaikeuksien vuoks,i ja kun vaikeudet ovat ohi, hän saa palata takaisin lähtökohtaansa. Meillä pakolaisilla ei tuollaista mahdollisuutta ollut; kyllä meistä suurin osa oli aitoja pakolaisia, joita pelättiin ja syrjittiin aivan samoin kun Syyrian pakolaisia nyt. Tosiasiassa ne pahat ihmiset eivät olleetkaan Karjalan pakolaiset, eivät juutalaiset, eivätkä Syyrian pakolaisetkaan. Kyllä ne pahat ihmiset asuivat täällä Suomessa silloin, 70 vuotta sitten, ja asuvat yhä edelleenkin.

Se meidän ”väärä uskonto” oli ortodoksinen uskonto, joka on monin verroin suurempi kuin tämä meidän pieni luterilainen uskontomme. Samoin on noiden syyrialaisten uskonnon laita. Islamin uskonto on monin verroin suurempi kuin tämä meidän luterilainen uskonto. En tosin ole kuullut, että luterilainen kirkko asettaisi edes kyseenalaiseksi meidän velvollisuutemme auttaa hätää kärsiviä. Se on todella jokaisen kristityn velvollisuus, kuuluipa hän mihin kirkkokuntaan tahansa. Myös islamin uskossa palvellaan Jumalaa, vaikka heidän pyhä kirjansa on nimeltään Koraani. Koraani on osittain kopio raamatusta. Se joka kiroaa Allahin, kiroaa tietämättään tai tietoisesti Jumalan. Allah on arabiankielinen sana, joka tarkoittaa Jumalaa. 

Suomeen perustettujen katupartioiden pääasiallinen tehtävä on kylvää pelkoa ja tuoda eripuraa ihmisten keskuuteen. Olen kulkenut useimmissa Euroopan metropoleissa ja tavannut satoja ulkomaalaisia. Joukossa kristittyjä, hinduja ja muslimeja. Yhtään pahaa ihmistä en tässä joukossa ole tavannut. En vain yksinkertaisesti suostu uskomaan, että olisikin päässyt käymään niin, että ne pahimmat ovatkin tulleet tänne Suomeen. Kyllä minä uskon, että ne ovat ihan syntyperäisiä suomalaisia.

Totuuden nimissä on sanottava, että suurissa ihmismassoissa on myös rikollista ainesta. Sen myöntävät myös nämä maahamme muuttaneet ulkomaalaiset, joilla on suunnaton pelko siitä, että nämä muutamat ”mädät omenat” pilaavat kunnon ihmisten maineen. Tätä maineen pilaamista lietsovat monet rasistit ja rasistiset järjestöt, jotka onnistuneesti unohtavat, että meillä itsellämme olisi peiliin katsomisen paikka.

Rikollisuus ei ole sidoksissa uskontoon eikä kansallisuuteen. Siihen vaikuttavat aivan muut seikat, joihin meidän tulisi kiinnittää huomiota. Maahanmuuttajien kotouttamiseen voimme me kaikki vaikuttaa, mutta oikea keino ei ole polttopullot eikä Odinin soturit. Ystävällinen ja kohtelias käytös sekä näiden ihmisten kanssa keskustelu olisi varmasti askel eteenpäin. Se auttaisi ulkomaalaisia tutustumaan meihin ja ennen kaikkea meitä tutustumaan heihin.

Jos me edes ajattelemme, että ulkomaalaisilla ei ole oikeutta tulla Suomeen, niin millä oikeudella me kuvittelemme, että miljoonalla suomalaisella on oikeus asua ulkomailla? Mitä enemmän me autamme ”mamuja”, sitä nopeammin heistä tulee yhteiskuntaamme hyödyttäviä kansalaisia.

Hymyilevä mies

"Hymyilevä mies" on elokuva, joka kertoo nyrkkeilijä Olli Mäestä ja hänen ottelustaan maailmanmestaruudesta Davey Moorea vastaan Helsingin olympiastadionilla 17. elokuuta 1962. En ole nähnyt elokuvaa, mutta sain erittäin autenttisen kuvauksen siitä ensi-illassa läsnä olleelta. Kirjoitan tämän blogin lähinnä siksi, että suosittelen leffaa kaikille, joita elokuvataide yleensä kiinnostaa, vaikka nyrkkeily ei niin paljon kiinnostaisikaan. Ilman muuta olen eturivissä silloin, kun saan tilaisuuden katsoa tuon näytöksen.

Eturivissä olin silloinkin, kun nuo tapahtumat oikeasti tapahtuivat, joten siihen kai kiinnostukseni paljolti perustuu. Täytyy sanoa kuin runoilija aikoinaan: ”Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin.”

Niin, kyllä tuo kokemus täytyy kokemuslistaani liittää, sillä todellakin olin silloin paikalla. Kerron nyt tapaukset sellaisena kun minä ne muistan, sillä mitään vaikutteita elokuvasta en ole saanut, koska en vielä ole filmiä nähnyt.

En tiedä, oliko Olli kommunisti vai ei, mutta sellainen kuva minulle syntyi, että olympiajoukkueesta hänet oli pudotettu pois juuri sen takia, että hän oli TUL:n urheilija ja jotenkin ”sopimaton” edustamaan valkoista Suomea. Tästä närkästyneenä Mäki solmi ammattilaissopimuksen Eelis Askin kanssa ja menestyikin kohtalaisesti, voittaen mm. Euroopan mestaruuden ja selvisi aina MM otteluun.

Olin silloin 18-vuotias nuorten Suomen mestari ja matkustin Jyväskylästä Helsinkiin tuon tapahtuman kynnyksellä. Sain seurata harjoituksia Kumpulan uimalassa ja osallistuakin niihin. Muistan Davey Mooren lisäksi maailman listan kakkosen Eddie Cottonin, jonka kanssa sain itsekin olla kehässä. Cotton kohtasi stadionin illassa Pekka Kokkosen, jonka lämmittelijänä myös olen toiminut. Olihan siellä monia hyviä ulkomaalaisia, joiden nimet eivät enää ole mielessäni, tai ainakaan en osaa kirjoittaa niitä. Suomalaisnyrkkeilijät taidan muistaa melkein kaikki, sillä olin joskus aikaisemminkin käynyt stadionin nyrkkeilysalilla Askin tallin harjoituksissa. Pentti Rautiainen, Mauri Backman, Ilkka Koski ja Risto Luukkonen olivat ainakin niitä nyrkkeilijöitä, jotka esiintyivät Kokkosen ja Mäen lisäksi. Taisivat kaikki muut voittaakin ottelunsa, paitsi juuri Pekka ja Olli.

Minun näkemykseni mukaan Ollin kohtaloksi muodostui painonpudotus. Kun 80-kiloinen muori tuskailee kilon pudotuksen kanssa, hän on kovasti ylpeä, jos hän on onnistunut kuukaudessa saavuttamaan tuo tavoitteensa. Voitte vain kuvitella miltä vähän yli 60 kg painavasta treenatusta urheilijasta mahtaa tuntua, kun muutamassa päivässä on pudotettava yli kuusi kiloa. ”Voimat meni ja nälkä oli”, sanoi Olli. Taisi Olli noihin aikoihin löytää vaimonsakin, mutta tuskin tuo tappio Davey Moorelle sillä selittyy. Olisihan maailmanmestaruus toki ollut hieno kihlajaislahja.

Askin tallin varsinaisina treenareina toimivat Vartiaisen veljekset. En muista enää nimiä, mutta heistä toinen oli kehän kulmassa ottelun aikana. Jotenkin jäi mieleeni, kun toinen erä alkoi ja Vartiainen oli juuri laskeutumassa korokkeelta alas, niin Moore onnistui ensimmäisen kerran iskemään Mäen kanveesiin. Istuin stadionin nurmella eturivissä ja kieltämättä hätkähdin, mutta siitä huolimatta mieleeni painui Vartiaisen lakooninen toteamus: ”No nyt se pökräs.” Ei Olli vielä silloin pökrännyt, mutta parin seuraavan maahanlyönnin jälkeen ottelu oli ohi.

Kuulemma väitetään, että ottelu järjestettiin sen takia Ollin normaalia sarjaa alempana, että Eelis Askin entisellä sarjalla olisi ollut jotain tekemistä asian kanssa. Tätä minä en usko. Todellinen syy lienee se, että sopimus syntyi juuri tässä sarjassa. Sarjaa ylempänä olisi ollut paljon pitempi matka tämän tason otteluun.

Olkoon miten vain, mutta kaikesta huolimatta elokuva antaa hyvän opetuksen nyrkkeilyn kovasta maailmasta, joten kannattaa kyllä katsoa. 

 

Olli Mäen haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=_GBBn7l8uOM 

Hymyilevä mies / Haastattelussa Juho Kuosmanen, Jarkko Lahti ja Oona Airola: https://www.youtube.com/watch?v=g8cbxyYtsPU
Jarkko Lahti: "Elokuva ... on kaunis, lämmin ja hauska, siis komedialinen..."

Kun eettisyys häipyi politiikasta

Kun nuo tuulimyllyn peijakkaat ovat vieneet yöuneni, niin olen saanut sen seurauksena etuoikeuden kuunnella puheradion aamuyön ohjelmia. Nuo arkistosta kaivetut pätkät ovat kyllä herättäneet ajatuksia minunkin väsyneissä aivoissani.

Viime yönä siellä kertoili joku pappi muisteluitaan politiikasta, Kekkosen ajasta ja siitä, miten politiikka on vuosien saatossa muuttunut. Eniten minua sykähdytti lause, jossa hän totesi eettisyyden hävinneen ja että sen tilalle on päämääräksi noussut valta. Enää ei politiikassa ajeta siis koko kansan etua, vaan pyritään saamaan jollekin rajatulle pienryhmälle mahdollisimman paljon valtaa. Ohjelmassa ihmeteltiin myös, miksi emme aseta minkäänlaisia vaatimuksia niille ihmisille, joiden pitäisi ajaa tämän yhteiskunnan parasta. Kuka tahansa voi siis hoitaa yhteisiä asioitamme, kunhan on mahdollisimman rääväsuinen ja vastustaa lähes kaikkea. Tähän perustui aikoinaan SMP:n menestys ja sen jälkeen perussuomalaisten nousu. Nyt näyttää siltä, että on vihreiden vuoro kerätä näitä holtittomien äänestäjien ääniä.

 

 Kuvakaappaus: suomenkuvalehti.fi

Tuollainen vallantavoittelu ei suinkaan ole ollut ”pienpuolueiden” yksinoikeus. Parhaimmillaan tuo korruptio kukoisti demareiden valtakaudella, jolloin jopa koulun siivoojalla piti olla puolueen jäsenkirja. Lähes samaan yltää maaseudulla Keskustapuolue, joka häikäilemättä pyrkii miehittämään kaikki mahdolliset virat sopivilla ihmisillä. Kokoomuksen itsekkyydestä sain kylläkseni jo toimiessani 60-luvulla Kansallisissa nuorissa, joihin tyhmyyttäni olin ajautunut. Varsinaista puolueen vaihtoa ei silloinkaan tapahtunut, minusta vain ei seurapiiri vaikuttanut oikein sopivalta, joten jätin tuon porukan.

Tuo pappi siis muisteli kaihoten Kekkosen aikaa. Kekkonen hoiti ulkopolitiikkaa ja ulkoministeri teki hänen kanssaan tiivistä yhteistyötä. Kansanedustajat saivat keskittyä kansakunnan asioiden hoitoon ja kaikki oli maassa kohtuullisen hyvin.

Nyt on tilanne muuttunut. Soini töppöilee omaan tahtiinsa ja kansanedustajat pyrkivät kahmimaan omaa tai jonkin pienryhmän etua mahdollisimman paljon. Ehkä halu tai kyky yhteisen edun ajamiseen puuttuu. Sauli Niinistö on kyllä mielestäni tosi hyvä presidentti, mutta häneltä on yksinkertaisesti riistetty valta. Ei ole valtaa myöskään veljenpojalla Ville Niinistöllä, mutta tässä tapauksessa sanoisin, että… onneksi. Hänen kaltaiset rääväsuut ovat nimenomaan pilanneet parlamentaarisen järjestelmämme, jossa vastustamisesta on tullut melkein muoti.

Kyllä minä toivoisin näkeväni vielä sen päivän, jolloin kansanedustajilla olisi joku moraali ja puolueet tekisivät yhteistyötä ainakin silloin, kun kansakunnan edusta on kysymys.

Perustuslakimme mukaan ylin valta kuuluu kansalle, jota toteuttaa kansan valitsema eduskunta. Valta on siis meidän, jos osaamme käyttää sitä. Olen usein tälläkin palstalla kiukutellut sitä, että en löydä ehkä yhtään puoluetta, joka aidosti ajaisi kansakuntamme etua. Olenkin nyt päätynyt ratkaisuun, että yritän löytää ihmisen, joka täyttää seuraavat ehdot; Ensinnäkin hän ei saa olla rasisti. Hänellä tulee olla riittävästi kokemusta ja näkemystä sekä taidot hoitaa kansakunnan asioita. Ennen kaikkea hänen tulee tajuta kansakunnan tila ja asettua niiden asioiden taakse, jotka oikeasti palvelevat yhteistä etuamme. Tiukan paikan tullen vaikkapa yli puoluerajojen. Antamani ääni ei myöskään saa mennä jonkun sellaisen henkilön hyväksi, jota en missään tapauksessa haluaisi nähdä eduskunnassa.

Ei tällainen seulominen kovin helppoa ole, varsinkin kun ehdokkaan tulisi löytyä nykyisistä eduskuntapuolueista, sillä kaiken maailman huuhaa-ukkoja ja -akkoja siellä on entuudestaankin. Tietysti jotain voi, ja pitääkin joskus vastustaa, mutta kaiken vastustamisella voi saada vain häirikön maineen. Vastustamisellekin pitää olla perusteet, eikä vastustaminen sinänsä voi olla minkään valinnan peruste.

Rakentavien ehdotusten tekeminen, niiden kannattaminen ja tukeminen on minun ehdokkaalle asettamani vaatimus. Ammattitaidolla ja korkealla moraalilla höystettynä.

Lex Lindström

Jos oli edellinen blogini kovasti mielipidepainotteinen, niin tästä ei myöskään voi muuta sanoa.

Varmaan on tullut jo selväksi, että en oikein perussuomalaisten ajatuksia ole rakastanut sen jälkeen, kun puolue liukui pois maan etua ajavalta linjalta. Mielestäni kaiken maailman horhöilyt eivät ole palvelleet kenenkään etua. Nyt näyttää kuitenkin, että työministeri Jari Lindström on ihan oikealla asialla ehdottaessaan lakia, jonka mukaan kaikki 60 vuotta täyttäneet pitkäaikaistyöttömät pääsisivät eläkkeelle.

Toki suuresti arvostamani vihreiden Osmo Soinivaara koetti ihan kuin malliksi heitellä kiviä rattaisiin, mutta sehän on vain ikivanha vihreä tapa. Kaikkea hyvää vastustetaan ja epätoivoisia yrityksiä kannatetaan. Silleenhän sitä pääsee otsikoihin ja epätoivoiset hipit saadaan äänestämään. 

 

En toki ole ihan yksiselitteisen varma siitäkään, onko työministerin ehdotus nyt paras mahdollinen, vai olisiko Soinivaara sittenkin osittain oikeassa. Sanon, että osittain oikeassa, sillä totta on, jos tuo laki on voimassa ja firmat todella saneeraavat, on hyvin todennäköistä, että porukan vähentäminen tapahtuu vanhimmasta päästä. Siis näin se varmasti on, jos tuo laki on voimassa, mutta luultavaa on, että yritykset potkisivat vanhempaa väkeä pois myös silloin, kun tuo laki ei ole voimassa. Yritykset tekevät omat päätöksensä omista lähtökohdistaan, ellei laki sitä varta vasten kiellä.

Niin, siinä ne tuliat ne taikasanat. "Ellei laki sitä varta vasten kiellä." Kun en lakimies ole, en pidä ehdotuksiani laiksi kovin tarkkoina, mutta voitaisiinhan esimerkiksi säätää, että taloudellisesta ja tuotannollisista syistä ei voida irtisanoa ihmistä, jonka pääsee eläkkeelle x-vuoden kuluttua ja on palvellut yritystä y-vuotta.

Yrityksen ns. saneeraus on aina pakkotoimenpide, mutta pakon sanellemanakin voidaan vaurioita hieman lieventää. Yrityksen kannaltahan tuossa tapahtuisi vain se, että nämä vanhimmat työntekijät säästyisivät irtisanomisen peikolta.

Parastahan tälle maalle tietysti olisi, että saataisiin vienti nousuun, sillä oma kulutuksemme ei todellakaan riitä pitämään nykyistä elintasoamme yllä. Tilanteessa jossa vallitsee täystyöllisyys, ei soinivaaralaisia ajatuksia juurikaan tarvitsisi miettiä. Myös 60-vuotiaiden eläkeläisten määrä jäisi suhteellisen alhaiseksi.

Ministeriö on laskenut, että 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien eläkkeelle pääsy maksaisi valtiolle noin 60 miljoonaa euroa. Rohkenen epäillä tuon laskelman paikkansapitävyyttä, mutta en väitä vastaan, kun en tiedä miten se on laskettu. Jokseenkin varmaa kuitenkin on, että henkilö, joka on ollut pitkäaikaistyöttömänä vielä 60-vuotiaana, ei tule saamaan minkäänlaista työtä senkään jälkeen. Jotenkin hänen elantonsa on kuitenkin turvattava, joten saattaa olla, että hän nostaa tarvitsemansa rahan toisella nimikkeellä.

Jos nuo ihmiset olisi suosiolla siirretty eläkkeelle, vähenisi ainakin työttömyyskorvauksiin liittyvä byrokratia ja olisi hyvinkin mahdollista, että tuon 60 miljoonan kulun sijalla olisikin kohtuullinen säästö.

Vihrreät eivät vielä koskaan ole tehneet yhtään hyödyllistä ehdotusta, joten ei siis ihme,että suhtaudun Soinivaaran teorioihin nytkin hieman epäilevästi.

Kovin hyvin ei tämän maan asioita ole raiteille panneet "persutkaan", mutta kyllä nyt näyttää siltä, että jotain henkeä tuossa ministerin ehdotuksessa on.

SMP jätti muistoksi nyt jo kuopatun Lex Leppäsen, joka silloin pelasti monet työttömät. Jos nyt saataisiin Lex Lindström, niin voitaisiinko sittenkin sanoa, että Perussuomalaiset on työväenpuolue? Tai olisiko oikea sana työttömienpuolue?

Kuten jo sanoin, tuo edellä oleva on mielipidekirjoitus, jossa saattaa kuitenkin piillä totuuden siemen.