sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Haittamaahanmuutto


Olen aina ihmetellyt tuota termiä - mitä se oikein tarkoittaa. Sen toki olen aina ymmärtänyt, mitä haittaa Suomelle on maastamuutosta, mutta tietämieni tosiasioiden mukaan maahanmuutosta on ollut ainoastaan hyötyä. Lähes kaikki tuntemani ulkomaalaiset ovat muutaman vuoden jälkeen kotoutuneet hyvin ja heistä on ollut erinomainen apu suomalaiseen työvoimapulaan.



Todellista haittamaahanmuuttoa on tietysti ulkomaalaisten tuulivoimayhtiöiden rantautuminen, suomalaisiksi naamioituneena veronmaksajien rahojen lypsämiseen. Kaikki maailmanlaajuiset kokemukset kertovat, että kyseisistä myllyhäkkyröistä on ainoastaan haittaa, sekä luonnolle että ihmisille. Erityisen haitallista tämä on tietysti kansantaloudellemme, sillä poikkeuksetta kaikki myllyt on ostettu miljoonilla euroilla ulkomailta ja ne pystytetään myös ulkomaalaisella työvoimalla. Jos ne joskus tuottavat muutaman euron, nekin rahat viedään ulkomaille.


Luulin siis selvittäneeni tuon sanan arvoituksen. No eihän ihan niin mennytkään. Eräs poliittiseksi puolueeksi rekistäytynyt järjestö on ruvennut käyttämään tuota termiä myös rasismin naamiona, kun sanonta ”maahanmuuttokriittisyys” on alkanut jo väljähtyä.

Tästä onkin jo tovin verran aikaa, kun olen ottanut kantaa rasismiin ja maahanmuuttoon, mutta viimeaikaiset tapahtumat sekä Suomessa että ulkomailla ovat taas herättäneet halun puolustaa ihmisten oikeutta olla ihmisiä, ihon väristä välittämättä. Niin kauan kuin joku puoluejohtaja käyttää termiä ”haittamaahanmuutto” ymmärtämättä edes, mitä tuo sana pitää sisällään, ei oikein tuota tavoitetta ole saavutettu.

Tuomioistuin on kyllä pyrkinyt kieltämään selkeästi rikollisiksi- tai natsimielisiksi todetut järjestöt, mutta kyllä tällä sektorilla on edelleen tekemistä.

Aikoinaan kiellettiin IKL (Isänmaallinen kansanliike), mutta miksi jokseenkin samoja asioita elättävä poliittinen puolue nyt saa toimia? 

Olen kai joskus kertonut tällä palstalla, että olen asunut myös ulkomailla. No joo, onhan siellä nähnyt niitä haittoja, joita maahanmuutto on aiheuttanut.  Muistan hyvin, miten Ruotsin poliisi kielsi mediaa otsikoimasta juttujaan ”En finne igen”.  Olihan se leimaavaa, vaikka aihetta ehkä olisi ollutkin.

Perussuomalaisetkin saivat oman edustajan Keski-Eurooppaan. En tiedä, miten kunniakkaasti ”herra Hakkarainen” maatamme edustaa, mutta epäilen, että näitä ”hakkaraisia” on ollut pitkin maailmaa.  Eiväthän he kaikki ole huonoa mainosta maallemme, vaikka liian usein näin on.  Meitä on maailmalla lähes kaksi miljoonaa, joten tuntuu ihmeelliseltä, että haluaisimme kieltää muunmaalaisilta tulon tänne.

Täytyy toki myöntää, että suurin osa kansastamme hyväksyy myös eriväriset ihmiset, mutta kyllä meillä tässäkin suhteessa on tekemistä.

Jokainen ihminen on yksilö, eikä kukaan ole voinut valita syntymäpaikkaansa. Toivottavasti voimme valita edes asuinpaikkamme. Maantieteellisesti ei Suomi ole mikään ihannemaa, mutta saamme sentään elää suhteellisen hyvin järjestäytyneessä maassa.  Tähän järjestelmään soputumista voimme vaatia myös ulkomaalaislähtöisiltä.

Suomalaisten keskuudessa elää vielä vanha käsitys, että kaikki ulkomaalaiset ovat huonosti koulutettuja. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Useimmat maahanmuuttaneista ovat monikielisiä ja myös hyvin koulutettuja. Tuskinpa paljon erehdyn, jos väitän, että useimmat ulkomaalaiset nokittavat tässä asiassa meidät suomalaiset.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti