Mitä Suomi voisikaan olla, jos me kävelisimme hetken
taaksepäin. Palaisimme aikaan, jolloin kaikkea pidettiin arvossa, jolloin työtä
tehtiin työn vuoksi. Urheilijat harjoittelivat, ja muu kansa teki talkoita.
Suomen urheilun, tieteen ja taiteen suurimmat saavutukset saatiin aikaan niihin
aikoihin. Nyt vain sanotaan, että ollaan
maailman parhaita, vaikkei siinä mitään perää olisikaan.
Onneksi olkoon vain, nuoret leijonat. Te voititte
juuri ne pelit, jotka pitikin voittaa ja juuri nyt olitte maailman parhaita,
mutta …
Vetäisinpähän taas tuossa edellä yhden vanhan virteni,
jonka osaan jo unissanikin, mutta kun tämä taas liittyy muuhun kolinaan tässä
yhteiskunnassa. Suomalainen luonne on siitä erikoinen, että mikään vanha ja
hyväksi havaittu ei yksinkertaisesti jonkun ajan kuluttua kelpaa. Minä nimitän
tätä uudistamisen vimmaksi, sillä minkään parantamisesta ei takuulla ole kyse.
Yritykset ja muut laitokset tekevät määräajoin organisaatiouudistuksia, joita
tehdään vain uudistusten vuoksi ja ylimääräisen rahan polttamiseksi. Kun uusi
organisaatio saadaan jotenkuten toimimaan, niin aletaankin jo suunnittelemaan
uutta. Vanha kyllä toimi vähän paremmin kuin tämä uusi, mutta juuri tästä
syystä pitää jälleen tehdä uusi, jotta edes joskus päästään sen alkuperäisen
tasolle.
En toki toivo sote-uudistuksen kaatuvan, sillä siihen
on jo nyt uhrattu yhteiskunnan varoja tosi huikea määrä. Se tuskin koskaan
tulee toimimaan paremmin kuin tämä vanha järjestelmämme, jota myös nimitettiin
maailman parhaaksi. No ehkä ei ollut
maailman paras, mutta tuskinpa sote tuo tullessaan muuta kuin kalliimman ja
hankalemman järjestelmän.
Koulu-uudistus oli oman aikansa sote. Ei tosin yhtä
kallis, ei ehkä yhtä hankala toteuttaakaan, mutta ehdottomasti yhtä tarpeeton.
Kaikki kansainväliset mittarit kertovat, ettei Suomessa ainakaan osaamisen taso
ole noussut. Suurin muutos an kai se,
että siinä missä oppilaiden piti itse tulla kouluihin, heidät nyt sinne kuljetetaan.
Olen pitkähkön työurani aikana ollut useammassakin
työyhteisössä milloin milläkin vakanssilla.
Joskus ihan tarpeellisessa virassa, mutta joskus tein hommia, joita ei
oikeastaan olisi kenenkään tarvinnut tehdä, mutta ne tehtiin vaan, koska ne
kuuluivat uuden organisaation määrittelemiin tehtäviin.
Suurin pointti tässä asiassa oli kuitenkin se, että
lähes vuoden välein tehtiin joku organisaatiouudistus, joka tarpeellisuutta ei
oikein kukaan tiennyt. Silloin minä opin
käyttämään tuota termiäni ”uudistus uudistusten vuoksi”. Eräässäkin oppilaitoksessa oli jopa
suunnittelijan vakanssilla ihmisiä, joiden tehtävän oli suunnitella
uudistuksia.
Tämä uudistamisvimma ei rajoitu pelkkiin
organisaatiouudistuksiin, vaan suomalainen luonne on niin uudistusmielinen,
että vanhoja rakennuksia vain aniharvoin korjataan, vaikka pienellä remontilla
saataisiin aikaan paitsi mukavampi lopputulos, niin säästettäisiin myös paljon
rahaa.
Vanhan korjaaminen ei yksinkertaisesti sovi
suomalaiseen luonteeseen, vaan juuri siihen pitää rakentaa suuri ja mahtava
hallintokeskus.
Kaupunkien keskustat survotaan täyteen rakennuksia,
joista seurauksena on, että autot eivät sovi sekaan. Tästä taas on seurauksena
se, että ihmiset eivät pääse keskustan liikeisiin, jotka vähän kerrassaan
tyhjenevät, koska ei kannata.
Jotenkin tuntuu siltä, että tämä Suomi on paitsi
erittäin harvaan asuttu maa, niin täällä asuu myös maailman tyhmin kansa, joka
on ehdottomasti sitä mieltä, että ainut rakennuskelpoinen maa sijaitsee
kauppatorilla tai sen välittömässä läheisyydessä.
Kaupunkimme keskustassa ei ole taloista puutetta,
mutta vähän parkkeeraustilaa tarvittaisiin.
Varmasti Suomi olisi oikeasti hyvinvointivaltio, jos
me osaisimme elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti