Yhteiskunnallista osallistumista

Kivenheiton päässä tuosta Kallan ”vapaavaltiosta” asun, en siis Kallassa, vaikka kuvernööri olen. Joskus kyllä ihan oikeasti käy mielessä, että ehkä sittenkin paljolta säästyisi jos sinne muuttaisi. Ainut hankaluus varmaan tuo karikokous, joka siellä kokoontuu ja uskoo käyttävänsä valtaa, joka tietysti oikeasti kuuluisi silloin minulle, koska olisin saaren vakituista asujaimistoa.

Ihan vapaasti voisin osallistua kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaankin täysin riippumatta siitä, mitä poliittista puoluetta edustaisin. Täällä mantereelle kun se tahtoo joskus olla kovasti vaikeaa, jos olet väärän puolueen jäsen. Otetaan nyt yksi esimerkki.  Koska olen kristitty, osallistun aktiivisesti Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen rakennusprojektiin.  Juu, ihan nokkamiehiä siinä projektissa olen, sillä katson sen olevani Herrallemme velkaa kaikesta siitä, mitä Hän on hyväkseni tehnyt.

Myös tämä yhteiskunta on tarjonnut minulle paljon. Olen saanut käydä kouluja, hankkinut hyvän ammatin ja nyt vanhoilla päivilläni olen myös saanut nauttia yhteiskunnan järjestämistä sairaalapalveluista.  Istuin kerran omistamani omakotitalon terassilla ja katselin maailmaa ymmyrkäisin silmin.  Ajattelin, että kaipa minä myös tälle yhteiskunnalle olen jotakin velkaa, joten päätin antaa panokseni sen rakentamiseen. Minulla kun on sitä koulutusta, kokemusta ja näkemystä. Kun nyt sattui vielä kunnallisvaalien vuosi, niin ei muuta kun miettimään ehdokkuutta, sillä sen olin ajat sitten huomannut, että kunnallispolitiikka on se paras paikka vaikuttaa oman kotikunnan asioihin. Ei se vaan niin helppoa ollutkaan, sillä piti löytää puolu,e joka antaisi minulle mahdollisuuden toteuttaa näkemyksiäni. Aatemaailmaltaan sen piti myöskin vastata minun ajatusmaailmaani.  Vihreät?  Ei, liian paljon pilvissä elävä yhden asian liike, joka ei oikein tuntunut ymmärtävän reaalimaailman tarpeita. Kristilliset?  No eihän mikään puolue yksin saa omia kristillisiä arvoja. Kun olin vähän kerrassaan käynyt läpi Suomen poliittisen kartan ja hylännyt puolueen toisensa jälkeen, jäi jäljelle vain kaksi puoluetta. Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset. Molemmissa paljon hyvää, mutta Vasemmistoliiton rasitteena oli se lainvastainen menettely, jolla kaksi sen kansanedustajaa oli erotettu eduskuntaryhmästä. Lisäksi se vivahti liian paljon kommunismille, joka minulle Karjalan pojalle oli lievää myrkkyä. Kun puolueohjelmiin olin tarkoin tutustunut, ei päätöstä tarvinnut kauaa harkita. Persu mikä persu.

Siitä se sitten alkoi… kunnallispoliitikon ohdakkeinen taival.  En ikinä osannut odottaa, mitä vastoinkäymisiä pelkkä puoluevalinta saattoi mukanaan tuoda. Tosi likaista peliä.

Asiat, joilla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa, alkoivat tökkimään.  Jopa tuo tsasounan rakentaminenkin kohtasi yllättäviä vaikeuksia, kun sattui niin, että olin sen kannatusyhdistyksen puheenjohtaja. Oikeasti kapuloita heitettiin vähän kaikkeen mihin puutuin, vaikka olin oikeasti luullut antavani panokseni tämän yhteiskunnan hyväksi. En mitenkään voinut nähdä kaikkia niitä syy-yhteyksiä, joita kokeneemmat poliitikot olivat huomaavinaan. Minulle ne piti melkein kepillä osoittaa, kunnes vähän kerrassaan aloin ymmärtämään, että ei kaikki voi olla pelkkää sattumaa. Millään en meinannut uskoa, että ihmiset ihan näin matalaotsaisia voisivat olla.

No en sitten päässyt valtuustoon ja hyvä niin. Ehkäpä voin olla hyödyksi enemmän valtuuston ulkopuolella, jossa minua ei ainakaan mitkään puolueen kannanotot sido.  Jonkin aikaa vaalien jälkeen tapasin paikallista valtapuoluetta lähellä olevan henkilön, joka sitten ikään kuin ystävällisesti välitti minulle tiedon:

"Toisessa puolueessa olisit mennyt valtuustoon että heilahti, ja se ”kirkkokin” olisi jo paljon pitemmällä."

Uskokoon ken tykkää, mutta sellaista se on politiikka täällä Kallan kalavesillä.