Alin karkotus

Tässä on esimerkki typerästä suomalaisesta lainkäytöstä.

Sanoisin tästä melkein vaikka mitä, jos yleensä olisin taipuvainen sanomaan rumia sanoja. Ikään kuin ikävää julkisuutta saanut mummovaino ei olisi jo riittänyt jatkavat suomalaiset viranomaiset valitsemallaan linjalla.

Onhan se totta, että maahanmuuttajiin ja etenkin pakolaisiin pitää suhtautua tarkasti, jopa tietyllä varauksellakin. Sana ”tarkasti” pitää kuitenkin sisällään myös positiivisten asioiden huomioimisen. Lähtökohtana ei siis saisi olla se, että palautetaan, jos siihen löytyy pienikin peruste.  Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kaksi kolmesta palautetaan, sillä yleensähän aina joku syy keksitään. Ei tippaakaan auta, että kyseessä olisi täysin vaaraton mummo, jolle oleskelu Suomessa oli turvattu Suomessa asuvien omaisten taholta. Kielteinen päätös on yleensä helpompi antaa kuin myönteinen, joten tuntuu siltä, että joskus ihan laiskuuttaan viranomaiset tekevät näitä nahkapäätöksiä.

Ali on iranilaissyntyinen akateemisesti koulutettu nuori kurdi, joka uskonnollisista ja poliittisista syistä joutui kotimaassaan tappouhkausten kohteeksi. Hän pakeni Irakin kautta Suomeen, jota piti turvallisena maana. Ensimmäinen turvapaikka-anomus jätettiin kolme vuotta sitten, mutta jostakin ihmeen syystä siihen tuli kielteinen päätös.  Kielteinen päätös tuli myös kahteen seuraavaan anomukseen, vaikka nuorukainen oli onnistunut hankkimaan jo opiskelupaikan Suomesta. Nyt on olemassa karkotuspäätös, jonka toteuttamista Ali nyt odottaa sydän kylmänä. Hän tietää, että mikäli hän joutuu palaamaan kotimaahansa, on tappouhkaus edelleen voimassa. Asia on suomalaisille viranomaisille täysin outo, sillä meillähän ei ole tapana seurata, mitä on tapahtunut niille ihmisille, joita olemme karkottaneet tästä maasta, johon katsomme luojan antaneen meille yksinoikeuden.

Miettikääpä tätä.

Tämä nuori ei ole tervetullut tähän maahan, vaikka hän on toiminnallaan osittanut olevansa ahkera, älykäs ja kunnollinen. Siis juuri sellainen, joita me tarvitsemme tulevaisuudessa. Hengenvaarassa hän todella uskoo olevansa, mutta kun siitä vaarasta päättävätkin suomalaiset viranomaiset.

Samanaikaisesti me olemme kustantaneet miljoonia maksaneen oikeusprosessin jollekin afrikkalaiselle massamurhaajalle vain siksi ,että häntä uhkasi kotimaassaan oikeudenkäynti.  Hurskaasti saimme sanoa, että ehkä pelastimme hänen henkensä. Ehkä me pelastimme ja tarjosimme hänelle vielä erikoishyvän hotellimajoituksen loppuelämäkseen.  Teimme tämän ihan vaan hurskastellaksemme, sillä jos hänet todella olisi Ruandassa tuomittu kuolemaan, ei se juurikaan olisi ihmisiä itkettänyt enempää kuin ne 800 000 murhaa, jotka hän oli järjestänyt.

En ole kuolemantuomion kannattaja, mutta suomalaisena ajattelen, että en hyväksyisi, jos joku muu valtio alkaisi sotkea suomalaisen tuomioistuimen toimintaa.  Mielestäni ei meilläkään ole oikeutta puuttua edes Ruandan oikeusjärjestelmään.  Maassa maan tavalla.

Eikö yksinkertaisesti voitaisi ajatella, että rikolliset junaan ja kotimaahansa, mutta kunnon ihmisille oleskelulupa ja kotipaikkaoikeus täysin riippumatta siitä, mistä tulevat ja miksi. Toki olen syvästi tietoinen, että EU on asiasta toista mieltä. Antaa ihmeessä olla ihan vapaasti, eihän se itsekään noudata omia sääntöjään. Varmaan ne ovat todella huonoja, kun niitä ei näytä muut noudattavan kuin Suomi.