Vaikka olenkin suomalainen, niin silti en aina ymmärrä tätä suomalaista termistöä ja sen käyttöä. Otetaanpa nyt esimerkiksi sana tasa-arvo. Tämän sanan varjolla on puolustettu ja vastustettu milloin mitäkin asiaa, ilman että asialla sinänsä on mitään tekemistä todellisen tasa-arvon kanssa. Poliitikot olettavat itsellään olevan sen kaiken viisauden, jonka kansa on luovuttanut heidän käyttöönsä, mutta kuitenkin näin yksinkertaisessa asiassa se lipsuu melko pahasti. Olen syvästi tietoinen, että olen kirjoittanut tästä asiasta aikaisemminkin, mutta kun ei vain mahdu minun päähäni, että vanhat tasa-arvon määritelmät heitetään roskiin ihan noin vain. Siispä vielä muutama esimerkki.
Aloitetaanpa vaikka näistä sukupuolikiintiöistä, joita sovelletaan lähes kaikkeen muuhun paitsi synnytykseen. Sitäkin kai suunnitellaan. Kuinka yksinkertaisesti voi olla oikeudenmukaista, että pelkän sukupuolen perusteella joku voi jossakin tilanteessa ohittaa asioista kaikin puolin paremmin perillä olevan henkilön. Tasa-arvon nimissä tehdään täysin epäoikeudenmukainen ja jopa laiton ratkaisu. Sukupuoleen perustuva syrjintä on nimittäin laissa kielletty ja sukupuolikiintiöt näin ollen myös lainvastaisia. Nämä kiintiöt ovat poliittisesti hyväksyttyjä, vaikka toisaalta suurin osa ihmisistä myöntääkin, että todellista tasa-arvoa on se, että kaikki tehtävät täytetään mahdollisimman pätevillä ihmisillä ikään, poliittiseen kantaan tai sukupuoleen katsomatta. Kuitenkin on lähes aina niin, varsinkin julkisissa tehtävissä, että joku näistä asioista on syrjinnän peruste.
Nuo sukupuolikiintiöt ovat siis aika pahasti hanurista, mutta ei jää paljon jälkeen tämä kivikaudenaikainen kielilakimmekaan. Hallitus istui kehysriihessä päiväkausia polttaen takapuoli savuten veronmaksajien rahoja, tavoitteenaan saada kansalta lisää rahaa tuhlattujen tilalle. Oikeasti täysin turhaa, sillä Kuusamon hangilla hiihtäessäni olen keksinyt yksinkertaisen ratkaisun, jonka avulla säästettäisiin ainakin miljardi, ehkä enemmänkin, joka vuosi: lLopetetaan tuo hölmöily kaksikielisestä Suomesta. Eihän Suomi oikeasti ole edes kaksikielinen, vaikka täällä onkin noin 290 000 äidinkielenään ruotsia puhuvaa ihmistä. Ruotsissa on lähes puoli miljoonaa suomenkielistä, eikä kenenkään mieleen ole tullut julistaa Ruotsia sen perusteella kaksikieliseksi maaksi.
Ruotsinkielisten nauttimat erivapaudet ovat paitsi kalliita, niin myös erittäin epätasa-arvoisia. Jos virastoissa halutaan turvata kaikille palvelut omalla äidinkielellään, on se tietysti mahdollista, kunhan muistetaan, että ruotsinkieliset eivät ole ainoa kielellinen vähemmistömme. Olipa miten tahansa, tätäkään tehtävää ei tulisi sälyttää Karjalassa asuville lapsillemme, vaan se on yksinomaan valtiovallan tehtävä. Virkamiesten kielitaitovaatimukset voidaan kyllä säilyttää ilman pakkoruotsia. Todella tasa-arvoista kielipolitiikkaa olisi se, että virkamiesten kielitaitovaatimukset päätettäisiin tapauskohtaisesti tarpeen mukaan ja kouluissa opetettaisiin kaikkia naapureittemme kieliä, kuten venäjää, viroa ja ruotsia. Siitä saisi sitten jokainen valita tahtonsa ja tarpeensa mukaisesti sopivan lisukkeen maailman kielen englannin lisäksi.
Ihan hirvittää ruveta puhumaan sukupuolineutraalista avioliitosta. Varmasti on olemassa sukupuolineutraaleja ihmisiä, mutta minä en tunne ainuttakaan. Kaipa tällä tarkoitetaankin homojen ja lesbojen oikeutta avioliittoon. Jotenkin omituisesti tässäkin on vedottu tasa-arvoon. Varmasti Suomessa tapahtuu syrjintää myös sukupuolisen suuntautumisen vuoksi. Se on valitettavaa, mutta avioliittolaki ei ole mitenkään epätasa-arvoinen. Se nyt vaan on niin, että Suomessa avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio, joka on sallittu kaikille ihmisille. Tämä koskee myös homo-miehiä ja lesbo-naisia. En koskaan ole kuullut, että pappi olisi kieltäytynyt vihkimästä paria, jossa vaikkapa sulhanen olisi homo ja morsian jotain muuta. Jotenkin kyllä ymmärrän, että nämä seksuaaliset vähemmistöt eivät halua solmia tällaista liittoa ja se on ihan ok. Niin kuin avioliittolaki on tasa-arvoinen, niin on sellainen myös laki rekisteröidystä parisuhteesta. Siinä ei puhuta avioliitosta, mutta se ei millään tavalla rajoita parien sukupuolta, eikä näin ollen myöskään sukupuolista suuntautumista.
Tasa-arvoa on siis se, että samat lait koskevat kaikkia ihmisiä ja että heitä kohdellaan lain edessä tasa-arvoisesti. Ehkä tähän ei ole vielä Suomessakaan päästy, mutta ainakin siihen on pyrittävä. Asiaa ei ainakaan edistä se, että joillekin ryhmille säädellään erillisiä, yleisestä lainsäädännöstä poikkeavia, lakeja.
Kokonaan oma lukunsa on ihmisarvokysymykset, jotka koskevat ihmisiä, joilla ei ole vammaisuuden, sairauden tai jonkin muun syyn takia mahdollisuus olla tasa-arvoisia valtaväestön kanssa. Heitä koskeva erillinen lainsäädäntö liittyy humanismiin, ei tasa-arvoon. Humanistisissakin asioissa meillä olisi paljon tekemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti