Sitä minä ihmettelen, että kukaan ei ihmettele, miten julkinen sektori voi haaskasta rahaa erilaisuun hankkeisiin niin moninen kymmenkertaisesti sen, mitä yksityinen yritys saa kulumaan vastaavaan projektiin.
Yksityisen ja julkisen projektin erona on yleensä se, että yksityinen saa systeeminsä toimimaan, mutta julkisella toimijalla on ongelmia.
Hyvänä esimerkkinä toimii VR:n lipunmyyntiuudistus. Ajatelkaapa tätä.
VR:n uusi lipunmyyntijärjestelmä maksoi 15 miljoonaa euroa. Siis jo lähtökohtaisesti järjettömän summan tehtävän laatuun nähden. Mutta viis rahasta, sillä olihan hanke kilpailutettu EU:n ohjeiden mukaan. Vanha järjestelmlä suljettiin 13. syyskuuta ja seuraavana päivänä saisivat iloiset matkustajat nauttia VR:n uudesta palvelusta. Sivuseikka on tietysti se, että systemin olisi pitänyt olla vamis jo edellisenä talvena, mutta ainahan rautateillä on totuttu myööhästelyyn, joten mistään poikkeuksesta ei ollut kyssymys.
Kun verkkokauppa avattiin 14. syyskuuta, näytti kaikki aamulla vielä hyvältä, kunnes ongelmat alkoivat. Muutama tunti avaamisen jälkeen asiakkaat eivät päässeet enää palveluun ja nekin muutamat, jotka pääsivät, joutuivat odottamaan sivujen latautumista jopa minuutteja. Keskipäivään mennessä oli jo selvää, että systeemi oli täysi susi.
Aikaa myöten systeemiä korjattiin ja viriteltiin. Näin syntyneet kustannukset eivät sisältyneet tuohon 15 miljoonaan, mutta niistä ei ainakaan toistaiseksi ole myöskään kerrottu yleisölle.
Miksipä olisi kerrottu, sillä varmasti ihmisiä olisi närkästyttänyt moinen rahan tuhlaus. Eihän tieto ollut julkista, sillä tämäkin yhteiskunnan palvelulaitos oli yhtiöitetty, joten kaikki tieto voitiin pimittää sanan "liikesalaisuus" suojaan.
VR on vain yksi esimerkki, mutta ehkä lähinnä tavallista tossunkuluttajaa. Tossunkuluttaja on ihan hyvä sana, silllä monet varmasti ennemmin kävelevät kuin seikkailevat VR:n järjestelmissä ja maksavat rahantuhlauksen aiheuttamat korkeat lippujen hinnat.
Edullisin vaihtoehto olisi ollut, sanovat monet IT-asiantuntijat, että olisi rakennettu olemassa oleviin ohjelmiin nojaava yksinkertainen ja helppokäyttöinen järjestelmä. Tähän tuskin olisi tarvinnut käyttää enempää kuin yksi miljoona, ja se olisi luultavimmin myös toiminut. Vanhan järjestelmän päivittäminen olisi ollut edullista, mutta... eihän se olisikaan ollut uusi.
Niin, näitä rahanpolttoesimerkkejä on tässä maassa vaikka kuinka paljon. Osittain ne aiheutuvat uudistamisen tarpeesta uudistamisen vuoksi. Kun tähän lisätään EU:n kilpailuttamissäännökset, jotka määrittelevät selkeät kriteerit tarjouskilpailulle, on soppa valmis. Joku yksityinen pikku-urakoitsija tekisi monesti koko homman - sillä hintaa mitä pelkkä kilailuttaminen maksaa.
Mitäpä sillä väliä, elämmehän kolmen A:n valtiossa... toistaiseksi. Voi Jyrki, Jyrki, eihän vaan käy niin, että meistä kaikista tulee pian AA-miehiä.
Tervetuloa "halpajunat" Suomen markkinoille. Täällä on tilaa edullisille vaihtoehdoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti