Se oli vastajytkyn vastajytky ja aito populismin huippu, kun presidentinvaalin toiselle kierrokselle selvisi vihreiden Haavisto, jolla henkilökohtaisen rasitteensa vuoksi ei olisi pitänyt olla minkäänlaisia mahdollisuuksia täällä Suomessa.
Näyttää se vaan olevan niin, että kun kansa haluaa joutua petetyksi, niin kyllä se joutuu. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, kenestä tasavaltamme kuningas on tullut tai tuleva, mutta tavallaan se pettäminen koskee molempia jäljelle jääneitä ehdokkaita.
Ai että mitenkä ovat pettäneet?
No ihan vaan sillä, että ovat ratsastaneet asioilla, joihin presidentillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa.
Tietysti voivat olla sitä mieltä tai sitten tätä. Kovasti on koetettu saada selville, mitä mieltä kansa on, ja sitten yritetään kertoa, että samaa mieltä ollaan. Jos nyt ei suorastaan luvata estää esimerkiksi kuntauudistusta, niin ainakin epämääräisen pyöreästi koetetaan kertoa, että varmaan se kaatuu, jos minusta tulee presidentti.
Kummallakaan herroista ei ole kanttia sanoa, että ei hän siihen mitenkään voi vaikuttaa. Niin, ei siis voi, ei, olkoonpa kuinka tahansa Suomen kuningas. Tämä ei ole pelkästään populismia, vaan jotain aivan muuta. Enhän minä tietenkään väitä, että tämä olisi jotenkin valehtelua, mutta toduuden kiertämistä se on.
Uskokaa nyt ihan huviksenne. Presidentin valtaoikeuksiin ei kuulu kuntauudistus, niihin ei kuulu syrjäytymisen estäminen millään tavoin. Niihin nyt ei ylipäätään kuulu juuri mitkään sisäpoliittiset asiat. Toki tärkeista asioista kaikki, mutta palataan niihin sitten kuntavaalien aikoihin. Suomen perustuslain mukaan kuntauudistustuskin kuuluu sinne. Piirrelköön Virkkunen ihan millaisia karttoja tahansa.
Jos hallitus vastoin kuntien tahtoa vie hankkeen läpi, niin tulen viemään asian johonkin tuomioistuimeen. Kaipa perustuslain rikkomustakin jossain voidaan käsitellä, eihän lailla muuten olisi mitään virkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti