Eivät terveet, vaan sairaat

Olen saanut moitteita ja ihan hyvähän se on. Näin sanoi jo Jeesus aikaoinaan: ”Eivät terveet tarvitse parannusta, vaan sairaat.”  Ei siis haittaa mitään, vaikka minuakin arvostellaan - tai siis' minun blogia.  Moitin kuulemma vain asioita.  No niinhän se on, että maailmassa on paljon posittiivisiakin asioita, tosi asiassa enemmän kuin negatiivisia.  Selkään taputtelu ei kuitenkaan auta muita kuin selkävaivaisia. En toki vertaa itseäni Jeesukseen, mutta ohjenuoranani olen pitänyt hänen sanojaan.

Olen tässä blogissani keskittynyt yhteiskunnallisiin asioihin, pakolaiskysymykseen ja yleensä niihin epäkohtiin, jotka olen yhteiskunnassa huomannut. Urheilumiehenä en ole voinut tietenkään sivuuttaa myöskään urheilua. Pitkän valmentajaurani aikana olen sen oppinut. Että jos urheilija ei kestä totuutta, hänestä ei kovin suurta tähteä tule.  Sama pätee kaikkiin elämän alueisiin. Näitä juttuja kirjoittaessani olen etsinyt epäkohtia, joissa minun mielestäni olisi korjaamista. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että en näkisi asioita, jotka ovat hyvin. Ne vain eivät tarvitse korjaamista.

Olen kirjoittanut epärehellisestä ”valemediasta”. On luultavaa, että tämä kansa voisi paremmin ilman sitä.  Myös rasismia olen vastustanut, sillä se ei mielestäni vain kuulu sivistykseen. Niin, ja sitten nämä uudistukset uudistusten vuoksi. Kyllä ne ovat kaiken pahan alku ja juuri.  Viimeisin on kai tämä täysin tarpeeton koulu-uudistus. Jo minun rippi-isäni opetti aikoinaan: ”Ota se, mikä mielestäsi on hyvää, ja heitä tarpeeton pois.”

Eikös meidän näin pitäisi toimia kaikilla elän aloilla, eikä väen väkisin pyrkiä uudistaman sitä, mikä hyväksi on havaittu? Miksihän luulette meidän koululaisten oppimistulosten huononevan vuosi vuodelta?  Minkä arvelette olevan syynä siihen, että ennen niin hyvästä urheilumaasta on tullut pohjoismaiden heikoin?  Noususuhdannekin alkoi meillä pari vuotta myöhemmin kuin muualla maailmassa.

 

Meillä on suhteellisen hyvät luonnonvarat. Sattui myös olemaan Nokia, joten edelleen olemme keskivertoa varakkaampi maa, mutta on vain ajan kysymys, milloin monet kehitysmaat ajavat meistä ohi. Näin tapahtuu, jos emme avaa silmiämme.

Pakolaisten vastaanottaminen on inhimmillinen velvollisuutemme, mutta senkin voisimme kääntää voimavaraksemme.  Kaikki rikkaimmat maat ovat hyvin monikulttuurisia, joten niistä voitaisiin ottaa oppia. 

Sveitsi on monilla mittareilla vuosisadan Suomea edellä, vaikka joka neljäs asukas on ulkomaalaislähtöinen. En tiedä, onko Ruotsille hyötyä vai haittaa siitä, että maassa asuu noin 700 000 suomalaista, mutta onneksi siellä on lähes saman verran muidenkin maiden kansalaisia.  Ei kovin kummoisia mittareita tarvita siihenkään, että lähes kaikilla sektoreilla Ruotsi on Suomea edellä.

En toki edes yritä väittää, että tietäisin jonkin yleispätevän lääkkeen näiden alennustilojen korjaamiseen, mutta siitä olen varma, että elinolomme eivät parane huutamalla ”rajat kiinni”.

En halua sulkea rajoja siltikään, vaikka muuttoliike ulkomaille on ollut ajoittain niin runsasta, että nyt ulkomailla asuu lähes kaksi miljoonaa suomalaista. Useimmat heistä ovat tulleet maksamaan yhteiskunnallemme satoja tuhansia, jonka pääoman he ovat vieneet mennessään.  Tuskin koskaan saamme tuota menetystä korvattua uusiosuomalaisten avulla, niin ahkeria kun ovatkin.

Minun mielestäni vapaa liikkuvuus pitäisi kuulua kaikille maapallon asukkaille, eikä vain suomalaisille. Mehän pidämme sitä selviönä, kun meistä on kysymys. Entäpä jos Haaparannalla alettaisiinkin läpsiä portteja kiinni suomalaisilta? Suomalaisethan ovat se suurin häiriöitä aiheuttanut ulkomaalaisryhmä Ruotsissa.

Ai … taasko teki kipeää totuuden kuuleminen.  En kuitenkaan halua taputella selkään suomalaisia, sillä olen itsekin ollut Ruotsissa.   

Melkein armahdus

Helsingissä on alkanut laaja oikeudenkäynti, jossa syytettynä on joukko ihmisiä, joiden pitäisi olla oikeuden palvelijoita. Korkea-arvoiset poliisiviranomaiset ovat toimineet tavalla, joka on vienyt heidät leivättömän pöydän ääreen.  
 

Jokin aika sitten kirjoitin ”rötösherroista” joten en nyt sitten malta pitää näppejäni erossa tästäkään asiasta.

En todellakaan ole oikeusoppinut enkä osaa sanoa, ovatko nuo herrat syyllistyneet rikoksiin ja jos ovat, niin kuinka pahasti.  On kuitenkin aihetta olettaa, ettei noin isokenkäisiä poliisijohtajia viedä oikeuteen ihan pienistä rötöksistä, ja varmaa on, että ainakin tässä asiassa täytyy olla hieman perääkin.  Kyllä kai vanha sanonta ”ei savua ilman tulta” pitää nytkin paikkansa.  Herrojen ylimielinen käytös saa minunkin huumorintajuni hieman kiristymään.  Enemmän kuin noiden poliisijohtajien käytös minua kuitenkin ihmetyttää syyttäjän lievät vaatimukset.

Toki on selvää, että jos tuomioita napsahtaa, niillä on joitakin seurannaisvaikutuksia, mutta kuitenkin syyttäjän vaatimuksen pitäisi olla myös suhteessa herrojen virkaan. Siis mitä isompi poliisi, sitä kovempi tuomio.

Kun syyttäjä vaatii vain muutaman kuukauden ehdollista, tarkoittaa se minun mielestäni melkein armahdusta. Kärsittäväksi jäävät vain nuo seurannaisvaikutukset, jos nekään.  Suomen kansa kun tahtoo hyssytellä rötösherroja, jopa niin, että joku valtakunnanoikeudessa tuomittu ja eduskunnasta erotettu rötöstelijä on taas eduskunnassa.

En tiedä, miltä vankeus maistuu, kun en ole lusinut päivääkään, mutta varmaan tekisi ihan viran puolesta hyvää näille herroille, että saisivat maistaa tuomioita ihan omakohtaisesti.  Minun mielestäni ehdollinen vankeus on varoitukseen rinnastettava tuomio. Oikeasti ei tapahdu mitään.

Jos tuomioon liitettäisiin automaattisesti viralta pano, se jo hieman lisäisi rangaistuksen painoarvoa.  Pelkän ehdollisen takia ei kannata edes oikeudenkäyntiä järjestää. Kyseessähän on pelkkä muodollisuus, jonka jälkeen rikollinen päästetään taas jatkamaan rikollista elämäänsä.  Minun oletukseni onkin, että koska ajatellaan suuren oan kansasta jo tienneen, että jotain hämärää on tapahtunut, järjestetään näytelmä, jonka tarkoituksena onkin enemmän kansan rauhoittaminen kuin todellinen  rikollisten tuomitseminen.

Samaa luokkaa on kansanedustajien kohtelu.  Suomessa on puolue, jonka jäsenistä hyvin moni on saanut tuomion, mutta aina vaan saavat istua eduskunnassa tai puolueen johdossa.

Lainsäätäjän ja lainvalvojan asema pitäisi katsoa sellaiseksi, että kerran petettyään luottamuksen tietäisi se automaattisia potkuja tehtävästä, johon ei koskaan olisi paluuta. Kyllä tässä maassa riittää rehellisiäkin ihmisiä noille jakkaroille, jos vain sitä osataan ja halutaan vaatia.

On sanottu, että suomalaiset äänestävät väärin. Minäkin olen joskus sanonut jotain siihen suuntaan.  No onhan se tietysti ihmeellistä, että urheilumenestyksellä voidaan ohittaa poliittinen osaaminen, mutta toki esimerkiksi eduskunnassa on pahempiakin tolleroita kuin nämä muutamat hiihtäjät tai juoksijat. 

Minun mielestäni on vahinko, että kansalaisluottamuksen menetys rangaistusasteikosta on poistettu. Se ei ehkä estäisi hiihtäjien valintaa, joka ei ihan sellaisenaan olisikaan tarkoitukseni. Tarkoitukseni olisi saada poliittinen taloudellinen ja teknillinen osaaminen ensisijaiseksi valintaperusteeksi.  Rötösherrojen puhdistaminen sekä äänestäjistä että äänestettävistä tekisi varmasti hyvää tämän maan poliittiselle järjestelmälle. Varmasti on totta, että moni urheilija on ihan hyvin täyttänyt paikkansa päättäjien joukossa, eivätkä tavalliset pikkukonnat ole edes kovin innokkaita äänestäjiä, mutta ei se pahaa tekisi, jos oikeusjärjestelmämme tukisi puhdasta politiikkaa.

Jo lakia rikkoessaan saisi jokainen miettiä, mitä seurauksia siitä olisi.

Ei se minusta ihan oikein ole, jos maan johtavat poliisiviranomaiset saavat rötöksistään vähäisemmät tuomiot kuin minä esimerkiksi pysäköintivireestä.

He eivät halua ymmärtää

Olin joskus menneinä vuosina erään valtakunnallisen erikoisliiton johtokunnassa ja jo silloin taivastelin tapaa, jolla suhteellisen pieni liitto tuhlasi rahojaan. Tietenkään tuon rahan tuhlaus ei suoranaisesti aiheuttanut menestyksen puutetta, mutta kovasti väärään suuntaan se ajatuksia vei.

Suomalaisen urheilun menestys tai menestymättömyys ei koskaan ole ollut rahasta kiinni.  Rahaa nimitetään virheellisesti resursseiksi. Vaikka kyse on vain rahasta, jolla ei sinänsä ole mitään tekemistä resurssien kanssa. Resursseja ovat tieto, taito ja urheilijoiden määrä. Hyväksi urheilijaksi tulee urheilemalla ja harjoittelemalla, Lahjakkuuksista puhuminen on pahemmanlaatuista itsepetosta. Muistan Juha Väätäisen sanat: ”Ainoa lahjakkuus on harjoittelulahjakkuus.”  Sen verran sain Väätäisenkin uraa seurata, että tuskinpa Haapaveden yhteiskoulun liikunnanopettaja olisi uskonut, että tuosta miehestä tulee kaksinkertainen Euroopan mestari.

Minäkin harrastin joskus myös yleisurheilua. Heiteltiin kerran keihästä Jyväskylän harjun urheilukentällä. Ammattikoulukaverini Jorma Kinnunen heitteli jotain 60 metriä ja minä noin kymmenen metriä vähemmän.  Olin vaihtamassa pukukopissa jalkineita, kun kuulin parin vahtimestarin keskustelevan silloisen liikunnanopettajamme Mauri Jormakan kanssa. Joku porukasta totesi, että ei tuosta Kinnusesta koskaan heittäjää tule, se on siihen liian pieni. Olikohan se Jormakka kun siihen totesi: ”Tuosta Kerosesta saattaa tullakin, kunhan se vähän vahvistuu.”  Olin silloin pitkä ja laiha kaveri, joten jotenkin nuo kommentit ymmärsin. Se on yhä vielä hehkutettua lahjakkuusajattelua.  Kun tuosta Harjulla käydystä keskustelusta kului muutama vuosi, heitti Jorma maailmanennätyksen, mutta minä en milloinkaan ylittänyt tuota 60 metrin rajaa, vaikka kovasti olen nyt vahvistunut. 

Olen aina tykännyt urheilusta ja erityisesti miellyin nyrkkeilyyn. Harjoittelin tuota ”kuningaslajia” säännöllisesti, joskaan en rittävästi... nyt ymmärrän. Olin kyllä pitkä, josta oli kieltämättä hyötyä, mutta en kai erityisen lahjakas... jos niin voi sanoa. Säännöllisen harjoittelun takia minusta tuli kuitenkin kohtalainen kehätyöläinen. Huipulle pääseminen olisi vaatinut paljon enemmän harjoittelua ja tahtoa, mutta raha olisi kyllä riittänyt. Nyt nuo Väätäisen puheet lahjakkuudesta nousevat arvoon.

Todella karmea virhe on teinitähtien poiminen niiden kustannuksella, jotka todella haluavat tulla joksikin. Myös omassa lajissani nyrkkeilyssä tunnen monia, joista minäkään en olisi uskonut tulevan koskaan mitään. Tunsin myös ”suuria lahjakkuuksia”, joista ei todella tullut mitään.

Tietysti kaikessa on pakko käyttää hieman rahaa, mutta se ei ratkaise mitään. ”Hyväksi nyrkkeilijäksi tulee paljon nyrkkeilemällä,” sanoi Eelis Ask minulle aikoinaan.  Jotenkin minusta tuntuu, että hyväksi juoksijaksi tulee paljon juoksemalla.

Suomi on vauraampi maa kuin monet Afrikan maat, mutta ainakin juoksussa häviämme kuin ”akat”. Viedään vain lapset taksilla kouluun, mutta ei odoteta ihan huimia urheilusuorituksia.

On kaksi asiaa, joita meidän urheilujohtajat eivät koskaan tajua.  Ensimmäinen on se, että olipa kuinka hieno organisaatio tahansa, se on vain rahankulutusautomaatti. Toinen on se asia, että urheilijat tehdään seuroissa. Päävalmentajan tehtävä on opettaa seuravalmentajia ja jättää varsinaiset urheilijat rauhaan. Seuravalmentajan tehtävä on viedä jokainen valmentamansa yksilö sille tasolle, jolle tämän on mahdollista päästä.

Jyviin ja akanoihin jakaminen on karhunpalvelus urheilulle.

Luultavasti me emme mitään opi näistä ohi menneistä EM-kilpailuista.  Eiköhän me joku ”kihu” taas perusteta ja ihmetellään, että miksi ei mitaleja tule.  Niin, ei niitä tule. 

  

Politiikka ja rötösherrat

Kun Veikko Vennamo aikoinaan perusti Suomen maaseudun puolueen (SMP), oli menestyksen salaisuus pitkälle Vennamon ylläpitämä ”rötösherrajahti”.  Osa kansasta, minä muiden mukana, ihastui vennamoliseen suorasukaisuuteen. Ei ollut Veikon aikana mahdollista, että puolueen edustajat olisivat juopotelleet tai päissääntöppöilleet. Kaikenlainen rötöstely oli ehdottomasti kielletty. Ei olisi ollut mahdollista, että joku rikollinen olisi ollut missään tekemisissä puolueen johdon kanssa. Puhumattakaan, että olisi tullut valituksi puolueen puheenjohtajaksi. Se ei vaan tullut kysymykseen.

SMP:n nousu tapahtui 60-luvulla, jolloin rötöstely oli melkein maan tapa. Yksittäisiä rikoksia jotka olisivat nousseet median korviin, ei ehkä ollut niin paljon kun nykyisin.  Mutta yleisessä tiedossa oli, että tietyn puolueen jäsenkirja oli painavampi asiakirja kuin yliopiston todistukset. Vain sukulaisuus tai läheinen ystävyys saattoi merkitä vielä enemmän. 60-luvulla tapahtui myös eduskunnassa suuri ”kassanryöstö”, josta toki tuli tietoja julkisuuteenkin, mutta syyllisyys taisi jäädä selvittämättä. Samoin kävi monelle pienemmälle rikokselle. Eräs toimittaja kertoikin nähneensä ne isot kengät, joiden päälle hän ei uskaltanut astua vaikeuksien pelossa. Veikko Vennamokaan ei koskaan sanonut nimiä, mutta monet meistä tiesivät tapauksia, joihin hän viittasi puheissaan. Rötösherra oli Vennamon yleisesti käyttämä nimitys, ja monet rötösherrat pelkäsivät tätä kovasanaista lakimiestä.  Että ei vaan valtiomme ylin johtokin.

Kävi kuitenkin niin, että monen helpotukseksi SMP kaatui talousvaikeuksiin ja pari nykysinistä perusti Perussuomalaisen puolueen. Jonka oli tarkoitus olla SMP:n suoranainen jatke. ”Valta turmelee ja ehdoton valta ehdottomasti”, on joku joskus sanonut. Politiikassa on varsin yleistä, että ääniä ostetaan keinolla millä hyvänsä, jotta valtaa saataisiin. Tähän sortuivat myös perussuomalaiset. Varsinainen aate unohtui, kun alettiin haalia jäseniä ja valtaa. Jäseniä ostettiin muun muassa julistamalla, että ”seinät on levetä ja katto korkealla.”  Toisista puolueista erotettujakin hyväksyttiin jäseniksi, ja jo kerran kiellettyjen aatteiden innostamien järjestöjen jäseniä liittyi ”persuihin”.  Mistään rötösherrajahdista ei enää ollut puhettakaan, kun puolueen johtavia jäseniä alettiin tuomita sopimattomista kirjoituksista ja rasistisista teoista.

Selvää oli, että näin ei voinut jatkua, ja kun tuo sekalainen joukko onnistui ”junttaamaan” puolueen johtoon erään rikoksesta tuomitun toisinajattelijan, oli jäsenistön alkuperäiseen aatteeseen uskovien mitta täynnä, ja he yksinkertaisesti marssivat ulos puolueesta.  Ulosmarssijoiden joukossa olivat puolueen perustajat ja uskollisimmat kannattajat.

Tuskinpa voidaan väittää, että olen väärässä, kun sanon, että tuo alkuperäisiä aatteita vierastava porukka jäi puolueeseen vieden sekä nimen että rahat. Vain valta jäi ministereille, joita ei sentään tarvinnut vaihtaa, kun nämä järjestäytyivät uudeksi puolueeksi.

Totta on, että kansa reagoi näihin muutoksiin vähän ”jäkijunassa”, mutta onneksi hallituskumppanit tajusivat, että ”nykypersujen” porukkaa ei voida kelpuuttaa tämän maan johtoon.  Olen täysin vakuuttunut, että vennamolaista aatetta ajava Sininen tulevaisuus ottaa oman paikkansa politiikassa. 

Olen aivan varma, että vennamolaiselle rötösherrajahdille on nyt todella iso tilaus.  Ihan konkreettisista rikoksista on tuomittu johtavia oikeusviranomaisia ja korkeita poliisiviranomaisia. Nimiä mainitsematta voidaan vain todeta, että heidän kohdallaan oikeusjärjestelmämme jyrää ihan oikeaan suuntaan.  Tehtävä onkin piilorikollisuuden puolella. Meillä kukoistaa lainvastainen vihapuhe, korruptio ja syrjintä.

Rötösherroja on ja rötösherrajahtia tarvitaan.

Maastamuuton kustannukset on laskettava

Tiesittekö hyvät ihmiset, että meillä on puolue, joka kurkku suorana huutaa, että maahanmuuton kustannukset on laskettava. Ovatpa saaneet jotkut kunnon ihmisetkin uskomaan, että maahanmuutto olisi joku ongelma. No en ole tavannut yhtään kantasuomalaista, jota se oikeasti olisi häirinnyt. Tilastot kertovat ja kokemukset muista maista kertovat myös, että maahanmuuton taloudellinen vaikutus on yleensä positiivinen. Hyvänä esimerkkinä tästä on Sveitsi, jossa joka neljäs asukas on ulkomaalaislähtöinen.

Todellinen ongelma meillä on maastamuutto, jonka kustannukset oikeasti pitäisi laskea. Tiedättekö hyvät ihmiset, että Suomen rajojen ulkopuolella asuu noin kaksi miljoonaa suomalaista. Pelkästään Ruotsissa heitä on lähes miljoona, joka on paljon enemmän kuin Suomessa asuvia ruotsinkielisiä.

 

Maastamuuton kustannuksia ei koskaan ole virallisesti laskettu. Koetan nyt hahmottaa ongelman todellisen hinnan. Kyse on siis minun arviostani, ei mistään ministeriön laskelmasta.

Kun suomalainen syntyy, maksaa hän tälle yhteiskunnalle melko paljon, jonka suuruuden suurin piirtein voitte arvioida oheisesta luettelosta.

Ennen syntymää aiheutuu jo seuraavia kustannuksia:

Äitiysneuvolat ja muu terveydenhoito

Äitiysloma

Synnytystapahtuma; kätilöt ja lääkärit

Äidin ja lapsen vuodepaikka sairaalassa ja hoito siellä

Äitiyspakkaus

Synnytyksen jälkeen alkaa sitten todellinen yhteiskunnan kustannuksien juoksu:

Lapsilisät alkavat heti juosta ja juoksevat seuraavat 16 vuotta

Myös äitiysneuvoloissa laukkaaminen jatkuu ,ja kun kouluun mennään, alkaa yhteiskunnan ruokinta ja muut koulutusmenot.

Luultavaa on, että myös joitakin sosiaalimenoja syntyy, ja hyvin monet suomalaiset hankkivat itselleen myös ammatin tai jopa korkeakoulututkinnon.  Ihan pieni raha ei ole sekään, jonka yhteiskunta joutuu maksamaan opintotukina.

Minun arvioni on, että kaikessa tapauksessa kyse on useista sadoista tuhansista.  Oletteko koskaan ajatelleet, että muuttaessaan ulkomaille jokainen suomalainen vie mennessään suuren osan kansallista varallisuuttamme. Olen toki joskus syyllistynyt minäkin tuohon, enkä ehdotakaan rajojen sulkemista maastamuuttajilta, mutta kyllä tuota asiaa täytyisi esillä pitää ja kenties tehdä jotain asian eteen.  Se on taloudellisestikin monin verroin suurempi ongelma kuin maahanmuutto, joka ei siis ole ongelma lainkaan.

Ilman maahanmuuttoa meidän kansamme näivettyisi, sillä syntyvyys tässä maassa ei riitä pitämään asukaslukua edes tällä tasolla, puhumattakaan, että joku elättäisi meidät vanhukset. Toistaiseksi me pärjäämme, mutta vain täpärästi.

Ei taida Rinteen synnytystalkoistakaan tulla mitään. Seitsemän lapsen isänä ja paluumuuttajana olen kai tehnyt osuuteni ja korjannut nuoruuden synnit, mutta varmasti joukossamme on niitäkin, joiden mielestä vain ulkomaalaiset ovat pahoja ja heillä itsellään on oikeus muuttaa ulkomaille valtion maksama koulutus mukanaan.

Ehkä en ole oikeassa, mutta miettikää ja vaatikaa, että maastamuuton kustannukset on laskettava.