Näin muuttuu maailma

Menneinä vuosina, kun olin vielä aktiivi poliitikko, oisin varmasti repinyt pelihousuni, jos olisin kannatusmittauksista saanut lukea, kuinka perussuomalaisten kannatus on pudonnut.  Nyt täytyy vain todeta, että hyvähän se on, että kansa alkaa herätä ja huomaa, ettei alkuperäisestä puolueesta ole muuta kun nimi jäljellä.  Valitettavasti tätä muutosta ei suuri yleisö ole vielä täysin havainnut, mutta ihmekös tuo, kun ei kaikki entisen puolueen jäsenetkään ole muutosta huomanneet.  Ainahan on mukana ollut sekä natseja että halla-aholaisia, mutta entisinä aikoina tämä porukka pidettiin jotenkin aisoissa. Ehkä kansallismielisyys veti joitakin ihmisiä puoleensa. Minä en siihen lankaan mennyt ja olin jo jonkin aikaa ihmetellyt puolueen herkkää erottamispolitiikkaa, joka vaikutti olevan jostain vanhoista kommunistipuolueista. Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen oli vain ajan kysymys, milloin puolue hajoaa, eikä siihen kovin pitkää aikaa mennytkään, sillä olihan selvää, ettei ”nykypersuista” ollut minkään vastuun kantajiksi.

Minäkin joudun uuden valinnan eteen, vaikka en minkäänlaisesta poliittisesta menestyksestä haaveillutkaan, mutta selvää oli sekin, että en tuohon rasistiseen porukkaan halunnut jäädä.

SDP:n pimeän puolen olin jo nähnyt opiskeluaikoinani Oulussa, jossa kaupungin virkoja täytettäessä SDP:n jäsenkortilla ohitettiin kaikki muutoin pätevämmät.  Voi olla, että puolue on noista ajoista hieman siistiytynyt, ja Sanna Marin on onnistunut näyttämään puolueen hyvät puolet. Jotenkin opiskeluaikoinani suuhun jäänyt paha maku vaivaa edelleen.  Demaria minusta ei siis ole tullut.

Jäljelle jääneet vaihtoehdot ovat siis hyvin vähäisiä. Varhaisessa nuoruudessani kävin Kansallisten nuorten tilaisuuksissa, mutta jo silloin totesin, että ei taida olla minun juttuni, sillä jotenkin vierasta oli ”Karjalan pakolaiselle” myös Kokoomuksen sanoma. Presidentin vaaleissa olen kyllä ollut Kokoomuksen äänestäjä ja voin olla vastakin, sillä tuntuu siltä, että Sauli Niinistölle tuskin löytyy varteenotettavaa kilpailijaa.  Näin se siis menee: jos mies on vielä mukana, niin minun ääneni tulee saamaan.

Kaikenlaisia ajatuksia ja aatteita sitä ihmisen mielessä pitkän elämän aikana liikkuu. Myös Vihreän liikkeen suuntaan katselin hamassa nuoruudessani, niin kuin monet muutkin opiskelijat. Aate oli hyvä, ja mielestäni se aatteena olisi saanut pysyäkin.  Liikkeen johto vannoi vielä 60-luvulla, että aate kuuluu kaikille eikä sitä koskaan tulla politisoimaan. Aika pian kuitenkin liike rekisteröitiin poliittiseksi puolueeksi ja alkoi poliittinen peli. Eihän tuosta porukasta ollut politiikkaan silloin, eikä ole vieläkään, joten en halua tahrata käsiäni tuohonkaan joukkoon.  Tiedän kyllä, että mukana on joitakin ihan hyviä ihmisiä, mutta monet tämänkin liikkeen ajatuksista ovat ajautuneet sen verran metsään, että enää ei voida pitää läheskään kaikkia puolueen toimia ihmisille ja luonnolle hyvänä.

Kristillinen liitto on jotenkin lähellä sydäntäni, vaikka siinäkin on lievä sivumaku. Kristillisyys saa kyllä kuulua politiikkaan, mutta sen on ulotuttava kaikkiin puolueisiin laidasta laitaan. Mikään yksittäinen puolue ei saa omia sitä itselleen, eikä minkään puolueen puolueohjelma ole Raamatussa. Ihmiset ovat yksilöitä, eikä heitä saa sitoa minkään uskonnon opeilla.

Tulkoon jokainen uskollaan autuaaksi, tai sitten vaikka ilman uskoa.

Ruotsalaiset ovat puhtaasti kielipuolue, joten se jää minun listaltani ilman muuta pois. Ihan mahdottomana en pidä, jos jossakin tilanteessa, esim. presidentin vaaleissa, antaisin ääneni yli kielimuurin, mutta hyvin epätodennäköisenä sitä pidän.

Vasemmistoliitolle ei heru sympatiaa senkään vertaa.

Ehkä tietämättömyyttään ihmiset jättivät eduskunnasta pois puolueen, joka kantoi mukanaan sekä Veikko Vennamon SMP: n perintöä että alkuperäisten perussuomalaisten aatetta.  En minä sitäkään itke, mutta harmittaa se vähän.  Olen jokseenkin varma, että tuhannet ”persujen” äänestäjät olisivat olleet lähempänä omia ajatuksiaan äänestäessään Sinistä tulevaisuutta.

Vaikka minulla ei ole mitään poliittisia päämääriä tai haaveita, olen kyllä sydämeltäni nyt sininen.  Aate ei kuole vaalitappioiden mukana.  

Kyllä vähän hävettää

Katselin kansainvälisiä tilastoja kehitysavusta maailman köyhimmille maille. Kun  määrärahoja verrattiin kansantuloon, ei Suomi nyt aivan häntäpäässä ollut, mutta mitenkään rintoja ei kannata röyhistellä. Moni meitä köyhempi maa sijoittaa kehitysavun eri muotoihin huomattavasti enemmän kuin Suomi.

En toki ole sitä mieltä, että joka asiassa edes pitäisi olla maailman kärkimaa, mutta jonkinlaista vastuutahan meidän pitää kantaa.  Kehitysapua on niin monenlaista, että sen todellisesta määrästä on vaikea ottaa selvää. Pakolaisten vastaanotto on yksi muoto ja siinä näyttävät kriisipesäkkeiden lähimmät naapurit kunnostautuvan huomattavasti meitä rikkaita länsimaita paremmin.  Kansainväliset tilastot osoittavat, että pitkällä tähtäyksellä jokainen vastaanottava maa hyötyy tästä toiminnasta enemmän kuin menettää, joten tätä toimintaa ei ihan menopuolelle voikaan kirjata.  Olen usein todennut, että Sveitsi on eräs maailman rikkaimmista maista. Siitäkin huolimatta, tai siitä johtuen, että joka neljäs sveitsiläinen on maahanmuuttaja.

Nyt en halua kuitenkaan puhua maahanmuutosta, jonka tinkimätön kannattaja kyllä olen. Haluan puhua budjettiin kirjatuista kehitysavun määrärahoista.  En toki ole lisäämässä rahoitusta, mutta kyllä me ”nippa-nappa”-tilanteessa olemme.

Tähän kirjoitukseen sain aiheen lähinnä siitä, että melkeinpä puolue kuin puolue rahoittaisi omia ideoitaan leikkaamalla kehitysapuun suunnattuja rahoja. Minun mielestäni sekä tarpeeton tuulivoimatuki ja lähes tarpeeton hävittäjien osto jäävät kyllä minun rankingissa selvästi kehitysavun jalkoihin. Kokonaan eri asia on, onko puolueiden tavotteillakaan niin suurta arvoa, vaikka ihan jokaista ”vappusatasta” ei saataisikaan rahoitettua. Oikeastihan kyse on vain hankkeista, joilla omaa kannatusta yritetään nostaa.  Tarpeeton puoluetukikin taitaa kuulua ryhmään ”tarpeettomat rahanmenot”.

 Otsikko - kyllä vähän hävettää - viittaa juuri siihen, että tällainen suhteellisen varakas ja itseään sivistysvaltiona pitävä maa ei keksi muuta kuin vähempiosaisten taskulle meno. Se on vähän niin kuin juoppo isä joisi lapsilisät ja mummon eläkkeen.  Vaikka onhan se yleinen suomalainen tapa. Maailmalla liikkuessani totesin kerran, että ”hävettää olla suomalainen”, kun katselin maamiesteni örveltämistä. Toki silloin oli siis eri asiasta kyse, mutta hieman sama tunne tulee nyt.  On jotenkin jopa julmaa lukea tekstejä, joissa kerrotaan, että se ja se hanke voitaisiin rahoittaa vähentämällä kehitysyhteistyövaroja.  Sitä ei nyt missään tapauksessa pidä tehdä.  Hätää kärsivä tarvitsee apua, jota meillä on varaa antaa, joten antakaamme siis, niin ei tarvitse hävetä.

Hanke kuin hanke voitaisiin rahoittaa vähentämällä kansanedustajia, joita on muutenkin aivan liikaa. 

Kunnon kansalaiset

Vaikka Perussuomalainen puolue alun alkaen varmasti perustettiin juuri tuon mielleyhtymän mukaan, ja ehkä minäkin silloin liityin siihen osittain siitä syystä, ei tuo nimitys oikein nykytilaa enää vastaa.  Perussuomalaiset joskus ennen ja perussuomaliset nyt on kaksi aivan eri puoluetta.

Timo Soinin perustama puolue oli yhteistyökykyinen ja hallituskelpoinen puolue, johon ainakin minun oli helppo samaistua.  Ei sekään aina vastannut suomalaisia perusarvoja, mutta mikäpä puolue koskaan on ihan sellainen ollut. Ihminen on yksilö, ja se alkuperäisessä puolueessa sallittiin ja ymmärrettiin.

Suomen kansan enemmistö ei koskaan ole ollut niin epäinhimmillistä ja rasistista, kuin nykyinen ”persujen” ryhmittymä on.  Siinä mielessä nimeen ei enää ole oikeutusta, vaikka se toki juridisesti on ihan ok. Puolueen kannattajista tuskin puoletkaan on huomannut sitä prosessia, joka puolueen sisällä on tapahtunut ja jonka seurauksena puolue repesi kahtia. Silloinen hallitusryhmä toki ymmärsi, että ei suomalainen puolue voi olla tuollainen, ja se johti Sinisen tulevaisuuden perustamiseen.

Uskon, että ei Sininen tulevaisuuskaan ole ihan osuva nimi puolueelle, mutta olisiko sitten oikeampi ollut antaa puolueen nimeksi vaikkapa Kunnon kansalaiset. Ehkäpä sekään ei ihan nappiin osuisi, mutta olisi se yhtä lähellä totuutta kuin tuo ”nykypersujen” haltuunsa saama nimitys, jonka turvin yhä edelleen porskutellaan melko korkeilla kannatusluvuilla. Kun tuo parikymmentä prosenttia käännetäänkin niin, että lähes 80% vastustaa puoluetta, ollaan lähempänä totuutta. 

Mikään ei ole vaikeampaa kuin tulevaisuuden ennustaminen, mutta ainakin minun on erittäin vaikea uskoa, että esimerkiksi rasismi on Suomen kansan kannattama arvo, vaikka se tuntuu olevan ”nykypersujen” johtava teema. Hartaasti toivon, että koskaan ei tulisi sitä päivää, että nykypersut kelpaisivat Suomen halitukseen.

On kyllä totta, että noin parikymmentä prosenttia suomalaisista on enemmän tai vähemmän maahanmuuttovastaisia, mutta he ovat enimmäkseen vain tietämättömiä. Tätä tietämättömyyttä ”persut” käyttävät häikäilemättä hyväkseen. Uskonkin, että suurin osa kannatuksesta kerätäänkin juuri tuosta porukasta.  Koska kysymys on jonkinasteisesta uskonnosta, saattaa viedä aikansa, ennen kuin noiden ihmisten silmät aukeavat. Se vaatii omakohtaisen tutustumisen meille vieraisiin ihmisiin ja ehkä myös tutustumisen tilastoihin.  Näin kävi minullekin, vaikka täytyy myöntää, että olin jo aika paljon matkustanut ulkomaila ja mietin, mikä vika näissä ihmisissä muka on. No en vieläkään ole löytänyt sitä vikaa, mutta en toki ole enää etsinytkään. Siitä olen kuitenkin jokseenkin varma, että postin lakko ei ollut maahanmuuttajien syytä.

Sen olen monilta työnantajilta kuullut, että ulkomaalaiset ovat huomattavasti suomalaisia ahkerampia. Viimeksi kuulin, kuinka eräs marjanviljelijä valitti, että ilman ulkomaalaista työvoimaa marjat saattavat jäädä maahan. Suomalaiset eivät kuulemma pysty samaan kuin ahkerat ulkomaalaiset. Samaa valitti eräs insinööri, että vaikeimpiin ja likaisimpiin töihin ei yksinkertaisesti saa suomalaista työvoimaa.

En usko, että oikea suomalainen on noin työtä karttavaa. Jospa se onkin niin, että meidän työreservit koostuvat noista itseään perussuomalaisiksi nimittävistä puolueen äänestäjistä, joissa ei oikeasti ole perussuomalaisuuden häivääkään.

Erottuuhan siitäkin joukosta joku todellinen perussuomalainen. Ahkera ja juopotteleva sahanteroittaja.

Tilastoista varoitan vielä sen verran, että opetelkaa niitä lukemaan.  Tilastotiede on vaikea aihe, ja kun se lopulta avautuu, saattavat silmätkin avautua.