Vaarallista ainetta

Maailma on tosi vaarallinen paikka ja täynnä vaarallisia aineita. Yhdysvalloissa on jälleen herätty uuteen kemialliseen vaaraan.  On käyty jopa laajamittaista keskustelua siitä, pitäisikö tämä aine, nimeltä divetymonoksidi,  kieltää kokonaan lailla.

Aiheeseen paneutuneet viranomaiset ovat havainneet, että jopa maailmanlaajuisesti tämä aina on aiheuttanut lukuisia kuolemantapauksia. Divetymonoksidi aiheuttaa pikaisen kuoleman, jos sitä hengitetään riittävässä määrin.  Paradoksi on, että ihminen on hyvin pian riippuvainen tästä aineesta, eikä altistumisen jälkeen voi tulla toimeen tätä ilman.

Divetymonoksidin molekyylejä on löytynyt kaikista jokien vesinäytteistä, eikä ole lainkaan varmaa, että aineesta koskaan päästään lopullisesti eroon. Ihmisiä kehotetaankin olemaan erityisen varovaisia alueilla, jossa divetymonoksidia on havaittu runsaita esiintymiä, sillä höyrystyneenä tämä aina saattaa aiheuttaa pahoja paloarpia.

Kaiken tuon edellä olevan olen lukenut lähes tieteellisestä teoksesta. Eikä minulla ole pienintäkään aihetta epäillä Yhdysvalloissa tehtyä havaintoa vääräksi.

Tähän kirjoitelmaan toin sen esimerkkinä siitä, että ei kaikki ole aina sitä, miltä näyttää, ja että vaikkapa politiikassa voidaan ihmisiä manipuloida puhumalla heille kielellä ja sanoilla, jota he luulevat ymmärtävänsä, mutta eivät todellisuudessa ymmärräkään.

Luulen, että minäkin olisin hieman säikähtänyt luettuani tuon tekstin, ellen olisi pitänyt kyseistä teosta hieman humoristisena. Niinpä rupesin tutkimaan mitä tuo aine pitää sisällään.

Sana divetymonoksidi piti viipaloida osiin ja muodostaa siitä kemiallinen kaava.

No näinhän siinä kävi … divety on kemiallisesti merkittynä H₂, ja kun siihen lisätään monoksidi, joka tarkoittaa yksinkertaisesti O eli happi, niin kaava on valmis H₂O.

Kaikkihan me veden tunnemme, mutta jos nimitämme sitä divetymonoksidiksi, niin voimme väittää sitä melkein millaiseksi myrkyksi tahansa, ilman että suurin osa kansasta huomaa mitään. Tottahan nuo kaikki edellä kuvaamani asiat ovat, ja varmasti moni myöntää, että satoja kuolemantapauksia on sattunut juuri veden takia.

Tämäntapaista argumentointia käyttävät esimerkiksi tuulivoimayhtiöt yrittäessään vakuuttaa kansalle, että tuulimyllyt ovat hyödyllisiä ja ravitsevia. Samoihin ihmismielen kohtiin pyrkivät vaikuttamaan myös ne poliittiset puolueet, jotka vastustavat maahanmuuttoa. 

Totta kai kotouttamisesta on kustannuksia, mutta ei lainkaan niin paljoa kuin mitä maksaa suomalaisen lapsen kasvattaminen aikuiseksi.  Maissa, joissa on laskettu sekä menot että tulot, on lähes poikkeuksetta päädytty plussan puolelle.

Tähän loppuun nyt sitten pieni liiketaloudellinen neuvo: jos haluat tietää jonkun toiminnan kannattavuuden, kannattaa laskea sekä tulot että menot.  Pelkkiä menoja laskemalla saat vain pääsi kipeäksi.

Totuuden jälkeinen aika

En yhtään osaa sanoa, milloin totuuden jälkeinen aika Suomessa alkoi, mutta varmasti sodat olivat jonkinlaisia käännekohtia, tai sitten suomalaiset ovat kautta aikojen olleet jonkin verran totuutta vierastavaa kansaa.

Ei se aina kivalta tunnu, kun huomaa, että varsin viralliselta tuntuva ”totuus” osoittautuukin täydelliseksi pupuksi.  Näin on käynyt useammin kuin kerran.

En minä nyt aio kertoa maailman parhaista kätilöistä, mutta kun yhä edelleen kerrotaan suomalaisten olevan rehellistä ja korruptiovapaata kansaa, nousen väkisinkin varpailleni. Nuo väitteet sinänsä ovat jo suuria valheita, joita koko kansalle on yritetty syöttää, ainakin tämän totuuden jälkeisen ajan.

Olen syntyperäinen Karjalan pakolainen ja olen kovasti loukkaantunut siitä, että se pakomatka, jonka äitini joutui tekemään minun oltua vain viikon ikäinen, painetaan nyt täysin merkityksettömäksi ja joku sodan jälkeen syntynyt sukupolvi väittää, että kyseessä olikin evakuointi.  No kun näin ei ollut, vaikka toki osa karjalaisistakin ennätettiin evakuoida ennen sotia ja osa sotien jälkeenkin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki olisivat evakkoja.

Luin jälleen kerran kirjaa, joka käsitteli menetetyn Karjalan historiaa, ja sehän se tietysti herätti tunnemyrskyn, varsinkin kun kirjan tekijät tuntuivat olevan hyvin paljossa samaa mieltä kanssani.

Asuin suurimman osan lapsuudestani Vaajakoskella, joissa sotien jälkeen asui hyvin paljon karjalaisia, ja me pidettiin melko tiiviisti yhteyttä. Monet vanhempien kertomukset painuivat syvälle lapsen mieleen, ja tuntui melkein järkyttävältä kuulla, että joillekin oli tullut niin kiireellinen lähtö, että eivät edes vaatteita ennättäneet mukaan ottaa. Näin tapahtui esimerkiksi Viipurissa 18.6.1944.  Hullua puhua evakoista, kun kaikki eivät edes tienneet, mihin suuntaan pitää lähteä. 

Historiallista dokumenttia minulla ei ole, mutta luotettavalta taholta olen kuullut, että sodan jälkeen hotelli Tornissa istunut valvontakomissio määritteli sen, mitä Suomessa saa puhua ja mitä taas ei.  Ei kuulemma saanut puhua pakolaisista, eikä missään tapauksessa siitä, että Suomi olisi saavuttanut sodassa torjuntavoittoja.  Tätä on Suomen kanssa ruvennut pitämään totuutena, vaikka tosiasia on se, että Karjalasta tuli kymmeniä tuhansia pakolaisia, joista osa jatkoi matkaansa Ruotsiin, Saksaan ja Yhdysvaltoihin. 

Siihen torjuntavoittoon en ota kantaa, vaikka toki tiedänkin, että puna-armeijan suurhyökkäys pysähtyi paljon nykyisen rajan itäpuolelle ja suurimmat alueelliset tappiot syntyivät rauhanneuvotteluissa.

Suomalaisten väite omasta rehellisyydestä tuntuu muutenkin kaukaa haetulta. Me emme esimerkiksi ole maailman vähiten korruptoitunut kansa, vaikka jotkut niin väittävätkin. Suomalainen korruptio on vain hyvin erilaista kuin meitä huonommin kehittyneissä maissa, joita toki on.

Jonkin verran minä vierastan muutoinkin käsitystä erinomaisista suomalaisista tai peräti suomalaisesta rodusta.

Jos tähän loppuun heitän vielä pari faktaa.  Olen asunut itse Ruotsissa, jossa asui noin puoli miljoonaa suomalaista.  Me elintasopakolaiset emme olleet erityisen suosittuja tuossa maassa, koska emme oikein osanneet sopeutua maan tapaan. Tiedän paljon suomalaissyntyisiä, jotka eivät edes tunnustautuneet suomalaisiksi muuten kun pakon edessä.

Tämä häirikkökansa ei todellakaan voi olla ylpeä suomalaisuudestaan. Iloinen tieto onkin nyt, että emme ole mikään erillinen rotu, vaan voimakas sekoitus kaikkialta muuttaneita ihmisiä. 

Viimeaikaiset tutkimukset ovat antaneet ymmärtää, että alkuperäinen värimmekin saattaa olla musta.

 Telley Savalas Otieno (Mannerheim-elokuvan Mannerheim)

Huono poliitikko?

Olen lähes pienen ikäni ollut mukana politiikassa, mutta kun minulla ei ole ollut oikein kiipijän luonnetta, olen ollut aina enemmän ”juoksupojan” roolissa. Pari kertaa olen paikallisvaaleissa ollut ehdolla, mutta toisella kertaa en edes äänestänyt itseäni, koska katsoin, että en kuitenkaan olisi riittävän aktiivinen, jos tulisin tehtävään valituksi.

Entisenä nyrkkeilijänä olen kyllä kovaan peliin tottunut, mutta nyrkkeily on kaikin tavoin rehellistä. Ihan aina ei samaa voi sanoa politiikasta, sillä kyllä se useimmiten on sääntö kuin poikkeus, että totuutta hieman vääristellään tai ainakaan ei kerrota mitalin toista puolta.

Kun poliittisissa tilaisuuksissa on mukana toreilla ja taruilla, joutuu väkisinkin seuraamaan myös toisten puolueiden tapahtumia samalla torilla. Vaikka olen päättänyt, että en mollaa toisia puolueita, käy kiusaus joskus melkein ylivoimaiseksi.

En ole ”takinkääntäjä”, mutta joskus vain on käynyt niin, että puolue on ikään kuin mennyt alta pois.  Toki lapsena olin mukana Kansallisissa nuorissa ja sen porukan jätin, kun oma ymmärrykseni alkoi kasvaa. Tuskinpa siinäkään kukaan mitään takkia käänteli, enhän tuohon porukkaan liittyessäni edes ymmärtänyt politiikasta mitään.

Myöhemmin liityin SMP:n opiskelijajärjestöön, ja silloin kyse toki oli jo ideologiasta ja Veikko Vennamon ihailusta.  Pidin Vennamon lausahduksista ”kyllä kansa tietää” ja ”rötösherrat kuriin”. Nykyisin ymmärrän, että ei kansa aina tiedä, mutta näistä rötösherroista tuskin kukaan tykkää. Jotkut puolueet ovat ottaneet jopa vaalilistoilleen tuomittuja rikollisia.  Kyllä meidän sen verran tulisi maamme oikeusjärjestelmään kunnioittaa, että emme vähättele rikoksia ja ainakin pyrimme pitämään puhtaana poliittisen järjestelmämme.

Ei ”takinkääntäjä” aina ole mielipiteen muuttaja, eikä puolueen vaihtaja välttämättä ”loikkari”.  Toki meillä jokaisella joskus voi mielipidekin muuttua, kun tosiasiat alkavat selvitä. Näinhän minulle paljon puhutussa maahanmuuttoasiassa kävi. En toki koskaan ole ollut kovin maahanmuuttovastainen, mutta tietyin varauksin siihen suhtauduin. Kun nyt sattuneesta syystä olen päässyt tutustumaan maahanmuuttajiin, on koko asenteeni muuttunut. Varmasti se on luettavissa myös monista kirjoituksistani, mutta kyllä minä hieman itsenikin yllätin, kun eräälle maahanmuuttaja ryhmälle pitämäni puheen päätin sanoihin ”tervetuloa Suomeen ”.

Varmasti se vähän oudolta tuntui entisen ”persun” suusta, mutta kyllä se tuli sydämestä, sillä todella hyvin ymmärrän, kuinka paljon tämä kuihtuva maa heitä tarvitsee.

Jos nuo Kansalliset nuoret nyt sitten jätetään pois, niin olen ollut kolmen puolueen jäsen, SMP, Perussuomalaiset ja nyt siis Sininen tulevaisuus.  

Koko tämän viisi vuosikymmentä kestäneen vaellukseni aikana en ole kertaakaan vakaumustani joutunut muuttamaan, vaan aina on käynyt niin, että puolue on tavalla tai toisella hävinnyt alta. SMP on kuollut ja kuopattu, mutta en nykyisten ”persujen” rasistisia mielipiteitäkään voi hyväksyä. Tuskin muutenkaan voisin olla mukana puolueessa, jonka puheenjohtaja on tuomittu rikollinen.

Jokaisessa puolueessa on hyviä ja huonoja puolia, jopa perussuomalaisissakin, ja kyllä tämä täytyy tunnustaa. Satuin kuitenkin kuulemaan heidän vaalipuheitaan ja kyllä minulle tuli paha olo.  Aika hyvin olivat onnistuneet riisumaan tosiasiat pois puheistaan,  ja taisinpa todeta läheisilleni, että jos minulla nyt olisi ”ämyri”, niin saattaisin huutaa että ”älä hyvä mies valehtele, korvas heiluu”.

Tyydyin vain ajattelemaan, että ”kyllä kansa tietää”.  Ainakin minä toivon niin, vaikka itse olenkin huono poliitikko.