Suomalainen työtön

Suomalainen työtön osaa kyllä työllistää itsensä esimerkiksi keräämällä nimiä kansalaisaloitteisiin, joilla vastustetaan hallituksen työllistämistoimia. Sen jälkeen sitten haukutaankin hallitusta, että se ei järjestä töitä.  No ei järjestä ei, mutta milläs järjestät jos kaikki vain vastustavat.  Hallituksen pääasiallinen tehtävä on hoitaa maan asioita niin, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä asua tässä maassa ja että kaikki tulisivat kohtuullisesti toimeen. Varsinainen työpaikkojen rakentaminen ei toki ole hallituksen tehtävä, ei edes eduskunnankaan.  Valtiovallan tehtävä on ainoastaan luoda olosuhteet, jonka päälle hyvinvointi voidaan rakentaa. 

 Kyllä meidän kansalaisten kai pitäisi katsoa joskus peliin. Kenen velvollisuus on järjestää meille töitä - sinun itsesikö vai jonkun toisen?  Tuskinpa meistä kovin monikaan voi väittää, että Suomi on niin valmis maa, että täällä ei todellakaan ole mitään tekemistä. Tosiasia kai on, että Suomessa on tekemistä, mutta tekijöitä liian vähän.

Meidän marjasadostamme jää metsiin noin 95%, ja sama kohtalo taitaa olla myös sienillämme. Kun tämä metsänantimien kohtalo otettiin viimeksi esille, tehtiin siitä vain pilkkalaulu… ”osa kansaa metsikössä puolukoita poimii”… aivan kuin se olisi jotenkin hävettävää.  No toki osa kansasta tekeekin sitä, mutta taitaa olla liian pieni osa, sillä vai muutama ihminen tekee sitä siinä määrin, että se kävisi elannosta. Toki minäkin tunnen muutamia, joten tiedän, että se toimii.  Ilmeisesti sen tietävät myös ne ulkomaalaiset työttömät, joita vuosittain tulee satamäärin Suomeen keräilemään niitä marjoja, joita kansamme on ylenkatsonut. Uskon, että metsän antimia voitaisiin muutoinkin hyödyntää, jos vain nimilistojen keräämiseltä aikaa jäisi.

Kovasti tekisi mieli ottaa esimerkkejä omasta elämästä, mutta kun tunnen suomalaisen luonteen, en oikein kovasti viitsi hehkuttaa. Joku varmaan tökkäisi puukon lapaluiden väliin.  Kerronkin vain, että en montaa päivää ole elämässäni ollut työttömänä… kiitos kotikasvatuksen, ei niinkään ylivertaisen lahjakkuuteni. Kun isäni kuoli, olin alle kymmenvuotias ja meidän perheen piti tulla toimeen yhteisvastuullisesti. Ei soiteltu Paasikivelle, että onko sinulla töitä, vaan jokainen teki oman osuutensa. Minä keräsin marja-aikana marjoja ja sieniaikana sieniä. Kun asuttiin metsän laidassa, keräsin myös oksia, koska mökissä oli puulämmitys.  Siihen aikaan ei kai ollut olemassakaan mitään työttömyyskorvauksia, ja tuskinpa niitä lapsille olisi maksettu, vaikka olisi ollutkin.  Onnellisen lapsuuden minä elin, eikä kukaan syyttänyt ketään lapsityövoiman käytöstä.

 Tämän perinnön minä olen koettanut siirtää jälkipolville.  Ollessani urheiluvalmentajana tähdensin aina, että urheilu-uranne päättyy viimeistään siinä 30 vuoden paikkeilla, joten opetelkaa tekemään myös muuta.  Tuntui tosi hyvältä, kun vanhat urheilukoululaiset viiden vuosikymmenen takaa syksyllä muistivat minua.  Joukossa oli todella korkeasti koulutettuja kavereita, jotka kiittivät minua siitä, että olin aikanani rohkaissut heitä.  Todella hyvää tekkinin, kun eräs itsensä työllistävä mies käytti nimitystä ”me Arin pojat”.  Sellaisista ”pojista” saa todella olla ylpeä, vaikka eivät kirjaimellisesti ottaen omia olisikaan.

Tässä maassa on paljon tekemätöntä työtä, mutta joskus se vaatii hieman oma-aloitteellisuutta ja valmiutta matkustaa sinne, missä työtä on.

 Jos haluat merimieheksi, älä odota että meri siirretään Kuusamoon.

  

   

Kauhea Kalajoki

Vähän provosoivahan tuo otsake on, enkä yleensä ole kovinkaan monilla sanoilla kritisoinut niitä lukuisia paikkakuntia, joilla työni puolesta olen joutunut asumaan. Ovathan ne kaikki olleet hieman erilaisia, ja kun yhteiskunnalliseen toimintaan olen pyrkinyt osallistumaan, niin poliittinen ilmapiiri on tuoksahtanut milloin miltäkin. Yleensä se on hieman tunkkaista paikkakunnilla, joissa jollakin puolueella on ylivalta, täysin riippumatta siitä, mikä on se hallitseva puolue.

Tähän kirjoitukseen sain aiheen Kari Honkelan kirjeestä Kalajokiseudun toimittajalle, jossa kovasti mustamaalattiin kaikkia Kalajoen päätöksiä. Vaikka otsikkoni onkin noin provosoiva, en sentään ihan kaikkea lyttää, vaikka monessa asiassa olenkin Karin kanssa samaa mieltä.  Ei nämä Kalajoen rakennuspäätökset ihan kansainvälistä huippua ole, enkä toki pitänyt hiekkasärkkien ”tuhoamisestakaan”, mutta tuulimyllythän ne minut saivat paikkakunnalta muuttamaan.  En muista, kuka oli se ihminen, joka kirjoitti kalajokisten vielä itkevän myllypäätöksiään, mutta hänen kanssaan olen ehdottomasti samaa mieltä.  Matkailijat, eläimet ja asukkaat kärsivät mokomista häkkyröistä, joista ei oikeasti hyödy kukaan. 

 http://tripodienaika.blogspot.fi/2015/11/visit-kalajoki.html

Muut kuvat: Pirjo, 2017

 

 

 

Yleensä en pane mieleen, kuka mitäkin kirjoittaa tai sanoo, jos kyse ei ole jotenkin merkittävästä henkilöstä.  Siksi en muista sitäkään, kuka oli se joka kirjoitti, että Kalajoki on Suomen paras paikka kaikilla mahdollisilla mittareilla. Tästä olen kyllä jyrkästi toista mieltä; mikään asia millään mittarilla ei vie Kalajokea tai jotain sen osaa lähellekään edes kansallista kärkeämme. On totta, että Särkät oli jonkinlainen matkailun vetonaula, mutta on nykyisin jo siinä määrin tuhottu, että vetovoima alkaa olla hiipumaan päin.

Varmaan ihan hyvä paikka ihmiselle, joka ei juuri muualla ole käynyt, mutta kun en ole kepulainen enkä maanviljelijä, niin kyllä hieman jouduin katumaan valitessani eläköitymisen jälkeen asuinpaikakseni Kalajoen. Saattaa olla ok jollekin, ja mukavia ihmisiähän sillä on kourallinen, mutta kaksi kourallista niitä maailman murjomia, jotka ovat valmiita puukottamaan selkään siihen tilaisuuden saatuaan.

Tuskinpa minun tehtäväni on neuvoa Kalajoen päättäjiä, mutta jotenkin jää sellainen kuva, että innokkuus ja vallanhimo ohittavat selvästi kyvyt ja asiantuntemuksen.

Ihan varmaa on, että esimerkiksi tuulivoimasta on enemmän haittaa kuin hyötyä, joka tosiseikka on lähes kaikkialla maailmassa todettu.

Meillä suomalaisilla tuntuu olevan tarve polttaa näppimme ennen viisastumista, ja senkin jälkeen puolustelemme munauksiamme sanomalla ”jos...”  En minä ilokseni sano, että Suomi ei ole maailman paras paikka elää, eikä Kalajoki Suomen paras myöskään tässä mielessä.  Me vaan sanomme niin, koska meillä on taipumusta mahtailuun, eikä oikein vastakkaisiakaan mittareita ole.

Tuskinpa taiteilijakaan mitään Pariisin valloitusta tekee, vaikka saisikin muutaman taulun kaupaksi sikäläisellä torilla. Meidän lehdet vaan helposti revittävät otsikoissaan, että ”Matti Möttönen valloitti Pariisin.”

Tosiasiahan on, että Suomi on suuri maa, jossa on liian vähän ihmisiä, mutta on toistaiseksi pärjännyt ihan keskinkertaisesti maailmalla. Sama voidaan todeta Kalajoesta näin kansallisella tasolla.  Mahtipontisuus ilmenee siinä, että tämä maalaispaikkakunta on ottanut statuksekseen ”kaupunki”.

Presidenttipeli

Parin viikon päästä asia on taas esillä, sillä taitaa jäädä Kekkosen vaatima poikkeuslaki Suomen historian viimeiseksi, vaikka tilanne ei juuri nyt ole kovin paljon erilainen. jos sitä katsotaan ehdokkaiden näkökulmasta. Ei liene kenellekään arvoitus, kenestä tulee presidentti, vaikka ehdokkaita on mukana pilvin pimein.  Menen tässä nyt kuitenkin kärkiehdokkaat läpi. Ihan vaan omaksi huvikseni miettimällä, mistä nuo äänet itse kullekin tippuvat.
 

 Kuvakaappaus: yle.fi

Nykyinen ja tuleva presidentti on siis Sauli Niinistö, jota äänestää suurin osa äänioikeutetuista suomalaisista. Sanottakoon nyt vaikka, että ne ovat niitä oikeasti isänmaallisia, jotka eivät näe muuta vaihtoehtoa.  70-80% äänestäjistä tipauttaa uurniin Niinistön kannatuslapun, eikä tätä lukua alenna muu kuin mahdolliset nukkuvat, jotka pitävät tapausta niin selvänä, että eivät viitsi edes vaivautua.

Gallupien kakkosena roikkuu noin 10% kannatuslukemilla Pekka Haavisto, jota kannattavat erilaiset seksuaalivähemmistöt sekä osa vihreistä. Tuo lienee se joukko, joka nostaa tuon lukeman 10% paikkeille, eikä se siitä juurikaan muutu.

Kun jälleen pudotetaan kannatuslukemia puoleen edellisestä, saadaan melko tasainen parivaljakko Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen.  Laura Huhtasaarta äänestävät vain rasistit ja ehkä muutama ymmärtämätön mies ihan ulkonäön perusteella. Varmasti Laura pärjäisikin paremmin missikilpailuissa kuin presidentinvaaleissa. Luultavaa onkin, että vaikka Laura on nyt niukasti Paavo Väyrysen edellä suosionmittauksissa, niin melko suurella varmuudella Paavo tulee ajamaan Lauran ohi.  Sen pidemmälle ei tämänkään tähtipoliitikon resurssit riitä, vaikka sisukkuutta pitää ihailla.

Pronssimitali on hyvä mitali SM-kisoissa, sen toki kokemuksestakin tiedän, ja siihen on Paavonkin tyytyminen.  Ehkäpä ero voittajaan on kuitenkin liian suuri, jotta tätäkään ehdokasta voitaisiin oikeasti pitää vakavasti otettavana. Paavolla tosin on kokemusta tappioista, mutta nyt tuskin kannattaa syyttää edes mediapeliä. Omat kannattajansa Paavolla kuitenkin on ja ne ovat ns. vanhoilliskepulaisia, jotka asuvat pääosin Keminmaalla. Toki Paavo on hyvä mediapelin pelaaja, mutta kyllä eväät on jo syöty.

Tuossa nuo neljä kärkiehdokasta on nyt lueteltu, ja heidän saamistaan äänimääristä kertyy jo reilut 90% annetuista äänistä, joista siis suurin osa Sauli Niinistölle, joten edes presidentin vaalien toista kierrosta ei tarvita, ja ensimmäinen kierroskin vain siksi, että voitaisiin taas röyhistää rintaa sanomalla, että me olemme maailman demokraattisin maa.  Eihän sitä oikeasti mitenkään voida mitata, mutta perinteinen suomalainen tapahan on julistautua maailman parhaaksi aina silloin, kun todelliset mittarit puuttuvat.

Tyydytään nyt sitten siihen, että meillä on maailman parhaat kätilöt ja alhaisin syntyvyys, joka ei kuitenkaan ole kätilöiden vika eikä ansio.  Tulevaa huoltotasettamme ajatellen se on kuitenkin hieman huolestuttavaa, sillä presidentille hallittavaksi jäävä maa pienenee entisestään.  Jotkut vasemmistopoliitikot ovatkin ehdotelleet synnytystalkoita.  Kuitenkin epäilen, että minä ja Antti Rinne ei siihen pystytä. Olen ymmärtäväni, että siihen tarvitaan naisia, ja mieluiten vapaehtoisia.  Vaikuttaa siltä, että ei edes Teuvo Hakkarainenkaan löydä halukasta kumppania.  

       

Kauhuskenaario

 Kun viime aikoina on puhuttu paljon Suomen turvallisuusuhista, en oikein voi olla sotkeutumatta tähän soppaan.  Makasin pitkään valveilla miettimässä, mikä olisi se tapaus, joka oikeasti olisi vahingoksi maallemme, en nyt ihan välitöntä vaaraa löytänyt, sillä todennäköisyys, että jotain mullistavaa tapahtuisi, on melko pieni.

Jos Venäjä pyrkisi valloittamaan Suomen, on se kai nykyhetken vaaroista suurin, sillä tuo arvaamaton naapuri on ennenkin osoittautunut naapureilleen riesaksi ja purkanut aggressioitaan etukäteen heikommiksi arvioimiinsa valtioihin.  Suomen kanssa välit ovat kuitenkin nyt sen verran hyvät, että ehkä todennäköisyys idän uhasta on todella pieni.  On kuitenkin muistettava, että Neuvostoliitto aikoinaan yritti Suomen valloitusta ja poltti sormensa, joten ehkä jonkinlainen vaaramomentti on olemassa. 

Idän vaaraakin pienempi onnettomuustodennäköisyys on ydinonnettomuudella, sillä maanjäristykset tällä alueella ovat todella harvinaisia ja Suomen säteilyturvakeskuksen vaatimukset sen verran jämeriä, että kyseinen onnettomuus lienee mahdoton käytännössä.  Tuskinpa tuulimyllytkään varsinaisia onnettomuuksia aiheuttavat, mutta saattavat kyllä pilata osan maasta asuinkelvottomaksi.  Tästä on käytännön kokemusta ihan omasta takaa.

Tuskinpa maahanmuuttokaan kovin suuri turvallisuusriski on, sillä hulluja on meillä ihan omasta takaa.  Imatran ampumavälikohtaus ja monet kouluampumiset ovat kyllä huomattavasti rankempia juttuja kuin Turun puukotustapaus, joka todennäköisesti aiheutui Suomen liian tiukasta linjasta turvapaikanhakijoita kohtaan.  Pimahti raukka.  Kovin sisäsyntyisiä ovat oikeat turvallisuusriskimme, ja on todennäköistä, että mikään ulkopuolinen tekijä ei uhkaa nousta lähellekään pelkän liikenteen tasoa.

Oikeat riskimme eivät siis ole sota, terrorismi tai ydinonnettomuus. Meidän suurin uhka on typerä politiikka, joka saattaa johtaa tämän ns. hyvinvointivaltion näivettymiseen. Kun jonkinlainen suuntaus nousuun on saavutettu, kiskaisee ammattiyhdistysliike maton alta ja vasemmisto-oppositio hurraa. Se nyt vaan on suomalainen tapa, että sahataan sitä oksaa, jolla istumme.  Kun me emme ole onnistuneet, ei kukaan muukaan saa onnistua.

Kun olin asennoitunut tässä riskianalyysissäni riittävän pitkälle, totesin että kai jotenkin selviydymme, sillä lujasti uskon, että kansan enemmistö puolustaa kuitenkin tätä maata. Uskon, että nuo poliittiset kauhuskenaariotkaan eivät koko laajuudessaan pääse toteutumaan.   Todella kauhea ajatus olisi, jos Laura Huhtasaaresta tulisi presidentti ja Jussi Halla-aho olisi pääministeri.  Silloin koettaisiin varmasti se oikea pakolaistulva, kun suomalaiset rynnisivät ulkomaille. 

Kyllä minäkin arpoisin, menisinkö Viroon vai Ruotsiin. Molemmissa maissa olen asunut, joten ihan turvattomaksi en oloani tuntisi kummassakaan naapurissa. Tiettävästi niissä ei ainakaan ole rikollista pääministeriä.  Onni kuitenkin on, että tuon skenaarion toteutuminen ei ole edes mahdollisuuksien rajoissa.  Tuskin tämä kansa aivan kokonaan pimahtaa.

Totuus tuulivoimaloista

On oletettavaa, että suuri osa lukijoistani tietääkin, että olen energiataloutta opiskellut ja voimalaitoksillakin työskennellyt diplomi-insinööri, joten minulla on aihetta pitää itseänikin jonkinasteisena asiantuntijana voimaloista puhuttaessa.  Olen kuitenkin lainannut tämän kirjoituksen nimen Saana Saarisen toimittamasta samannimisestä kirjasta, jossa monet muutkin asiantuntijat ovat tuoneet esille näkemyksiä ja kokemuksia. 

  

Tässä maassa ei ole montaakaan oikeaa asiantuntijaa, joka voisi sanoa tuulivoimaa järkeväksi vaihtoehdoksi, vaikka se näennäisesti vaikuttaakin puhtaalta energialta. Kokemukset ympäri maapallon ovat kuitenkin todistaneet, että tuulivoimalat pikemminkin ovat lisänneet hiilidioksidipäästöjä kuin olisivat niitä vähentäneet.  Syynä tähän on yksinkertaisesti tuulivoiman tarvitsema säätövoima, joka suurimmassa osassa maapalloa tuotetaan yhä edelleen fossiilisilla polttoaineilla. Edelleenkään ei ole kehitetty taloudellisesti kannattavaa tuulivoiman varastointitekniikkaa, joten suurin osa tällä tavalla tuotetusta energiasta on täysin hyödytöntä. 

Tuulivoimasta hyötyvät vain ne tuulivoimayhtiöt, jotka pääsevät nauttimaan yhteiskunnan tuesta ja veronmaksajien rahoista. Tästä syystä Suomen markkinoille on pyrkimässä jo Saksassa konkurssin tehneitä yhtiöitä.  Uskallan väittää tässä kirjoituksessani, että yksikään - ei siis yksikään - tuulivoimayhtiö ei pysyisi pystyssä ilman veronmaksajien tukea.  Kansantaloudellisesti tämä on järjetöntä, mutta niinhän politiikka joskus on. 

Tuulivoimayhtiöiden valheelliset väittämät ja markkinointimenetelmät täyttävät mielestäni petoksen tunnusmerkit, ja suurin osa tuulivoimayhtiöiden johtohenkilöistä pitäisi tuomita jonkinasteiseen rangaistukseen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan me sinisilmäiset suomalaiset saamme taas kerran todeta, kuinka tyhmyydestä sakotetaan, ja vaikka yritänkin pitää nämä tuulivoima-asiat mahdollisimman epäpoliittisina, niin mielestäni esimerkiksi vihreät saisivat tuntea hieman vastuullisuutta energiapolitiikassaan.  

Suosittelen edellä mainitsemaani kirjaa ihmisille luettavaksi, sillä minä en jaksa kirjoittaa niinkään myllyjen terveydellistä vaaroista enkä niiden moraalisesta puolesta muutenkaan, vaan ammattini mukaisesti keskityn nyt vain taloudelliseen ja tekniseen puoleen.

Ensinnäkin on selvää, että tuulimyllyt ovat tuulella käyviä ja tuottavat sähköä vain silloin kun sattuu tuulemaan.  Kyse on siis kirjaimellisesti sattumasähköstä, jonka säännöstely on lähes mahdotonta.  Sen sijaan jakeluverkostossa se aiheuttaa suuriakin tehovaihteluita, jotka puolestaan aiheuttavat verkostossa häiriöitä ja vikoja.  Kun vika tulee verkostoon, ei sähkön puutetta voida korvata edes tällä säätövoimallakaan, joten kyse on auttamatta sähköttömyydestä.  Hyvä esimerkkejä tästä on Saksasta, jossa tuulivoima voi katsoa ansiokseen lähes maanlaajuisen sähkökatkoksen keväällä 2007. 

Tuulivoimayhtiöt markkinoivat myös omien myllyjensä rakentamistarpeita kertomalla myllyjen käyttöiän olevan jopa 25v.  Sellaista ei kuitenkaan ole koskaan todettu, vaan esimerkiksi jo mainitussa Saksassa on myllyjen keski-ikä 13,5 v ja sinä aikana kertyneet huoltokustannukset lähes samaa luokaa kuin myllyjen alkuperäiset rakennuskustannukset.  Saksan myllyt ovat kuitenkin yleisesti pienempiä kuin Suomeen rakennettavat ja ilmasto-olosuhteet siellä monin verroin edullisemmat.

Myöskään työllisyysnäkökohdilla ei myllyjen rakentamista voida puolustella, sillä myllyt ovat ulkomaalaista tuotantoa ja ne asennetaan pääosin ulkomaalaisen työvoiman turvin.

Kokonaisvaltaisesti kyse on siis jättimäisestä tuulikuplasta, joka vahingoittaa koko yhteiskuntaa.