Facebook

Facebook, jota sanotaan sosiaaliseksi mediaksi ja joka ei oikeastaan ole media ollenkaan ja kaiken lisäksi hyvin epäsosiaalinen. Epäsosiaalinen se on siksi, että ihan tavalliset ihmiset, jotka tavallisesti tulevat hyvin toimeen keskenään, saattavat riitautua siksi, että ovat jostakin asiasta erimieltä. Mielipiteet ja faktat ovat menneet pahasti sekaisin. Kyllä ihmisellä pitäisi olla mielipiteen vapaus tässä maassa, ilman että se aiheuttaa suuren joukon vastaväitteitä.

Olen huomannut tämän kommentoidessani esimerkiksi Jussi Halla-ahon rasistisia mielipiteitä. Niin se vaan on, että lukipa juttuja miten tahansa, niin minun mielestäni lausahdukset ovat rasistisia ja oikein pahaa tekee, kun niihin sotketaan kristillisyyskin. Kyllä kristillisyys on minun mielestäni jotain sellaista, jossa ei ole sijaa mitään kansanryhmää kohtaan tunnettavalle vihamielisyydelle. Tuleehan sitä joskus oikaistua väärät tiedot, mutta silloin todella tiedän mistä on kysymys. Harvoin ilmoitan edes vastakkaisen mielipiteeni, jos en itsekään ole asiasta varma. Lukuisia kertoja olen kuitenkin törmännyt väitteisiin, jotka eivät yksinkertaisesti ole totta.

Se, onko maahanmuuttajista enemmän vahinkoa kuin hyötyä, on minullekin täysi arvoitus. Asioista toki on tehty lukuisia tutkimuksia, ja niiden yhteenvetona todetaan, että mieluummin hieman plussaa kun miinusta. Tutkimukset ovat kuitenkin keskenään niin paljon ristiriidassa, että en mene kurkku suorana huutamaan, että me tarvitaan maahanmuuttajia. Toki olen joskus tällaisenkin näkökannan esittänyt, silloin kun kyseessä on ollut meidän huoltotaseemme, jonka tasapainoon saattamisesta olen ollut hieman ihmeissäni. Silloin on aika helppo nähdä maahanmuuttajat tasapainottavan tekijänä.

Selkeää faktaa taas on se, että Sveitsi on elintasoltaan maailman kärkimaita. Maassa on yli 20 % maahanmuuttajia. Ihmetyttää, että miten luonnonvaroiltaan huomattavasti Suomea köyhemmällä ja asukasluvultaan Suomeen verrattavalla maalla on ollut varaa tähän. Joidenkin sveitsiläisten mielestä maahanmuuttajat ovat tuoneet tullessaan vaurautta. Hieman samantapaiseen tulokseen ovat päätyneet myös saksalaiset ja ruotsalaiset. Suomessa ei tällaiseen asiaan ole päästy syventymään, kun täällä ei vielä ole vaurautta päässyt syntymään, ja talousongelmat ovat hyvin kotikutoisia. Maahan muuttaneitahan meillä on tosi vähän, joten näiden vaikutukset talouteemme ovat merkityksettömät.

"Vaarallisia" maahanmuuttajia viidestä eri maasta.
Kalajoen ev.-lut. seurakuntakodilla joulukuussa 2013.

Minä olenkin perustellut maahanmuuttomyönteisen kantani kahdella asialla. Ensinnäkin kristillisyydellä, joka edellyttää laupeutta muukalaisille ja ovien avaamista kaikille. Toinen vahva argumenttini on oikeudenmukaisuus. Ei ole oikein, että pidämme täysin luonnollisena miljoonan suomalaisen asumista ulkomailla, mutta samanaikaisesti vastustamme ulkomaalaisten muuttoa Suomeen. Kyllä minä olen sitä mieltä, että tässä suhteessa pitäisi olla jonkinasteista tasapuolisuutta.

Suomen kaltaista maahanmuuttokeskustelua ei useimmissa maissa edes käydä. Siksi ihmetyttääkin, että miksi Suomessa, joka nyt ei ihan kaikkein paras maa ole maahanmuuttajille.

Facebookistahan tämä kaikki alkoi. Siellä nimittäin käyvät keskustelua ne, jotka suhtautuvat hyvin tunnepitoisesti asiaan. Tosiasioita ei tunneta eikä tunnusteta. En tiedä, miksi minun sitten pitäisi näitä kaikkien tiedossa olevia faktoja ruveta erikseen esittelemään. Kyllä ne ovat kaikkien nähtävissä, jos vain haluavat etsiä.

Ihan tässä nyt lupaan, että en tästä enempää ota kantaa asiaan facebookissa. Mielestäni nämä asiat eivät sinne kuulu.

Vielä kerran rasismista

En minä voi sille mitään, että kun katselen vastasyntyneitä kissanpentujani, mieleeni tulee nämä innokkaasti rasismia puhkuvat facebook-kirjoittajat. Kirjoituksista suorastaan huokuu maahanmuuttovastaisuus, vaikka sitä koetetaan peitellä kaikenlaisilla väitteillä, esimerkiksi maahanmuuttopolitiikan vastustamisella. Jos joku vastustaa maahanmuuttopolitiikkaa, hän tekee kaikkensa tämän byrokratian yksinkertaistamiseksi ja maahanmuuttajien kotouttamiseksi. Pääsääntöisesti ulkomaalaiset ovat hyvin samanlaisia ihmisiä kun me aiemmin tänne tulleet mamut. Kaikilla heillä on syynsä tänne Suomeen muuttamiselle, aivan samoin kun niillä 20% suomalaisista, jotka ovat muuttaneet ulkomaille.

Jaa, että mitäkö kissanpennut tähän kuuluvat? No nekin ovat sokeita.

Minäkin vastustan meidän maahanmuuttopolitiikkaa. Vastustan sitä, että maahanmuuttajien kielitaitovaatimuksia ei kiristetä ja että kunnollista kielikoulutusta ei järjestetä heidän ensimmäisten vuosiensa aikana. Vastustan myös niitä ihmisarvoa alentavia kuulusteluja, joihin ulkomaalainen aviopuoliso joutuu tullessaan puolisonsa mukana Suomeen. Vastustan myös joidenkin viranomaisten rasistista asennetta maahanmuuttajia kohtaan.

Muistatte varmasti televisio ohjelman nimeltä ”Heikoin lenkki”. Uskallanpa väittää, että Suomen EU-joukkueen heikoin lenkki on rasismin avulla europarlamenttiin noussut Jussi Halla-aho. Hänen ainut agendansa oli ulkomaalaisvastaisuus. Vaikka hän sai noin 80 000 ääntä, se ei kertonut hänen pätevyydestään ja kokemuksestaan. Se kertoi suomalaisten asenteesta yleensä. Ainakin 80 000 rasistia elää tässä maassa ja nautii maahanmuuttajien tuomasta hyvinvoinnista.

Faktoja kuuluttavat kovasti nämä rasistit, huomaamatta lainkaan, että faktat ovat olleet heidän nokkansa edessä aina. Koetanpa nyt kerran vielä selittää ne näille ihmisille, sillä jotenkin se kai on minun velvollisuuteni, niin kuin minun moraalinen velvollisuuteni on opettaa lukutaidotonta lukemaan.

1.     Fakta on, että kaikki parhaiten menestyneet maat ovat saavuttaneet menestyksensä pääosin maahanmuuttajien avulla. Suomen kaltaisista pikkuvaltioista hyvänä esimerkkinä ovat Sveitsi ja Ruotsi.

2.     Fakta on, että Suomi ei ole mikään erikoisen vetovoimainen maa. Tänne tulevat vain ne, joille se tavalla tai toisella on muodostunut pakoksi.

3.     Fakta on se, että ainut tapa saada huoltotaseemme tasapainoon on houkutella maahamme ulkomaalaisia työntekijöitä. Jos joku ei satu tietämään mikä on huoltotase, niin kerropa senkin tässä samalla. Se on työssäkäyvien suhde yhteiskunnan elätettäviin. Meidän tapauksessamme kyse on pääasiassa ikäluokkien vanhenemisesta ja syntyvyyden vähäisyydestä.

4.     Fakta on se, että suomalaiset karttavat joidenkin töiden tekemistä. Esimerkiksi marjojen ja sienten poimimiseen on tuotava vuosittain satoja ulkomaalaisia. Siitä huolimatta metsään jää tonneittain tätä ravinnoksi kelpaavaa materiaalia.

Tässä on osa faktoista, joilla ulkomaalaisten maahantuloa voidaan perustella ihan kansakunnan hyötynäkökohtien mielessä. 

Tilastot kertovat paljon muutakin, joka ei meitä suomalaisia erityisesti mairittele. Olemme vain luoneet hieman vääristyneen kuvan asioista.

1.      Fakta taas näissä asioissa on se, että ulkomaalaiset eivät ole syyllistyneet  rikoksiin täällä Suomessa yhtään useammin kuin kantaväestökään.

2.      Fakta on se, että kielen oppimisen jälkeen ei ulkomaalaisten työttömyysaste ole sen suurempi kuin kantaväestönkään.

3.      Fakta on, että suhteellisesti ottaen maahanmuuttaneet ovat perustaneet yrityksiä huomattavasti enemmän kuin me suomalaiset.

4.      Fakta on ehkä kaikkein yllättävin. Maahamme muuttaneet ulkomaalaiset ovat huomattavasti paremmin koulutettuja kuin suomalaiset keskimäärin. Kyse ei siis ole mistään apinalaumasta, jota viranomaiset ja muut suomalaiset saavat pomputella mielensä mukaan.

Tähän loppuun nyt sitten vielä kaksi kysymystä yleiseen mietintään. Miksi uskotte luonnonvaroiltaan paljon Suomea köyhemmän, ja asukasluvultaan suunnilleen Suomen kokoisen maan oleva omaavan maailman korkeimman elintason? Mikähän maa tämä mahtaa olla? Vihjeenä voin mainita, että yli 20% tämän maan asukkaista on ”mamuja”. Ja sitten toinen kysymys: kuinka paljon USA:n asukkaista lukeutuu alkuperäisiin asukkaisiin?

 

Toki olisin voinut kysellä paljon muutakin, mutta eiköhän tässäkin ole jo aika paljon miettimistä meidän aboriginaalien keskuudessa.

Urheilun pikkujättiläinen

En toki kuvittele itsestäni kovinkaan paljoa, vaikka tuo tämänkertaisen kirjoituksen nimi saattaisi antaa sellaisen kuvan. Ihan totuuden nimissä on sanottava, että keksin tuon nimen vanhan urheilu kirjan mukaan. Ehkäpä ajattelen juuri heitä, joita todella seuratoiminnassa tarvitaan silloin, kun jotain suurta järjestetään. Tarkoitan talkoolaisia ja vapaaehtoisia työntekijöitä. En siis mitään pistekäsineiden pitäjiä, joita niitäkin olen saleilla nähnyt ihan kiusaksi asti. Usein he saavat asiantuntemuksensa hikisistä verryttelypuseroista, joita ovat nähneet urheilijoidenkin pitävän.

Oulu on urheilukaupunki, samoin kuin Jyväskylä. Näissä molemmissa kaupungeissa olen asunut hyvin monta vuotta ja minulla olisi ollut tilaisuus sotkeutua varsin monen urheiluseuran asioihin. Pääsääntöisesti en kuitenkaan pitänyt itseäni riittävän pätevänä muuta kuin nyrkkeilijänä. Tässä lajissa olin edustanut maatamme. Olin myös voittanut juniorien Suomen mestaruuden ja saavuttanut mitaleja myös aikuisten SM-kilpailuissa. Se antoi minulle pohjan, johon oli helppo rakentaa asiantuntemusta. Niinpä sitten suoritin lajin A- valmentaja tutkinnon ja 1. luokan tuomarikortin. Olen otellut 113 ottelua ja tuominnut yli 1000 kansallista ja kansainvälistä ottelua. Aikanani toimin myös Suomen Nyrkkeilyliiton johtokunnassa ja jopa liiton valmennusvaliokunnan puheenjohtajana. En halua kerskailla saavutuksillani, sillä tosiasiassa en pidä niitä erikoisen suurina. Etupäässä kyse oli vapaaehtoistyöstä, jota tein siksi, että pidin lajista. Opin siinä työssä näkemään myös sellaista, jota en olisi halunnut nähdä, mutta palaan tähän hetken kuluttua.

Jatkan taas tätä ”itsekehua”. Lapsena harrastin myös hiihtoa ja mäkihyppyä, eikä minusta kummassakaan lajissa tullut yhtään mitään. Toki minä kilpailin, mutta kohtalaisen heikolla menestyksellä. Aikuisena ollessani minulle tarjottiin myös valmentajan tehtäviä tälläkin sektorilla, mutta olin sitä mieltä, että kokemukseni ei siihen riitä. Jalkapalloa pelasin Olli Hakalan perustamassa JPS:ssä (Jyväskylän Seudun Palloseura), ja olisin myöhemmin ollut tervetullut jonkin joukkueen huoltoryhmäänkin, mutta jälleen asetin vissiin riman liian korkealle. En pitänyt itseäni pätevänä, sillä olin kuitenkin pitänyt jalkapalloa jonkinlaisena juoksulenkkien korvikkeena. Olin siis mielestäni nyrkkeilijä, en jalkapalloilija.

Palataanpa nyt sitten näihin urheiluun kiilaaviin ”surullisen hahmon ritareihin”. Voihan se olla niin, että asetan sen riman myös toisille liian korkealle, mutta oma kokemukseni on, että vain nyrkkeilyssä olen riittävän pätevä kertomaan toisille, mitä pitää tehdä. Nyrkkeily on laji, jonka minä todella tunnen.

Omassa seurassani huomasin kuitenkin näitä ”antiurheilijoita”. Ihmisiä, jotka käyttivät urheilua keppihevosenaan päästäkseen johonkin tiettyyn asemaan yhteiskunnassa. Moni pikkupoliitikko uskoi urheilumiehenä esiintymisen tuovan jotain kannatusta mukanaan. Toinen suuri ryhmä oli poikien isät, jotka saivat minuakin suuremman kokemuksen heti, kun poika oli tuotu nyrkkeilykouluun. Hyvin usein he alkoivat opettaa minulle, kuinka nimenomaan heidän poikaansa tuli valmentaa. Eihän se tietenkään toimintaani vaikuttanut, mutta olihan se harmillista.

Tämä jälkimmäinen ryhmä oli kuitenkin hyväksi avuksi monessa asiassa. He osallistuivat toimintaan ja olivat mukana jopa rahan keräyksessäkin. Rahat oli yleensä itse kerättävä. Poikien isät olivat valmiit maksamaan jopa osallistumismaksunkin, kun lähdettiin kilpailuihin. Pääsääntöisesti nämä isät olivat siis niitä urheilun pikkujättiläisiä, jos vain heitä jaksoi kestää.

Tästä ensin mainitusta ryhmästä sanon ainoastaan: jos voitte, pitäkää heidät seuratoiminnan ulkopuolella. Ennemmin tai myöhemmin heistä on pelkkää harmia. Talkoisiin he osallistuivat vain ”neuvonantajina” ja kertomalla mitä oli tehty väärin.

Läpinäkyvää

Kaikki väitteet kansanedustajien sidonnaisuuksista ovat nyt sitten joutunet taas kiikariin, kun kansanedustajat velvoitetaan antamaan kaikki tiedot omistuksistaan julkisuuteen. Se, mikä aikaisemmin on ollut suorastaan läpimätää, on pikkuhiljaa muodostumassa läpinäkyväsi. Selvää on, että ei tilanne hetkessä mitenkään ratkaisevasti parane, mutta onhan se askel parempaan suuntaan. Ratkaisevaa ei ole se, mitä tulee ilmi, vaan se miten asioihin suhtaudutaan.

Jos sama sanktioton linja jatkuu, joka on vallinnut tähän asti, ei systeemiä kannata kehua läpinäkyväksi. Parempi nimitys olisi silloin läpimätä. Jotenkin hurskastelua on ministerien ja kansanedustajien saamien lahjonen julkisiksi vaatiminen, jos yleinen käytäntö on sama kuin se on ollut tähänkin asti: selkeästä lahjuksesta ei tuomioita. On aika hullua, jos lahjuksen antaja tuomitaan ”törkeästä” lahjuksen antamisesta, mutta lahjuksen vastaanottaja pääsee kuin koira veräjästä. Mihin se lahjus hävisi, kun se ei enää ollutkaan lahjus sen päädyttyä poliitikon taskuun. Kun jokainen 400€ ylittävä lahja pitää ilmoittaa julkisesti, on tarkoitus varmasti ollut hyvä. Kokonaan toinen asia on se, mihin se todellisuudessa johtaa. Toivottavasti se parantaa tilannetta edes vähän.

Jos poliitikoille annettavat lahjukset vähenisivätkin aikaa myöten, niin on luultavaa, että lahjusten avulla maailmaa pyörittävät liikemiehet hyvin pian huomaisivat systeemin aukot. Itse asiassa on ollut tuhlausta lahjoa poliitikkoja, sillä hehän eivät, kovista luuloistaan huolimatta, ole minkään asian asiantuntijoita. Virkamiesten tehtävä on valmistella kaikki asiat esittelykuntoon ja poliitikot tekevät sitten päätöksiä ihan ymmärtämättä yhtään mitään siitä, mistä päättävät. Tai ehkä tuo nyt on hieman provosoivasti sanottu? Ymmärtävät vähän, mutta eivät riittävästi. Lahjokaamme siis virkamiehiä, he ovat muutenkin pienipalkkaisempia. Kun virkamies tuo jonkin esityksen poliitikoille, on poliitikkojen pääasiallinen tehtävä joko kannattaa tai vastustaa sitä. Vain ani harvoin joku valveutuneempi henkilö esittää siihen muutoksia ja joutuu yleensä vähemmistöön. Kunnallispolitiikassa yksityisellä henkilöllä on oikeus tehdä aloitteita, mutta valtion hallinnossa siihenkin tarvitaan jo tuhansia allekirjoittajia.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Kanervan ja Kaikkosen paikka olisi nyt vankilassa eikä suinkaan eduskunnassa. Yleensä ottaen suomalaiset käyttäytyvät kuitenkin omituisesti. Kansa katsoo, että yhteiskunta sorsii rikoksesta syytettyä julkisuuden henkilöä, ja asettuu tämän puolelle. Se tosiasia unohtuu kokonaan, että ei syytettä nosteta, jos ei ole vahvaa epäilyä asiasta. Ainakin minun silmissäni tällaiset herrat ovat menettänet luottamuksensa iäksi, olkoon lopputulos ihan mikä tahansa.

He eivät ole yleistä luottamusta nauttivia kansalaisia, eivätkä näin ollen kelvollisia eduskuntaan. On ihan turha kiemurrella sen vanhan fraasin turvin, että ihminen on syytön kunnes syylliseksi todistetaan. Kyllä se luottamus voi mennä jo pelkän epäilyn vuoksi.

Totta on, että eivät tuomaritkaan aina ole erehtymättömiä. Pidän siis Kaikkosen ja Kanervan vapauttavia tuomioita väärinä. Vääränä pidän myös Jussi Halla-ahon saamaa langettavaa tuomiota. Ehkä Jussi ei muistanut mainita, että kyseessä on hänen mielipiteensä. Meillähän on laillinen vapaus ilmaista oma mielipiteemme, joka kyllä jokaisen tuomarin tulisi ymmärtää. Blogikirjoitus on lähes aina mielipidekirjoitus, vaikkei sitä olisi erikseen mainittukaan.

Julkisuuden henkilö asettuu aina arvostelulle alttiiksi, joten häntä eivät koske ihan samat säännöt kuin ns. ”taviksia”. Esimerkiksi kunnianloukkauksen kynnys on täysin erilainen näiden kahden ihmisryhmän välillä. Poliitikon tulisi olla hyvin varovainen tekemisistään ja sanomisistaan, mutta tavallisilla ihmisillä on jonkin verran suurempi vapaus. Valheellisen tiedon levittäminen on aina rikos.