Kalajoen karjalaiset

Kun me kaksi karjalaista, minä ja Pirjo muutimme Kalajoelle, pelkäsimme aluksi kovinkin näiden ”pohjalaisten” suhtautumista meihin.  Varsinkin minä, joka olin aidosti Laatokan rannalla syntynyt siirtolainen, olin kuullut kertomuksia pohjalaisten ja varsinkin ruotsinkielisten nuivasta suhtautumisesta Karjalan pakolaisiin. Toki olin aiemminkin Pohjanmaalla asunut, mutta silloin olin vielä työelämässä mukana ja annoin oman panokseni tämän yhteiskunnan eteen. Nyt oli pelko siitä, että sotien jälkeinen ajattelutapa palaisi ja että ihmiset alkaisivat miettiä, miksi olen edelleen täällä.  Ehkä tämä oli kimmokkeena sille, että emme halunneet jäädä laakereilla lepäämään, vaan halusimme kantaa kortemme kekoon uuden kotipaikkamme hyväksi.  Ensimmäiseksi halusimme ruveta elvyttämään karjalaista kulttuuria täällä, sillä olimmehan itsekkäästi sitä mieltä, että se on osa suomalaisten identiteettiä. Onhan kansallisteoksemme Kalevalakin perin juurin Karjalasta kertova teos. 

”Ei täällä montaa karjalaista ole”, näin ajattelimme.  Pian kuitenkin ilmeni, että karjalaiset sukujuuret on useimmilla kun arvasimmekaan.  Ortodoksisuus on osa karjalaista perinnettä, joten aloitimme ”kotiseututyön” tällä uudella kotiseudulla perustamalla Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistyksen.  Yhdistyksen tarkoitus oli rakentaa tsasouna Kalajoelle, mutta ei harjoittaa muuta uskonnollista toimintaa. Vaikka olenkin ortodoksi ja omalla tavallani myös harras, en koskaan ole lukeutunut näihin maailmanloppua saarnaaviin ns. uskovaisiin. 

Pian huomasimmekin, että karjalaisen kulttuurin vaalimiseen tarvitaan yhdistys, joka on muutakin kuin tuo rukoushuoneen kannatusyhdistys. Vaikka kannatusyhdistyksen perimmäinen tehtävä olikin Karjalaisen kulttuurin vaaliminen, päätti kaupunki luokitella sen uskonnolliseksi yhteisöksi ja eväsi sillä perusteella mm. apuraha-anomuksemme.  Silloin kyllä tunsin tulleeni syrjityksi karjalaisuuden perusteella, sillä en mitenkään voinut ymmärtää, että joku pitäisi rakennustöitä uskonnon harjoittamisena. Ei kai asia oikeasti näin ollut, vaikka hyvin moni kertoi samantapaisista kokemuksista, ja tästä syystä oli pitänyt karjalaisuutensa salassa.  Jopa monen ortodoksinen uskonto oli avioliiton myötä vaihtunut luterilaiseksi. 

Karjala-seuraa täällä Kalajoella ei ollut, joten siihen emme voineet liittyä. Karjala-seuran ja Karjalan Liiton jäsenyys tulikin paljon myöhemmin, kun kuuluisilla Kalajoen hiekkasärkillä järjestettiin alueellinen karjalaisten tapaaminen. Siellä saimme kuulla, että Ylivieskan Karjala-seura ottaa meidät mielellään jäsenikseen. Nyt olemme siis Ylivieskan Karjalaiset ry:n jäseniä ja haluamme raportoida täällä tapahtuvasta toiminnasta myös Karjala-lehden välityksellä. 

Kyseinen seura on erittäin aktiivinen ja tästä syystä myös omavarainen. Syksyn aikana järjestetään pikkujoulu InterSense-koulutuskeskuksessa.  Samoin myös myyjäiset Puuhkalassa, joka on Ylivieskan kotiseutumuseo.  Näihin tilaisuuksiin jäsenet leipovat mm. lähes 1000 karjalanpiirakkaa.  ”Yleensä ovat loppuneet kesken”, sanovat seuran aktiivit.  Monenlaista muutakin toimintaa on odotettavissa, mm. matka Lappeenrannassa pidettäville karjalaisten kesäpäiville 2014.

Ne muut kymmenet

Kyllä minä edelleen puutun tähän Kalajoen Perussuomalaiset ry:n asiaan, vaikka varmaan saisin jo olla hiljaa monen mielestä. Katson kuitenkin, että ellei se ole peräti minun velvollisuuteni, niin ainakin se on minun oikeuteni.  Piirihallitus katsoi Kalajoen Perussuomalaiset ry:n eronneeksi piiristä, kun se ei nauttinut puoluehallituksen luottamusta.  Edelleenkään emme ole saaneet virallista ilmoitusta asiasta, mutta kyllä me vähemmästäkin uskomme.  

Ihmettelemme vain suuresti, miksi juuri Kalajoen Perussuomalaiset.  Emmehän me toki piiriä tarvitse yhtään mihinkään, niin kuin ei toisetkaan paikallisyhdistykset, mutta kun se kerran on olemassa, niin pitäisi sen jotenkin oikeudenmukaisesti pyrkiä toimimaan. On turha puhua, että minä tulkitsen lakia. En minä lakia tulkitse, sillä siihen minulla ei ole oikeutta. Kyllä lain tulkinta on Suomen kaltaisessa ”oikeusvaltiossa” jätettävä tuomioistuimen tehtäväksi.

Minä olen eronnut puolueesta siksi, että olen huomannut siellä vaikuttamisen olevan vaikeaa ja mielipiteen ilmaisun rajoitettua. Olen pitänyt blogia, joka on nimenomaan minun mielipidekanavani. Täällä olen kirjoittanut mitä olen kirjoittanut, enkä juuri muualla. Valheellista tietoa en missään. Pari kertaa muistan kirjoittaneeni myös lehteen, ja silloinkin oikaistakseni minuun kohdistuneet väärät väitteet.  Lehtikirjoitukset, joiden sanotaan aiheuttaneen Kalajoen Perussuomalaiset ry:n eron, ovat kyllä lähtöisin jostain aivan muualta.

Lehdet pitävät kiinni lähdesuojastaan, mutta sen verran olen onnistunut urkkimaan, että ainakin kaksi kirjoittelijaa on Kalajoen Perussuomalaisista eronneita ihmisiä. Ja mitä sitten ? Jos nuo kirjoitukset menevät läpi lehden seulasta, niin miksi ne aiheuttavat nielemisvaikeuksia Perussuomalaisten hallitukselle.  No oikeasti ne eivät aiheutakaan, sillä suurin osa hallituksen jäsenistä ei edes tiennyt mistä on kysymys. Luottivat puoluesihteerin sanaan, joka oli luottanut järjestösihteeriin, joka oli taas jättänyt tehtävänsä kokonaan tekemättä ja omilla kirjoituksillaan hämmentänyt soppaa. 

Hyvä esimerkki totuudenvastaisista kirjoituksista oli Perussuomalainen lehdessä olleet kirjoitukset Kalajoella pidetyistä markkinoista, jotka hän aivan pokkana veti merijärvisen yhdistyksen järjestämiksi jättäen täysin mainitsematta, että tosiasiassa järjestäjä olikin Kalajoen Perussuomalaiset ry, joka salli muidenkin perussuomalaisten läsnäolon paikalla, ihan vain siksi, että julkista riitelyä haluttiin välttää. 

Minä olen eronnut Perussuomalaisista, vaikka olinkin pitkäaikaisin yhtä mittaa Puolueessa vaikuttanut kalajokinen. Muista en tiedä, mutta oletan, että joitakin muitakin on eronnut ja joitakin myös tästä syystä liittymättä jäänyt.

Se minua kuitenkin ihmetyttää, että miten ne muut kymmenet, jotka ovat tai haluaisivat olla Perussuomalaiset rp:n ja Kalajoen Perussuomalaiset ry:n jäseniä.  Uskooko piirihallitus tehneensä oikein erottaessaan nämä kymmenet muut? Tuskinpa puoluehallituskaan tiesi mitä teki, eikä puoluesihteerikään ihan puhtaita jauhoja pussissaan kanna.

Kyllä tässä kyseessä oli vain kahden sopivalla paikalla istuneen puolueen toimijan antipatiasta ja sopivasti suoritetusta manipulaatiosta.  Ehkä Ari Kerosesta ja Reijo Karjalaisesta päästiin eroon, mutta samalla menetettiin kymmeniä, ehkä satojakin puolueen kannattajia.  Ei täällä muutenkaan niitä liikaa ole ollut, ja tuskin tämän kaltaisella toiminnalla niitä lisää saadaan.  Selvää on, että kalajokiset eivät halua liittyä mihinkään kuusamolaisten perustamaan Merijärven yhdistykseen.  Kyllä Kalajoen Perussuomalaiset ry on ainoa oikea Kalajoen Perussuomalainen yhdistys ja toistaiseksi se on järjestänyt myös kaikki viimeisimmät Perussuomalaisten tori- ja messutapahtumat Kalajoella.  Anteeksi vaan, mutta näin se on mennyt ja luultavasti tulee menemäänkin.

Satoja kertoja olen sanonut. että ”totuus ei pala tulessakaan”. Kyllä Puoluesihteerin ja puolueen lehdenkin pitäisi tarkastaa lähteittensä luotettavuus. Luotto on iäksi mennyt, jos kerrankin jäät kiinni valheesta, ja siihen Perussuomalaisilla ei todellakaan ole varaa.

Uskonto ja politiikka

Kun kommunismin hautajaisia vietettiin vanhassa Neuvostoliitossa, luultiin, että siellä uskonto pääsee taas kukoistamaan, niin kuin oli kukoistanut tsaarin aikaan venäjällä. joka oli syvästi ortodoksinen maa. 

Tosiasia on, että uskonto ei koskaan kuollut Neuvostoliitossa, sillä ortodoksit harjoittivat omia palveluksiaan kaikessa hiljaisuudessa, valtaa pitäviltä salassa. Totta on, että se oli vaikeaa, koska Neuvostoliitossa oli kokoontumisen vapaus vahvasti rajoitettu, mutta aina oli tilaisuuksia, joissa uskontoa voitiin harjoittaa. Häät ja hautajaiset olivat loistavia tilaisuuksia viettää ”salaisia” jumalanpalveluksia. Myös osa neuvostoajan kirkoista oli ”julistettu” kansallisiksi nähtävyyksiksi ja niitä käytettiin matkailijoiden vetonauloina. Esimerkiksi Iisakin kirkko silloisessa Leningradissa oli sellainen. Hartaat neuvostokansalaiset saattoivat käydä näissä pyhätöissä hetkeksi hiljentymässä ja rukoilemassa korkeampaa voimaa, jota taas nykyisin kutsutaan Jumalaksi. 

Venäjän kirkon nopea nousu kommunistivallan jälkeen lasketaan monesti juuri tämän ”salauskovaisuuden” ansioksi. Osittain näin onkin, mutta se ei yksinään selitä tätä ilmiötä.  Neuvostokansa on aina ollut uskovaisuuteen taipuvainen, ja väitteet, että kommunismi olisi tappanut uskonnon, ei lainkaan pidä paikkaansa. On totta, että Venäjän valtauskonto ortodoksisuus kärsi Neuvostoliiton aikana, mutta se korvattiin toisella uskonnolla - kommunismilla.  Kommunismissa ei tosin palveltu mitään erityistä jumalaa, mutta lukuisia hänen lähettejään, kuten esimerkiksi toveri Stalinia tai puhemies Maoa. Nämä herrat nousivat kaikkivoiviksi epäjumaliksi maan päällä. Vain todellinen usko voi selittää sen, että tavallinen kansa saatiin vakuuttuneiksi esimerkiksi puhemies Maon yli-inhimmillisistä teoista täällä.  Kommunismi loi siis lujan pohjan uskoa viisivuotissuunnitelmiin ja muihin todistamatta jääneisiin kuvitelmiin. Tämä usko osaltaan auttoi Venäjän kirkon nopeaa nousua.  Lenin yksinkertaisesti vain korvattiin Jeesuksella.

Tätä kirjoitusta ei missään tapauksessa pidä käsittää uskonnon vastaiseksi. Päinvastoin, sillä pidän itseäni oikeasti uskovaisena, vaikka en luulekaan, että minun edustamani ortodoksisuus olisi se ainut autuaaksi tekevä suuntaus täällä. Oikeasti olen sitä mieltä, että useimmat uskonnot ovat todella hyväksi ihmiselle, silloin kun tietty uskontokunta ei korvaa itse Jumalaa. Valitettavan usein kuitenkin näin käy, ja ainoa oikea uskonto – ekumeenisuus - unohtuu kokonaan.

En ole koskaan törmännyt uskonnolliseen teokseen, jossa olisi jaettu huonoja neuvoja ihmisille, eivätkä kristillisten lanseeraamat 10 käskyä suinkaan ole huonoja käskyjä, vaikka niiden alkuperästä eivät kaikki olekaan ihan samaa mieltä keskenään. 

Raamattu ja Koraani ovat uskonnollisia kirjoja, joiden oikeudellisuudesta voidaan myöskin olla monta mieltä.  Oltakoonpa mitä mieltä tahansa, niin pääasiassa niiden molempien sisältö on samankaltainen;: hyvien opetusten kokoelma. Molemmat kirjat on käännetty kieleltä toiselle lukuisia kertoja, ja jokainen, joka tuntee kielenkääntämisen tekniikkaa vähääkään, käsittää kuinka helposti sanojen merkitys muuttuu kielestä toiseen siirryttäessä.  Se ei ole tehnyt näistä uskon tukipilareista arvottomia teoksia, mutta se voi herättää terveen epäilyn siitä, että minun tulkintani ei välttämättä ole sen oikeampi kuin tuon naapurinkaan tulkinta.

Tästä syystä meillä Suomessa on laki uskonnonvapaudesta. Tätä lakia meidän tulee kunnioittaa eikä asettaa ketään etuoikeutettuun tai syrjittyyn asemaan pelkän uskonnon perusteella. Maassa maan tavalla tai maasta pois. Muslimitkin ovat mielestäni tervetulleita, kunhan muistavat, että Suomessa noudatetaan Suomen lakia. Omaa uskontoaan saavat toki harrastaa, kunhan tekevät sen omalla kustannuksellaan käännyttämättä ketään.

Persut ja mamut

Suomen kaltaisessa maassa stereotypioiden muodostaminen on erityisen helppoa, sillä medialla tuntuu olevan taipumus tukea suurenkin vähemmistön esittämiä väitteitä. Vaikka joku journalisti oivaltaisikin asian oikean laidan, julkisuudessa tätä ”oikeaa laitaa” kuitenkin harvoin esitetään, vaan helposti tartutaan epäolennaisiin seikkoihin. Politiikassa on yleinen käytäntö, että joku poliittinen puolue lyödään leimalla, jolla ei oikeastaan ole mitään tekemistä puolueen linjan kanssa, ja antaa näin ollen mahdollisimman väärän kuvan puolueen tarkoitusperistä. 

 En pysty painumaan historian syövereihin, sillä en ole vielä historiallinen henkilö, vaikka jo jonkin aikaa olen saanut tällä planeetalla taivaltaakin. Sen verran kuitenkin olen saanut politiikan suolavettä maistaa, että olen täysin tietoinen siitä mitä juuri nyt olen kirjoittamassa. Lähes jokaisella puolueella on tietty leima, joka on syntynyt muutamien yksilöiden lausahduksista tai väärinkäsityksistä. Hyvin harvoin puolueen perimmäiset tavoitteet ovat edes kaikkien puolueen aktiivijäsenten tiedossa, puhumattakaan kannattajista tai vastustajista. 

Erityisen herkkiä väärien spekulaatioiden kohteita ovat kannatusluvuiltaan nousujohteiset puolueet, jotka saavat tätä median tarjoamaa herkkua maistaa yllin kyllin. Lähes jokaisella on oma vuoronsa. Tätä nykyä vuorossa tuntuu olevan Perussuomalainen puolue. Sen sanotaan olevan populistinen ja maahanmuuttovastainen. 

Sanasta "populistinen" on tehty kirosana, vaikka sana sinänsä tarkoittaa kansan mielipiteen kuuntelua ja toiminnan ohjaamista siihen suuntaan. Siis varsin kannatettava, mutta harvinainen asia puoluekentässä. Maahanmuuttokriittisyys on taas muutettu maahanmuuttovastaisuudeksi, vaikka tällainen maahanmuuttovastaisuus ei millään tavoin kuulu puolueen toimintaan. Tiedän ihan oikeasti mistä puhun, sillä olen saanut juuri näitä asioita seurata aitopaikalta. Ehkä ei perussuomalaiset puolueena niinkään kuin jotkut puolueen jäsenet ovat työssään joutuneet ottamaan kantaa tähän politiikkaan ja todenneet sen olevan jostain aika syvältä. 

Kotoutuksessa on täysin epäonnistuttu, koska siihen ei ole koskaan panostettu kunnolla. Suomalaisen virkakoneiston byrokraattisuus on myös monelle maahanmuuttajalle täysin vierasta ja uskomattoman hidasta. Monet säännökset ovat jopa keskenään ristiriitaisia ja saavat huonolla kielitaidolla varustetun ulkomaalaisen täysin ymmälle. Valtamedioiden käsitys tuntuu olevan, että kunhan ”persujen” suut saadaan tukittua, on kotoutuksessa onnistuttu. No näinhän ei tietenkään ole. 

Aina on olemassa ihmisiä jotka ovat myös maahanmuuttovastaisia, mutta he eivät muodosta yhtenäistä ryhmittymää Perussuomalaisten sisälle, vaan jakautuvat kaikkiin puolueisiin. On selvää, että jos media leimaa jonkun puolueen ulkomaalaisvastaiseksi, niin tämä puolue vetää puoleensa hieman enemmän maahanmuuttovastaista väkeä kuin toiset puolueet, mutta se ei tosiasiallisesti muuta puolueen ohjelmaa rasistiseksi. 

En väitä Perussuomalaisia täysin ongelmavapaaksi puolueeksi. Ehkä juuri tuo median antama leima ja nopea nousu ovat tuoneet mukanaan paljon mutaa. He ovat etupäässä nousukkaita, jotka näkevät mahdollisuutensa kasvavassa puolueessa, jossa he kuvittelevat pääsevänsä asemaan, johon heillä ei tosiasiassa ole edellytyksiä eikä kykyjä. Tämä tuo puolueen sisälle eripuraa, joka kovertaa puoluetta tavalla tai toisella. Saattaa käydä, niin kuin on käynytkin, että vuosikausia puoluetyötä tehneet joutuvat näiden nousukkaiden hampaisiin. 

Ei siis vastusteta maahanmuuttajia vaan vastustetaan maahanmuuttopolitiikkaa.

Täydellisen tietämättömyyden antama varmuus

Ministeriksi ministerin paikalle voidaan istuttaa melkein kenet tahansa, kenellä on riittävästi itsekritiikin puutetta voidakseen kuvitella osaavansa kaikkea maan ja taivaan väliltä.  En koskaan ole kuullut kenenkään sanovan: ”Sorry, mutta en ole riittävän pätevä kyseiseen tehtävään.”  Mikään mahti maailmassa ei saa ihmisiä ymmärtämään, että pätevyys mihinkään tehtävään ei ole suoraan verrannollinen vaaleissa saatuihin ääniin.  Mikään ei anna suurempaa varmuutta kuin täydellinen tietämättömyys.  Kokemuksen ja jonkin alan ammattitaidon lisääntyessä lisääntyy myös kritiikki sekä omaa osaamista että myös toisten osaamista kohtaan. 

Väittäkää nyt sitten ihan mitä tahansa, niin valitettavan yleistä tällaiset ”kaikkien alojen asiantuntijat” ovat paitsi valtakunnan politiikassa niin myös kunnallispolitiikassa.  En tiedä, onko tämä yksinomaan suomalaisten ominaisuus, mutta ehdottoman haitallista ja kallista se on kaikissa demokratioissa.  Tuskinpa tavallinen äänestäjä ymmärtää vaaleissa äänestävänsä vaikkapa teknillisen lautakunnan puheenjohtajasta, koettaessaan saada kunnanvaltuustoa kokoon.  Poliittisilta puolueilta vaadittaisiinkin nyt selkärankaa ministerien ja lautakuntien asettelussa. Ei ole mitään mieltä nimetä tehtäviin ihmisiä, joille kyseinen ala on täysin vieras ja jotka tosiasiallisesti eivät pysty edes ymmärtämään, mistä tuli päätettyä.

Kun en ole enää minkään poliittisen puolueen jäsen, voin kirjoittaa asioita ihan oman kokemukseni pohjalta riippumatta puolueiden kannasta. Tuo edellä oleva mielipiteeni on tietysti vain minun mielipiteeni, mutta se pohjautuu toki melko pitkään kokemukseen kunnallispolitiikassa. Olin joskus itsekin jäsenenä elimessä, jonka toiminnasta en mitään ymmärtänyt. Jopa omassa puolueessa olisi ollut 4 – 5 minua pätevämpää ihmistä. Valitettavasti ymmärrykseni ei silloin vielä riittänyt siihen, että olisin puuttunut tähän asiaan.  Niinpä sitten tuhlattiin veronmaksajien rahoja, kun minäkin onneton nostin kokouspalkkion, vaikka läsnäolollani ei ollut mitään merkitystä.  Varmuudella tiedän, että en ole ainut tässä maassa.

Myös me bloggerit syyllistymme usein tähän samaan . Esitämme varmana asioita, joista oikeasti emme paljonkaan tiedä.  Lukekaapa vaikka tuo kirjoitukseni vapaamuurareista. Tunnustan, että tosiasiallisesti en oikeasti tiedä puoliakaan niistä asioista, joista kirjoitin, enkä vapaamuurarien toiminnasta senkään vertaa. Niinpä olenkin joutunut turvautumaan niihin paljon puhuttuihin ”tavallisesti luotettaviin lähteisiin”. Sen lisäksi olen maustanut keittoa omilla mielipiteilläni, jota toki pidän blogin pitäjän oikeutena. Koko blogillahan ei olisi merkitystä, jos omien mielipiteiden esittäminen kiellettäisiin.  Tästä syystä kaikkien meidän blogeja tulee lukea varsin kriittisesti ja muistaa, että kyse ei ole tietokirjasta, joka perustuu pelkkiin faktoihin.

Tätä mieltä siis tänään olen tästä asiasta.

Vapaamuurarit ja muut hallitsijat

Kun nyt politiikasta olen asiakseni ottanut puhua, niin puhutaan siitä sitten. Tosiasiassa politiikkojen valta tässä maassa on vain näennäistä, sillä todellista valtaa käyttävät aivan äänestäjistä riippumattomat tahot. Sellaisia tahot tunnetaan yleisnimellä hyväveliverkostot. 

Hyväveliverkostot ovat puolueista riippumattomia samoin ajattelevien ryhmittymiä, joiden tarkoituksena on yksilöiden etujen ajaminen suuren enemmistön kustannuksella. Tunnetuin, mutta samalla myös tuntemattomin näistä verkostoista on kansainvälinen Vapaamuurareiden järjestö, joka on lähtöisin Irlannista. Siihen kuuluu jäseniä kaikista valtaa pitävistä puolueista. Se on erinomainen tapa hallita maata näennäispäättäjien avulla. Näennäispäättäjät ovat joukko ihmisiä, joiden ammattitaito tuskin riittäisi tekemään minkään asteisia taloudellisia - tai teknisiä päätöksiä mistään asiasta.  Näennäispäättäjät ovat joukko ”mukavia” tai protestoivia ihmisiä, jotka näiden ominaisuuksien takia tulevat valituiksi kerta toisensa jälkeen kunnan valtuustoihin ja kansalliseen parlamenttiin.  Näennäispäättäjien takana on aina joukko todellisia päättäjiä, joita ilman puolueet eivät tule toimeen.

Puolueiden samankaltaisuus riippuu paljolti siitä, että todelliset päättäjät muodostavat salaseuroja, joiden jäsenet ovat hajautuneet näennäispäättäjien joukkoon, antaen siellä ns. poliittista ohjausta. Suurin osa puolueiden johdosta ei edes tiedä olevansa ulkopuolisen ohjauksen alla siitäkään huolimatta, että todelliset vaikuttajat ovat hyvin tietoisia kyvystään ohjailla puolueita. 

Vapaamuurarit ovat ehkä merkittävin osa hyväveliverkostoja, mutta myös muita järjestöjä on.  Kaikkien järjestöjen merkitys ei kuitenkaan ole samanarvoinen. Pienissä asioissa saatetaan valta antaa jollekin pienemmälle yhteisölle edellyttäen, että se ei ole ristiriidassa ylemmän elimen etujen kanssa. Monet uskonnolliset järjestöt, urheilujärjestöt yms. kansalaisjärjestöt saavat sanoa sanottavansa asioissa, jotka eivät merkitse kokonaisuuden kannalta mitään.  Tähän kategoriaan kuuluvat jopa poliittiset puolueetkin.  Jos asialla kuitenkin on laajempaa merkitystä, hiotaan päätöksiä jossain ”salaseurassa”. Suuret kansainväliset päätökset tehdään Bilderberg-kokouksissa, joihin kutsutut poliittiset päättäjät eivät suinkaan ole siellä asioihin vaikuttamassa, vaan saamassa ohjeita maailman vaikuttajilta. Samanaikaisesti kansalaiset voivat vapaasti huvitella vaikkapa osallistumalla vaaleihin. Mitään todellista merkitystä ei tällä asialla ole, mutta onhan sillä tiettyä viihdearvoa. Siitä kertovat esim. tv:n vaaliohjelmien suuret katsojaluvut. En kuitenkaan kokonaan luopuisi poliittisesta järjestelmästämme, sillä se tasapainottaa todellisten päättäjien vallankäyttöä ja antaa kansalaisille tietyn kuvan vaikutusmahdollisuuksista.  Usko siihen, että asioihin jotenkin voi vaikuttaa, lisää ihmisten elämänhalua.

Surullista, mutta totta. Jos joku asia joskus on muuttunut, ei vaaleilla ole ollut siihen juurikaan vaikutusta. Onneksi ei olekaan, sillä kaikki joka tapauksessa äänestäisivät samaa ehdokasta  - ja samaa puoluetta kuin ovat aina äänestäneet. Pahinta kaikesta, että tämä käytäntö on periytyvää.