SUOMI 100

Kyllä nyt voi ihan hyvin olla Suomen itsenäisyyden 100-vuoden juhlavuosi, vaikka varmaan olisi yhtä perusteltua juhlia tätä historiallista tapahtumaa pari vuotta myöhemminkin. Toki Suomen hallitus julisti itsenäisyyden jo vuonna 1917, mutta asiaa ei kuitenkaan voitu pitää sillä selvänä.  Itsenäistyminen oli pitkä prosessi, joka vaati ennen kaikkea Neuvostoliiton hyväksynnän, jonka teki mahdolliseksi vain silloinen sekava tilanne naapurissamme. Länsivallat suostuivat tunnustamaan Suomen itsenäisyyden vasta kun olimme selvittäneet välimme Neuvostoliiton kanssa. Tosiasiassa Suomen itsenäisyys vakiintui vasta v. 1919 ja se vaati myös verisen sisällissodan, josta on käytetty monia nimityksiä.  Varmaan väärin näistä nimityksistä lienee ”vapaiussota”, vaikka ns. ”valkoinen Suomi” tuolla nimityksellä pyrki ratsastamaan, aivan näihin päiviin asti.  Kyllä sisällissodassa paljon ratkaistiin, mutta ei Suomen itsenäisyyttä. Olihan meillä toki pelko siitä, että jos ”punaiset” olisivat voittaneet, niin olisimme jääneet osaksi Neuvostoliittoa. No näin ei käynyt, joten Suomi saa nyt viettää osittaisen itsenäistymisensä 100-vuotisjuhlaa.

Kuuluukohan suomalaiseen kansanluonteeseen se, että asioita käsitellään vähän niin kuin ne sopivimmalta näyttävät?  Varsinaisen ”vapaussotansa” Suomi kävi vasta 1940-luvulla, jolloin Neuvostoliitto alkoi katua Suomelle myöntämäänsä itsenäisyyttä ja yritti voimatoimin vallata maamme takaisin. Siihen Suomi ei tietenkään suostunut, joten tapeltavahan siitä oli.

Talvi- ja jatkosota synnyttivät sitten monenlaisia väittämiä ja jopa legendoja, joista lähes jokaisella on oma käsityksensä. Melko yksimielisiä suomalaiset ovat väitteestä, että sota hävittiin.  Olenkohan ainut, joka olen sitä mieltä, että me voitimme sodan. Neuvostoliitto yritti valloittaa Suomen, mutta me onnistuimme estämään sen.  Kyllä tämän pitäisi olla kaikille selvä.

Suomi halusi irrottautua sodasta jo vuodesta 1943 lähtien, ja se antoi Neuviostoliiton rauhanneuvottelijoille valttikortit, joiden turvin he pystyivät sanelemaan varsin raskaat rauhanehdot. Kun rauha oli saatu aikaan, istutti Neuvostoliitto Helsinkiläisessä hotelli Tornissa ns. valvontakomission, joka yritti pönkittää viimeisiä Neuvostoliiton valtapyrkimyksiä paitsi valvomalla rauhanehtoja, niin myös lisäämällä niihin omia mausteitaan.  Tällainen oli mm. kielto siitä, että Suomessa ei saatu puhua sota-pakolaisista, vaan heitä tuli nimittää evakoiksi.  Nykypolvi on jo tuntunut omaksuvan tämän nimityksen, vaikka yhä edelleen joukossamme elää satojatuhansia ihmisiä tai heidän jälkeläisiään, jotka ovat joutuneet pakenemaan kodistaan.

Kyllä meitä pakolaisia siis on, olkootpa sodan jälkeen syntyneet sukupolvet mitä mieltä tahansa.  Jotenkin oudolta tuntuu myös väittämä, että me olisimme joutuneet olemaan sodan jaloissa yksin.  Tosiasiassa monet naapurimme antoivat apua meille, Saksa jopa taisteli konkreettisesti puolestamme ja nimenomaan länsimaiden muodostama uhka sai Neuvostoliiton taipumaan, tosin meille kalliita tuntuvilla ehdoilla.

Eläköön Suomi 100 … ja kiitoksia kaikille meitä auttaneille maille.