sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Rötösherrat ja -rouvat


Kyllä minä nyt asetun puolustamaan Heidi Hautalaa, joka yritti vain puolustaa tasa-arvoa. Onhan se toki väärin, että esimerkiksi asiakirjan väärentäminen avaa paikan vaikkapa pääministeriksi, mutta paljon pienempi rikos, pimeän työn teettäminen, johtaa melkein eroon.  En tiedä mitä Heidi ajatteli, mutta voin kuvitella, että kovasti on ollut rouva närkästynyt.  Ehkäpä tuota valtion yrityksen johtoon kohdistunutta kiristystä ei haluttu päästää julkisuuteen, mutta kun noilla tekstiviesteillä on ikävä tapa jäädä kännykkään jos niitä ei älytä poistaa. Tekstiviesteihinhän se Kanervakin aikanaan sortui, vaikka tapauksia ei nyt ihan sellaisenaan voidakaan rinnastaa.

Jos kansanedustajalta vaaditaan nuhteettomuutta, pitäisi vähintään samaa nuhteettomuutta vaatia myös ministereiltä. Ja kun nyt näin ulkopuolisena asiaa katselen, niin yhtä nuhteettomia tai nuhteellisia herrat ja rouvat keskimäärin ovatkin. Kummassakin tapauksessa revitään äidiltä paita, jos se saadaan myydyksi. Totta varmasti on, että joukossa on myös joitakin ihan rehellisiä ihmisiä. He ovat kuitenkin hyväksyneet nämä maan tavat ja melkoisella varmuudella tietävät, että se pienemmän risan tie löytyy siitä, että ei tiedä eikä muista mitään ja sulkee silmänsä silloin, kun jotain tosi härskiä tapahtuu. 

Jostakin kerran löysin listan kansanedustajien tekemistä rötöksistä, mutta en parhaalla tahdollakaan löytänyt sitä mistään.  Ja kun tällainen muistamaton horisko olen, en edes yritä kaivaa asioita aivonystyröitteni sopukoista. Jotenkin hämärästi muistan kuitenkin listan olleen niin pitkä, että eduskuntaan ei jäisi kuin vahtimestari ja muutama kansanedustaja, jos todella noudatettaisiin tuota nuhteettomuuden vaatimusta.  Se on jo maan tapa, että rötösherrojen rötöstelyä katsotaan läpi sormien puolueesta ja kannatuksesta riippuen. 

Kyllä minä silti Heidi Hautalaa puolustan. Niin, tai oikeastaan minun ei tarvitse puolustaa, sillä eihän häntä oikeasti edes rangaistu.  Mikä rangaistus se semmoinen on, että ministerin pallilta joutuu lähtemään, jos työtään ei osaa. Kyllä muurarikin potkut saa, jos ei muurata osaa. Ei sitä silti rangaistukseksi sanota.  Kun Heidiä ei erotettu, vaan hän erosi, jäi todellinen syy kansalta hämärän peittoon. Tavalliselle äänestäjälle syntyi käsitys, että perimmäinen syy olikin se, että Hautala valehteli.  Kun poliitikosta on kysymys, se ei taas oikeastaan ole mikään syy, sillä sitähän he joka tapauksessa tekevät päivittäin. Siis kaikki muutkin kuin Hautala, puolueiden alemmista pikkunilkeistä puhumattakaan. Joskus tällaisen melkein tavallisen tossunkuluttajan mieleen tulee, ettei uralla voi edetä, jos ei tuohon salatieteeseen ole kunnolla paneutunut.  No, onneksi minulla ei koskaan ole ollut niin paljoa poliittista kunnianhimoa, että olisin joutunut käyttämään mokomaa asetta. 

No voi voi. Taas tuli heiteltyä lokaa melkein ilman osoitetta, joten täytyy tähän loppuun lisätä, että toki joukossa on ihan katseen kestäviä henkilöitä. Jopa omassa lähipiirissänikin tunnen muutamia, ja kun hieman kauemmaksi mennään, niin johan löytyy muutama kansanedustajakin. Sorry vaan, mutta ei teitä montaa ole, vaikka kuinka koetan hakea. 

Suomi elää puusta, joten kyllä kai pääministerin sijaisenakin toimii puupääministeri.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti