Onnea Merijärven persuille

En todellakaan tiedä, onko Merijärvi pienin paikkakunta, jossa Perussuomalaisilla on ihan oma paikallisyhdistys, mutta sellainen kuitenkin on. Onnea vaan, sillä sitä todellakin tarvitaan, jos perussuomalaisten määrä on niin pieni, että edes hallitukseen ei väkeä riittänyt omasta takaa, vaan mukaan tarvittiin pari kalajokistakin. 

Todellakin on luultavaa, että tämän yhdistyksen tarkoituksena ei ollutkaan Merijärven perussuomalaisuuden vahvistaminen, vaan Kalajoen Perussuomalaiset ry:n alasajo.  Siihen ei toki ollut mitään syytä, sillä sääntöjä ei koskaan rikottu ja kalajokiset olisivat ihan mielellään ottaneet mukaan ne pari perussuomalaista, joita tosiasiassa tuolla pikkupaikkakunnalla oli. Jos taas vain minusta haluttiin päästä eroon, niin sehän olisi onnistunut helposti muutenkin. Olin jo kerran laittanut puoluetoimistoon eropyynnön, jonka myöhemmin peruin, kun minua pyydettiin vielä hetken palvelemaan puoluetta. En koskaan tunkenut itseäni Kalajoen Perussuomalaisiin, vaan vastasin ainoastaan Helsingistä asti tulleeseen pyyntöön.

Koskaan ei puoluehallitus ole ilmoittanut virallisesti miksi tämä eräs Pohjois-Suomen vanhimmista paikallisyhdistyksistä haluttiin tappaa. Jos oikeasti haluttiin, niin virhe tehtiin. Ei koskaan olisi pitänyt pyytää minua toimintaan mukaan, sillä olen aivan liian sitkeä vääryyden vastustaja. Kalajoen Perussuomalaiset ry on elänyt yli 40 vuotta, ja tulee elämään jatkossakin.

Vetoankin kaikkiin kalajokisiin perussuomalaisen ideologian kannattajiin, että käyvät kurkistelemassa meidän kotisivuja ja liittyvät oman paikallisyhdistyksen jäseniksi.  Ei juurikaan kannata välittää, olemmeko piirin jäseniä, sillä siitä ei koskaan ole ollut yhdistykselle hyötyä, emmekä tätä väliporrasta tarvitse.

Jostakin minulle käsittämättömästä syystä kuusamolaisten kansallissankari oli kuitenkin päättänyt, että tälle pikkupaikkakunnalle oli saatava oma yhdistys, jotta kalajokisia voitaisiin potkia päähän.  Virheen teki herra järjestösihteeri, sillä yhdistys perustettiin aikaisemmin kuin puolue oli edes käsitellyt Kalajoen Perussuomalaiset ry:n asiaa. Myöskään piiri ei ollut erottanut kalajokista paikallisyhdistystä.  Käytännössähän se tarkoitti sitä, että kyseisen yhdistyksen, siis piirin säännöt olivat Perussuomalaiset rp:n sääntöjen kanssa ristiriidassa.

Käsittämättömät ovat järjestösihteerin motiivit, ellei sellaiseksi lasketa sitä, että me puoluekokouksessa olleet kalajokiset avoimesti ilmoitimme, että asetumme nykyisen puoluesihteerin taakse puoluesihteerin vaalissa.  Siitä alkaen tuntui järjestösihteerillä, piirin puheenjohtajalla ja silloisella piirisihteerillä olevan vain yksi päämäärä: saada kalajokiset erilleen piiristä. Myöhemmin joutui myös piirisihteeri itse eroamaan, ja taitaa olla niin, että lähtölaskenta on alkanut järjestösihteerillekin. Ei ihme, sillä sen verran pahasti hän on hämmennellyt näitä pohjoisen ”persujen” asioita. Emme toki olleet puoluekokouksessakaan ainoat tämän piirin jäsenet, jotka olimme Riiikan kannalla.

Henkilökohtaisesti olen edelleen nykyisen puoluesihteerin kannalla, vaikka luulenkin, että hän oli avainasemassa kalajokisten kohtelussa. Kyllä todellinen syy oli järjestösihteerin harhaanjohtavissa raporteissa.

Tämä blogi ei ole mitenkään suunnattu merijärvisiä vastaan, sillä tuskin isä ja poika Pinola edes ymmärsivät, mitä järjestösihteeri todellisuudessa puuhasi.

Historian vääristelijät

Kyllä minä melkein kipiäksi tulin, kun kuulin erään ”nykysuomalaisen” väittävän, että karjalan murretta ei ole olemassa. 

No tietysti on, on nyt ja on aina ollut, jos nyt mistään voi sanoa, että aina on niin ollut, sillä nykyisin tunnettu historiamme on vain pieni murunen siitä ajasta, jonka maapallo on ollut olemassa. Ihmeellistä onkin, että ihminen on onnistunut - tai ainakin luulee onnistuneensa -. kaivautumaan aina dinosauruksien aikaan asti, mutta ei ole lainkaan tietoinen lähihistoriastaan.  Jos joku Kotimaisten kielten keskus päättää, että karjalan murre onkin vain osa jotain kaakkoismurteita, niin päättäköön vaan. Ei kuitenkaan ole oikein, että suomalaisille suomen kielen opettajille syötetään puppua, joka ei pidä yhtä totuuden kanssa.  Voihan joku kielitoimisto tietysti antaa murteille jonkun yhteisnimen, mutta se ei poista näitä murteita.

Ei karjalan murre ole mikään yksi ainut murre, koska eri paikkakunnilla se on ollut hieman paikallisesti värittynyt, mutta niin paljon yhteneväinen se on, että karjalan murre on hyvä yleisnimi tuolle puhekielelle.   On kuitenkin niin, että jos tätä harhaoppia näistä murteista syötetään yleisesti opettajille, saattaa käydä niin, että osa kulttuurihistoriaamme jää unhoon.

Näyttää olevan niin, että mitä kauemmaksi tapahtumapaikoilta päätöksenteko siirtyy, sitä enemmän sitä mukautetaan valtaväestölle sopivaksi.  Karjalasta tulleet siirtolaiset ja pakolaiset pyrkivät myös itse edesauttamaan tätä vääristymää. Näin lähinnä siitä syystä, että varsinkaan Länsi-Suomessa ei siirtokarjalaisia otettu erityisen lämpimästi vastaan.  Minäkin Pitkärannan pakolaisena sain usein kuulla olevani ”ryssän pentu”.  Sellaista ei tietenkään koko Suomen puolesta kahdesti haavoittuneen miehen jälkeläinen halunnut kuulla.  Varsin vastenmielisesti siirtolaisten asutukseen suhtauduttiin pohjanmaan ruotsinkielisillä alueilla, jossa nämä lännestä aikaisemmin tulleet ”mamut” pelkäsivät omistuksensa vähenevän, jos karjalaisille piti luovuttaa asuntoja ja asuntoalueita. 

”Karjalainen” on yleisesti Suomessa käytetty ilmaisu heimolaisuudesta. Minäkin olen siis tätä Karjalan heimoa.  Suomessa elää ja asuu kolmenlaisia karjalaisia, jotka muodostavat tämän Karjalan heimon: Karjalan pakolaisia, jotka joutuivat pakenemaan sodan aikana taistelualueilta ja Neuvostoliiton hyökkäyksen alta; sen lisäksi siirtolaisia, jotka eivät koskaan paenneet mitään, mutta menettivät kotinsa ”munattomien” rajaneuvottelijoiden takia. Neuvostoliitolle luovutettiin maa-alueita, joita se ei koskaan kyennyt valloittamaan, mutta josta väki joutui evakkoon sodan jälkeen. Näitä kahta karjalaisryhmää kutsutaan siis yhteisnimellä ”evakko” tai ”siirtolainen”. Kolmannen ryhmän karjalaisia muodostavat sitten nämä aina nykyisen rajan tällä puolella asuneet ihmiset, jotka heimoltaan ovat myös karjalaisia. Heidät tahtovat unohtaa myös nykyiset Karjala-seurat, jotka toiminnassaan kernaasti muistelevat menetettyä Karjalaa. Tämä on kohtalokas virhe, silla jos ei mitään muutosta tapahdu, niin hyvin pian seurat kuolevat ”sukupuuttoon”.

En yritäkään penkoa nyt kaikkea historian vääristymiä, sillä niitä on todella paljon. Nämä asiat ovat kuitenkin omakohtaisia ja siitä syystä kiinnostavia. Urho Kekkonen olisi aikoinaan halunnut neuvotella menetetyn Karjalan takaisin. mutta aika loppui kesken. Hänen jälkeensä presidentiksi tullut Mauno Koivisto halusi kokonaan unohtaa tämän ikävän aiheen, ja myös Koiviston jälkeiset presidentit olivat ”demareita”.

Mitenkäs tämä kirjoitelma nyt sitten liittyy politiikkaan?  No tietysti siten, että perussuomalaisen aatteen isä Veikko Vennamo oli karjalainen ja ajoi eläessään karjalaisten asiaa samalla kun ajoi koko Suomen asiaa.

Siksi minä olen edelleen perussuomalaisen ideologian kannattaja vaikka en puolueen nykymenosta tykkääkään.

Peilit käytävän molemmin puolin

Joskus se on hieman hankalaa juosta pitkin käytävää, jossa peilit ovat käytävän molemmin puolin. Hankalaa se on nimenomaan niille ihmisille, jotka eivät halua peiliin vilkaistakaan. 

Olin kovasti ihmeissäni, kun yritin eräässä kokouksessa joskus ottaa syitä joihinkin epäonnistumiseen myös itsellemme, ja tulin sanoneeksi: ”Kyllä meidän hieman täytyy peliin katsoa”.  Nousi eräs herramies kuin pullataikina julistaakseen suurella paatoksella, että ei tarvitse peiliin katsoa. Minä olin ällikällä lyöty ja muut kai hiljaa muuten vain. Asiaa en sen empää puinut, sillä kai se silloin oli jo samantekevää, katsottiinko peiliin vai ei. Totta kuitenkin oli, että jotakin oppia siitäkin olisi saatu, jos edes hieman olisi peiliin katsottu. Peilillä on kuitenkin se ominaisuus, että sieltä näkyy se mikä sillä hetkellä on peilin edessä, ei se mikä on mennyt tai on vielä tulevaisuutta. Kaikki päätökset pitäisi pystyä tekemään nykytilanteen pohjalla. Kuten tiedämme, ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen etenkin.  Peilit ovat kuitenkin erittäin tärkeitä suunnassa pysymisen apuvälineitä.

Elämä opettaa, jos eläjällä on kyky oppia.

Tästä kyseisestä herrasta tulin myöhemmin huomaamaan, että ei ole ihan helppoa hänenkään elämänsä, kun kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat syyllisiä ihan kaikkeen. Mitään menestystä ei koskaan ole tullut - ainakaan en ole kuullut, että niin olisi käynyt, joten ei siis löydy mitään rintaan taputtamisen aihetta. 

Todellisuudessa asia ei nyt ihan näin yksinkertainen ole. Kyllä jokaisen ihmisen tulisi silloin tällöin vilkasta peiliin ja miettiä, missä se syyllinen luuraa. Kyllä minä ainakin olen tehnyt vääriä ratkaisuja elämässäni ja joutunut joskus tuntikausia seisomaan peilin edessä.  Helpotuksena minä sitä pidä,n jos se syyllinen on juuri silloin sieltä löytynyt.  Silloin voin nimittäin tehdä jotain korjatakseni asiat. Jos sattuu käymään niin ikävästi, että vika löytyykin toisista ihmisistä, voin vain surra asioita, sillä silloin ei muutos ole minun vallassani.

Mitenkäs minä nyt näin filosofisia pohdin?

Kai se siksi tapahtui, että jalkoja pikkusen särkee, kun minä, vanha mies, jouduin jälleen seisomaan tuntikausia peilien edessä vain miettimässä sitä, onko minuun kohdistetuissa syytöksissä mitään perää.

No, onhan niissä mitään perää. Ihan itse tein päätöksen tulla mukaan politiikkaan vielä kerran, kun ihan kansanedustaja sitä pyysi.  Tosin tästä ei mitään vaikeuksia kenellekään sivulliselle aiheutunut, mutta sainpahan joitakin vihollisia. Toki tuli pari ystävääkin.  Toivottavasti kukaan ei kauheasti kärsi omantunnon tuskia siitä, että on ”antanut väärän todistuksen lähimmäisestään.”

Kauppakeskus ja kouluverkko

Erään minuakin vanhemman ja minua viisaamman miehen sanoja lainatakseni totean, että ”siinä ei kaksista miestä tarvita, että pystyy toisen tekemää työtä arvostelemaan”. Niinpä minäkin koetan nyt olla arvostelematta, mutta oman kantani silti ilmaisen. Olen hyvin tietoinen, ettei kannallani juurikaan ole merkitystä, sillä ilmeisesti olen liian säästöorientoitunut, sillä paljon olen kuullut vastaväitteitä asioista keskustellessani.

Kalajoella keskustelu on nyt pyörinyt kahden melko suurenluokan asian ympärillä. Suuria asiat ovat lähinnä Kalajoen koon huomioiden. Kauppakeskus on puhuttanut ihmisiä ja kouluverkoston ympärillä on käyty suorastaan kuumana. Melkein varmana asiana on pidetty kahden kauppakeskuksen rakentamista. Toinen Särkille ja toinen sitten keskustaan matkahuollon paikalle.

Hienoja ajatuksia molemmat, mutta mielestäni eivät toteuttamiskelpoisia. Ensinnäkin kaksi kauppakeskusta tappaisivat toinen toisensa, siitäkin huolimatta, että kaupunki joutuisi tuhlaamaan niinin miljoonia. Keskustan kauppakeskus elävöittäisi kyllä Kalajoen keskustaajamaa, joka tuppaa jäämään särkkien jalkoihin. Olen antanut kertoa itselleni, että Halpa Halli on tarjoutunut rakentamaan koko keskuksen ihan omalla rahallaan, jos kaupunki suostuu ehdotukseen.

Mitä kaupungilla on Halpa Hallia vastaan?

Kaupungin tehtävä on tuottaa lakisääteiset palvelut ihmisille, eikä suinkaan yksityisten liikeyritysten ohjaileminen.  Halpa Hallin ehdotus toisi muutenkin säästöjä kaupungille, sillä Halpa Hallin nykyiset tilat soveltuisivat esimerkiksi kirjaston käyttöön, jolloin kirjaston tiloista saataisiin tilaa lukiolle, ja tähän projektiin suunnatut miljoonat säästyisivät.

Kun itselläni ei ole enää kouluikäisiä lapsia, en ole kovin kiihkeästi seurannut Kalajoen kouluverkkokeskustelua, mutta yleisesti ottaen olen suhtautunut varsin nihkeästi koulujen lakkauttamiseen ja jonkin verran kokemusta omaavana ihmisenä näen koulun kylän sydämenä. Vain harvassa tapauksessa jonkun koulun lakkauttaminen jossakin on tuonut todellista säästöä. Tällaista päätelmää eivät tue edes teoreettiset laskelmat, jos niitä edes on tosiasiallisesti suoritettu. Yleensä päätökset tehdään ”mutu”(musta tuntuu)-menetelmällä, täysin unohtaen, että kyseinen rakennus on muutakin kuin kouluikäisten lasten säilytyspaikka. Vain harvassa tapauksessa on suoritettu seurantaa ja jälkilaskentaa. Jos jonkinlaista seurantaa onkin, jää sen ulkopuolelle poikkeuksetta se tosiasia, että nuoria perheitä ei saada kylään, jossa ei ole edes koulua.

Kuten monessa yhteydessä olen todennut, en ole enää Perussuomalaiset rp:n jäsen. Olen kuitenkin perussuomalaisten kannattaja ja Kalajoen Perussuomalaiset ry:n jäsen.  Nämä näkemykset ovat kuitenkin ihan omiani, mutta uskon, että myös Kalajoen ”persuvaltuutetut” ovat ainakin osittain samoilla linjoilla. Vetoankin nyt valtuutettuihin, että unohtaisivat puolueiden väliset kinat ja tukisivat niitä ajatuksia, joita pitävät oikeina.